Batman: Arkham Animated - Pelisarjan kätketyt yhtäläisyydet animaatiosarjaan

Arkham-sarjan ensimmäinen osa Batman: Arkham Asylum julkaistiin vuonna 2009 (Jessus! Onko siitä jo niin kauan?). Arkham Asylum oli menestys, ja niin olivat sitä seuranneet Arkham City (2011), esiosa Arkham Origins (2013), kuten tarinan päättävä Arkham Knightkin (2015), vaikka kahden viimeisen osan ilmestyessä rahvaan seasta alkoikin jo kuulua nurinaa joistain pikkuasioista, kuten lepakkoauton liiallisesta käytöstä. Plebeijit…

Mutta niin tai näin, yksi Asylumin kehutuimmista piirteistä olivat sen vahvat yhteydet 1990-luvulla tehtyyn, Emmy-palkittuun animaatiosarjaan Batman: The Animated Series, jota pidetään edelleen yhtenä parhaista Batman-sovituksista. Asylum hyödynsi sarjan visuaalista ilmettä ja tunnelmaa, hahmojen taustoja sekä ennen kaikkea niitä ainoita oikeita Batmania ja Jokeria, eli Animated Seriesista tuttuja Kevin Conroyta ja Mark Hamillia. Omastakin mielestäni piirrettyyn vedettävissä olevat yhtäläisyysmerkit olivat Asylumin ja jokaisen muunkin pelin parhaita puolia, ja vaikka Arkhamit näennäisesti pyrkivätkin hivuttautumaan peli peliltä kauemmas sarjan varjosta, on näitä yhtäläisyyksiä löydettävissä enemmän kuin satunnainen tarkkailija arvaakaan.

Kuten kaikki tietävät, Animated Seriesia tehtiin kolmen kauden verran. Muutaman vuoden tauon jälkeen sarja jatkui puolittaisella spin-offilla, kahden kauden mittaisella The New Batman Adventuresilla. New Adventures oli hyvin samanlainen kuin edeltäjänsä muutaman ajassa jonkin verran eteenpäin siirtynyttä maailmaa (Dick Graysonista on tullut Nightwing ja Tim Drakesta uusi Robin) ja hieman uusittua visuaalista ilmettään lukuun ottamatta. Samat käsikirjoittajat ja ääninäyttelijät pitivät huolen siitä, ettei taso päässyt laskomaan. New Adventuresista puhutaankin yleisesti Animated Seriesin neljäntenä kautena itsenäisen sarjan sijaan, ja näin ajattelen itsekin.

Neljän kauden tapaan Arkham-pelejä on myös neljä: Origins, Asylum, City sekä Knight tapahtuma-ajallisesti kronologiseen järjestykseen laitettuna, ja kuten Animated Seriesin alkuperäiset kaudet, Origins, Asylum ja City muodostavat oman, neljännestä pelistä erillisen jatkumonsa.

Origins keskittyy niihin tapahtumiin jotka johtivat Arkhamin mielisairaalan uudelleenavaamiseen. Vaikka sairaala ei esitäkään minkäänlaista osaa pelin juonessa, Jokerin ja muiden Batmanin houkuttamien sekopäiden kiinnijääminen on juuri se seikka mikä suo professori Strangelle tilaisuuden aloittaa erinäiset Blackgatessa aloitetut ihmiskokeet toden teolla. Ilman Originsin tapahtumia Strange olisi tuskin milloinkaan päässyt perehtymään superrikollisten psyykeisiin, saatikka hyödyntämään näiden erityisiä kykyjä ja herättämää kauhua myöhemmissä osissa.

Vaikka Jokeri onkin yksin syypää Asylumin tapahtumiin, saarella kierrellessä nähdään monia esimerkkejä ja vihjeitä kaiken taustalla häärivän Strangen pyrkimyksistä todistaa mielisairaalan ja vankiloiden riittämättömyys pidättelemään Gothamin kaiken aikaa väkivaltaisemmaksi muuttuvaa rikollista ainesta, millä hän pyrkii oikeuttamaan Arkham Cityn vankilaslummin perustamisen. Jokeri pelaa siis tietämättään koko ajan Strangen pussiin. Pelin kehutuin ja vuosikausia piilossa pysynyt salaisuushan oli kartoissa näkymätön piilohuone, josta saattoi löytää Arkham Cityn valmiit piirustukset.

