Kaksi aikamatkaa

Luin lyhyen ajan sisällä kaksi erilaista aikamatkustustarinaa. Kirjoitan niistä nyt ajanpuutteen vuoksi yhteispostauksen.

Kirjat ovat Sirpa Tabetin Punainen metsä ja Satu Mattila-Laineen Parantola. Molemmat kirjat ovat esikoisteoksia.

Sirpa Tabet, Punainen metsä, Otava 1989

Tutustuin Sirpa Tabetin dekkareihin teini-iässä, jolloin ahmin murhamysteereitä. Punaiseen metsään tartuin vasta kun dekkarit oli jo luettu, sillä en oikein tiennyt mitä tyylilajia kirja edusti. Julkasuajankohtanaan 1989 Punainen metsä oli outo kirja, josta kukaan ei tainnut oikein tietää oliko se lintu vai kala. Nykyään sitä voi sanoa spefiksi. Luin kirjan ensimmäisen kerran 90-luvulla, ja halusin nyt verestää muistojani

Kirja kertoo mainostoimistossa työskentelevästä Anna Routmaasta, joka saa perinnöksi isänsä suvun talon, Wäärälän. Juurettomuuden tunteiden vallassa kamppaileva Anna aikoo perheen ja ystävien vastustuksesta huolimatta pitää talon, sillä se antaa hänelle vihdoin tunteen johonkin kuulumisesta.

Ollessaan ensimmäistä kertaa matkalla Wäärälään Anna joutuu auto-onnettomuuteen ja menettää tajuntansa. Herätessään hän huomaa olevansa aivan jossain muualla. Poissa ovat tie ja auto. Anna on matkustanut ajassa taaksepäin. Hän on myös siirtynyt jonkun toisen ruumiiseen. Hän on nyt Wäärälän talon tytär Anna. Eletään 1840-lukua.

Kirjan asetelma on kutkuttava. Anna joutuu opettelemaan kädestä pitäen monta sellaista asiaa jotka ovat Wäärälän Annalle arkipäivää. Monet sanat ja tavat ovat hänelle outoja ja väärinkäsityksiä syntyy. Onnekseen Anna saa liittolaisen Wäärälän talon Katriina piiasta, joka opastaa Annaa talon tyttären askareissa. Monet ihmiset suhtautuvat Annan epäillen. Miksi erämaahan eksynyt maatalon tytär osaa yhtäkkiä lukea ja kirjoittaa? Ja miksi hän ei näytä tuntevan edes kaikista lähimpiä sukulaisiaan?

Anna jotuuu elämään toisen ihmisen tekemien valintojen kanssa kun hänelle paljastuu että Wäärälän Anna on kovaa vauhtia menossa naimisiin erään Matiaksen kanssa. Hän kapinoi ajatusta vastaan vain hetken, sillä Matias paljastuu oikein mukavaksi mieheksi ja Anna huomaa pian olevansa päätä pahkaa rakastunut. Kirjan parasta antia ovat vanhat kihla- ja häätavat, joita esitellään runsaasti.

Onni Matiaksen kanssa jää kuitenkin lyhyeksi, sillä onnettomuudet ja kuolema tuntuvat seuraavan Annaa minne hän ikinä meneekin. Susi on tappanut lähistöllä lampaan ja on pian uhka myös karjalle ja hevosille. Lopulta ihmisetkin joutuvat tuntemattoman pedon hampaisiin. Kuoleman varjo leijuu kaiken yllä, ja ihmiset alkavat pelätä Annaa joka on tuonut mukanaan kirouksen.  Punaisen metsän tunnelma muuttuu loppua kohden jatkuvasti ahdistavammaksi. Anna joutuu yhteisönsö hyljeksimäksi ja eristäminen on täydellistä. Vaikka hän saa asua perheensä kanssa ja nukkua vanhassa kamarissaan, hän ei saa syödä perheen kanssa samassa pöydässä. Kukaan ei puhu hänelle, vastaa hänen puheisiinsa, tai edes katso häneen. Hänestä on tullut näkymätön jopa kaikista läheisimille ihmisille.

Koko kirjan ajan Anna pohtii syytä aikamatkaansa. Hänellä tuntuu olevan vankka usko siihen että kaikelle on tarkoitus ja että hän ei ole siirtynyt Wäärälän Annan ruumiiseen sattumalta. Lukijalle on melko pian selvää että kyseessä on murhamysteeri, mutta johtolankoja ei juurikaan jaella. Loppuratkaisu tulee yllätyksenä.

Pidin Punaisesta metsästä todella paljon, vaikka välillä päähenkilön pohdinnat tuntuivat kiertävän turhan pientä kehää.

