keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Pajarin murhajuttu 1900



Itä-Karjala 19.10.1900
Lappeella.


Sunnuntaina tämän kuun 14 päivää vasten yöllä on Lappeen pitäjän Tirilän kylässä olevassa J. Pekkasen taloon kuuluvassa Pajarin torpassa tehty harvinaisen kamala ja suuri verityö, jonka uhreiksi on joutunut kokonaista kolme ihmishenkeä. ”Wiipurin” kirjeenvaihtaja kertoo sunnuntaina päivällä mainittuun torppaan tekemästään matkasta seuraavaa:


Miltei uskomattomalta kuului sunnuntaina puolenpäivän aikaan Lappeenrannan kaupungissa levinnyt huhu, että aivan kaupungin lähellä, ainoastaan noin kolmen kilometrin päässä olevassa Pajarin torpassa edellisenä yönä oli tehty kolmoismurha. Tämä tuntui sitäkin uskomattomammalta, kun mainittu torppa ei ole erittäin kaukana muista ihmisasunnoista, sillä muutaman askelen päässä siitä on toinen pienoinen torppa ja Kankaan tehtaittein työväenasumusten alue on verrattain likellä samoin kuin Tirilän kyläkunnan taloihinkaan ei ole kuin jonkun verran matkaa. 

Mutta paikalle matkustettua osoittautui huhu liiankin todeksi. Hirveä oli näky, joka kohtasi tulijaa torpan ainoaan asuinhuoneeseen astuessa. Oven suussa vasemmalla seinällä olevan vuoteen vieressä makasi verilätäkössä suullaan, pää ruhjottuna, vanhemmanpuoleisen miehen ruumis, ja oikealla seinällä olevan aviovuoteen jaloissa torpan isäntä emäntineen, kummankin pääkallot kauheasti rikkilyötyinä ja verilammikoita heidän vierellään laattialla. Mitään merkkejä erityisemmästä taistelusta ei saattanut havaita, sillä kaikki olivat nähtävästi saaneet kuoliniskunsa ollessaan yösijoillansa tahi heti niistä ylöspyrkiessään. Oven vastakkaisella seinällä olevassa vuoteessa oli murhaaja otaksuttavasti maannut, sillä vuode oli tilapäisen näköinen ja verrattuna toisiin selvästi osoitti, että sen käyttäjä kuka kulkija sitte lieneekin, jolle pahaa avistamattomat ihmiset olivat yöksi katosta suoneet, oli saanut sen ainoastaan satunnaiseksi yötilakseen. Murha-ase, tavallinen varsipuntari, oli laattialla, ja että sitä oli voimalla heilutettu, todisti sen käyristynyt rautainen varsi. Mitään muuta murha-asetta ei tavattu; kaikki torpan kirveet ynnä muut teräkalut olivat koskemattomina tavallisilla paikoillaan etehisessä. Puntarilla oli koko verityö kaikesta päättäen suoritettu ja luultavaa on, että murhaaja oli sillä ensin antanut kullekin nukkujalle tainnosiskut ja lopulliset kuoloniskut heidän vierittyä vuoteiltaan. Kaikki murhatut olivat puettuna puhtaisiin, valkoisiin alusvaatteisiin, joissa veritahrat näyttivät sitä kamalammilta.


Murhattu torppari Heikki Heikinpoika Pajari oli noin 52 vuotias mies, syntynyt Iissä ja asunut näillä seuduilla noin viisi vuotta viimeksi pitäen kaikenmoista ruokakauppa, oletikin torikauppaa viereisellä Kankaan tehtaalla, josta hän nytkin edellisenä lauvantai-iltana oli kotiinsa palannut. Hänen vainomnsa Maria oli liki 60 vuotias. Molemmat olivat tunnetut ahkeriksi, raittiiksi ja säästäväisiksi sekä uskovaisiksi ihmisiksi ja koko heidän pienoinen asumuksensa todisti myös puhtauden ja järjestyksen harrastusta. Hyvin toimeentulevia olivat myös olleet ja arvatenkin oli juuri heidän rahojensa ryöstämisen halu johtanut murhaajan hirveään tekoonsa. Torikaupalta lauvantai-iltana palatessaan oli Heikki Pajarilla otaksuttavasti ollut noin 300 markkaa rahaa mukanaan, joita nyt pidetyssä tutkimuksessa ei löydetty.


