Marja-Leena Mikkola ja Matti Kota - Malinka Kuuntytär

Ullakon kätköistä löytyi lisää kissakuvakirjoja. Malinka Kuuntyttären sain joskus nuoruudessani. Kirjan on kustantanut Otava vuonna 1990, joten olen siihen aikaan jo ohittanut kuvakirjaiän. Kirja on kuitenkin tullut luettua ja katseltua moneen kertaan.

Kirjassa kerrotaan pyhästä birmasta nimeltä Malinka Kuuntytär, jonka olisi aika valita itselleen sopiva kumppani. Taloon ilmestyy toinen toistaan hienompia kolleja kertoilemaan tarinoitaan, mutta Malinka pysyy ylhäisen etäisenä. Lopulta raidallinen kujakolli hurmaa Malinkan ja tuloksena on (varmaankin omistajan hämmästykseksi) monivärinen kissanpentukatras.

Matti Kodan kissakuvat ovat realistisia ja kauniin pastellisävyisiä. Kirjan kohderyhmää on hiukan vaikea määritellä, sillä tarina kissojen rakkaushuolista tuskin kiinnostaa kovin pieniä lukijoita muuten kuin ehkä kauniiden kuviensa puolesta. Olenkin päätellyt että tämä kirja on suunnattu kaikille kissaihmisille ikään katsomatta.

Kollilla on kollin elkeet.

Kirjan kissakuvat ovat niin eläviä että voisi kuvitella niiden hyppäävän ulos kirjan sivuilta hetkenä minä hyvänsä. Liitän nämä hurmaavat kissat mukaan Kirjavat kissat -lukuhaasteeseen. Nyt saldonani on kaksi kissakirjaa! :)

Raija Siekkinen ja Hannu Taina: Herra Kuningas

Hannu Taina on minulle tuttu lapsuudestani lähinnä postikorttien kuvituksista. Tämä herttainen kuvakirja tarttui käteeni kirjaston poistomyynnistä ja kun sitten selasin kirjaa muistin toki tämänkin lapsena lukeneeni. Kirjan takakansi mainostaa sen olevan yksi Otavan kuvakirjakilpailun voittajakolmikosta, enkä ihmettele. Raija siekkisen satu on kaunis kertomus ystävyydestä ja Hannu Tainan herkät vesivärimaalaukset vievät ihmelliisiin maisemiin.

Kirjassa yksinäinen kuningas asuu yksin ihmeellisessä talossaan ja kaipaa alamaisia. Hän tuntuu olevan maailman yksinäisin kuningas keskellä tyhjää valtakuntaa, eikä hän huomaa kaunista puutarhaansa eikä kuule taianomaisen kirjastonsa kuiskivia runoja. Eräänä päivänä kuninkaan oven taakse ilmestyy kissa jonka nimi on Tiikeri. Kissa näkee kaiken kauneuden jonka keskellä kuningas elää, ja yhtäkkiä herra Kuningaskin tajuaa jälleen elämän ihmeellisyyden.

Kissan ystävyys ja sen tuoma uusi elämänasenne vaikuttaa lopulta kuninkaan elämään laajemminkin. Hänen ympärille alkaa hiljalleen kerääntyä ihmisiä, ja lopulta hänellä on kokonainen kaupunki alamaisia. Kirjassa on myös tarkkanäköisesti kuvattu kissan suhdetta omistajaansa. Ainakin minä tunnistin tästä itseni:

"-Minua palelee, kissa sanoi, ja kuningas teki takkaan tulen jotta kissa voisi lämmitellä. 

-Olkaa hyvä herra Alamainen, kuningas sanoi kissalle, ja kissa vastasi: -Kiitos herra Kuningas. Eikä kuningas lainkaan huomannut ett hän palveli kissaa vaikka oli kuningas."

Lapsena en varmaan osannut arvostaa kirjan hienovaraisuutta ja kuvien kauneutta, ainakaan tämä ei koskaan kuulunut kirjasuosikkieni joukkoon. Nyt aikuisena tämä iski aivan toisella tapaa.

Tämä kirja sopii mainiosti Kirjavat kissat -lukuhaasteeseeni, jota varten en ole ehtinyt vielä lukemaan ainoatakaan kirjaa. Uskoisin että vanhoista kissa-aiheisista lastenkirjoista tulee blogattua vastaisuudessakin, niitä on nimittäin kertynyt aika pino.

Kansainvälinen kissojen päivä ja kissamainen lukuhaaste!

Tänään (8.8.2016) on kansainvälinen kissojen päivä! Sen kunniaksi masinoin Kirjavat kissat -lukuhaasteen, joka on tarkoitettu kaikille eläinten, mutta erityisesti kissojen ystäville.

Edesmennyt kissani Petteri toimii haasteen suojelusenkelinä.

Haasteeseen osallistujat lukevat kissakirjallisuutta, romaanien lisäksi voi lukea tietokirjoja, runoja, lastenkirjoja ja sarjakuvia. Riittää, että kirjassa esiintyy kissa jossakin tärkeässä roolissa. Kissa on kirjan hahmona/henkilönä monimuotoinen ja ilmeikäs. Sarjakuvissa kissa on ollut kestosuosikki jo Krazy Katin päivistä alkaen. Kissa on insipiroinut lukemattomia runoja ja tarinoita, se on sankari tai roisto, hellyttävä karvakerä tai rempseä katukolli.

Lemmikkinä kissa on kuitenkin edelleen aliarvostettu ja vuosittain Suomessa hylätään 10 000 - 20 00 kissaa. Kuulun siihen ihmisryhmään joka valvoo öisin murehtien kodittomien ja hylättyjen kissojen valtavaa määrää. Tänä vuonna kissojen tilanne on ollut erityisen huono, ja apua tarvitaan kipeästi ympäri maata.

Haasteen tärkein osa seuraa! Haastan jokaisen kissakirjallisuuden lukijan tukemaan kodittomien kissojen hyväksi tehtävää työtä jollakin seuraavista alla olevista tavoista.

1. Lajoita jokaista lukemaasi kirjaa kohti yksi euro valitsemallesi eläinsuojeluyhdisykselle tai kissatalolle. Pienikin summa on tärkeä!

tai

2. Osta yhdistysten kannatustuotteita, mm. seinäkalentereita, joulukortteja, t-paitoja tai kauppakasseja.

tai

3. Lahjoita paikalliseen kissataloon kissanhiekkaa, kissanruokaa, vanha raapimispuu tai muuta tarpeellista tavaraa.

Hyviä lahjoituskohteita ovat muun muassa:

Kissojen suojelu - KISU ry.
Kissojen katastrofiyhdistys KKY ry
Kainuun Kissanystävät ry 
Pelastetaan Koirat ry
Rekku Rescue ry

Kissatalot:

Vaasan kissatalo
Loviisan kissatalo


Eläinsuojeluyhdistykset:

Eläinsuojeluyhdistys Dewi
Seinäjoen seudun eläinsuojeluyhdistys

Tässä linkit vain muutamiin hyviin kohteisiin. Facebookiin olen koonnut listan eläinsuojeluyhdistyksistä ja löytöeläinkodeista. Listalta voi etsiä omalta alueeltaan järjestöä jota haluaa tukea. Ja lahjoittaa toki voi vaikka ei ehtisi lukea sivuakaan.

Tämä lukuhaaste kestäköön puoli vuotta, eli 8.2.2017 saakka! Kissakirjojen lukemiseen voi osallistua myös muualla kuin kirjablogeissa. Kissamaisia lukuvinkkejä voi jakaa vaikka facebookissa tai twitterissä käyttämällä tunnistetta #kirjavatkissat.

Jos haluat osallistua arvontaan, linkitä haastesivulle koontipostaus kirjoistasi 8.2.2017 mennessä. Muista myös mainita miten olet tukenut tai aiot tukea eläinsuojelutyötä ja löytökissoja. Arvonnassa voit voittaa lisää kissakirjallisuutta, sillä aion varata palkinnoksi yhden kappaleen Osuuskumma-kustantamon uunituoretta Varjoisilta kujilta -antologiaa. Palkinnon voin tosin lähetää voittajalle vasta parin viikon päästä kun kirja on kourassani.
 

