Näytetään tekstit, joissa on tunniste Finncon. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Finncon. Näytä kaikki tekstit

perjantai 8. heinäkuuta 2016

Finncon 2016 - Eli haahuilua Tampereella

Olen käynyt Finnconissa kerran aikaisemmin vuonna 2014, mutta silloin visiitti jäi niin lyhykäiseksi että sitä tuskin kannattaa mainita. Tänä vuonna olimme Eeron kanssa mukana vähän paremmalla ajalla ja antaumuksella. Olen viikon aikana lukenut blogeista moninaisia coniraportteja, joissa on laveasti kertoiltu kirjallisuuspaneeleista ja kunniavieraspuheista, älykkäistä ajatuksista ja lennokkaista ideoista. Jostakin syystä omat kokemukseni Finnconista ovat huomattavasti hämärämmät. Tässä tulee nyt lyhyesti se mitä mieleen jäi.

Cthulhun tuoppi on tyhjä!
Etukäteen stressasin moninaisia asioita, ja epäilin tuleeko reissusta yhtikäs mitään, mutta perjantaina istuimme joka tapauksessa junassa kohti Tamperetta. Yliopistolle emme ehtineet, mutta illan tärkein tapahtuma Eeron osalta olikin Kuoriaiskirjojen ja Osuuskumman yhteinen Julkkarikvartetti, joka järkättiin Vihtorin kirjastossa. Tilaisuudessa julkistettiin yhteensä neljä teosta; Shimo Suntilan Tähtiviima, Tuomas Salorannan Musta tähti, Eero Korpisen Patli Dunin yö, sekä kolmas Stepanin koodeksi-antologia Teräskoura. (Linkit on lisätty sitä varten että käytte ostamassa kaikki kirjat saman tien!) Julkkareissa oli siis paikalla niin paljon kirjailijoita, että päät  vain yhteen kolkkasivat.

Aluksi odoteltiin että porukka valui hiljalleen paikalle. Kun riittävästi väkeä oli saapuvilla, kustannusmoguli Tuomas Saloranta kertoi muutaman sanan uutuuksista ja esitteli paikalla olevat kirjoittajat. Myös Shimo Suntila kertoi novellikokoelmastaan, ja toimittajan ominaisuudessa Teräskoura-antologiasta. Ilta kului rattoisasti, porukkaa tuli ja meni, keskusteluja syntyi. Join juhlakuoharin lisäksi siideriä ja italialaista olutta ja humalluin turhan helposti, olenhan ollut melkein kaksi vuotta lähes jatkuvasti selvin päin.

Lauantaina marssimme pääkallonpaikalle etsimään Osuuskumma pöytää, sillä minulla oli tiedossa ensimmäinen ja ainoa pöytäpäivystysvuoro. Finncon oli vallannut suuren alueen yliopistosta, ja aluksi en meinannut löytää oikeaan osoitteseen. Kirjailija J.S. Meresmaa opasti minua myyntityön saloihin ja vaikka aamu vaikutti hiljaiselta, myin sentään pari kirjaa. En ollut ihan niin krapulassa kuin olin pelännyt, mutta iloitsin suotta. Vasta iltapäivän puolella kohmelo iski täysillä päälle, joten minä ja Eero hipsimme takaisin hotelliin vaatteita vaihtamaan.

Sillä.

Pari viikkoa ennen h-hetkeä Eero tuli heittäneeksi ilmaan ehdotelman Finnconin naamiaisiin osallistumisesta. No vot! Ei kun pukuja suunnittelemaan. Kaikki illat ennen conia kuluivat ompelu- ja maalaushommissa, joten siinä yksi syy blogihiljaisuuteen. Muutamia epäonnistueneita kokeilujakin ehdimme tehdä ja hylätä, mutta lopputulos oli silti ihan mukiinmenevä. Eero oli valinnut hahmokseen Arkham Knight pelin Scarecrown, ja minä halusin olla Harley Quinn samasta pelimaailmasta.

Hotellista palasimme coniin täysin tälläytyneinä Batman-roistoina, sopivasti myöhässä juhlistamaan TSFS:n julkkareita. Tilaisuudessa julkistettiin kolme kirjaa, Mirka Ulannon Hämärä teehetki, Spekulatiivinen Turku-antologia, sekä Nova 2014-antologia. Komean näköisiä kirjoja kaikki!

Naamiaiset olivat lauantain pääasiallinen jännityksen aihe, varsinkin minulle, koska kärsin esiintymiskauhusta. Pakollinen valokuvaus sujui hyvin, vaikka poseeraaminen hermostutti. Naamiaisiin oli ilmoittautunut paljon upeita pukuja, erityisesti ilahduin kauniista sinisävyisestä vesinymfistä, jonka hahmo oli peräisin Nethack-pelistä.

Kun naamiaisten lavashow oli ohi, pakenimme hotelliin hengähtämään ennen iltabileitä. Telakalle pääsi naamiaisasussa ilmaiseksi sisään, joten pynttäydyimme uudestaan. Pääsymaksu oli vain 2 euroa, joten säästö oli marginaalinen. Kolikot katosivat myöhemmin kuin itsestään, kun huomasin tiskillä Kissojen Suojelu Kisu ry:n keräyslippaan. Muistakaa tamperelaistoverit lahjoittaa hilkkunne kodittomille kissoille kun käytte Telakalla kaljalla!

Kello kymmenen aikaan kokoonnuimme seuraamaan naamiaisten palkintojenjakoa. Olin iloisen yllättynyt siitä että kaikki osallistujat saivat hauskan kunniakirjan ja pientä palkintosälää. Itse sain parillisia sukkia ja Lauren Beukesin kirjan Zoo City. Eeron Scarecrow-asu oli menestys ja sijoittui kolmanneksi. Iltabileitä ei kai kannata raportoida sen tarkemmin, en ainakaan enää tästä eteenpäin muista paljoakaan. Liikehdimme hotellille jo kello yhden aikaan, sillä aamulla oli vielä edessä ankara pakkaaminen.

Rahatilanne ei ole niitä parhaita, mutta muutama
kirjakin tarttui mukaan.
Sunnuntaina oli vielä aikaa kuunnella muutama paneeli ja esitelmä. Aivan ensimmäiseksi eksyimme kuuntelemaan pelaajien paneelia Batman: Arkham series discussion. Arkham-pelit ovat enemmän Eeron heiniä, mutta kuuntelin kuitenkin keskustelua mielenkiinnolla. Vaikka en itse ole ehtinyt viime aikoina pelaamaan paljon mitään, olen kuitenkin sivusta seurannut näidenkin pelien tapahtumia.

Seuraavaksi oli vuorossa Sherlock Finland ry:n luento aiheesta Arthur Conan Doylen haudantakainen elämä ja teot. En edes tiennyt että suomessa on tällainen yhdistys. Olen ankara Sherlock-fani, joten tämä ohjelma kiinnosti. Esitelmä oli asiallinen ja mielenkiintoinen, mutta turhan lyhyt. Reilun puolen tunnin aikana käytiin läpi ACD:n elämä lyhyesti, hänen kiinnostuksen spiritualistisen liikkeen toiminnasta. Väitettyjä yhteydenottoja haudan takaa esiteltiin oikeastaan vain muutama kappale. Olisin ollut kiinnostunut kuulemaan vielä tarkemminkin näiden viestien sisällöstä. Tapahtuman lopussa ostin kahdella eurolla yhdistyksen jäsenlehdin Holmesiinin.

Kirjallisuuspaneeleita aikatauluumme mahtui oikeastaan vain yksi. Maineentuhoamisantologia-paneelissa joukko eturivin antologisteja keskusteli totaalisesta antologiasta joka päättää koko antologianjulkaisutoiminnan. Yleisökin oli innolla mukana suunnitelemassa tätä antologioista suurinta ja kauneinta, tosin lopullisia päätöksiä lyöty lukkoon. Jäämme vain jännityksellä odottamaan tuleeko tästä antologiahulluudesta koskaan loppua. Näiden levottomien juttujen jälkeen olinkin jo kypsä kotimatkalle :)

Järjestyksesä vasemmalta oikealle: Stig-Peter Lund, Vanda Kalanainen, Sebastian Kalmari, Annastassia Miró ja  Pj. Melissa WonderHerr. (Kuva: Kyuu Eturautti)


Lopuksi vielä henkilökohtaista jeremiaadia imetyksestä ja tissimaidosta, joten jos sellainen ei kiinnosta, voit lopettaa postauksen lukemisen tähän.

Lyhyesti näin: Kärsin koko Finnconin ajan kiristyksestä ja tukalasta olosta, tosin tämäkin epämukavuus oli täysin ennakoitavissa. Olen imettänyt joka päivä vuoden ja kuusi kuukautta, joten parin päivän reissuun lähteminen tuntui ajatuksena hiukan pelottavalta. Päivittäiset imetyskerrat ovat vähentyneet radikaalisti, ja ajattelin että maidon pakkautumisen vaaraa tuskin riesaksi asti on. Väärin luultu! Jo ensimmäisenä iltana julkkareiden jälkeen sain havaita että tissini olivat muhkuraiset ja sinisenkirjavat, koska tyhjennyksestä ei ollut huolehdittu. Olen myös varma että nauttimani virvoitusjuomat edistivät osaltaan maidontuotantoa.
Heräsin lauantaiaamuna seitsemältä tukalaan olooni. Kävin aamulypsyllä ja palasin sänkyyn.  Päivän mittaan varsinkin Harley Quinnin asu tuotti hankaluuksia, sillä olin koko conin ajan noin kaksi kuppikokoa rintavampi kuin sovitusvaiheessa. Onneksi söin aika paljon buranaa krapulaani, joten luultavasti se turrutti osan tuskistani. Lontoosta ostettu burleskikorsetti jäi käyttämättä, siihen en uskaltanut ahtautua missään vaiheessa.

Helpotuksen sain sunnuntaina kello kuudelta illalla, kun palasimme mummolaan. Poika viipyi muutaman minuutin tissillä, ja sinertävät muhkurat olivat muisto vain. Sekä minä että poika olimme hiukan höpsähtäneitä jälleennäkemisen riemusta (iskä tietysti myös), ja koko ilta meni juoksenteluun, halailuun ja hihkumiseen. Ostin ötököistä tykkäävälle pojalleni tuliaisen steampunk-tuotteiden myyjältä. Jättimäinen kuoriainen on ollut kovassa käytössä.

Kyllä Finnconiin tulee lähdettyä uudestaankin, joten nähdään Turussa 2018! Ehkä koko viikonlopun viettäminen spekulatiivisissa tunnelmissa vaatii muutaman harjoituskierroksen näin tottumattomalta, sillä paljon jäi näkemättä ja kärsin ylettömästä väsymyskohmelosta vielä seuraavana tiistaina.

perjantai 20. toukokuuta 2016

Finncon lähestyy, jännitys tiivistyy!

En ole ehtinyt päivittämään blogia noin kuukauteen. Kaikenlaista bloggaamisen arvoista kuitenkin olisi, muutama kirja-arviokin odottaa kirjoittamista. Tällä kertaa kuitenkin kerron vähän minua tällä hetkellä jännittävistä asioista, sekä uusista ja tulevista kirjoista.

Olen viime vuosina istunut lähinnä kotona, joten oudoksun ajatusta tilaisuudesta jossa on paljon ihmisiä. Suurin odotuksin ja jännityksellä lähden siis tuleviin kirjanjulkistuskarkeloihin, jotka järjestetään Finncon-perjantaina Vihtorin Kirjastossa. Kyseisessä tilaisuudessa nimittäin julkistetaan peräti neljä kirjaa, ja tupa tulee olemaan täynnä kirjailijoita. Jännitän uskallanko näin pitkän erakoitumisen jälkeen puhua kenellekään. Tarvitsenko rohkaisuryyppyjä? Punastunko tai änkytänkö? Rohkaisuryyppyjen jälkeen varmasti.

Jännitän vähän myös Eeron puolesta, koska olen hyvä jännittämään. Eero on mukana julkaistavassa antologiassa Teräskoura ja muita sivuja Stepanin koodeksista. Eeron novelli Viimeinen sivu sijoittuu Vaasaan, ja mystisiin Vanhan Vaasan tunneleihin. Tämän novellin lisäksi päivänvalon näkee Eeron Intiaan sijoittuva seikkailukirja Patli Dunin yö.
 
Tein Patli Dunin yön kansikuvan ja kansitaiton itse, joten jännitän miltä lopputulos näyttää sitten kun kirjan saa kouraansa. Entä onnistuivatko sisäsivuille luomani kuvitukset? Ovatko viivat muuttuneet tuhruksi? Onko kannen väri aavistuksen pielessä? Ja kirjoitinko edes otsikon oikein? Tuolla fontilla on vähän paha mennä sanomaan...

Suurin jännityksen aiheeni on kuitenkin se, että joudun eroon lapsesta. Suunnitelmien mukaan tarkoitus olisi viettää kunnon Finncon viikonloppu, ja yöpyä Tampereella kaksi yötä ihan hotellissa. Olen imettänyt jo vuoden ja neljä kuukautta, tavoitteena olisi vähitään kolme perättäistä pitkääperjantaita. Kansanperinteestä kinnostuneet tietävät miksi. Olen ollut tähän mennessä yhden yön poissa lapsen luota. Silloinkin itku ja ikävä tuli jo lähdettäessä. Ja siis minä olin se joka itkin. Jos ihan hirvittävä ikävä iskee, joudunko hyppäämään junaan kesken Finncon rientojen, ja porhaltamaan kohti Etelä-Pohjanmaata? Olisiko se noloa?

Kaiken tämän jännityksen keskellä postista tipahti vielä yksi jännittävä juttu lisää, nimittäin Nova 2014 -antologia. Tähän kirjaan on koottuu vuoden 2014 Nova-kirjoituskilpailun kärkikymmenikkö.
Kun selasin kirjaa, huomasin että olenkin lukenut kaikki kirjan novellit Spinistä ja Kosmoskynästä jo viime vuonna. Muihin lehdissä julkaistuihin novelleihin verrattuina Novassa menestyjät erottuivat kyllä joukosta, joten tunnen olevani hyvässä seurassa. Ainoa joka ei vielä ole aikaisemmin ehtinyt julkaistavaksi, on minun ja Eeron yhteisnovelli, Hämärän tyttö, Suvannon sulho. Se siis saa ensijulkaisunsa tässä antologiassa. Nyt jännään millaisen vastaanoton novellit saavat, sillä muistelen, että inhimillisistä erehdyksistä ja kaikenlaisesta kiirestä johtuen novellieni editoimisessa tuli pienoinen kiire. Kaiken muun lisäksi olin jo autuaasti unohtanut novelleistani aikoinaan saamani palautteen, saati mihin olin nämä lappuset pistänyt.



Tämän antologian novellit ovat suositeltavaa luettavaa kaikille joita kiinnostaa kirjoistuskilpailuun osallistuminen. Esipuheessa Pasi Karppanen kertoo hiukan Nova-kirjoituskilpailun, STK:n sekä Turun Science Fiction Seuran historiasta. Tällainen vastaava kirja olisi ollut mukava lukea silloin kun itse ensimmäsen kerran osallistuin Novaan. Ihan hyvin kumminkin pärjäsin siitä huolimatta, sillä tulokset voi lukea tästä kirjasta.

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Lonkeroita Atorox-listalle!

Nyt on tullut jälleen aika tutkailla viime vuoden novellitarjontaa ja valita omia suosikkeja. Robottipää luovutetaan edellisen vuoden parhaalle spefi-novellille Finnconissa heinäkuussa. Novelleja on voinut ehdotella jo koko vuoden ajan, mutta nyt on loppukirin aika, sillä ehdokasasettelu päättyy 7. maaliskuuta. Täydellinen lista viime vuonna ilmestyneistä novelleista löytyy Turun Science-fiction seuran sivuilta. Jos joku lukemasi novelli kolahti, jäi mieleen, teki vaikutuksen, nyt on ilmiannon aika. Omia suosikkejaan voi listata tälle lomakkeelle, ja äänten perusteella valitaan jatkoäänestykseen 20-30 parasta novellia. Team Korpinen sai viime vuonna pukattua ulos yhteensä neljä novellia, joita nyt voisi ehdotella jatkopaikalle. 

Eeron novelli Nisulan syvänteeltä on luettavissa verkkolehti Usvan kansanperinnenumerosta. Kyseisessä novellissa järvestä kalastetaan omituinen pikku otus. Tämä lovecraftiaaninen novelli on hämmästyttävän herttainen ja tunnelmaltaan kesäisen lämmin.
Vuoden viimeisessä Spinissä ilmestyi novellini Tähden hauta, joka kertoo eräästä pienestä merenneidosta. Tässäkin tarinassa näkyy Lovecraftin vaikutus, tosin romanttiseen fantasiamaailmaan siirrettynä. Vesielukka on tärkeässä roolissa myös yhdessä kirjoitetussa Järvikylän Kaisassa, joka ilmestyi Hei Rillumapunk!-antologiassa. Eeron Jätkän kulta, joka myös löytyy samaisesta kirjasta, on näistä viime vuoden novelleista ainoa, jossa ei seikkaile mikään lonkeropiru tai vesihiisi. Jotenkin hassua huomata tämä vetisen elementin läsnäolo juuri viime vuoden novelleissa.


Jos novellien lukeminen (tai kirjoittaminen) kiinnostaa erityisesti, kannattaa harkita äänestäjäksi ilmoittautumista. Äänestäjänä pääsee lukemaan viime vuoden kotimaisen spefinovellistiikan parhaimmistoa, ja kattaus on takuuvarmasti monipuolinen. Tarjolla voi olla kauhua, fantasiaa, steampunkia, uuskummaa ja scifiä. Aaveita, avaruushirviöitä ja toisia todellisuuksia. Äänestäjäksi voi ilmoittautua 21. maaliskuuta asti. Jos minun selvitykseni Atorox-äänestyksen vaiheista tuntuu sekavalta, yksityiskohdat voi tarkistaa Turun Science Fiction Seuran sivuilta.

Oma missioni on lukea vielä aimo läjä viime vuonna ilmestyneitä novelleja, ja ehdotella suosikkejani äänestyslistalle. Osuuskumman Käärmeenliekit-antologiaa voin suositella kaikille fantasian ja erityisesti lohikäärmeiden ystäville. Kirjasta löytyy varmasti Atoroxin arvoisia novelleja. Hyllyssäni pönöttää lukemattomana myös vuoden 2014 Atorox-voittaja Jussi Katajalan Korpin silmät kaiken näkevät-kokoelma, johon on koottu jo aikaisemmin ilmestyneitä novelleja, mutta myös neljä aivan uutta tarinaa. Olen ollut äänestäjänä kahtena vuotena, ja molemmilla kerroilla olen sijoittanut Katajalan novellin oman äänestyslistani kärjen tuntumaan. 

Haaveenani olisi vielä ehtiä vilkaisemaan STK:n uusien kirjoittajien antologiaa Supernovaa, jossa esitellään minulle ennestään tuntemattomia kirjoittajia.


Itse en luultavasti tänä vuonna lähde lukemaan jatkoon päässeitä novelleja, sillä moiselle lukumaratonille ei yksinkertaisesti ole aikaa. Mutta Finnconissa aion olla mukana jännäämässä kuka tänä vuonna pokkaa Atoroxin. Äänestäkää paljon, mutta viisaasti!