Kolmas murhattu on hänen taskustaan tavatun papinkirjan mukaan entinen talollinen Wilppu Juhonpoika Jauhonen Kangasniemen pitäjästä 56 vuoden ikäinen mies. Hän on oleskellut näillä seuduilla talonostohommissa ja kolmisen viikko jo asustanut mainitussa torpassa. Hänen vuoteeltaan löydettiin tyynyn alla olevain liivien taskusta puhdasta rahaa yli 2,575 markkaa, mistä päättäen murhaaja ei ollut hänen rahoistaan tiennyt, vaan tappanut hänen muutoin vaan niitten mukana, joita oli tullut ryöstämään. Janhonen oli samoin kuin isäntäväkensäkin kaiken aikaa huomattu olevan täysin raitis ja kunnollinen mies.

Mihin aikaan yöstä verityö on tehty, ei voi varmuudella sanoa. Lampuissa ei ainakaan ole yöllä tulta pidetty, sillä ne olivat öljyä jotenkin täynnä. Mainittuna yönä oli kuutamo ja voi otaksua, että murhaaja sen valossa saattoi iskunsa puntarilla niin tarkalleen tähdätä, sillä tuvassa on kolme akkunaa ja kukin vuode akkunan alla.

Lisäksi siihen, mitä tästä kamalasta murhasta edellä on kerrottu, on mainittava, että vähintäkään epäilystä ei ole enää olemassa siitä, että verityö todellakin on jonkun sellaisen henkilön tekemä, joka itsekin on ollut yötä ennenmainitussa Pajarin torpassa yöllä vasten viime sunnuntaita, kuten ”Wiipurin” kirjeenvaihtaja on otaksunut. Poliisitutkinnoissa, joita piirin nimismies L. J Hallonblad yhäti jatkaa, on nimittäin saatu selville, että Pajarin torpan isäntäväen seurassa murhayön edellisenä iltana oli Kankaan tehtaan kauppatorilla nähty tuntematon mies ja olipa kuultu tämän pyytävän yökortteeria Pajarilta, joka pyyntöön oli suostunut. Vieläpä olivat jotkut nähneet tämän saman tuntemattoman miehen yhdessä murhattujen kanssa kantavan torilta torpan isäntäväen tavaroita heidän kotiinsa kello 8:n tienoissa mainittuna iltana. Asianmukaisiin, laajoihin tiedusteluihin murhaajan jäljille pääsemiseksi on ryhdytty ja jonkun verran vainua verityön tekijästä luullaankin jo saadun, joskaan toisaalta ei ole minkäänmoista varmuutta vielä olemassa.

Murhattujen ruumiitten lääkintälailliset tutkimukset aloitti piirilääkäri K. A. Hällström tämän kuun 16. päivänä. Ruumiit on huomattu useista muistakin kohdista ruhjotuiksi, ei ainoastaan pääkallot. Suuria mustelmia on pitkin ruumiita, käsivarsia on katkottu j. n. e., mistä voi saada aihetta myös sellaiseen otaksumiseen, että murhatut ovat ehtineet jonkun verran heräilläkin ja koettaneet ehkä puolustautuakin. Toisaalta tämä ei kuitenkaan kumoa ennen lausuttua otaksumista, että murhaajan ensi iskut ovat olleet siksi lujat, että murhatut ovat niistä jo tainnoksiin menneet ja kuolontuskissaan vierähtäneet vuoteittensa viereen. Siinä vasta on murhaaja varsin luultavasti antanut uhreillensa nuo muut lisäiskut, joiden jälkiä heidän ruumiissaan nyt on huomattu. Asennot, joissa murhatut tavattiin, edelleen tukevat tätä käsitystä.

