Tuula Rotkon kirja oli mukava lyhyt välipala. Pienoisromaanimittaisen kirjan lukee yhdellä istumalla.
Kirjan alku ei oikein minua vakuuttanut. Dialogi tuntui teennäiseltä ja kolmiodraama ennalta arvattavalta. Takakansiteksti oli myös spoilannut kirjan tapahtumat melko täydellisesti, joten en odottanut suuria yllätyksiä:
"Nainen saapuu saarelle eräänä tuulisena päivänä, kun jäälautat vielä kelluivat merellä, ja settui asumaan vanhaan taloon autiolle rannalle. Hänen nimensä oli Raakel Rantajuola, hän maalasi tauluja, pukeutui aina mustiin ja eleli yhdessä miehensä kanssa joka lienee ollut jonkinlainen muusikko ammatiltaa.
Kerran kuutamoisena kevättalven yönä saarelle ilmaantuu susi, ja tapahtui järkyttävä murhenäytelmä, syrjässä asunut naisopettaja löydettiin pihalta kuoliaaksi raadeltuna. Samaan aikaan katosi Raakel Rantajuola, eikä hänestä kuultu enää koskaan. Suden saivat saaren miehet pois päiviltä."
Loppua kohden kirja parani, varsinkin kun alettiin kertoa sudesta ja Raakelin lapsuudesta. Tuntui hiukan siltä kuin alun ihmissuhdesotkut olisi vain äkkiä kehitelty antamaan tarpeeksi pakottava syy Raakelin muutokselle ja myöhemmille mystisille kokemuksille. Tykkäsin kirjan ihmissudesta, tai susidaimonista, sekä tavasta jolla se lopulta otti Raakelin täysin valtaansa, sulautti itseensä.
Kirjassa käsitellään muun muassa lapsettomuutta ja siihen liittyviä täyttymättömiä odotuksia. Yhtenä teemana on hylätyksi tulemisen pelko, ja miten se saa ihmisestä vallan jo varhaislapsuudessa.
"Vauva tiesi, syvällä vastasyntyyneen tajunnassaan, ettei se koskaan ikävöisi niitä kasvoja jotka kumartuivat ylle, vaikka ne hymyilivät ja kädet tarttuivat varmoin ottein. Vielä pikku kaukalossaan se tavoitteli rintaa ja ehti itkeä omasta mielestään kauan ennen kuin joku tuli paikalle. Se sai suuhunsa maitopullon, mutta siiinä ei ollut oikea tuoksu, eikä siitä saanut oikeaa otetta. Vauva tunsi itsensä hylätyksi. Sen ympärille keitoutui musta vaippa, josta se ei koskaan pääsisi."
Tämä pienen lapsen yksinäisyyttä kuvaileva kohta kosketti itseäni, koska pojan vauva-aika on vielä niin tuoreena mielessä.
Raakel on ollut koko ikänsä hylätty, ei-toivottu lapsi, ja kun hän vihdoin joutuu aviomiehensä hylkäämäksi, susi saa vallan. Kirjassa kauneinta ovat ohikiitävät kuvaukset luonnosta ja sen kutsuvista hengistä, viittaukset Aino Kallaksen Sudenmorsiameen ovat selviä. Kirjassa oli alun kömpelyyden jälkeen oikein kaunista kieltä ja muutama mielenkiintoinen idea. Mutta en usko että tästä jää mieleeni kovin pysyviä muistijälkiä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ihmissudet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ihmissudet. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 10. elokuuta 2016
maanantai 1. elokuuta 2016
Tuula Pelttari - Susien aika
Tätä kirjaa olen katsellut pitkään, voisin kai sanoa jo kymmeniä vuosia, ja nyt se tarttui mukaani kirjaston poistomyynnistä. Kirjan suttuisen kannen takia en ole uskaltanut siihen tarttua, eikä takakansitekstin lupailema romantiikkakaan ole koskaan ollut oikein minun juttuni. Mutta noituus ja noitaoikeudenkäynnit kiinnostavat aina, samoin ihmissudet. Olin aikonut päntätä Länsimaisen filosofian historian ensimmäisen osan Klassikkohaastetta varten, mutta lauantaina tajusin että en ehtisi tavoitteeseen. Vaihdoin filosofian Susien aikaan.
