keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Atorox -ehdokkuus ja muita jänniä juttuja

Alkuviikosta julkaistiin vihdoin odotettu lista Atorox-ehdokkaista. Novellini Noidan perintö on mukana ja olen tästä luonnollisesti innoissani. Tarina on kiertänyt jo Portti-kisan jossa se ei pärjännyt. Parin vuoden takaisessa Novassa se tuli kuudenneksi, ja olenhan minä ehtinyt sen kertaalleen puleeraamaan ennen julkaisua. Silti hiukan jännittää millaisen vastaanoton se äänestäjiltä saa.

Osuuskumma -kustannus julkisti jokin aika sitten erään omalta kannaltani tärkeän projektin. Worldconia varten julkaistaan englanninkielinen antologia suomalaisten kirjoittajien käännösnovelleja. Novellit on valikoinut Emmi Itäranta ja minä sain kunnian päästä mukaan tähän huikeaan antologiaan. Aikoinaan Nova-kisassa toiseksi pärjännyt tarina Tähden hauta on itse asiassa ensimmäinen koskaan kirjoittamani novelli (sitä ennen kirjoitin vain päättymättömiä eepoksia). Nyt se lähtee maailmalle muiden hienojen tarinoiden joukossa. Suomeksi Tähden hauta onkin julkaistu Spinissä sekä Nova 2014-antologiassa. Oma panokseni ei rajoitu pelkästään novelliin, vaan olen myös vastuussa Never Stopin kansikuvasta:


Englanninkielisiä käännöksiä novelleistani on ilmestymässä muutamia muitakin. Itse en ajatellut lähteä Worldconiin vaikka tilaisuus olisikin ainutkertainen. Olen kuitenkin hengessä mukana ja seuraan tapahtumaa kiinnostuksella kotoa käsin.

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Lukemattomien kirjojen riesa ja sähköisen kirjan ihanuus

Minä pidän kirjoista esineinä. Kun oudossa paikassa näkee hyllyn ja siellä tutun kirjan, on kuin törmäisi ystävään. Vierastan kirjahyllyttömiä olohuoneita, niissä ei ole minulle kiinnekohtaa.
Liitän kirjoihin turvallisuuden tunteen ja tuuttuuden koska kasvoin kirjojen parissa. Vietin paljon aikaani äidin työpaikalla, ryömin hyllyjen alitse, järjestin palautuksia, istuin maalaiskirjaston olemattomassa taukotilassa, joka teki samalla siivouskomeron virkaa, ja söin muroja samalla kun äitini puuhasi lainaustiskin takana. Siitäkin huolimatta että rakastan täysinäisiä kirjahyllyjä tein mielestäni itselleni palveluksen. Hankin lukulaitteen.

Lukemistona Nikolai Gogolin novelli Vii

Myönnän että minulle omistaminen on tärkeää, ehkä turhankin tärkeää. Tästä haluan kuitenkin opetella pois. Monet sanovat että sähkökirjassa ei ole sitä samaa fiilistä kuin 'oikeassa' painetussa kirjassa. Myönnän että tämä on totta. Kirja on kuitenkin jotain muuta kuin kauniit kannet ja painomuste paperilla. Kirjassa tärkeintä on sisältö. Kirjan tarinaahan minä en voi omistaa, vaikka kirjan omistaisinkin. Tätä asiaa olen viime aikoina pohtinut kirjavuorten kasvaessa.