****

Murhaa selviteltiin pitkään ja siitä tuli hyvin sotkuinen vyyhti. Heikki ja Anna Pajari olivat lestadiolaisia, ja murha aiheutti uskovaisten piirissä syyttösten ja epäilyjen vyöryn. Näistä tapahtumista voi lukea enemmän Makkerin blogista. Lopulta vangittiin Juhana Ringvall sekä Jafet Gråsten.

Joulukuussa vuonna 1903 sanomalehti Wiipurissa kirjoitetaan näin:


Pajarin murhajuttu. Lappeen pitäjän käräjäkunnan kihlakunnan oikeus 20 p:nä elokuuta julisti päätöksen, katsoen ettei laillista näytöstä ollut esitetty siitä, että Juhana Ringwall-vainaja, Jafet Gråsten ja Aatami Hedman olisivat tavalla tai toisella olleet syypäät Heikki Pajarin, tämän vaimon Maria Sofia Pajarin ja talollisen Wilppu Juhananpoika Janhusen murhiin, ja niin muodoin vapautti syytetyt kaikesta edesvastauksesta. Samalla jätti oikeus heille vallan eri oikeuden käynillä ajaa kannettaan nimismies Hallonbladia vastaan Jafet Gråstenin ja Juhana Ringwallin vangitsemisen johdosta.

****

Minä en vielä lehtiä selaillessani löytänyt miten tämä kyseinen murhatapaus lopulta ratkaistiin, ja saatiinko tekijä/t kiinni. Jatkan lehtien lueskelua, mutta jos joku tietää tapahtumista enemmän, minulle saa toki kertoa.

Mannilan räyhähenki



Kotiseutu 15.3.1914 

”Piruja” talossa


Mannilan talossa, Laihian kirkonkylässä, asusti ennen vanhaan tuossa 1700 luvun lopussa tai 1800 luvun alussa ”piruja”. Niitä ei kyllä varsinaisesti nähty, mutta sitä enempi kuultiin. Ne pitivät pahaa elämää, kolusivat ja rähisivät; usein yölläkin melullaan ihmisten yörauhaa häiritsivät. Toisinaan kuului perheen tuvan vinnistä sellaista ryskettä kuin joku siellä kävelisi ympäri hyvin raskain askelin. Kun mentiin katsomaan, ei mitään nähty ja ryskekin lakkasi. Toisinaan iltasilla heitettiin ”takan” orsille kuivamaan asetetut kengät sangen vinhaa vauhtia pöydän päähän. Väliin ”piru” autteli talonväkeä työntoimissakin. Niin esim. saattoi tapahtua, että kun piikain piti ruveta puhdistamaan navettaa, siellä oleva lanta alkoi itsestään kulkea ulos ovesta ja tunkiolle, ikään kuin joku sitä nopeasti lapiolla tai talikolla heittelisi. Mutta heittelijää ei näkynyt. Väliin taasen oli ”piru” pahalla tuulella ja, sen sijaan että olisi auttanut piikoja navetan puhdistuksessa, heittelikin aina takaisin lannan navettaan sitä mukaa kun piiat sitä uloskantoivat.

”Pirun” pääkortterin näyttää olleen muurin takana, tulisijan ja seinän välisessä raossa (siellä päin on sillä raolla nimenä ”nitsi”). Jos sinne pisti korennon ja huusi: ”Veretähän ny kissinhäntää!” niin tartuttiin korentoon niin lujasti kiinni, ettei viisi väkevää miestä jaksanut sitä pois kiskoa.

Kaikilla tavoin koetettiin ”pirua” saada pois talosta, mutta ei onnistuttu. Kerran jätettiin sydäntalvella kovien pakkasten aikaan tupa kylmilleenkin useaksi viikoksi toivossa että ”pirut” paleltuisivat tai lähtisivät kylmää pakoon, mutta sekään ei auttanut. Niitä myöskin loihduilla koetettiin manata, mutta sekin oli turhaa. 