Trilogia saavuttaa huippunsa Arkham Cityssa, kun professori Strangen vuosia valmistelema suunnitelma viimein toteutuu. Professorin tarkoituksenahan on kerätä kaikki Gothamin rikolliset, niin isot kuin pienet, kokonaisen kaupunginosan kokoiseen ulkoilmavankilaansa, toimittaa keskenään tappeleville osapuolille aseita ja ilmoittaa sitten kaupungin johdolle täysin käsistä riistäytyneestä kapinasta, joka voidaan pysäyttää ainoastaan kaikki Cityn "asukkaat" tappavalla puhdistuksella eli Protokolla kymmenellä, jonka on tarkoitus koitua myös Batmanin tuhoksi. Batman tietenkin pysäyttää professorin, Jokeri kuolee, City suljetaan, ja hauras rauha palaa Gothamiin. Tarkkaavaisimpien pelaajien löytämät vihjeet ja purkamat radiokoodit kuitenkin paljastivat, ettei se tulisi kestämään kauan.

Viimeisellä, tai siis viimeisimmällä, osalla, eli Arkham Knightilla, ei puolestaan ole enää mitään tekemistä vankeinhoidon tai Hugo Strangen suunnitelmien kanssa, vaan se kertoo omaa tarinaansa, aivan kuten The New Batman Adventures tekee Animated Serieseen nähden. Aikaa on kulunut ja asiat ovat muuttuneet. Muutokset kulkevat kuitenkin käsi kädessä pelien ja sarjojen välillä, ja selvimmin sen näkee Knightin pääpahiksesta eli Scarecrowsta.

Esiintyessään ensimmäisen ja ainoan kerran ennen Knightia Arkham Asylumissa, Scarecrow oli hyvin samankaltainen hahmo kuin Animated Seriesin vastineensa. Rääsyistä kasaan kursittu (joskin kovin minimaalinen) puku säkkikankaisine naamioineen ja välillä hyvinkin korkeaksi yltyvä ääni lukuisine naurunpyrskähdyksineen olivat selvästi paljon velkaa sarjassa esiintyneelle pelätille. Mutta kuten Animated Seriesin ja Adventuresin tapauksessa, Scarecrow koki myös Asylumin ja Knightin välillä erittäin suuren muutoksen. Sarjassa roisto muuttui variksenpelätistä epäkuollutta rajaseutujen saarnamiestä muistuttavaksi hahmoksi, joka puhui hillityllä ja lähes monotonisella äänellä. Samaa kuvausta voi soveltaa melkein sellaisenaan Knightin versioon, sitä saarnamiestä lukuunottamatta. Knightissa Scarecrow'n puku on kuitenkin muuttunut aivan yhtä paljon siirryttäessä punertavista rääsyistä peittäviin kokomustiin.

Kuten Seriesen ja Adventuresin välillä, myös Asylumista Knightiin siirryttäessä Scarecrow'n äänen muutosta painotettiin vaihtamalla näyttelijää. Piirrettyjen Henry Polic II vaihtui Jeffrey Combsiin, pelien Dino Andrade Denethor- siis John Nobleen.

Entäs sitten Scarecrow'n naamio? Seriesissa ja Asylumissa se on säkkikangasta, ja onhan se sitä Knightissakin. Knightissa ”naamio” ei kuitenkaan ole naamio, vaan Scarecrown'n uudet kasvot, joihin kankaanpalat, langat ja muut on ommeltu kirurgisesti. New Adventuresissa ei sentään mennä näin pitkälle, mutta neljännen kauden Scarecrow ei missään vaiheessa riisu maatuneita, osittain pääkalloksi huvenneita kasvoja muistuttavaa naamiotaan. Näin ollen naamion voi periaatteessa sanoa olevan New Adventuresin Scarecrow'n oikeat kasvot. Yhdennäköisyys on ilmeinen.

Mainittakoon myös, että Adventuresin Scarecrow oli ensimmäinen joka alkoi kantaa kaulassaan katkennutta hirttosilmukkaa, joka kuuluu nykyään jokaisen version, myös Asylumissa ja Knightissa esiintyneiden, vakiovarusteisiin.