Runojen Kissa ja puuttuva omistus

Ostin kirpputorilta eurolla kissa-aiheisen kirjan, Jean-Louis Huen Kissanpäiviä. Kirja vaikutti melko mielenkiintoiselta, ja tulin ajatelleeksi että kirjahyllyssäni onkin jo aika monta kissakirjaa. Eikä pelkästään tietokirjoja, vaan proosaa ja runoja. Siinäpä oiva aihe kirjabloggaukseen! Päätin että käyn hiljalleen läpi hyllyni kissakirjat, ja eiköhän siitä aika monta päivitystä saa aikaiseksi.

Halusin aloittaa tärkeimmästä kissakirjastani, ja yritin arvostella sen, mutta huomasin että sen sijaan päällimmäiseksi nousivat aivan muut asiat. Siksi tämä ei oikeastaan ole kirja-arvostelu, vaan henkilökohtainen muistelu, joka liittyy tiettyyn kirjaan. Kyseessä on Satu Marttilan vuonna 1991 toimittama Runojen Kissa. Siihen on kerätty yksiin kansiin kissarunoja, niin kansanperinteestä kuin tuoreemmiltakin kirjoittajilta, Pablo Nerudasta Edith Södergraniin.

Runojen kissan äiti osti minulle koska olin toivonut sitä, mutta sen saamisesta en tuntenut iloa, sillä sinä jouluna eivät lahjat merkinneet mitään. Se oli viimeinen joulu yhdessä, pelon ja epävarmuuden keskellä. Äiti laittoi aina kaikkiin minulle antamiinsa kirjoihin omistuskirjoituksen ja päivämäärän. Tästä viimeisestä lahjasta se puuttuu kokonaan. Äiti oli päässyt sairaalasta ensimmäisen aivokasvaimen aiheuttaman kohtauksen jälkeen, ja olin mukana kun hän osti kirjan minulle. Taisin saada sen suoraan käteen, ilman käärepaperia, ilman omistuskirjoitusta. Jälkeenpäin kirjoitin kirjaan itse, omalla horjuvalla 13-vuotiaan käsialallani yksinkertaisesti: Joulu 1991. Sitäkään ei olisi tarvittu. Muistan ilmankin koska olen kirjan saanut, ja ilman omistuskirjoitustakin muistan keneltä. Sillä pelkkä kirjan katsominen ja sen mustavalkoisten akvarellikissojen näkeminen täyttää minut surumielisyydellä jota silloin tunsin kun elämältä alkoi pudota pohja pois.

Aikaisemmin samana vuonna sain syntymäpäivälahjaksi Tolkienin Hobitin, jossa on omistuskirjoitus ja päivämäärä, kuten pitikin olla. Äiti on kirjoittanut siihen siistillä kirjastonhoitajan käsialallaan, siihen aikaan kun hän ei vielä ollut sairas. Hobitti on aarre, se on viimeinen kirja jonka äiti omisti minulle, ja siihen liittyy haikea, mutta onnellinen muisto. 

Runojen kissasta puuttuva omistuskirjoitus muistuttaa minulle paremmin kuin mikään muu, että kaikki ei ollut silloin hyvin. Silti se on kirjahyllyni tärkein kirja, jotenkin vajavainen ja keskeneräinen lahja, muistutus elämän ohikiitävyydestä ja siitä miten lapsuus loppuu.

Kirjan runoja luin vasta vuosia myöhemmin. Itse kokonaisuutta minun on mahdotonta arvioida objektiivisesti, sillä kirjaan ja sen saamiseen liittyvät tuntemukset sumentavat vieläkin kaiken muun. Suuri osa kirjan runoista oli minulle ennestäät tuttuja, sillä äitini luki minulle pienestä pitäen myös runoja. Kissa runojen aiheena näyttää pakenevan sitä joka yrittää tavoittaa sen, sillä onhan kissa itse kuin runo, notkea ja nopealiikkeinen, sanaton ja symbolinen. Ehkä kissa ei ole runoissa pääosassa, vaan enemmän jonkinlainen runollinen kuva. Siksi Runojen Kissa on ehkä kissakirjaksi pettymys, sillä monissa runoissa kissa vain vilahtaa kuin varjo, on osa maailmaa jossa tapahtuu, tarkkaillen sivullisena. Luulen että uusia kissarunoja olisi parissa vuosikymmennessä syntynyt jo uudenkin kirjan verran. Sitä odotellessa luen tätä kokoelmaa ja muistan joka kerta äitiäni. 

Hassua miten kirjat tallentavat muutakin kuin sen mitä niiden kansien sisään on laitettu...