Vihdoin tuli pitäjääseen nuori, hyvin jumalinen pappi. Hän kun kuuli noista, päätti koettaa voimaansa heihin. Hän sen vuoksi tuli eräänä päivänä mainittuun taloon ”pirujen” narraamisen tarkoituksessa. Mutta hänen astuttuaan tupaan, kuului ääni sanovan: ”emmä vain tuollaasta pappia pelkää enkä karkuun lähre, ei soo eles isämeirää lukenu huomeeltaan ylhä noustehnansa.” Pappi tämän kuultuansa jätti ajohommat tällä kertaa sikseen ja seuraavana aamuna ylösnoustuaan luki Herran rukouksen sekä muutenkin hartailla rukouksilla itseänsä vahvisti ja varusti. Sen tehtyään meni hän taasen kummittelijataloon, ottaen vielä varmuuden vuoksi raamatun mukaansa. Päästyänsä väentuvan keskilattialle, alkoi hän ”jumalan nimessä puhua ankaria manaussanoja pirulle”. Alussa ei kuulunut mitään, mutta kun pappi oli puolen tunnin verran pitkittänyt ankaraa puhettaan, alkoi muurin takaa kuulua kovaa räiskettä niin kuin olisi isoja kiviä kolhinut toisia vastaan. Sitä kesti jonkun aikaa. Sitte tuli hiljaisuus. Ja sen erän perästä ei Mannilassa ole piruja kuultu eikä nähty. 

M. Latva

Minua huvitti tässä tarinassa se että "piruja" yritettiin karkottaa talosta jättämällä se kylmilleen. Tällaisesta konstista en ole muistaakseni aikaisemmin lukenutkaan.

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Hiittenkallio ja Vuohikivi Nakkilassa

Kotiseutu-lehti 15.2.1913

Hiittenkallio ja Vuohikivi Nakkilassa.

Nakkilan pitäjän Lattomeren takamaalla sijaitsee ”Hiittenkallio”. Se on luolamainen kalliomuodostuma, josta nyt ei ole enää muuta merkillistä jälellä kuin tornimainen takahuone, joka on noin 4 tai 5 syltä korkea ja noin syltä leveä, pyöreä kuten kirkon torni. Se on kallion sisässä ja ikään kuin tehty päällekkäin ladotuista isohkoista kivimöhkäleistä.

Ennen, silloin kun luolan etuosakin oli kunnossa, oli luolan perällä ”ovi” joka oli suuri kivimöhkäle. Tämä oli hiukan raollaan, mutta kuitenkin niin vähän ettei ”kammariin” kukaan päässyt. Täällä sitten tarujen mukaan ”hiitteet” aarteitaan säilyttivät.
Kerrotaanpa siellä olleen kultainen, jonka päällä kultainen kissa istui, mutta lähemmin ei sitä oltu tarkastettu, sillä valkea oli aina heti sammunut kun sinne oli katsottu.

Tässä luolassa varmaankin oli sekin jättiläiseukko asunut, joka ”Vuohikiveä” oli helmassaan kantanut aikoen sen nakata Kokemäen jokeen, siten upottaakseen Nakkilan pitäjän ja kirkon, jota jättiläiset eniten vihasivat. Mutta sattuipa silloin kuulumaan kirkonkellojen ääni ja akka tästä säikähtyneenä pudotti kiven ”Vuohimäen” rinteeseen noin puolentoista kilometrin päähän Nakkilan kirkosta.

