Näytetään tekstit, joissa on tunniste antologiat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste antologiat. Näytä kaikki tekstit

torstai 17. elokuuta 2017

Nova 2015 -antologia

Nova kirjoituskilpailun kärkikymmenikkö vuodelta 2015 on koottu antologiaksi. Ilmeisesti kirja oli myynnissä jo Worldconissa, mutta minä vielä odottelen että posti tuo minulle oman kappaleeni. Antologiaa voi tilata kymmenen euron hintaan suoraan Turun Science Fiction Seuralta.

Kansikuva on Anna Mattilan ja Juhani Mönkkösen käsialaa. (kuva pöllitty TSFS sivulta)

Tämä antologia kannattaa hommata jos kirjoituskilpailut kiinnostavat, siitä saa hyvän käsityksen millainen tekstien taso on. Vuoden 2015 Novan voittajanovelli, Aleksi Kuution kynäilemä Solmuntekijä pärjäsi tämän vuoden Atorox-äänestyksessä peräti toiseksi ja Asta Lepän Avain (5. sija Novassa) kahdeksanneksi, joten saahan Nova-kirjoituskilpailu olla ylpeä novelliensa menestyksestä.

Itse olen antologiassa mukana novellilla Noidan perintö, joka oli myös Atorox ehdokkaana. Ostakaa ja lukekaa! 

maanantai 8. toukokuuta 2017

Hänen huulensa ovat metsä -antologia

Kulttuuriyhdistys Korpin ensimmäinen julkaisu sisältää tarinoita metsästä, suolta ja usvista. Komeassa antologiassa on mukana monia nimekkäitä kirjoittajia, mutta myös liuta uusia nimiä.


Sisällys:
Anne Leinonen: Esipuhe
Merja Mäki: Metsähinen
Satu Piispa-Hakala: Tasku
Heikki Nevala: Lihaperkele
Tarja Sipiläinen: Sankar jylhän kuusiston
Inkeri Kontro: Äidin takki
Toni Saarinen: Vanha Obadiah Pike ja hänen vaimonsa
Eero Korpinen: Helgronin tuomitsemat
Magdalena Hai: Hänen huulensa ovat metsä
Shimo Suntila: Valkeat luut
Jussi Katajala: Vaiti metsä on lintuineen
Joni Kuusisto: Puomi
Maija Haavisto: Virvatulenpenikoita
Pii Nahkuri: Leipäpuu
Helena Waris: Tsarmi
Artemis Kelosaari: Mitä Tähkäkorvessa elää
Asta Leppä: Ihmisen nahka
J.S. Meresmaa: Sydämeni avoin hauta

En ole vielä ehtinyt tähän antologiaan tarttumaan, mutta vinkkaan sitä nyt fantasia/kauhu/tieteisnovellien ystäville. Mukana on myös Eeron fantasianovelli Helgronin tuomitsemat. Antologiaa voi tilata 18 euron hintaan suoraan Kulttuuriyhdistys Korpilta.

maanantai 14. maaliskuuta 2016

Juri Nummelin (toim.) - Luurankomies

Populaarikulttuuriin ja pulp-kirjallisuuteen syväluotaavalla asiantuntemuksella suhtautuva Juri Nummelin, on koonnut teema-antologioita ihmissusista, vampyyreista ja zombeista. Luurankomiehessä aiheena on kauhuwestern. Kirja sopi kuin nenä päähän Hämärän jälkeen-lukuhaasteeseen.

Tämä kahdestoista Kuoriaiskirja on jäänyt lukulistalleni roikkumaan, ja nyt urakoin sen parissa päivässä. Ehkä tämä oli virhe, sillä tarinat olisivat ansainneet enemmän sulatteluaikaa. Pötköön luettuna Luurankomiehen tarinoita vaivaa pieni toisto, jo pari ensimmäistä novellia tuntuivat rakenteeltaan ja teemoiltaan melko samankaltaisilta, loppua kohti variointia oli enemmän. Monessa tarinassa viitataan päähenkilön suomalaisiin sukujuuriin, mutta nämä maininnat eivät useimmiten anna itse tarinalle mitään suurempaa sisältöä. Antologiaa lukiessa tulee vain mielikuva että villissä lännessä ei voinut heittää tyhjää viskipulloa, osumatta johonkin Anselmi Virtaseen tai Hannes Jokiseen. Suurimmassa osassa tarinoita kauhun lähteenä on uuden mantereen muinaisuus, ja intiaanilegendat.