Luulisi että kirjastossa kasvaneena osaisin käyttää hyväkseni kaikkia sen palveluja ja näin välttyisin turhilta kirjahankinnoilta? Väärin luultu! Elän nähtävästi sellaisessa illuusiossa että ostettu kirja on jo puoleksi luettu. Voin hypistellä ostostani vaikka joka päivä ja ehkä selailla sitä. Se on enemmän minun hallussani kuin sama kirja joka pönöttää jossain kaukaisen kirjaston hyllystä. Näin ei todellisuudessa kuitenkaan ole. Kirja on edelleen lukematta vaikka ostin sen jo kolme vuotta sitten ja olisin voinut koska tahansa tarttua siihen. Näitä hamstrattuja kirjoja on kertynyt kirjakauppojen alekoreista, kirppareilta ja antikvariaateista, ja yhä enenevässä määrin nettikaupoista joiden suuria ALE-bannereita minä en voi vastustaa. Sattunaiskilikkauksilla hankittujen kirjojen sisältö saattaa usein olla obskuuri ja jälkeenpäin ihmettelen miksi minä tämänkin ostin? Kirjastosta lainatut kirjat kuluvat näpeissäni nopeammin, ne ovat prioriteetti, toisin kuin oman hyllyn kirjat, ne jotka 'voi lukea koska tahansa'.

Varsinkin nyt kun olen keksinyt ryhtyä itsekin kirjoittamaan, kirjahyllyni ovat täyttyneet uusista kirjoista. Olen selittänyt itselleni että minun täytyy hankkia ja lukea mahdollisimman paljon kaunokirjallisuutta, pysyä selvillä trendeistä ja kirjoittajista, hankkia kielellistä sivistystä. Ja entäpä jos jossain tilanteessa törmään kirjailijaan X ja joudun tunnustamaan hänelle etten ole lukenut häneltä ainuttakaan kaunokirjallista tekstiä? Miten noloa! Nyt olen tilanteessa jossa koen ahdistusta lukemattomien kirjojen kasaantumisesta ympäri taloa. Näiden lukemattomien ongelman aion nyt lukulaitteella ratkaista. Uudempi kaunokirjallisuus julkaistaan enenevässä määrin myös sähköisenä. Sähkökirjatkin ovat hämmästyttävän kalliita, mutta jos ei hingu aivan uunituoreita kirjoja, löytyy vanhempaa tuotantoa jo edullisemmin.

Lukulaitteen hankkiminen oli mielestäni tarpeen. Olen lukenut muutamia kirjoja tietokoneen ruudulta käsin, eikä se ole ollut miellyttävä kokemus. Luen tosi paljon tekstiä tietokoneelta, mutta haluan kirjojen lukemiseen silmäystävällisemmän vaihtoehdon. Tietokone myös osaltaan häiritsee lukemista, on sähköpostia ja facebookia, joku pistää viestiä, täytyy tarkistaa jos vaikka on tärkeää, lukeminen keskeytyy ja muuttuu katkonaiseksi. En myöskää mielelläni ota tietokonetta sänkyyn, lempilukupaikkaani. Lukulaitteen plussaksi huomasin myös säädeltävän fonttikoon. En näe ilman silmälasejani kymmentä senttiä pidemmälle. Napsis ja napsis, lukulaitteeni teksti muuttuu hetkessä nolon isokokoiseksi ja pystyn taas lukemaan pelkillä silmillä.

Lukulaitteessa minua kiehtoo mahdollisuus kantaa kirjastoa mukana. Se sujahtaa kätevästi vaikka käsilaukkuun. Matkalla ei tule harmistus kun huomaa että kirja loppuukin kesken,  vaan voi siirtyä saman tien seuraavaan. Sähkökirja on myös ekologinen vaihtoehto kaltaiselleni kirjahamsterille ja kirjallisuuden suurkuluttajalle. Jos olet kuten minä ja sorrut helposti kirjallisiin heräteostoksiin, saatat tehdä ympäristöteon jos suuntaan tästä lähtien sähkökirjakauppaan. Satunnaiskäyttäjät voivat toki vielä huoletta ostaa paperikirjoja.

Kotonamme on monta kirjahyllyä ja jopa yksi huone jota sanotaan suurellisesti 'kirjastoksi'. Aion tästä lähtien karsia surutta lukematomat kirjat ja laittaa ne kiertoon. Tietokirjoja tosin hankin jatkossakin, suuret, usein kuvitetut teokset eivät tunnu oikein sopivan lukulaitteeseen. Joitain kirjoja tarvitsen taustatutkimukseen ja ne hankin mielelläni omaan hyllyyni. On myös tärkeitä kirjoja jotka olen saanut lahjaksi. Niissä on omistuskirjoitus ja usein niihin liittyy jokin muisto. Nämä kirjat aion vastaisuudessa säilyttää arvokkaasti esillä, enkä anna niiden hautautua lukemattomien kirjojen alle tai ullakon pahvilaatikoihin.

