Batman: Arkham Animated - Pelisarjan kätketyt yhtäläisyydet animaatiosarjaan

Arkham-sarjan ensimmäinen osa Batman: Arkham Asylum julkaistiin vuonna 2009 (Jessus! Onko siitä jo niin kauan?). Arkham Asylum oli menestys, ja niin olivat sitä seuranneet Arkham City (2011), esiosa Arkham Origins (2013), kuten tarinan päättävä Arkham Knightkin (2015), vaikka kahden viimeisen osan ilmestyessä rahvaan seasta alkoikin jo kuulua nurinaa joistain pikkuasioista, kuten lepakkoauton liiallisesta käytöstä. Plebeijit…

Mutta niin tai näin, yksi Asylumin kehutuimmista piirteistä olivat sen vahvat yhteydet 1990-luvulla tehtyyn, Emmy-palkittuun animaatiosarjaan Batman: The Animated Series, jota pidetään edelleen yhtenä parhaista Batman-sovituksista. Asylum hyödynsi sarjan visuaalista ilmettä ja tunnelmaa, hahmojen taustoja sekä ennen kaikkea niitä ainoita oikeita Batmania ja Jokeria, eli Animated Seriesista tuttuja Kevin Conroyta ja Mark Hamillia. Omastakin mielestäni piirrettyyn vedettävissä olevat yhtäläisyysmerkit olivat Asylumin ja jokaisen muunkin pelin parhaita puolia, ja vaikka Arkhamit näennäisesti pyrkivätkin hivuttautumaan peli peliltä kauemmas sarjan varjosta, on näitä yhtäläisyyksiä löydettävissä enemmän kuin satunnainen tarkkailija arvaakaan.

Kuten kaikki tietävät, Animated Seriesia tehtiin kolmen kauden verran. Muutaman vuoden tauon jälkeen sarja jatkui puolittaisella spin-offilla, kahden kauden mittaisella The New Batman Adventuresilla. New Adventures oli hyvin samanlainen kuin edeltäjänsä muutaman ajassa jonkin verran eteenpäin siirtynyttä maailmaa (Dick Graysonista on tullut Nightwing ja Tim Drakesta uusi Robin) ja hieman uusittua visuaalista ilmettään lukuun ottamatta. Samat käsikirjoittajat ja ääninäyttelijät pitivät huolen siitä, ettei taso päässyt laskomaan. New Adventuresista puhutaankin yleisesti Animated Seriesin neljäntenä kautena itsenäisen sarjan sijaan, ja näin ajattelen itsekin.

Neljän kauden tapaan Arkham-pelejä on myös neljä: Origins, Asylum, City sekä Knight tapahtuma-ajallisesti kronologiseen järjestykseen laitettuna, ja kuten Animated Seriesin alkuperäiset kaudet, Origins, Asylum ja City muodostavat oman, neljännestä pelistä erillisen jatkumonsa.

Origins keskittyy niihin tapahtumiin jotka johtivat Arkhamin mielisairaalan uudelleenavaamiseen. Vaikka sairaala ei esitäkään minkäänlaista osaa pelin juonessa, Jokerin ja muiden Batmanin houkuttamien sekopäiden kiinnijääminen on juuri se seikka mikä suo professori Strangelle tilaisuuden aloittaa erinäiset Blackgatessa aloitetut ihmiskokeet toden teolla. Ilman Originsin tapahtumia Strange olisi tuskin milloinkaan päässyt perehtymään superrikollisten psyykeisiin, saatikka hyödyntämään näiden erityisiä kykyjä ja herättämää kauhua myöhemmissä osissa.

Vaikka Jokeri onkin yksin syypää Asylumin tapahtumiin, saarella kierrellessä nähdään monia esimerkkejä ja vihjeitä kaiken taustalla häärivän Strangen pyrkimyksistä todistaa mielisairaalan ja vankiloiden riittämättömyys pidättelemään Gothamin kaiken aikaa väkivaltaisemmaksi muuttuvaa rikollista ainesta, millä hän pyrkii oikeuttamaan Arkham Cityn vankilaslummin perustamisen. Jokeri pelaa siis tietämättään koko ajan Strangen pussiin. Pelin kehutuin ja vuosikausia piilossa pysynyt salaisuushan oli kartoissa näkymätön piilohuone, josta saattoi löytää Arkham Cityn valmiit piirustukset.

Trilogia saavuttaa huippunsa Arkham Cityssa, kun professori Strangen vuosia valmistelema suunnitelma viimein toteutuu. Professorin tarkoituksenahan on kerätä kaikki Gothamin rikolliset, niin isot kuin pienet, kokonaisen kaupunginosan kokoiseen ulkoilmavankilaansa, toimittaa keskenään tappeleville osapuolille aseita ja ilmoittaa sitten kaupungin johdolle täysin käsistä riistäytyneestä kapinasta, joka voidaan pysäyttää ainoastaan kaikki Cityn "asukkaat" tappavalla puhdistuksella eli Protokolla kymmenellä, jonka on tarkoitus koitua myös Batmanin tuhoksi. Batman tietenkin pysäyttää professorin, Jokeri kuolee, City suljetaan, ja hauras rauha palaa Gothamiin. Tarkkaavaisimpien pelaajien löytämät vihjeet ja purkamat radiokoodit kuitenkin paljastivat, ettei se tulisi kestämään kauan.

Viimeisellä, tai siis viimeisimmällä, osalla, eli Arkham Knightilla, ei puolestaan ole enää mitään tekemistä vankeinhoidon tai Hugo Strangen suunnitelmien kanssa, vaan se kertoo omaa tarinaansa, aivan kuten The New Batman Adventures tekee Animated Serieseen nähden. Aikaa on kulunut ja asiat ovat muuttuneet. Muutokset kulkevat kuitenkin käsi kädessä pelien ja sarjojen välillä, ja selvimmin sen näkee Knightin pääpahiksesta eli Scarecrowsta.

Esiintyessään ensimmäisen ja ainoan kerran ennen Knightia Arkham Asylumissa, Scarecrow oli hyvin samankaltainen hahmo kuin Animated Seriesin vastineensa. Rääsyistä kasaan kursittu (joskin kovin minimaalinen) puku säkkikankaisine naamioineen ja välillä hyvinkin korkeaksi yltyvä ääni lukuisine naurunpyrskähdyksineen olivat selvästi paljon velkaa sarjassa esiintyneelle pelätille. Mutta kuten Animated Seriesin ja Adventuresin tapauksessa, Scarecrow koki myös Asylumin ja Knightin välillä erittäin suuren muutoksen. Sarjassa roisto muuttui variksenpelätistä epäkuollutta rajaseutujen saarnamiestä muistuttavaksi hahmoksi, joka puhui hillityllä ja lähes monotonisella äänellä. Samaa kuvausta voi soveltaa melkein sellaisenaan Knightin versioon, sitä saarnamiestä lukuunottamatta. Knightissa Scarecrow'n puku on kuitenkin muuttunut aivan yhtä paljon siirryttäessä punertavista rääsyistä peittäviin kokomustiin.

Kuten Seriesen ja Adventuresin välillä, myös Asylumista Knightiin siirryttäessä Scarecrow'n äänen muutosta painotettiin vaihtamalla näyttelijää. Piirrettyjen Henry Polic II vaihtui Jeffrey Combsiin, pelien Dino Andrade Denethor- siis John Nobleen.

Entäs sitten Scarecrow'n naamio? Seriesissa ja Asylumissa se on säkkikangasta, ja onhan se sitä Knightissakin. Knightissa ”naamio” ei kuitenkaan ole naamio, vaan Scarecrown'n uudet kasvot, joihin kankaanpalat, langat ja muut on ommeltu kirurgisesti. New Adventuresissa ei sentään mennä näin pitkälle, mutta neljännen kauden Scarecrow ei missään vaiheessa riisu maatuneita, osittain pääkalloksi huvenneita kasvoja muistuttavaa naamiotaan. Näin ollen naamion voi periaatteessa sanoa olevan New Adventuresin Scarecrow'n oikeat kasvot. Yhdennäköisyys on ilmeinen.

Mainittakoon myös, että Adventuresin Scarecrow oli ensimmäinen joka alkoi kantaa kaulassaan katkennutta hirttosilmukkaa, joka kuuluu nykyään jokaisen version, myös Asylumissa ja Knightissa esiintyneiden, vakiovarusteisiin.

Suuria yhtäläisyyksiä löytyy myös New Adventuresin ja Knightin tarinoista. Jaksossa Never Fear Scarecrow on kääntänyt kokonaan kelkkansa ja kehittänyt myrkyn, joka saa uhrin unohtamaan kaikki pelkonsa ja estonsa ja käyttäytymään tämän vuoksi täysin piittaamattomasti, eli olemaan vaaraksi itselleen ja muille. Scarecrow aikoo saastuttaa Gothamin metron ruuhka-aikaan ellei pormestari maksa meheviä lunnaita, mutta Batman ja Robin ehtivät onneksi estää.