Tämä ”Vuohikivi” oli hyvin suuri ja kun se näytti erinomaiselta rakennuskiveltä, niin aikoi Villilän kartanon senaikuinen omistaja rikkoa sen saadakseen siitä uuteen rakennukseensa kivijalan. Mutta koska tiedettiin, että se on ”hiidenkivi”, niin luulojen mukaan sitä ei voinut muut rikkoa kuin joku väkevä noita. Sitten haettiinkin pohjoisista noita. Tämä tuli, höpisi loitsuja, tarkasteli kiveä ja viimein porasi keskelle kiveä pienen ruutireiän, joka sitten ladattiin ja sytytettiin. Kivi ei tästä paljon muuttunut, ainoastaan pieniä laikkoja sen päältä lohkesi. Nyt selvisi, että kivi oli lumottu, eikä sitä mikään maallinen voima saisi hajalle.

Ruvettiinpa nyt rakentamaan Nakkilan kirkkoa, jolloin taas tuli kivestä puute. Taas käytiin käsiksi ”Vuohikivieen”. Tällä kertaa vain tavallinen kuolevainen, mutta uudemmanaikaisilla työkaluilla. Nyt tehtiin paljon syvempi reikä ja niin saatiin kivi vahvalla panoksella hajalle.
Kiven suuruutta voi kuvitella, kun tietää että Nakkilan kirkon kivijalka ja kiviaita ovat tehdyt tuosta yhdestä kivestä. Samasta kivestä saatiin vielä rautatiesiltaankin rakennusainetta. 

Olihan siinä kiveä yhden eukon kannettavaksi.

keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Unennäkö murhan selvittäjänä



Vanhoja Spiritisti-lehtiä selaillessani silmiini osui kertomus unesta jossa murhattu mies ilmestyy eräälle tuttavalleen. Kiinnostuin jutusta ja ryhdyin etsimään sanomalehtiuutisia tapauksesta. Kyseinen unennäkö on merkitty poliisin pöytäkirjoihin ja julkaistu hyvin monessa sanomalehdessä samanlaisena kuin tämä Perä-Pohjolaisen uutinen.

Perä-Pohjolainen 18.1.1912

Unennäkö murhan selvittäjänä.

Kuten tiedetään ei Tornion rautatien varrella viime marrask. 24 p:n iltana murhattua miestä tunnettu, ennen kuin talokas August Lempeä Alatornion Liakan kylästä, näki merkillisen unensa, ja sen johdosta kävi murhattua katsomassa. Julkaisemme tässä sen kohdan polisiitutkinnon pöytäkirjasta, joka koskee August Lempeän kuulustelua:

Talokas August Lempeä: että hän oli ensi kerran kuullut murhasta puhuttavan seuraavana sunnuntaina (siis marrask. 26 p:nä, sillä murha tapahtui perjantaina marrask. 24 p:n iltana), kun hän kävi eräässä torpassa, jossa oli ollut myöskin mäkitupalainen Anton Ruuti. Seuraavana keskiviikkona hän kävi Torniossa ja siellä nahkuri Nykäsen puodissa oli rouva Nykänen puhunut, kuinka surkeaa on, kun ei kukaan edes tunne murhattua, johon todistaja (Lempeä= oli sanonut, että sietäisi hänenkin käydä ruumista katsomassa, vaikka siitä ei mahtane olla suurta apua, koskei muutkaan häntä tunteneet. Saman päivänä oli hän myöskin Tornion Lehdessä lukenut uutisen tapahtuneesta murhasta. 