Suuria yhtäläisyyksiä löytyy myös New Adventuresin ja Knightin tarinoista. Jaksossa Never Fear Scarecrow on kääntänyt kokonaan kelkkansa ja kehittänyt myrkyn, joka saa uhrin unohtamaan kaikki pelkonsa ja estonsa ja käyttäytymään tämän vuoksi täysin piittaamattomasti, eli olemaan vaaraksi itselleen ja muille. Scarecrow aikoo saastuttaa Gothamin metron ruuhka-aikaan ellei pormestari maksa meheviä lunnaita, mutta Batman ja Robin ehtivät onneksi estää.

Uusi myrkky uhkaa kuitenkin purra Scarecrow'ta pahasti nilkkaan, sillä myrkyn vaikutuksen alaisena oleva Batman on rikkonut moraalisen kompassinsa ja on vähällä kuristaa miespolon ennen kuin Robin ennättää väliin.

Samanlainen tilanne nähdään Knightissa, kun usean pelkokaasuannoksen raiteiltaan suistama Batman pystyy vain vaivoin hillitsemään itseään tappamasta Scarecrow'ta. Tilanne ei ennätä yhtä pitkälle kuin piirretyssä, sillä Batman ei ennätä käydä kunnolla käsiksi viholliseensa, mutta läheltä liippaa.

Lisää huomionarvoisia yhtäläisyyksiä löytyy New Adventuresin jaksosta Over the Edge, jossa pelkokaasun tainnuttama Batgirl uneksuu kuolevansa Scarecrow'n heittäessä hänet alas kaupungintalon katolta. Gordon pistää asian pahakseen, syyttää siitä Batmania, ja aloittaa silmittömän ajojahdin. Knightissa puolestaan Barbaran sieppauksen takia ennestään Gordonin kanssa huonoissa väleissä oleva Batman uskoo todistavansa Barbaran kuoleman, pelkokaasun vaikutuksen alaisena tietenkin. Myöhemmin, kun selviää ettei Barbara tietenkään ole kuollut, Scarecrow miltei tappaa hänet oikeasti, aivan oikein, paiskaamalla hänet alas katolta.

                      Tätä ennen kuitenkin paljastuu, että Gordon on solminut Scarecrow'n kanssa sopimuksen; Batman Barbarasta. Tämä järkyttää Barbaraa aivan erityisesti, samaan tapaan kuin piirretyssä, jossa pelkokaasun vaikutuksen alaisen Barbaran pahin pelko ei ole hänen oma kuolemansa, vaan sen aiheuttama sotatila Gordonin ja Batmanin välillä, sekä kaikki se mihin kostonhimon sokaisema Gordon saattaa olla valmis. Vasta näiden kuolema on tarpeeksi kauhea asia herättämään Barbaran houreestaan.

Barbaran painajaisen viimeisenä yhtäläisyytenä piirrettyyn on täysin Gordonin luonnetta vastaan oleva liitto superrikollisen kanssa. Piirretyssä sopimus tehdään Banen, pelissä Scarecrow'n kanssa. Banelle vapaus, Scarecrow'lle Batman. Knightissa Gordonin tilanne on toki pakon sanelema, mutta kuitenkin. Kummatkin roistot myös pettävät Gordonin, kuinkas muutenkaan. Eiväthän he mitään konnia muuten olisikaan. Scarecrow'n konnamaisuutta lisää se, että sekä New Adventuresissa että Knightissa tämä nauraa vain kerran, ja arvatkaa vain missä tilanteessa. Aivan oikein. Piirretyssä tapettuaan Barbaran, pelissä vähän ennen kuin aikoo tappaa Barbaran. Ei mitään häpyä, eräillä.

Päätän tämän pohdiskelun Arkham Knightin ja koko pelisarjan suorimpaan lainaukseen joka löytyy sopivasti Arkham Knightin viimeisestä yhteenotosta. Täyteen pelkomyrkkyä piikitetty Batman onnistuu nujertamaan mieltään kalvavan Jokerin ja pelkonsa lietsomalla itsensä raivoon sanomalla;

”I am vengeance!

I am the night!

 I am Batman!”