Uusi myrkky uhkaa kuitenkin purra Scarecrow'ta pahasti nilkkaan, sillä myrkyn vaikutuksen alaisena oleva Batman on rikkonut moraalisen kompassinsa ja on vähällä kuristaa miespolon ennen kuin Robin ennättää väliin.

Samanlainen tilanne nähdään Knightissa, kun usean pelkokaasuannoksen raiteiltaan suistama Batman pystyy vain vaivoin hillitsemään itseään tappamasta Scarecrow'ta. Tilanne ei ennätä yhtä pitkälle kuin piirretyssä, sillä Batman ei ennätä käydä kunnolla käsiksi viholliseensa, mutta läheltä liippaa.

Lisää huomionarvoisia yhtäläisyyksiä löytyy New Adventuresin jaksosta Over the Edge, jossa pelkokaasun tainnuttama Batgirl uneksuu kuolevansa Scarecrow'n heittäessä hänet alas kaupungintalon katolta. Gordon pistää asian pahakseen, syyttää siitä Batmania, ja aloittaa silmittömän ajojahdin. Knightissa puolestaan Barbaran sieppauksen takia ennestään Gordonin kanssa huonoissa väleissä oleva Batman uskoo todistavansa Barbaran kuoleman, pelkokaasun vaikutuksen alaisena tietenkin. Myöhemmin, kun selviää ettei Barbara tietenkään ole kuollut, Scarecrow miltei tappaa hänet oikeasti, aivan oikein, paiskaamalla hänet alas katolta.

                      Tätä ennen kuitenkin paljastuu, että Gordon on solminut Scarecrow'n kanssa sopimuksen; Batman Barbarasta. Tämä järkyttää Barbaraa aivan erityisesti, samaan tapaan kuin piirretyssä, jossa pelkokaasun vaikutuksen alaisen Barbaran pahin pelko ei ole hänen oma kuolemansa, vaan sen aiheuttama sotatila Gordonin ja Batmanin välillä, sekä kaikki se mihin kostonhimon sokaisema Gordon saattaa olla valmis. Vasta näiden kuolema on tarpeeksi kauhea asia herättämään Barbaran houreestaan.

Barbaran painajaisen viimeisenä yhtäläisyytenä piirrettyyn on täysin Gordonin luonnetta vastaan oleva liitto superrikollisen kanssa. Piirretyssä sopimus tehdään Banen, pelissä Scarecrow'n kanssa. Banelle vapaus, Scarecrow'lle Batman. Knightissa Gordonin tilanne on toki pakon sanelema, mutta kuitenkin. Kummatkin roistot myös pettävät Gordonin, kuinkas muutenkaan. Eiväthän he mitään konnia muuten olisikaan. Scarecrow'n konnamaisuutta lisää se, että sekä New Adventuresissa että Knightissa tämä nauraa vain kerran, ja arvatkaa vain missä tilanteessa. Aivan oikein. Piirretyssä tapettuaan Barbaran, pelissä vähän ennen kuin aikoo tappaa Barbaran. Ei mitään häpyä, eräillä.

Päätän tämän pohdiskelun Arkham Knightin ja koko pelisarjan suorimpaan lainaukseen joka löytyy sopivasti Arkham Knightin viimeisestä yhteenotosta. Täyteen pelkomyrkkyä piikitetty Batman onnistuu nujertamaan mieltään kalvavan Jokerin ja pelkonsa lietsomalla itsensä raivoon sanomalla;

”I am vengeance!

I am the night!

 I am Batman!”

Repliikki on sanasta sanaan sama kuin Animated Seriesin ensimmäisen kauden kolmannessa jaksossa Nothing to Fear, ja sanojen tarkoituskin on sama. Ensimmäistä kertaa Scarecrow'n kaasua maistamaan joutunut Batman näkee koko jakson ajan kauhukuvia isästään. Paholaismainen kuvajainen ilkkuu Batmania ja syyttää tämän olevan pettymys ja tahranneen Waynen perheen nimen. Painajainen saadaan lopulta lannistettua samoilla uhmakkailla sanoilla kuin Jokerikin. Hyvin sanottu siis.

