Kontuvuoren suuri käärme

Vesihirviöitä on blogissa nähty niin suuret määrät, että on mukava välillä esitellä maalla asuvaa kummajaista. Oma lukunsa lohikäärmeiden suuressa heimokunnassa ovat jalattomat tai kaksijalkaiset käärmeet. Skandinaviassa asustelee lindorm, hautojen ja aarteiden vartija. Alpeilla voi törmätä tatzelwurmiin tai stollenwurmiin. Lindorm kuvataan usein harjalla varustettuna, kissanpäisenä, jossain vanhemmissa lähteissä jopa hevosenpäisenä. Tatzelwurmin erikoisuutena on myös kissan pää sekä mieltymys maitoon. Jos lehmät laitumella ehtyivät, saattoi siitä päätellä suuren käärmeen asustelevan lähettyvillä.

Kissapäinen käärme jonka Jean Tinner kohtasi Frumsembergin vuorella noin vuonna 1711. J.J. Scheuchzerin kirjasta Itinera per Helvetiae

Joitakin kaikuja näistä suurista käärmemäisistä otuksista on kantautunut myös Suomeen. Seuraava kertomus Tuuloksen kappeliseurakunnasta kertoo muutamankin kohtaamisen suuren käärmeolennon kanssa.

Suomen Julkisia Sanomia no 45 22.06.1857

Tuuloksen kappelista 6 päivä kesäkuuta 1857

Kummallinen asia. 

Noin 17 ajastaikaa takaperin, kuulin juteltavan täytenä humuna, miten torpparin tyttö Leena Mikkelintytär Onkijärven torpasta, Sairiolan säterin tilalta tästä seurakunnasta, olisi nähnyt hirmuisen suuren käärmeen kulkevan Kontuvuoren takamaassa, noin puolen peninkulmaa sanotusta Onkimaan torpasta. Asiaa epäiltiin useimmilta seutukuntalaisilta, vaikka moniaat akat samoilta seutuin, jotka silloin olivat marjanpoiminnassa, vakuuttivat tapausta todeksi. Mutta nyt jutteli ainamainitun torpan poika, Aadami Mikkelinpoika, ”Helatuorstaina 21 päivänä viime kuuta, paimenenessa ollessansa Myllykorven reunalla olevassa mäen laidassa lähellä pientä saman suon keskellä olevaa lampia, kello yhden ja kahden välissä j. pp. kuultuaan jonkun erinäisen ja hänelle tuntemattoman kuhinan korvessa, tarkoin katseltuansa äkänneensä yhden hirren tapaisen olennon vetävän itsensä pohjasta etelään päin”. Kertoja sanoi arvelevansa pedon vähintäin kolme syliä pitkäksi, ja sillä olleen sammalen muotoisen haituran selällä. Jos asia on tosi, olisi siinä luonnontutkioille jotakin miettimistä, jos se taas on valhe, niin jääköön Kontuvuoren takamaahan siksi siunattua päiväänsä mätänemään. Mutta kyllä kertoja vakuutti asian olevan toden totuuden.

Aivan tarkkaa sijaintia tälle tapahtumalle on vaikea määritellä, liekö Tuuloksen vai Janakkalan puolella, mutta Karttapaikasta nappasin suurin piirtein tämän alueen kartan jossa näkyvät kaikki nimeltä mainitut paikat.

Kolme syliä vastaa suurin piirtein 5,34 metriä. Mainittu "haitura selässä" lienee harja, joka mainitaan usein myös lindormin yhteydessä. Tämä erikoispiirre erottaa otuksen tavallisista käärmeistä ja tuo mieleen enemmänkin eurooppalaisten bestiaarien myyttiset käärmeotukset. Hangasten käärmekuninkaan yhteydessä maintaan jopa erikseen kissamainen pää. Näyttäisi siltä että Häme on ollut erityisen hedelmällistä maaperää suurten käärmeiden sikiämiselle. Mahtaisikohan näitä jännittäviä käärmetarinoita löytyä vielä paikallisten ihmisten muistista, vai täytyykö niitä varten matkustaa tutkimaan arkistoja?

Hangasten käärmekuningas

Outo olento näyttäytyi Janakkalassa noin vuonna 1900. Juttu on julkaistu Kotiseutu-lehdessä vuonna 1913.

Hangasten käärmekuningas

Kuva: Wikimedia. Morsian ja lindorm.