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Markku Sadelehto (toim.) Outoja tarinoita 3

Kiireiden keskellä olen pitänyt lukemisharrastusta yllä automatkoilla mummolaan, jolloin luen kirjoja ääneen kuskille (Eerolle) silloin kun lapsi on nukahtanut. Outoja tarinoita 3 tuli luettua lähinnä näiden mummolareissujen aikana, sitä onkin kuljetettu kuukausitolkulla Satakunta - Etelä-Pohjanmaa välillä.

Luulisi että näin harvakseltaan lukien ei samantyyppisiin novelleihin kyllästyisi, mutta kyllä tässä nyt vähän niin pääsi käymään.Tämä antologia ei vaan kolahtanut. Kohtaamiset outojen elämänmuotojen kanssa noudattivat samaa kaavaa, hirviö ulkoavaruudesta (tai jostain muualta) tappaa ihmisiä, ihmiset metsästävät hirviötä ja lopulta taistelun jälkeen tappavat sen. Sitten kauhistellaan ja todetaan että ihmiset ovat sentään tuntevia ja rakastavia olentoja, kun taas verenhimoiset alienit eivät tms...

Hyviäkin lukuhetkiä kuitenkin mahtui mukaan. Esimerkiksi Theodore Sturgeonin Se, jossa kuvattiin hienosti olentoa joka tuntui nousseen suoraan metsän sammalista ja mutaisesta maasta. Juuri kuvailu oli tämän novellin parasta antia. Dean R. Koontzin Kova kuori tarjosi pientä variointia edellä kuvattuun novellikaavaan. Tässäkin jahdataan ulkoavaruuden hirviötä jonka epäinhimillisyys kauhistuttaa sitä vastaan joutuvaa lainvartijaa. Lopussa asetelma kuitenkin käännetään päälaelleen.

Kirjan ehdottomasti paras novelli on Michael Shean Ruumiinavaus, jossa hiipivä kauhu koetaan yksinäisen tohtorin näkökulmasta ruumiinavauspöydän ääressä. Tämän novellin loppu oli bodyhorroria jos mikä.

Kirjan ehkä isoin pettymys oli John W. Campbellin Olento. Tähän novelliin perustuu siis Howard Hawksin elokuva 'Se' toisesta maailmasta, ja Carpenterin uusintaversio joka tunnetaan suomessakin paremmin nimellä The Thing. Novellin poukkoileva kerronta ei oikein synnyttänyt sellaista kauhkukokemusta kuin olin odottanut. Tarinassa myös seliteltiin liikaa, dialogi oli kankeaa ja äityi usein pitkiksi monlogeiksi. Kummallinen selittely saattaa johtua siitä että novelli, jossa kuvataan etelänavalla sijaitsevaa tutkimusasemaa, on kirjoitettu ennen kuin tällaisia asemia oli edes olemassa.

Tällä kirjalla nytkäytän novellihaastetta jälleen hiukan eteenpäin.
 Luettuja novelleja: 23

tiistai 21. helmikuuta 2017

Kirjavat kissat -lukuhaasteen yhteiskoonti + arvonta

On aika summata Kirjavat kissat -lukuhaastetta. Tarkoituksena oli lukea kissa-aiheisia kirjoja ja samalla tukea kodittomien kissojen hyväksi tehtävää vapaaehtoistyötä.


Itse en ehtinyt lukemaan niin paljon kuin olisin halunnut. Saldoni on seitsemän kissakirjaa, ja avustukseni kilahtaa kolikoina Vaasan kissatalon keräyslippaaseen. Haastekoontia minulle linkitti yhteensä kuusi blogia joista ahkerin kissakirjojen kuluttaja oli Evarian kirjahylly.