Lopuksi vielä toinen Nothing to Fearin tarjoama yhtäläisyys. Se ei ole aivan yhtä uniikki, mutta kenties kuitenkin maininnan arvoinen. Kun Scarecrow joutuu jakson lopussa maistamaan omaa myrkkyään, Batman muuttuu hänen silmissään jonkinlaiseksi demoniksi, jonka herättämä kauhu saattaa hänet täysin toimintakyvyttömäksi

Samaa kikkaa käytetään myös Knightin lopussa. Immuuniksi myrkylleen julistautunut Screcrow alkaa nähdä lepakoita ja näiden kamalan herran heti saatuaan piikin.

Scarecrow tosin kukistetaan tavan takaa omilla keitoksillaan ja hirviömäisen lepakkopirun toimesta, mutta ”I am vengeace!” puheen kanssa samassa yhteydessä esiintyessään sitä ei parane sivuuttaakaan.

Tässä siis muutamia huomioita joita olen tehnyt viihtyessäni kahden populaarikulttuurin virstanpylvään parissa. Kuka ties niitä löytyy vielä lisääkin, jahka pelaan ja katson kaiken uudelleen. Malttakaa siihen saakka.

Ai niin! Animated Seriesin toisessa kaudessahan on jakso nimeltään Tyger, Tyger. Nimi viittaa William Blaken runoon The Tyger, jota myös varioidaan Hugo Strangen henkilökohtaisen palkkasoturiarmeijan, TYGER Securityn, valassa. Kaikkea ne keksivätkin, aina vaan uudestaan ja uudestaan…

Batman: Arkham Origins

Olin aika helvetin pettynyt kun sain pari vuotta sitten kuulla ensimmäiset seuraavaa Batman peliä koskevat tiedot. Peli ei kuulemma jatkaisikaan edellisten osien, Arkham Asylumin ja Arkham Cityn kertomaa loistavaa tarinaa, vaan olisikin Batmanin uran alkuaikoihin keskittyvä esiosa, jossa lepakkomiehen lisäksi tulisivat esiintymään ainakin Teräsmies ja Ihmenainen, eikä peli edes olisi edelliset osat timanteiksi hioneen Rocksteadyn, vaan jonkun aivan muun porukan tekemä. Että se siitä sarjasta sitten, paskan möivät.

Vai möivätkö sittenkään? Ylimääräisten supersankareiden mukana olo osoittautui perättömäksi huhuksi melko pian, mutta muuten puskaradion toitottamat tiedot pitivät paikkansa. On synkkä ja myrskyinen jouluaattoilta kun Batman, jota suurin osa Gothamin asukkaista pitää vielä pelkkänä huhuna, ryntää taltuttamaan Blackgaten vankilassa riehuvaa Black Maskia, kaupungin pelätyintä rikollispomoa. Black Mask pääsee tietenkin karkuun, mutta Batman saa kuitenkin tietää, että roisto on palkannut kahdeksan maailman vaarallisinta palkkatappajaa päästämään sankarista ilmat pihalle aamuun mennessä. Batman ei tietenkään voi jättää assassiineja riehumaan keskenään, ja Black Maskin pitäisi saattaa edesvastuuseen, joten konnajahti voi alkaa.

Batmanin öisille riennoille on tällä kertaa varattu varsin suurisuuntaiset puitteet. Pelialue koostuu Arkham Cityssä kolutun Old Gothamin lisäksi uudesta (kuinkas muuten) New Gothamin kaupunginosasta, joka on pinta-alaltaan suurin piirtein samaa luokkaa. Alue on siis varsin suuri, mutta matkanteko käy kuitenkin vikkelästi edellisessä pelissä opitun viitalla liitelyn avulla. Tämän lisäksi pelaaja saa käyttöönsä myös pikamatkustuksen mahdollistavan Batwingin, mikä nopeuttaa liikkumista entisestään. Viitan varassa lentäminen on sen verran sujuvaa ja hauskaa, että pitäisin pikamatkustusta lähes turhana, ellei kaupunginosia erottaisi toisistaan pirun pitkä silta. Tois’ puol’ jokke mentäessä lentokone tuli kyllä tilattua useampaankin kertaan. 