Susien aika oli tietyssä mielessä viihdyttävää luettavaa, tarina oli
kevyt kuin hattara ja luin koko kirjan yhdessä illassa. Hyväksi kirjaksi
tätä ei voi sanoa, mutta sain ainakin selville mitä vuosikausia
ihailemani kannet pitävät sisällään.
Kirjassa ehkä eniten harmitti kliseinen romantiikka jota vyörytetään eteenpäin hirvittävällä vauhdilla ja antamatta tilaa hahmojen kehitykselle. Sankaritar on kuvankaunis korpinmustine hiuksineen ja hänellä on parantamisen lahja. Miehet tappelevat hänestä verissä päin. Himokas linnanisäntä Anton von Grewendorp raiskaa teini-ikäisen Mariettan, ja joutuu sitten pari sivua myöhemmin oman poikansa murhaamaksi, tämä kun on myös päättänyt saada tytön itselleen. Marietta menee naimisiin Sauli von Grewendorpin kanssa, mutta avioliitto on onneton ja lapseton. Hurjaakin hurjemmat käänteet seuraavat toisiaan hengästyttävällä nopeudella, on tietäjiä, noitia, ihmissusia, ruttoa, sotaa, kuolemaa, aviottomia lapsia ja fanaattisia pappeja, kaikki ahdettu 235 isotekstiseen sivuun.
Toinen harminaihe on kovin asiantuntemattomasti käsitelty noitavaino-teema, se kun ei oikein istu siihen mitä olen Suomen noitaoikeudenkäynneistä jo ennestään lukenut. Kirjan aikana poltetaan elävältä kolme ihmistä, yksi heistä on Mariettan rakastaja, nuori pappi, peräti kruunun lähettämä tiedustelija. Vihainen väkijoukko raahaa pappiparan pihamaalle, köyttää paaluun ja risukimput alkavat lennellä. Vain hetkeä myöhemmin pappi on kasa tuhkaa, eikä edes sankaritarta pelastamaan saapuva tietomies, Erkki Juhonpoika, ihmettele kartanon pihan kalabaliikkia. Kukaan ei tunnu joutuvan edesvastuuseen papin polttamisesta ilman oikeudenkäyntiä, ainakaan siitä ei kirjassa kerrota.
Kirjassa mainitaan nimeltä useita historiallisia henkilöitä, alussa Villnäsissä Klaus Laurinpoika Fleming ihailee nuorta Mariettaa, ja häneen törmätään myöhemminkin, tosin ilman mitään sen suurempaa juonikuviota hänen varaansa ei rakenneta. Jo aikaisemmin mainittu Erkki Juhonpoika Puujumala yritetään sitoa Mariettan elämään vähän tukevammin. Myös noituudesta syytetty Valpuri Kyni vilahtaa kirjan loppupuolella tekemäss pahojaan. Kovin vahvaa aikakauden kuvausta kirjassa ei kuitenkaan ole, enkä olisi ilman satunnaisia nimiä ja vuosilukuja pystynyt sijoittamaan kirjan tarinaa mihinkään tuntemaani hetkeen historiassa, tai edes Suomen kartalle. Hömppää alusta loppuun.
keskiviikko 14. elokuuta 2013
Jean Grenier - Ihmissuden metamorfoosi
Varjot peittävät minut kun juoksen metsään.
Riisuudun alasti ja piilotan vaatteet puunrunkoon jossa voideruukku on
kätkettynä. Voide on vihreänruskeaa ja tuoksuu kiihottavalta. Sivelen sitä
jäseniini ja tunnen lämmön, kuin pukisin päälleni uudet vaatteet. Ajattelen
Metsän Herraa ja rukoilen samalla häntä. Uskon katsovani suoraan hänen
synkeänvihreisiin silmiinsä joista virtaa minuun nimetön voima. Sitten vedän
ylleni sudennahan.
Olen vahva ja vapaa. Pystyn juoksemaan nopeammin
kuin kukaan toinen, nopeammin kuin tuuli. Metsä ja taivas syöksyvät aistieni
ammottavaan kuiluun jossa kaikki elämän äänet yhtyvät uudeksi musiikiksi.
Tunnen meren suolaisen tuoksun, metsän tuoksun, veren…
Aamulla herään ruohikkoon käpertyneenä, kylmissäni
ja vapisten. Suussani on ihmislihan maku.