Evarian kirjahylly (15)
Karvakasan alta löytyi kirja (9)
Kirjan pauloissa (5)
Tuntematon lukija (5)
Kirjahilla (3)
Dysphoria (2)

Haasteen aikana luettiin yhteensä 31 kissakirjaa, Suosituin oli Riikka Hedmanin Sämpy joka luettiin kolmessa blogissa.

Riikka Hedman: Sämpy (Karvakasan alta löytyi kirja, Evarian kirjahylly, Kirjahilla)
Nen: 100 kissaa, kollia, kattia ja kisua (Evarian kirjahylly, Kirjan pauloissa)
Netta Walldén: Kissa nimeltä Kent (Evarian kirjahylly, Kirjan pauloissa)
James Bowen: Katukatti Bob (Karvakasan alta löytyi kirja, Tuntematon lukija)
James Bowen: Bobin maailma (Karvakasan alta löytyi kirja, Tuntematon lukija)
James Bowen: Bobin joulu (Karvakasan alta löytyi kirja)
Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan (Karvakasan alta löytyi kirja)
William S. Burroughs: Kissa sisälläni (Karvakasan alta löytyi kirja)
Sven Nordqvist: Viirun ja Pesosen joulupuuhat (Karvakasan alta löytyi kirja)
Gösta Knutsson: Pekka Töpöhäntä koulussa (Karvakasan alta löytyi kirja)
Gösta Knutsson: Pekka Töpöhäntä ja Maija Maitoparta (Karvakasan alta löytyi kirja)
Petri Pietiläinen: Kissojen maailmanhistoria (Evarian kirjahylly)
Gwen Bailey: Mitä kissasi ajattelee? (Evarian kirjahylly)
Patrick McDonnell: Kurpitsaloitsu (Evarian kirjahylly)
Doris Lessing: Erittäin kissamaista (Evarian kirjahylly)
James Herriot: Elämäni kissat (Evarian kirjahylly, Kirjahilla)
Ulla Kauhanen: Kissan kosketus (Evarian kirjahylly)
Unni Lindell: Pidä varasi! : tässä tulee jumala ja se on kissa (Evarian kirjahylly)
Kissa : mietelmiä : viehkeitä kissakuvia ja unohtumattomia ajatuksia kissoista (Evarian kirjahylly)
David Dosa: Hoivakodin kissa Oscar (Evarian kirjahylly, Tuntematon lukija)
Heidi Mäkinen: Ei saa mennä ulos saunaiholla (Evarian kirjahylly)
Ninni Aalto: Kas, kissa (Evarian kirjahylly)
E.M. Bard: Testaa kissasi älykkyysosamäärä (Evarian kirjahylly)
Eduard Uspenski: Fedja setä, kissa ja koira (Kirjan pauloissa)
Takasi Hiraide: Kissavieras (Kirjan pauloissa, Kirjahilla)
Riitta Tulusto: Kissan kanssa (Kirjan pauloissa)
Roald Dahl: Rakkaani, kyyhkyläiseni (Tuntematon lukija)
Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia (Tuntematon lukija)
Taru Väyrynen: Kissan kuolema (Dysphoria)
Lewis Caroll: Liisan seikkailut ihmemaassa (Dysphoria)

Ajan puutteen vuoksi en linkitä omia kirjojani tähän listaan.

Lupasin haasteen päätyttyä arvonnan kaikille osallistuville kirjablogeille. Palkinnoksi valikoitui melko itsestäänselvästi Osuuskumman uunituore Varjoisilta kujilta -antologia. Kirjassa on 11 spekulatiivista kissanovellia kotimaisilta kirjoittajilta (mukana myös minun ja Eeron yhteinen novelli). Kaksivuotias poikani toimi arvonnan onnettarena ja poimi voittajaksi Karvakasan alta löytyi kirja - blogin Tiian & Tommin. Kissat onnittelevat arvonnan voittajia ja kiittävät kaikkia haasteeseen osallistuneita.