Repliikki on sanasta sanaan sama kuin Animated Seriesin ensimmäisen kauden kolmannessa jaksossa Nothing to Fear, ja sanojen tarkoituskin on sama. Ensimmäistä kertaa Scarecrow'n kaasua maistamaan joutunut Batman näkee koko jakson ajan kauhukuvia isästään. Paholaismainen kuvajainen ilkkuu Batmania ja syyttää tämän olevan pettymys ja tahranneen Waynen perheen nimen. Painajainen saadaan lopulta lannistettua samoilla uhmakkailla sanoilla kuin Jokerikin. Hyvin sanottu siis.

Lopuksi vielä toinen Nothing to Fearin tarjoama yhtäläisyys. Se ei ole aivan yhtä uniikki, mutta kenties kuitenkin maininnan arvoinen. Kun Scarecrow joutuu jakson lopussa maistamaan omaa myrkkyään, Batman muuttuu hänen silmissään jonkinlaiseksi demoniksi, jonka herättämä kauhu saattaa hänet täysin toimintakyvyttömäksi

Samaa kikkaa käytetään myös Knightin lopussa. Immuuniksi myrkylleen julistautunut Screcrow alkaa nähdä lepakoita ja näiden kamalan herran heti saatuaan piikin.

Scarecrow tosin kukistetaan tavan takaa omilla keitoksillaan ja hirviömäisen lepakkopirun toimesta, mutta ”I am vengeace!” puheen kanssa samassa yhteydessä esiintyessään sitä ei parane sivuuttaakaan.

Tässä siis muutamia huomioita joita olen tehnyt viihtyessäni kahden populaarikulttuurin virstanpylvään parissa. Kuka ties niitä löytyy vielä lisääkin, jahka pelaan ja katson kaiken uudelleen. Malttakaa siihen saakka.

Ai niin! Animated Seriesin toisessa kaudessahan on jakso nimeltään Tyger, Tyger. Nimi viittaa William Blaken runoon The Tyger, jota myös varioidaan Hugo Strangen henkilökohtaisen palkkasoturiarmeijan, TYGER Securityn, valassa. Kaikkea ne keksivätkin, aina vaan uudestaan ja uudestaan…

Finncon 2016 - Eli haahuilua Tampereella

Olen käynyt Finnconissa kerran aikaisemmin vuonna 2014, mutta silloin visiitti jäi niin lyhykäiseksi että sitä tuskin kannattaa mainita. Tänä vuonna olimme Eeron kanssa mukana vähän paremmalla ajalla ja antaumuksella. Olen viikon aikana lukenut blogeista moninaisia coniraportteja, joissa on laveasti kertoiltu kirjallisuuspaneeleista ja kunniavieraspuheista, älykkäistä ajatuksista ja lennokkaista ideoista. Jostakin syystä omat kokemukseni Finnconista ovat huomattavasti hämärämmät. Tässä tulee nyt lyhyesti se mitä mieleen jäi.

Cthulhun tuoppi on tyhjä!

Etukäteen stressasin moninaisia asioita, ja epäilin tuleeko reissusta yhtikäs mitään, mutta perjantaina istuimme joka tapauksessa junassa kohti Tamperetta. Yliopistolle emme ehtineet, mutta illan tärkein tapahtuma Eeron osalta olikin Kuoriaiskirjojen ja Osuuskumman yhteinen Julkkarikvartetti, joka järkättiin Vihtorin kirjastossa. Tilaisuudessa julkistettiin yhteensä neljä teosta; Shimo Suntilan Tähtiviima, Tuomas Salorannan Musta tähti, Eero Korpisen Patli Dunin yö, sekä kolmas Stepanin koodeksi-antologia Teräskoura. (Linkit on lisätty sitä varten että käytte ostamassa kaikki kirjat saman tien!) Julkkareissa oli siis paikalla niin paljon kirjailijoita, että päät  vain yhteen kolkkasivat.

Aluksi odoteltiin että porukka valui hiljalleen paikalle. Kun riittävästi väkeä oli saapuvilla, kustannusmoguli Tuomas Saloranta kertoi muutaman sanan uutuuksista ja esitteli paikalla olevat kirjoittajat. Myös Shimo Suntila kertoi novellikokoelmastaan, ja toimittajan ominaisuudessa Teräskoura-antologiasta. Ilta kului rattoisasti, porukkaa tuli ja meni, keskusteluja syntyi. Join juhlakuoharin lisäksi siideriä ja italialaista olutta ja humalluin turhan helposti, olenhan ollut melkein kaksi vuotta lähes jatkuvasti selvin päin.