***
Kyseisen raapaleen aiheena on ranskalainen Jean Grenier, joka tuomittiin
vankeuteen murhien ja kannibalismin tähden vuonna 1603. Hänen kuolemantuomionsa
muutettiin vankeudeksi nuoren iän ja vähäjärkisyyden tähden, sillä kiinni otettaessa
Grenier oli vasta noin 13 vuotias. Hänet passitettiin Bordeauxn luostariin jossa
häntä pidettiin vangittuna ja Jumalan nuhteessa aina kuolemaansa saakka. Hän
kuoli vankeudessa vain 20 vuotiaana. Grenier itse väitti tehneensä murhat suden
hahmossa, johon hän pystyi muuttumaan Metsän Herralta saamansa voiteen ja sudennahan
ansiosta.
![]() |
| Tällaisena muistan Jean Grenierin lapsuudestani, Noidan käsikirjasta. |
Mainittu voide on noitasalvaa. Ihmissusien ja noitien välillä on nykykäsityksen mukaan selkeä raja. Kuitenkin vanhat lähteet
tekevät harvoin eroa noidan ja ihmissuden välille. Eläinmuodonmuutos kuului
olennaisena osana noituuskäsitykseen ja syyte ihmissusitapauksissa oli
useimmiten, murhien ja ihmissyönnin lisäksi, noituus ja sopimus paholaisen
kanssa.
Noitavoiteisiin käytettiin dokumentoitujen ohjeiden mukaan,
paitsi vastasyntyneen lapsen verta, ja muita kammottavia aineita, myös sen ajan
lääketieteen perustarpeita, belladonnaa, hulluruohoa ja alruunaa. Nämä ainekset
johtavat suun kautta nautittuna vakavaan myrkytykseen, mutta voiteisiin
sekoitettuna ne imeytyvät ihon läpi aiheuttaen voimakkaita hallusinaatioita.
![]() | |
| Ihmissusi vie lapsen. Kuva: Lucas Cranach |
Todisteita tällaisten voiteiden olemassaolosta ei ole, mutta on mahdollista että niitä olisi käytetty rituaaleissa ja päihdetarkoituksessa. Tarinat voiteiden käytöstä noidan muodonmuutoksen ja
lentotaidon aikaansaajina ovat yleisiä Saksassa ja Ranskassa. Skandinavisissa
noituustapauksissa se on harvinaisempi.
Folkloren mukaan ihmissuden muodonmuutoksen sai useimmin aikaan tällainen
voide, tai paholaiselta saatu sudennahka. Muodonmuutos tapahtui omasta tahdosta,
siihen ei vaikuttanut kuun vaihe tai muukaan ulkoinen tekijä. Modernin
ihmissuden muodonmuutos on usein tahdosta riippumaton, ja se muistuttaa satujen
hirviömuodonmuutoksia, joissa lumottu prinssi joutuu pahan taian valtaan.
Nykyaikaan parhaiten säilyneet ihmissusitapaukset ovat niitä joissa muodonmuutokseen liittyy sairaalloista murhanhimoa. Yleensä noitaoikeudenkäyntien syytteet olivat vailla todellisuuspohjaa, mutta kannibaali-ihmissusien kohdalla rikokset ovat todellisia ja ankarat rangaistukset tuntuvat oikeutetuilta. Jean Grenier
tappoi ja söi useita pikkulapsia ennen kuin hänet saatiin kiinni. Aikuisten
kimppuun ihmissusi ei kovin usein hyökännyt, mutta lapset olivat helppo saalis ja
lähes jokaisessa tapauksessa syytetty ylistää erityisesti pienten tyttöjen lihan mureutta.
![]() |
| Kuva: Gustave Dore |
Erikoista on, että Brittein saarilla, josta
sudet hävitettiin jo varhain, murhaaja-kannibaaleihin ei liity
ihmissusimytologiaa. Skotlannissa liikkui tarinoita kokonaisista
ihmissyöjien klaaneista, mutta näiden kertomusten ihmissyöjät eivät
koskaan juoksennelleet susina. Sawney Bean on eräs kuuluisimmista skotlantilaisista kannibaaleista.
Myöskään englantilaisten noitien muodonmuutosarsenaaliin eivät sudet kuuluneet. Sikäläiset rouvashenkilöt lähtivät mustaan messuun kissan tai jäniksen hahmossa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)