Punainen metsä on luettu myös näissä blogeissa:
Tahaton lueskelija
Unelmien aika

Satu Mattila-Laine, Parantola, Karisto 2015 

Aikamatkustus tapahtuu tässäkin kirjassa jonkin ulkoisen stressitekijän aikaansaamana. Päähenkilönä on 15-vuotias epilepsiaa sairastava Elisa, joka harrastaa vintagea ja kirjoittaa muotiblogia. Hän siirtyy 1930-luvulle erään rajun kohtauksen aikana, ja joutuu sopeutumaan elämään epileptikoille tarkoitetussa parantolassa.

Tässäkin kirjassa päähenkilö joutuu kohtaamaan outoja tilanteita, joista hän selviää ystävän avulla. Parantolassa asuva Anna ottaa Elisan suojiinsa, ja kertoo lääkäreille tämän olevan hänen serkkunsa. Olin ensin pettynyt kun päähenkilön aikamatka ei heittänytkään häntä toisen ihmisen nahkoihin kuten Punaisessa metsässä. Elisa herää parantolassa omana itsenään, eikä häntä edes alussa ajatella potilaaksi. Elisa katselee parantolan elämää kuin ulkopuolinen tarkkailija, hän ei tunne kuuluvansa siihen aikaan tai paikkaan. Välillä hän jopa miettii tapahtuuko kaikki vain hänen päänsä sisällä.

Elisan aikamatkalla ei tunnu olevan mitään sen suurempaa tarkoitusta tai kohtaloa, hän käy vierailulla menneisyydessä ja oppii ehkä jotain itsestään ja sairaudestaan. Kirjassa on myös pieniä annoksia jännitystä ja romantiikkaa. Suurimman osan ajasta Elisa pohtii miten pääsisi palaamaan nykyhetkeen, ja lopulta keino löytyykin. Annan kohtalo jää siinä vaiheessa hiukan puolitiehen, mutta sekin saa tyydyttävän ratkaisunsa kirjan lopussa.

Parantolan teemoja ovat elämä sairauden kanssa ja itsemääräämisoikeus. Taustalla häälyy ajalle tyypillinen rotupuhtausoppi. Painavia asioita joista on kirjoitettu kevyesti ja viihdyttävästi. Itse olisin kaivannut enemmän yksityiskohtia parantolan elämästä, nyt ajankuva jäi hiukan ohueksi. Monia kiinnostavia asioita kerrottiin, mutta olisin halunnut lukea paljon enemmän. En kuitenkaan koe olevani tämän kirjan kohderyhmää. Nuortenkirjastahan nyt on kysymys, ja Parantola on aivan mainio sellainen.

Parantola on luettu myös näissä blogeissa:
Ullan luetut kirjat
Todella vaiheessa

Supernova - Uusien kirjoittajien antologia

Supernova - Uusien kirjoittajien antologia
Toimittajat: Mia Myllymäki, Katri Alatalo, Leila Paananen, Shimo Suntila

Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat ry:n upouusi Supernova - Uusien kirjoittajien antologia on tarjonnut julkaisukanavan monille uusille nimille. Supernova on mainio ja huolellisesti toimitettu antologia. Myös toimittajakaartiin kuuluu uusia nimiä, joten tämä antologia on tarjonnut monenlaista harjaannusta uusille tekijöille, niin kirjoittamisen kuin kirjan kustannustoimittamisen osalta.

Antologiassa ei ole mitään tiettyä teemaa, ja novellit ovatkin sopivasti erilaisia. On scifiä, kummaa, huumoria, ja ripaus kauhua. Yhden teeman antologioissa tulee helposti ähky, ja novelleja lueskelee mieluummin pitemmän ajan kuluessa, mutta näin ei tämän kirjan kanssa päässyt käymään. Ehdin lukemaan kirjan parissa illassa. Novellit eivät olleet turhan pitkiä, ja jokaisessa oli omanlaisensa tyyli ja tunnelma, kirjoittajasta riippuen.

Huonoja tarinoita ei mukaan mahtunut, vaikka muutama novelli ei aivan minun makuuni ollutkaan. Tekstit olivat tasaisen hyviä, ja uskonkin että näistä uusista kirjoittajista kuullaan vielä. Eivätkä kaikki nimet minulle aivan uusia olleet. Liisa Näsin novelleja olen Kosmoskynistä lueskellutkin jo muutamia, ja tykännyt lukemastani. Näsin kielenkäyttö on värikästä ja paikoin humoristista, ja joka lause on nautittavan tarkasti rakennettu. Tässä antologiassa Liisa Näsiltä on tarina Koiratalo. Kerronta toi hymyn huulilleni monessa kohtaa. Juoneltaan Koiratalo ei ehkä ollut paras tähän asti lukemistani Näsin novelleista, mutta tämän kokoelman jouhevinta kielenkäyttöä se kuitenkin edusti.