Lauantaina marssimme pääkallonpaikalle etsimään Osuuskumma pöytää, sillä minulla oli tiedossa ensimmäinen ja ainoa pöytäpäivystysvuoro. Finncon oli vallannut suuren alueen yliopistosta, ja aluksi en meinannut löytää oikeaan osoitteseen. Kirjailija J.S. Meresmaa opasti minua myyntityön saloihin ja vaikka aamu vaikutti hiljaiselta, myin sentään pari kirjaa. En ollut ihan niin krapulassa kuin olin pelännyt, mutta iloitsin suotta. Vasta iltapäivän puolella kohmelo iski täysillä päälle, joten minä ja Eero hipsimme takaisin hotelliin vaatteita vaihtamaan.

Sillä.

Pari viikkoa ennen h-hetkeä Eero tuli heittäneeksi ilmaan ehdotelman Finnconin naamiaisiin osallistumisesta. No vot! Ei kun pukuja suunnittelemaan. Kaikki illat ennen conia kuluivat ompelu- ja maalaushommissa, joten siinä yksi syy blogihiljaisuuteen. Muutamia epäonnistueneita kokeilujakin ehdimme tehdä ja hylätä, mutta lopputulos oli silti ihan mukiinmenevä. Eero oli valinnut hahmokseen Arkham Knight pelin Scarecrown, ja minä halusin olla Harley Quinn samasta pelimaailmasta.

Hotellista palasimme coniin täysin tälläytyneinä Batman-roistoina, sopivasti myöhässä juhlistamaan TSFS:n julkkareita. Tilaisuudessa julkistettiin kolme kirjaa, Mirka Ulannon Hämärä teehetki, Spekulatiivinen Turku-antologia, sekä Nova 2014-antologia. Komean näköisiä kirjoja kaikki!

Naamiaiset olivat lauantain pääasiallinen jännityksen aihe, varsinkin minulle, koska kärsin esiintymiskauhusta. Pakollinen valokuvaus sujui hyvin, vaikka poseeraaminen hermostutti. Naamiaisiin oli ilmoittautunut paljon upeita pukuja, erityisesti ilahduin kauniista sinisävyisestä vesinymfistä, jonka hahmo oli peräisin Nethack-pelistä.

Kun naamiaisten lavashow oli ohi, pakenimme hotelliin hengähtämään ennen iltabileitä. Telakalle pääsi naamiaisasussa ilmaiseksi sisään, joten pynttäydyimme uudestaan. Pääsymaksu oli vain 2 euroa, joten säästö oli marginaalinen. Kolikot katosivat myöhemmin kuin itsestään, kun huomasin tiskillä Kissojen Suojelu Kisu ry:n keräyslippaan. Muistakaa tamperelaistoverit lahjoittaa hilkkunne kodittomille kissoille kun käytte Telakalla kaljalla!

Kello kymmenen aikaan kokoonnuimme seuraamaan naamiaisten palkintojenjakoa. Olin iloisen yllättynyt siitä että kaikki osallistujat saivat hauskan kunniakirjan ja pientä palkintosälää. Itse sain parillisia sukkia ja Lauren Beukesin kirjan Zoo City. Eeron Scarecrow-asu oli menestys ja sijoittui kolmanneksi. Iltabileitä ei kai kannata raportoida sen tarkemmin, en ainakaan enää tästä eteenpäin muista paljoakaan. Liikehdimme hotellille jo kello yhden aikaan, sillä aamulla oli vielä edessä ankara pakkaaminen.

Rahatilanne ei ole niitä parhaita, mutta muutama
kirjakin tarttui mukaan.

Sunnuntaina oli vielä aikaa kuunnella muutama paneeli ja esitelmä. Aivan ensimmäiseksi eksyimme kuuntelemaan pelaajien paneelia Batman: Arkham series discussion. Arkham-pelit ovat enemmän Eeron heiniä, mutta kuuntelin kuitenkin keskustelua mielenkiinnolla. Vaikka en itse ole ehtinyt viime aikoina pelaamaan paljon mitään, olen kuitenkin sivusta seurannut näidenkin pelien tapahtumia.