Juonen lisäksi Arkham Originsissa on tuttuun tapaan iso liuta erilaisia sivutehtäviä rikosten selvittämisestä… no… toisenlaisten rikosten selvittämiseen, minkä lisäksi Arvuuttaja on taas kylvänyt kerättävää ja rikottavaa tavaraa vasemmalle ja oikealle. Osa näistä on kerättävissä suoraan, osan saaminen vaatii pientä aivotyöskentelyä. Arvuuttajan asettamat pulmat ovat Originsissa paljon helpompia kuin Cityssä, eikä omaa suosikkiani, Detective modella räpsittyjä kuva-arvoituksia ole mukana lainkaan. Kerättävää sälpää sitä vastoin on senkin edestä, ja kaupunkia saa kiertää tunnin jos toisenkin ennen kuin kaikki on koottu. Tämä ei ole moite, sillä Gothamia tutkii ihan mielellään. Kaupungin valojen valaisema pilvinen taivas ja tunkkaisen rusehtava likainen lumisade luovat oudon haikean tunnelman, etenkin Old Gothamissa. Arkham Cityssä ulkoilmavankilan rikollisgettohelvetiksi rajatun alueen näkeminen menneessä loistossaan on todella mielenkiintoista, ja hieman surullista.

Mikäli pelaajan aivo pääsee tällä kertaa helpommalla, niin peukaloruuveja sitä vastoin kiristetään. Taistelu on ainakin omasta mielestäni vaikeampaa kuin ennen, hard- vaikeustasolla pelatessani olin vähän väliä turvallani. Olen mies joka kykenee tunnustamaan omat puutteensa ja virheensä, ja epäilemättä suurin osa kömmähdyksistä oli puhtaasti omaa syytäni, mutta hiukan kyllä morkkaisin peliäkin. Lepakkomiehen liikkeet tuntuvat silloin tällöin hieman kankeilta, etenkin rivakka väistöloikka tuntui taipuvan kovin vaivalloisesti, mikä teki tiukkatempoisista pomomatseista välillä turhankin vaikeita. Etenkin ees taas ryntäilevän Banen alta pois ehtiminen tuntui olevan silkkaa onnenkauppaa.

Varusteistaanhan Batman tunnetaan, mutta Origins ei juurikaan uskalla lähteä sooloilemaan niiden kanssa. Mukana ovat aika lailla kaikki mitkä ennenkin, ja kolme pelin neljästä uudesta aseesta vain korvaavat entisiä. Ainoa todella uusi viritelmä ovat sähköhanskat, jotka tuovat lisää potkua käsikähmään. Hanskojen akut latautuvat tapellessa ja tyhjenevät samalla tavalla, tosin paljon nopeammin. Hanskoilla jaeltuja sähköiskuja ei voi torjua, mikä auttaa suuresti isompien rikollisjoukkojen seassa piileviä vahvempia roistoja vastaan. Aseiden ja erilaisten kykyjen päivityksien ostoa kokemuksen karttuessa on rukattu hieman edellisistä osista, ja tässä asiassa Origins ottaa selvää takapakkia. Osa päivityksistä aukeaa automaattisesti juonen edetessä, mutta jotkut ovat sidottuja sivutehtäviin. Esimerkiksi kyky rikkoa roistojen käyttämiä astaloita aukeaa vasta kun on ottanut kiinni erään Banen käskyläisen. Vaikka itse kolusinkin jokaisen sivutehtävän uskollisesti ja ihan mielelläni, niin kaikki eivät suinkaan jaksa paneutua niihin, eikä se että peli periaatteessa pakottaa niihin tuntunut nytkään kivalta.

Teknisesti Arkham Origins on sitä samaa Arkham laatua kuin Asylum ja City, mutta pieniä kauneusvirheitä on kuitenkin havaittavissa siellä ja täällä. Jotkut hahmot näyttävät oudon muovisilta ja viimeistelemättömiltä verrattuina toisiin, kaupungilla kuultujen keskustelujen tekstitykset toimivat harvoin jos niitä ylipäänsä on ja suurimmat lumisateessa käydyt joukkotappelut saivat xboxini aina silloin tällöin haukkomaan henkeään. Viimeinen ongelma tosin saattaisi korjaantua sillä että pelin asentaisi. Muutaman kerran törmäsin myös bugeihin jotka pysäyttivät etenemisen, ja kolme kertaa peli hyytyi täysin. Luotan kuitenkin siihen että nämä ongelmat tullaan korjaamaan päivityksissä. Origins on myös sivumennen sanoen ensimmäinen Arkham jossa on moninpeli, jossa Jokerin ja Banen johtamat joukkueet hakkaavat toisiaan ja Batman ja Robin kaikkia. En ole pätevä sanomaan siitä sitä tai tätä, sillä en ole testannut sitä vastalauseena sille, että se pyörii vain netissä. Taas meitä sohvamoninpelaajia sorretaan. Mikä siinä on, että peliteollisuuden mukaan ei saa olla sosiaalinen kuin netin kautta? Perkele.

Arkham Origins on myös ensimmäinen Arkham‒ sarjan peli jonka juonesta minulla on nipotettavaa. Toisaalta juoni on Originsin suurin vahvuus, ja toisaalta sen heikkous. Pelin mainostettiin perehtyvän Batmanin ja Alfredin väliseen suhteeseen, sekä esittelevän sankarin ensimmäistä kertaa suurelle osaa Gothamin konnia. Juoni tekee minkä lupaa, mutta voi, ei aivan tarpeeksi. Brucen ja Alfredin kädenvääntö siitä onko Batman hengentärkeä osa Gothmanin selviytymistä vai pelkkää pakkomielteisen pojan haihattelua on kiinnostavaa, mutta sitä olisi seurannut paljon pitempäänkin.

Juonen toinen osa-alue, tutustuminen rikollisiin kiikastaa myös. Suhtauduin aluksi varauksella Originsiin, koska mainostetut konnat, Black Mask, Deathstroke, Copperhead ja muut olivat minulle jokseenkin tuntemattomia, eikä Originsin pelaaminen auttanut asiaa. Salamurhaajiin ei tutustuta lyhyitä esittelyjä tarkemmin, he tulevat jossakin vaiheessa vastaan ja heidät lyödään lakoon, siinä se. Kaikki salamurhaajat eivät edes varsinaisesti liity pelin juoneen, vaan heidät on pelattu paitsioon sivutehtäviin. Pelin juoniosuus on siis mahdollista läpäistä ilman että edes näkee kaikkia vastustajiaan. Jännittävästi alkanut juoni saavuttaa muutenkin kliimaksinsa vähän puolen välin jälkeen, minkä jälkeen punaisen langan säikeet hajaantuvat mikä minnekin eikä niitä ehditä loppuun mennessä punoa takaisin aivan yhtä tiukalle kuin alussa.

Tarinassa on myös jonkin verran pieniä epäloogisuuksia jotka jäivät vaivaamaan minua. Originsin sanotaan sijoittuvan ajallisesti viisi vuotta ennen Asylumia, mikä on kyllä paksu vale. Hahmot, etenkin Jokeri ja komisario Gordon ovat niin nuoren näköisiä verrattuna Asylumin hahmoihin, että pelien välissä on täytynyt kulua ainakin viisitoista vuotta. Batmanin puolestaan sanotaan toimineen ennen Originsia kaksi vuotta, joten miten suurin osa ihmisistä voi enää pitää häntä pelkkänä rosvojen keksimänä legendana? Samalla matematiikalla Batman olisi paiskinut sankarinhommia ja roistoja vain seitsemän vuotta ennen Asylumin ja Cityn tapahtumia, mikä ei oikein käy järkeen. Juoneen on mahtunut myös yksi selkeä rikkomus tarinan jatkuvuutta kohtaan, kun Jokeri ja Harleen Quinzel tapaavat ensi kertaa väärässä paikassa kuin yleinen ja Arkhameissakin vallalla oleva kaanon tietää kertoa. Tarina ei myöskään liity mitenkään erityisen vahvasti Asylumissa ja Cityssä meneillään olevaan kertomukseen, mikä tekee Originsista vielä hieman enemmän irrallisen edeltäjiinsä nähden.

Kaikesta huolimatta olen iloinen siitä että kiiruhdin pelikauppaan heti Originsin julkaisupäivänä. Juonen pieniä kummallisuuksia lukuun ottamatta pelissä ei ole mitään mikä ei korjaantuisi pienellä päivityksellä. Tarinan virheetkin sovitetaan sillä, että se mitä hahmoista kerrotaan, kerrotaan hyvin. Jokerin ajatusmaailmaa ja pelin sankareiden suhdetta valottavat osiot ovat mielenkiintoisia ja hyvin kirjoitettuja, ja luovat seikkailulle oikeanlaisen Arkham‒ tunnelman. Batman: Arkham Origins on vähän kuin Sormuksen ritareiden ja Kahden tornin jälkeen joutuisi katsomaan Hobitin ennen kuin saisi jatkaa Kuninkaan paluuseen; hieman hämmentävää kiertelyä eikä sitä mitä odotin, mutta yhtä kaikki korkeatasoista ja viihdyttävää niin että antaa mennä.

Älkääkä huoliko; Roger Craig Smith ja Troy Baker ovat aivan Kevin Conroyn ja Mark Hamillin veroiset Batman ja Jokeri.