Kerron tässä muutamasta mieleen parhaiten jäänestä novellista. Markus Harjun Petojen sukua oli alusta saakka jännittävä tarina, jossa vihjataan wendigo-myyttiin. Novelli olisi saanut mielestäni kehitellä kissa ja hiiri-leikkiä pitemmäksikin, nyt jännittävä juttu loppui liian lyhyeen. Kuitenkin ehdottomasti yksi antologian parhaista novelleista.
Samuli Antilan Aavikon hopea yhdistelee länkkäriä Stepanin koodeksiin. Ihan mehevä keitos näistä aineksista syntyykin. Vesa Sisätön tarinassa Kaksi kirjettä Texiltä liikutaan sarjakuvien maisemissa, Coconinon pikkukaupungissa. Lovecraftiaanisiin tunnelmiin yhdistellyt sarjakuvaviittaukset ovat merkillinen kokonaisuus, ja mielestäni hyvin rakenneltu kauhuasetelma kärsin jonkin verran sarjakuvamaisesta huumorista.
Sami Myllymäen Tuhannen luodin mies on lyhyt tarina, joka erottui joukosta. Novellissa ei ole yliluonnollisia hirviöitä, eikä intiaanikirouksia. Pääosassa on vanha invalidi, veteraani, joka on oudossa räjähdyksessä saanut yliluonnollisia kykyjä.
Shimo Suntilan Verinaamio oli hieno lopetus antologialle. Tässä tarinassa viha intiaanien ja uudisasukkaiden välillä leimahtaa ilmiliekkiin. Intiaanikapinan kauhistuttava johtaja Punainen naamio ottaa valtaansa yhtä lailla intiaanin kuin valkoisen miehenkin.

Kirjan lopussa on Juri Nummelinin artikkeli kauhun ja länkkärin liitosta. Artikkelissa keskitytään nimenomaan kirjallisuuteen, ja siitä voi poimia itselleen lukuvinkkejä, jos antologia sytytti kauhuwestern innostuksen.

Luurankomies ei ole Kuoriaiskirjojen parhaita, mutta ihan kelpo antologia kaikesta huolimatta. Novelleja kannattanee lueskella pitemmän ajan kuluessa, aina kun tekee mieli länkkäriä.

Luurankomies on luettu myös Morren maailmassa. 

Ja sitten vielä sananen Kuoriaiskirjoista

Viime vuonna otin tehtäväkseni lukea koko Kuoriaiskirjojen tuotannon. Alussa luin ahkerasti, sitten muut luettavat kiilasivat väliin. Kevään mittaan on odotettavissa ihan uusia julkaisuja, joten tartuin itseäni niskasta kiinni. Ihan järjestyksessä en ole näitä lukenut, vaan fiiliksien mukaan. Bloggaaminen oli pitkään tauolla vauvakiireiden takia, mutta Goodreadsiin olen kuitenkin pyrkinyt kirjoittamaan kaikesta lukemastani muutaman sanan. Linkitän tähän vielä omat Goodreads-arvioni jokaisesta tähän mennessä luetusta Kuoriaiskirjasta.

Tuomas Saloranta - Juuri sellainen yö
Tuomas Saloranta - Hopea-arkun metsästäjät
Shimo Suntila (toim.) - Sillanrakentaja
Tuomas Saloranta (toim.) - Stepanin koodeksi
Shimo Suntila - Sata kummaa kertomusta
Lucilla Lin - Kuolema on ikuista unta
Samuli Antila - Rajat ja muita kauheita tarinoita
Shimo Suntila (toim.) - Hopeoitu vainaja

lauantai 13. helmikuuta 2016

Markku Sadelehto - Wendigo ja muita yliluonnollisia kauhukertomuksia

Markku Sadelehdon toimittama Wendigo ja muita yliluonnollisia kauhukertomuksia tarjoaa jälleen aimo kattauksen vanhempaa kauhunovellistiikkaa suomeksi käännettynä. Kirjan aloittaa Algernon Blacwoodin Wendigo, jossa Kanadan erämaissa hirviä jahtaava metsästäjäporukka kohtaa karun luonnon oudot voimat. Avaustarina oli mielestäni mainio, yksi kirjan parhaista. Luontokuvaus on kaunista ja samalla pelottavaa, yksinäisyyden ja avuttomuuden tunne on paikoitellen käsinkosketeltava.