Monta kissakirjaa jäi kuitenkin lukemattomana hyllyyni. Minusta olisikin mukavaa jos joku bloggaaja järjestäisi uuden kissakirjahaasteen, vaikka Kirjavat kissat kakkosen. Täältä löytyisi heti yksi varma osallistuja!

tiistai 7. helmikuuta 2017

Kaarina Honkanen : Mustan kissan satukirja

"Ihmisillä on tapana sanoa kissan laulua kehräämiseksi ja ehkä he ovat oikeassa, sillä kissat osaavat kehrätä satuja. Ne sieppaavat pitkillä viiksillään satuja kiinni ilmasta ja kehräävät niistä satujen lankaa. Langan ne käärivät kerälle ja kerän ne pistävät piiloon niin hyvin, että siinä vasta onkin kova etsiminen - harvoin sellaista kissan kehräämää satukerää onnistuu kukaan löytämään. Koetapa vaikka itse etsiä niin näet kuinka vaikeaa se on!"


Kirjavat kissat -lukuhaasteeseen ehtii vielä lukea vaikka satukirjan. Mustan kissan satukirja (Otava,1969) on kirpparilöytö, jonka selkämys on jo aikoja sitten repsahtanut irti ja kannessakin on kolhuja. Pieni sympaattinen kirja kiinnitti huomioni erityisesti kuvituksen takia, sillä siitä vastaa yksi suosikeistani: Maija Karma. Musta kissa on kirjan alussa vailla kotia. Kaverin se löytää kesälomaa viettävästä Patu pojasta, jonka mukana kissa lopulta päätyy kaupunkiin. Musta kissa kehrää satuja, näkee unta Egyptistä ja opettelee ajamaan autoa. Kirjan lopussa Musta kissa kertoo sadun vanhasta Mustasta kissasta joka päätyy tähtitaivaalle ja muuttaa asumaan kuuhun.


Mustan kissan satukirja on sisällöltään hiukan poukkoileva lukuelämys, mutta tuskin se ansaitsee täydellistä unohdusta. Lapsena olisin varmasti pitänyt tästä kirjasta hurjasti. Maija Karman piirtämät mustat kissat sulattavat sydämen.

maanantai 6. helmikuuta 2017

Kissamaisia kuvakirjoja

Kirjavat kissat -lukuhaaste lähenee loppuaan! Vaikka blogini on viime kuukausina huolestuttavasti hiljentynyt, en suinkaan ole unohtanut kirjallisia kissojani. Lukemiseen olen edelleen rutistanut joka päivästä pikku hetken aikaa, mutta blogiin kirjoittaminen on auttamattomasti jäänyt muiden töiden jalkoihin.

Kissakirjallisuutta olen perhesyistä johtuen lukenut erityisesti kuvakirjojen muodossa. Seuraavassa lyhyt koonti haasteen aikana taaperolleni (puhki)luetuista kirjoista.

Gunilla Wolde: Teemu ja kissa
Teemu on valistanut lapsia kissojen käsittelyn taidossa jo ainakin 1970 -luvulta alkaen. Teemu ja kissa muistuu lapsuudesta mieleeni oman pappani lukemana. Nyt luen sitä pojalleni joka kirjan innoittamana yrittää vimmatusti leikittää taloutemme kissoja. Onneksi kirja myös kertoo että kissat eivät aina pidä kanniskelusta ja saattavat jopa raapaista. Mainio pieni kirja taaperoikäisille kissanystäville.



Åke Eriksson: Osku ja minä 
Pieni, ihana kirja joka kertoo tytöstä ja hänen kissastaan. Ystävyys pysyy vaikka suloisesta pennusta kasvaa lopulta melkoinen kollinrohjake. Luonnosmaiset kuvat sopivat varmasti paremmin aikuisen kuin lapsen silmään, ja kirja onkin viehättänyt minua enemmän kuin poikaani.