Muita suosikkejani olivat Santeri Lanérin Limiaika, jonka idea oli mielestäni nerokas. Näin aamun torkku/iltavirkku-ihmisenä osasin samaistua tarinaan hyvin. Anna Salosen Kahdeksanjalkaisia tuntui myös sangen osuvalta, sillä poden hämähäkkikammoa. Novellin loppu sai minut nauramaan. Aino-Kaisa Koistisen dystopinen scifitarina Tullivirkailija oli maailmaltaan kiehtovasti rakennettu, ja pidin tunnelmasta. Ainoana miinuksena koin että novelli olisi voinut olla pidempikin, ja tarjota selkeämmän lopetuksen.

Ihan sellainen vau-fiilis jäi puuttumaan, mutta moni tarina jäi hyvällä tavalla mieleen. Suosittelen kaikille spefin ystäville!


Supernovaa on luettu myös näissä blogeissa:
Kirjakko ruispellossa
Ja kaikkea muuta 
Dysphoria

Hei, Rillumapunk! - Mistä siinä oikein onkaan kyse?

Viime vuoden spekulatiivisen kentän kummallisin kirjallinen ilmiö oli rillumapunk; hurttia huumoria, iloisia ralleja ja suomifilmin maisemia spekulatiivisilla elementeillä maustettuna. En aio kirjoittaa arvostelua, koska olen itsekin mukana kirjoittajakaartissa, bloggaan tähän vähän ajatuksiani nyt kun olen vihdoin lukenut kaikki novellit.

Kun alunperin aloin suunnitella tarinaa tätä antologiaa varten, en ollut aivan varma saisinko mitään aikaan. Mitä hittoa edes on rillumapunk? Ajatuksissani oli mielikuva huumoripitoisesta seikkailusta, ja huumoria jos mitä on mielestäni vaikea kirjoittaa. Kirjoitin lopulta tarinan ydessä Eeron kanssa, sillä ideointiakin hoidettiin tiimityöskentelynä. Päädyin suunnittelemaan rempseän seikkailun, jossa paha saa palkkansa ja lukijalle tulisi hyvä mieli. Luulen että onnistuin aikeessani, sillä arvostelijat ovat olleet kilttejä, ja moni on maininnut tykänneensä Järvikylän Kaisasta. Myös Eeron kirjoittama Jätkän kulta on saanut kiitosta. Erityisen tohkeissani olin tietysti siitä, että olemme Eeron kanssa päässeet samaan antologiaan Boris Hurtan kanssa. Mukana on toki muitakin konkarikirjoittajia, kuten J.S. Meresmaa ja Jussi Katajala. Myös minulle aivan tuntemattomia kirjoittajia on antologiassa muutamia. Koko kirjoittajaköörin luotsasivat kirjallisten koskien kuohuista julkaisukelpoisuuden satamaan antologian toimittajat Juha Jyrkäs ja Shimo Suntila.

Nyt kun olen lukenut tämän ensimmäisen rillumapunkin manifestin, olen osittain hämmentynyt siitä, miten erilaisia tekstejä kirjoituskutsu on poikinut. Puhtaasti humorististen seikkailujen sekaan mahtuu monta vakavampaakin tarinaa, ja mukana on monta tyylisuuntaa, retrofuturismia, fantasiaa ja ripaus kauhuakin.

Kaikilla kirjoittajilla on selkeästi oma ääni, ja oma näkemys uudesta tyylilajista. Tässä antologiassa luultavasti vain raapaistiin pintaa, väläytettiin näkyjä rillumapunkin tulevasta suurudesta. 

Hei, Rillumapunk!:in kansi on kerännyt huomiota, niin hyvässä kuin pahassa. Sen esikuvana on toiminut Hei, rillumarei!-elokuvan juliste, ja sen on uusrahvaanomaisen huonolla maulla taituroinut kirjan kanneksi Arren Suntila. 

Luin kirjan kiireellä loppuun, jotta ehtisin ehdottaa tämänkin antologian parhaimmistoa Aorox-kilpaan. Muistutan kaikkia vielä kerran, jos joku, tai vaikka monikin, viime vuonna julkaistuista spefinovelleista teki vaikutuksen, äänestyslomake kannattaa täyttää ja laittaa menemään. Näin robottipää löytää oikeaan osoitteseen! Novelleja voi ehdotella 7.3. saakka.

Kuva: Wikimedia

Itse en kirjan sisältöä sen kummemmin ruodi, ihan oikeita arvosteluja voi käydä kurkkaamassa ainakin seuraavista blogeista:
Amman lukuhetki
Kolmas kirjasto
Kirjakertomuksia
Morren maailma
Evarian kirjahylly