"...Simpson tunsi nahoissaan alkumetsän ainoalaatuisen ja syvän hiljaisuuden, kun tuuli ei värähdäkään... ja kuinka yöllä on oma painonsa ja olemuksensa, joka työntyy ihmisen sieluun sitomaan verhojaan sen ympärille..."

L. P. Hartleyn novelli Vieras maan ääristä, on tunnelmallinen mutta ennalta arvattava kostotarina. Lukuisat novellissa mainitut anglosaksisen maailman lastenlorut ja -leikit menivät ainakin minulta suurelta osin yli hilseen. John Buchanin Vihreä villieläin vie lukijan Etelä-Afrikkaan, jossa malminetsijät päätyvät alkuasukkaiden maille. Nuori Andrew loukkaa pienen kyläyhteisön pyhää lehtoa, ja ilmeisesti vapauttaa kirouksen joka alkaa vainota häntä. Novelli on siitä merkillinen, että se kertoo hyvin vähän, ja selittelee vielä vähemmän. Tarinassa pahuuden laatu jää mysteeriksi, mutta novelli on kuitenkin erittäin tunnelmallinen, ehkä sen takia että se sijoittuu juuri Afrikkaan.

E. F Bensonin Hornansarvi oli mielestäni kauhutarinaksi melko mitäänsanomaton. Alkukantainen luminainen ei herätä suurempia väristyksiä, vaikka novellin ympäristö onkin melko hyinen. Walter de la Maren Erakko ei myöskään kuulunut suosikkeihini. Osuvasta henkilökuvaksestaan ja hienosta tunnelmastaan huolimatta novellin lopetus jää epämääräiseksi ja kauhu etäiseksi.

Myös M. P. Shielin tarina Xélucha jätti minut kylmäksi. Teksti oli merkillisen melodramaattista. Henkilöiden pistävän dialogin pitäisi kai olla nokkelaa ja dekadenttia, mutta koin sen lähinnä ärsyttäväksi. Juonikin oli melkoisen ennalta arvattava. Kokoelman taso nousee uudelleen loppua kohti. Montague R. Jamesin Apotti Thomasin aarre on taas ihan mukiinmenevä kauhutarina, jossa aarretta etsivät henkilöt törmäävät yllättäviin ja kammottaviin esteisiin.

Arthur Machenin Suuri Jumala Pan, on Lovecraftin ylistämä klassikko. Repaleisen oloinen kerrota ja hyppely melko monen henkilön näkökulmien välillä teki lukukokemuksesta hiukan sekavan, varsinkin kun jouduin keskeyttämään lukemisen useampaan kertaan. Tyylillisesti tämä novelli on yksi Lovecraftin esikuvista. Kauhu tulee jostain arkitodellisuuden tuolla puolen olevasta, ihmisten silmille näkymättömästä, uhkaavasta maailmasta. Ihan hieno novelli, tosin odotukseni taisivat olla vähän turhan korkealla.

Päiväkirjamaisesti etenevä Hanns Heinz Ewersin Hämähäkki, oli yksi suosikeistani. Kerronta on hyvin eloisaa ja vaikka lukijalle on alusta asti melko selvää millainen loppu tässä tarinassa tulee olemaan, ahdistus kasvaa tasaisesti onnettomien päiväkirjamerkintöjen myötä. Tarina on myös kirjan ainoa ei-anglosaksisen kirjailijan novelli.

Antologiana Wendigo on ehkä valjun puoleinen, sillä mukaan mahtui monta tarinaa josta en ihmeemmin pitänyt. Mutta jo pelkästään nimitarinan takia kirja kannattaa hankkia käsiisnsä. Pienenä miinuksena täytyy vielä todeta, että kokoelman kansikuva on melko muovisen oloinen.

Tällä kirjalla aloittelen Hämärän jälkeen-lukuhaasteeseen suunnittelemaani kauhunovellien luku-urakkaa. Tästä eteenpäin pyrin tosin lukemaan kotimaista kauhua.

Wendigo on luettu muun muassa seuraavissa blogeissa:
Vinttikamarin ikkunasta
 Kalaksikukko