Janakkalan kirkonkylän läpi virtaavan pienen joen varrella on Hangasten kallio. Se laskeutuu pohjoispuolella äkkijyrkkänä joen rantaa vastaan ja loivenee eteläpuolella Hakoisten kartanon pellolle. Kallio se kä sen ympäristö tekevät varsin miellyttävän vaikutuksen, sillä kasvullisuus on siellä mitä runsain. Mutta toiselta puolen luolan- ja sokkelontapaiset muodostelmat tekevät hyvin salaperäisen ja jonkun verran kammottavankin vaikutuksen siellä kävijään. Ja tähän onkin syynsä, sillä Hangasten kallio on jo vuosikymmeniä, niin kuin paikkakuntalaiset sanovat, ollut tunnettu, suuresta kyykäärmeitten paljoudesta. Joka vuosi on niitä siellä runsaasti tapettu. Tappoivatpa eräänä keväänä Hamppulan kansakoulun oppilaat siellä viidettäkymmentä kyytä, sen mkaan kun kuulin puhuttavan.

Noin kolmetoista vuotta sitten,  kerrottiin minulle, oli käärmeitä Hangasten kalliolla niin paljon, että niitä alkoi levitä ympäristöönkin. Tämä teki hyvin peloittavan vaikutuksen kirkonkyläläisiin. Päätettiin lähteä oikein joukolla käärmeitä metsästämään. Miehet lähtivät pyssyineen ja naiset keppeineen. Silloin sitä oikein käärmeitä tapettiin. Kerrotaan että niitä tapettiin sadoittain eikä kauvan kestänytkään ennen kuin käärmeet näyttivät kokonaan sukupuuttoon kuolleen ainakin Hankaisilla. Eräs helsinkiläinen asui samana kesänä, kun tämä suuri käärmeenmetsästys oli Hankaisilla, kirkonkylän kievarissa kesävieraana. Hän kertoi minulle eräänä iltapäivänä menneensä joelle sorsia ampumaan. Hän sattui kulkemaan Hangasten kautta. Silloin hämmästytti häntä suuresti outo, ruma eläin, joka yht’äkkiä ilmestyi erään luolan suulle. Tuttavani pysähtyi liikkumattomana paikalleen ja kiinnitti kaiken huomionsa tuohon outoon hirviöön. Hän ei tuntenut mikä eläin se oli. Sillä oli noin kiulun suuruinen pää, joka hyvin muistutti suuren kissan päätä, mutta oli huomattavassa määrässä sitä suurempi. Mies tarttui pyssyynsä, mutta ei voinut kunnollisesti sitä pidellä, sillä pelosta hänen koko ruumiinsa vapisi kun kohtasi sellaisen hirviön, jota ei milloinkaan ennen ollut nähnyt. Kuitenkin rohkaisi hän vihdoin mielensä, tähtäsi ja laukasi. Suureksi ihmeekseen ei hän nähnyt enää jälkiäkään eläimestä, kun saapui paikalle. Pyssymies palasi kohta kievariin ja kertoi kaikille ihmeellisestä näystä, joka oli hänet kohdannut Hankaisilla. Kievarin isäntä selitti hänelle nauraen, että sama eläin oli ilmestynyt hänellekin kerran ennen. ”Se on Hangasten kallion käärmekuningas” sanoi majatalon isäntä. Kun tämä tuli muiden naapureiden korviin, herätti se suurta hämmästystä ja pelkoa. Lapsia varoitettiin paljain jaloin lähestymästä kalliota ja käymästä siellä vattuja poimimassa. Samaa ”käärmekuningasta” pidettiin silmällä usein helteisinä kesäpäivinä, mutta turhaan. Se ei enää kenellekään näyttäytynyt, eikä sen koommin ole kukaan sattunut sitä näkemään.

Eino Vaara

Tässä jutussa mainittu Hangasten kallio on varmaankin sama joka nykyään tunnetaan Hangastenmäen linnavuorena. Kummallinen olento jolla on kissanmainen pää tuo mieleeni skandinaavisen lindormin. (wikimediasta löydetty kuva jutun alussa) Yritin googletella tätä tarinaa mutta en löytänyt yhtään tietoja Hangasten käärmekuninkaasta. Se on tainnut tosiaan unohtua historian hämäriin eikä ole enää 1900-vuoden jälkeen näyttäytynyt. Linnavuoreksi Hangasten kallio on nimitetty vasta melko hiljatain, vuonna 2014.