Sven Nordqvist: Viiru ja Kososen kukko
Viirut ja Pesoset kuuluivat myös omaan lapsuuteeni. Ne viehättivät kuvineen vielä silloinkin kun olin jo ohittanut kuvakirjaiän. Nyt olen poikani pakottamana opetellut ulkoa myös tämän 90-luvulla julkaistun myöhäisemmän Viirun ja Pesosen. Kirjassa on hiukan liikaa tekstiä 2 -vuotiaalle, joten olen joutunut välillä lyhentelemään lennossa. Poikaani kirjassa kiinnostavat erityisesti kannessa oleva mahtava kukko, joka muistuttaa omaa kukkoamme. Meidänkin kukkomme on "aapiskukkomallia" ja nimeltään Jussi. Viirun touhut ovat tässäkin kirjassa sitä taattua kissankujeilua.



Elsa Beskow: Satu pikku pikku eukosta
Tämä kaunis kuvakirja on Elsa Beskowin ensimmäinen ja julkaistu alunperin jo vuonna 1897. Kirjassa kissa on tärkeässä osassa, vaikkakin se tekee tuhmuuksia. Pikku pikku eukko suutahtaa lemmikilleen ja ajaa sen ulos talosta. Viimeistä kuvaa katsellessani olin jo huolestua, sillä kuvateksti kertoo: Kissa pinkaisi metsään eikä tullut ikinä enää takaisin.
Onneksi Elsa Beskow on lisännyt kuvan alle lohdullisen jälkikirjoituksen: Mutta taisihan se sentään lopulta tulla sieltä kotiin. E.B.

Näin onnellisesti soisin käyvän kaikille kissoille jotka syystä tai toisesta joutuvat luonnon armoille.  













Tässä on vain osa niistä kissoista joita kuvakirjahyllystämme kurkistaa. 

perjantai 27. tammikuuta 2017

Apinan vuosi -lukuhaasteen koontipostaus

Heipä hei jälleen! Blogi on ollut pitkään hiljainen, sillä aikaa lukemiseenkin on ollut tuskallisen vähän. Tänään on pakko blogata sillä Evaria muistutteli Apinan vuosi-lukuhaasteen loppumisesta. Tartuin aikoinaan haasteeseen aikomuksenani lukea vaikka mitä yleissivistävää, kuten Tarzaneita, mutta lopputulemana ehdin lukea vain kolme kirjaa, joista yksi on sarjakuva.

Simpanssien kuningas sekö Apina ja Tiikeri on arvosteltu toisaalla. Tähän laitan nyt vielä pikaisesti arvion kolmannesta lukemastani apinakirjasta.

Havoc in Heaven - Adventures of the Monkey King (1979) perustuu samannimiseen kiinalaiseen animaatioelokuvaan. Elokuvassa puolestaan kerrataan kolmen luvun verran romaania Journey to the West, jossa Apinakuningas aiheuttaa hämminkiä Jadekeisarin taivaallisessa valtakunnassa. Muistan joskus lapsena nähneeni kyseisen animaatioelokuvan joka on siis lähetetty myös Suomen televisiossa.

Kiinassa suosittu Apinakuningas on tyypillinen veijarihahmo joka puijaa neuvokkuudellaan kaikkia ja pääsee monista rikkomuksistaan kuin koira veräjästä. Pidin fantastisesta seikkailusta jossa apinoiden kansa on keskiössä. Anarkisinen Apinakuningas taistelee valtaapitäviä tahoja ja normeja vastaan. Taivaallinen Jadekeisarin valtakuntakin tuntuu olevan hyvin byrokraattinen paikka, ja tarina vilisee leimoja, sinettejä, rituaaleja ja arvonimiä. Voin suositella kirjaa kaikille joita Kiinan kulttuuri kiinnostaa.

Hiukan harmittelin kun olin ehtinyt lukemaan Apinoiden planeetan jo ennen tätä haastetta enkä saanut sitä mukaan saldooni. Aion kuitenkin jatkaa apinoiden parissa vielä tämän jälkeenkin, sillä apinamaisia lukuvinkkejä on kertynyt varastoon.