Seuraavaksi oli vuorossa Sherlock Finland ry:n luento aiheesta Arthur Conan Doylen haudantakainen elämä ja teot. En edes tiennyt että suomessa on tällainen yhdistys. Olen ankara Sherlock-fani, joten tämä ohjelma kiinnosti. Esitelmä oli asiallinen ja mielenkiintoinen, mutta turhan lyhyt. Reilun puolen tunnin aikana käytiin läpi ACD:n elämä lyhyesti, hänen kiinnostuksen spiritualistisen liikkeen toiminnasta. Väitettyjä yhteydenottoja haudan takaa esiteltiin oikeastaan vain muutama kappale. Olisin ollut kiinnostunut kuulemaan vielä tarkemminkin näiden viestien sisällöstä. Tapahtuman lopussa ostin kahdella eurolla yhdistyksen jäsenlehdin Holmesiinin.

Kirjallisuuspaneeleita aikatauluumme mahtui oikeastaan vain yksi. Maineentuhoamisantologia-paneelissa joukko eturivin antologisteja keskusteli totaalisesta antologiasta joka päättää koko antologianjulkaisutoiminnan. Yleisökin oli innolla mukana suunnitelemassa tätä antologioista suurinta ja kauneinta, tosin lopullisia päätöksiä lyöty lukkoon. Jäämme vain jännityksellä odottamaan tuleeko tästä antologiahulluudesta koskaan loppua. Näiden levottomien juttujen jälkeen olinkin jo kypsä kotimatkalle :)

Järjestyksesä vasemmalta oikealle: Stig-Peter Lund, Vanda Kalanainen, Sebastian Kalmari, Annastassia Miró ja  Pj. Melissa WonderHerr. (Kuva: Kyuu Eturautti)

Lopuksi vielä henkilökohtaista jeremiaadia imetyksestä ja tissimaidosta, joten jos sellainen ei kiinnosta, voit lopettaa postauksen lukemisen tähän.

Lyhyesti näin: Kärsin koko Finnconin ajan kiristyksestä ja tukalasta olosta, tosin tämäkin epämukavuus oli täysin ennakoitavissa. Olen imettänyt joka päivä vuoden ja kuusi kuukautta, joten parin päivän reissuun lähteminen tuntui ajatuksena hiukan pelottavalta. Päivittäiset imetyskerrat ovat vähentyneet radikaalisti, ja ajattelin että maidon pakkautumisen vaaraa tuskin riesaksi asti on. Väärin luultu! Jo ensimmäisenä iltana julkkareiden jälkeen sain havaita että tissini olivat muhkuraiset ja sinisenkirjavat, koska tyhjennyksestä ei ollut huolehdittu. Olen myös varma että nauttimani virvoitusjuomat edistivät osaltaan maidontuotantoa.

Heräsin lauantaiaamuna seitsemältä tukalaan olooni. Kävin aamulypsyllä ja palasin sänkyyn.  Päivän mittaan varsinkin Harley Quinnin asu tuotti hankaluuksia, sillä olin koko conin ajan noin kaksi kuppikokoa rintavampi kuin sovitusvaiheessa. Onneksi söin aika paljon buranaa krapulaani, joten luultavasti se turrutti osan tuskistani. Lontoosta ostettu burleskikorsetti jäi käyttämättä, siihen en uskaltanut ahtautua missään vaiheessa.

Helpotuksen sain sunnuntaina kello kuudelta illalla, kun palasimme mummolaan. Poika viipyi muutaman minuutin tissillä, ja sinertävät muhkurat olivat muisto vain. Sekä minä että poika olimme hiukan höpsähtäneitä jälleennäkemisen riemusta (iskä tietysti myös), ja koko ilta meni juoksenteluun, halailuun ja hihkumiseen. Ostin ötököistä tykkäävälle pojalleni tuliaisen steampunk-tuotteiden myyjältä. Jättimäinen kuoriainen on ollut kovassa käytössä.

Kyllä Finnconiin tulee lähdettyä uudestaankin, joten nähdään Turussa 2018! Ehkä koko viikonlopun viettäminen spekulatiivisissa tunnelmissa vaatii muutaman harjoituskierroksen näin tottumattomalta, sillä paljon jäi näkemättä ja kärsin ylettömästä väsymyskohmelosta vielä seuraavana tiistaina.