Kun hän sitten illalla tuli kotiin ja tavalliseen aikaan pani maata pirttiin, jossa nukkuivat vaimonsa ja työmies Kustaa Henriksson, näki hän yöllä unta, että muuan mies tuli ovest sisälle ja oli Ville Liimatan näköinen (Liimatainen on murhatun oikea sukunimi) sekä mainitsi olevansa Kiirunasta ja että hän on se Liimatan Ville, joka Raumolla tapettiin, johon todistaja sanoi: ”Niinkö”. Liimatta tällöin vastasi: ”Niin ne teki roistot”, jatkaen: ”ei ne roistot muuten olisi saaneet minua matkaansa, mutta kuin toinen niistä oli tuttu, niin lähdin; roistot veivät minulta toista tuhatta markkaa rahaa, jotka sain melkein kaikki vaihdetuksi Suomen rahaksi, mutta toista sataa jäi, joita roistot eivät löytäneet, kuin olivat paidan povilakkarissa. Veivät roistot myöskin multa kuvernöörin passin ja papinkirjan, etteivät ihmiset tuntisi, ja myöskin palttoon”. Ja oli Liimatta vielä sanonut todistajalle: ”Käy sinä Aukusti rukka minua katsomassa, kyllä sinä minut tunnet, vaikka leuka ja kurkun alus on musta, kun minua on muokattu”. Kun todistajaa unessa pelotti, oli Liimatta sanonut: ”Et suinkaan ole niin hourio, että minua pelkäät. Muistathan, että aijoin ensin tulla teidän luokse ja sitten vasta mennä akan luo”. 

Tämän jälkeen heräsi todistaja ja oli valveilla toista tuntia, mutta kun uudestaan nukkui, oli nähnyt samaa unta ja oli Liimatta maininnut, että kahdessa kohdassa oli kova ottelu, ennen kuin saivat häneltä hengen, sekä että hän oli aikonut kesällä kirjoittaa todistajalle, mutta ei tullut tehneeksi sitä, kun aikoi syksyllä tulla todistajan luo ja silloin maksaa takaisin Kirunaan mennessä todistajalta lainaamansa 14 markkaa.

Aamulla herätessään oli todistaja heti kertonut unestaan vaimolleen ja työhenkilölleen Augusti Henrikssonille samalla lausuen unensa johdosta, että jos hän olisi nuorempi mies (jolloin hän varmasti tiesi unensa jotain merkitsevän), ei tuo uni merkitsisi mitään hyvää Liimatalle ja että kaikissa tapauksissa luule tälle jonkun ikävyyden tapahtuneen.

Unensa johdosta oli todistaja sunnuntaina jouluk. 3. p. Alatornion kirkkomaalla olevassa leikkuuhuoneessa käynyt ruumista katsomassa ja tunsi sen Liimataksi samoin kuin myöskin mäkitupalainen Juho Pietilä ja vaimonsa tekivät. Seuraavana tiistaina todistaja kävi toisen kerran lautamies Antti Hyvälän ja Sakari Lassilan kanssa ja tunsivat hekin vainajan Liimataksi. 

Lempeä ei sairautensa takia ollut saapuvilla viime maanantaina välikäräjillä. Mutta tiistaina, t.k. 16 p:nä oli hän oikeudessa kuulusteltavana. Lempeä kertoi, ettei hän unennäkönsä edellisenä päivänä ollut Liimataista ajatellut. Hän myönsi unennäkönsä sellaiseksi kuin poliisitutkintpöytäkirjassa on kerrottu, ainoastaan muuttain osaksi järjestystä, joten esim. Liimataisen kehotus, että Lempeä kävisi hänen ruumistaan katsomassa, siirtyi unen alkupuolelle. Selville kävi, että Lempeä oli ollut murhan aikana kotipaikkakunnallaan, kotona, joskin samana päivänä, jolloin murha tapahtui illalla, hän oli käynyt Rantakataja nimisessä talossa räätäli Jalmari Niskavaaran luona.
Muuan henkilö, joka oli saapuvilla nahkuri Nykäsen puodissa silloin, kun Lempeälle kerrottiin murhatapahtumasta, on sanonut kertomuksen tehneen syvän vaikutuksen Lempeään.

Murhasta pantiin syytteeseen lopulta helsinkiläinen Severin Signal ja tamperelainen Edvard Jokinen. Juttua puidaan sanomalehdissä monta vuotta. Severin Signal mainitaan joissan uutisissa "näyttelijäksi". Jonkinlainen esiintyjä tai voimamies tämä Severin luultavasti on ollut, kuten seuraava Satakunta-lehden mainos vuodelta 1903 todistaa: