Pomarkun ja Noormarkun järvihirviöt

Vaikka Honkajoki onkin järvihirviökiinnostukselleni siitä hankala asuinpaikka, että täällä ei ole yhtään järveä, löytyy aivan nurkan takaa muutama tutustumisen arvoinen vesistö. Pomarkkuun ja Noormarkkuun kannattakin nähtävästi lähteä järvihirvirviönbongausmatkalle. 

Viimeisin sukellukseni sanomalehtiarkistoon toi ilmi, että 1800-luvun loppupuoliskon merikäärmevillitys on iskenyt lonkeronsa Satakuntaankin. Isojärvi on Pohjois-Satakunnan suurin järvi ja jo pelkästään sen takia siellä kuuluisi olla oma vesipetonsa. Oudon olennon olemassaoloon vihjailee tämä mielipidekirjoitus Satakunta-lehdessä. Ainakin silminnäkijöiden lista on vaikuttava.

Satakunta no 29 21.07.1877

Kauhea käärme.

Satakunnan viime numerossa, kirjoitetaan meille, ilmoitetaan pomarkkulaisen M. Taipaleen saaneen suuren hauen; arvatenkin mainitun seurakunnan Isosta järvestä, jossa on nähty joitakuita suuria haukia ennenki. Mutta ei kukaan ole sanomalehdissä virkannut mitään siitä suuresta käärmeestä, jonka usea kalastaja on sillä samalla järvellä sanonut nähneensä. Ne, jotka käärmeen ovat nähneet, vakuuttavat sen olevan jonkun syllän pituisen ja vähäisen hirren vahvuisen. Tuon kauhean eläimen ovat muun muassa nähneet Kalle Rosenwall, Gabriel Stenfors, Mikko Marttila ja Juha Saari, jotka myöskin ovat kirjoittajalle siitä kertoneet ja vakuuttaneet tuon kauhean eläimen näkemisen antaneen heille kovan kauhun.

Muutamaa vuotta myöhemmin naapurikunnasta löytyy toinen vesihirviötapaus. Tässä kirjoittajalla on jo huomattavasti värikkäämpi ote aiheeseen. Tapahtumapaikkana on pieni, suorantainen metsälampi, jonka mustista syvyyksistä tämä hurja käärme kohoaa suorastaan kauhuelokuvamaisella dramaattisuudella.

Satakunta no 25 21.06.1879

Kaikkea elävän eteen sattuu

Painojärvi on isohko metsälampi Lassilan tienoilla Noormarkun kirkkokuntaa. Useampia vuosia sitten on jo tämän järven rantalaisten kesken liikkunut puhe kauhiasta vesikäärmeestä, joka tavan takaa sanotaan olleen nähtävänä sen mustassa veden pinnassa, hämmästykseksi ja kauhuksi kaikille näkijöille. Viime tuorstaista 2 vikkoa lähti järven syrjässä asuva torppari Kaarle Huidanlahti järvelle entiseen tapaansa kalastusta koittamaan, ja meloessaan siellä pienessä tukkiruuhessaan, sattui hänen silmiinsä eräs kummallinen vesi-olento, joka tavattoman suuren hauen tapaan kulki veden pinnassa vähän matkaa rannasta. Mies kun luuli tässä hänelle aika kalan tarjona olevan, kiiruhti kohta pitkällä laskuverkollaan sitä kierrokseen laskemaan ja onnistuikin tässä toimessaan jo niin pitkälle, että verkko vesi-olennon ympärillä oli melkein ummessa. Mutta vastapa nyt kumma häntä kohtasi. Sen sijaan kun hän toivoi hyvän tuttavan hauen pään kohta näkevänsä, huomasi hän kauhistuttavan suuren käärmeen pään nousevan vedestä ja laskeuvan ruuheensa, ja samassa kun peto toiselta puolelta ruuhta liukkaalla pyrstöllään luikaili miehen jalkojen ympärillä ruuhen laitojen sisäupolella. Lyömiseen ei hän voinut ryhtyä, sillä pelko oli hänessä väkevämpi, kuin rohkeus. Huomattava oli myöskin, että pedon sieraimista huokui myrkyllinen löyhkä, jota hengittäen mies joutui painontapaiseen tilaan. Mela osui kuitenkin miehen käsissä olemaan ja sitä liikutellen joutui hän melkein kuin tietämättänsä kotirantaansa, yhä vielä pahoinvoipana, päätä polttaen ja puolipyörryksissä. Kotiin tultuansa ja taas tervennä kaikesta kohtauksien vaikutuksesta, jutteli hän kauhistuttavan tapauksensa, jonka hän oli kohdannut järvellä ja varoittaa jokaisen sitä karttamaan, pikemmin kuin antautumaan sen kanssa taisteluun. Niin meille on  totena kerrottu.

Tässä vuoden 1879 uutisessa mainittu Painonjärvi merkittynä punaisella ympyrällä.

Tarinat Pohjois-Satakunnan järvien kummallisista asukkaista eivät ilmeisesti kovin nopeasti laantuneet, sillä muutamia vuosia näiden uutisten jälkeen ilmaantuu mielipidekirjoitus, jossa nimikirjamilla F.P. varustettu kansavalistaja yrittää todistaa Poosjärven kummalliset otukset saukoiksi. Selitettyään ensin muutaman muun käärmeisiin liittyvän kansanuskomuksen, hän vielä lopuksi mainitsee paikalliset jutut Poosjärven "traakeista".

"On täällä liikkunut kolmaskin kummallinen käärmejuttu. Poosjärvessä on pitänyt nähdyksi kauhean suuri käärme. Noita hirviöitä on täällä aina vuosittain nähty, milloin missäkin järvessä. Oikein vanhat vakaat miehet ovat minulle totiseksi todeksi vakuuttaneet, että he ovat nähneet niin suuren, että pää on ollut kuin koiralla ja ruumis paksu kuin hirsi. Mutta kun ei maassamme ole ollenkaan tuollaisia jättiläiskäärmeitä, niin niitä näkeminen täytyy olla erehdys. Nuo heidän ”traakinsa” ei ole muita, kuin saukkoja. Saukko kulkee vedessä aaltoilemalla, pari syltää veden alla, jolloin taas nostaa tuon lattean, pienikorvaisen, mustan ja vaalean juovikkaan päänsä (joka näyttää käärmeen päältä) vedenpinnalle, jolloin taaskin keikauttaa itsensä veden alle. Vaan pään vaipuessa näkyy tuo ”hirren vahvuinen” ruumis ja viimeiseksi paksu tanakka häntä, joka on käärmeen hännän kaltainen. Eräästä omasta erhetyksestäni, kun saukon uimassa nähtuäni myöskin ensi hämmästyksestä luulin ”traakin” näkeväni, voin vakuuttaa että nuo nähdyt ”traakit” ei ole muita kuin saukkoja."

Satakunta 27.08.1884, kirjoittanut F.P.

 

Tässä vielä samassa kuvassa tämä hirviökeskittymä. Isojärvi ja Poosjärvi ovat suhteellisen suuria, pienempi Painonjärvi sijaitsee jossain pikkuympyrän sisällä Lassilan ja Kairilan välimaastossa.

Lupus Scythicus - Carta marinan mystinen peto

Olaus Magnuksen Goottilaisessa kartassa, tai tutummin Carta marinassa on huimaavan paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia.

Luin hiljattain Leena Miekkavaaran mainiota teosta Suomi 1500-luvun kartoissa, ja pääsin tutustumaan moniin Carta marinan merkillisyyksiin. Minua ovat aina kiinnostaneet erityisesti kartan pikkukuvat, sen merihirviöt, eläimet ja kummalliset linnut. Carta marinan merihirviöt ovat kiehtoneet ihmisten mieliä ja niistä on kirjoitettu monesti. Maaeläimistä löytyy tietoa huomattavasti niukemmin, ne ovat toki tutumpia ja tavanomaisempia, mutta on joukossa muutama merkillisyyskin. Olinkin riemuissani kun Miekkavaaran kirjasta löysin tietoa jälleen eräästä kartan mystisestä otuksesta.

Kartan yläosassa seisoo mies pidellen riimukirjoituksin koristeltuja kivitauluja. Tauluissa lukee: Starcaterus pugli sveticus, eli Starkad, ruotsalainen sankari. Starkad on muinaissaagoissa mainittu henkilö, eikä hänen kansallisuutensa varmaankaan ole tarkasti määriteltävissä, mutta Olaus on tässä pelannut kotiin päin ja ilmoittanut hänet ruotsalaiseksi. Starkardin seuralaisena näyttäisi olevan jonkinlainen leijonamainen otus, jolla on pitkät kynnet. Kartassa ei erikseen mainita eläimen nimeä tai merkitystä.

Carta marinan selitysosasta löytyy sentään jotain tietoa. Eläintä kutsutaan nimellä Grimmklau. Se on tarunomainen "skyyttiläinen susi". Olen tutkinut kummallisia eläimiä melkoisen paljon, mutta en ole ikinä kuullut moisesta "skyyttisudesta". Mikä siis on tämä Starcateruksen petomainen seuralainen. Onko kyseessä todella myyttinen hirviö jostain muinaisuuden hämäristä? Siitä oli otettava selko!

Yritin jäljittää Olaus Magnuksen mahdollisia lähteitä kyseistä eläintä koskien. Niitä ei yksinkertaisesti ollut. Carta marinan selitysosan tietoihinkin minun on suhtauduttava hiukan skeptisesti, koska osa näistä tiedoista löytyy vain saksankielisestä käännöksestä Ain kurtze Auslegung. Latinalainen teksti on tiedoiltaan hyvin köyhä. Käännökset eroavat jonkin verran latinalaisesta tekstistä, ja uskon että niitä on koristeltu ja paranneltu kääntämisen yhteydessä. Niinpä termit lupus scythicus ja grimmklau eivät välttämättä edes ole peräisin Olaus Magnukselta.

Ennen Carta marinaa tästä eläimestä tuntuu olevan turha etsiä mainitoja. 1600-luvun eläinkirjoihin se on kuintenkin jo löytänyt tiensä. Informaatio elukan suhteen on kyllä melko köyhää, sekin tuntuu perustuvan kokonaisuudessaan Carta marinaan. Lupus scythicus eli grimmklau (grimklaw, krim-klo, grimklauw) asuu pohjoisessa Skandinaviassa, joskus Norja on mainittu erikseen. Se on julma kuin susi tai leijona ja sillä on hurjat kynnet.

Tällainen elukka Grimmklau on Conrad Gessnerin eläinkirjassa vuodelta 1606.

Yksi kysymys joka nousi jatkuvasti mieleeni oli: Miksi susi oli skyyttiläinen? Skyyteiksi kutsuttiin monia nykyisen venäjän alueella asuvia ihmisiä, ja skyyttiläisen suden luulisi asustelevan ennemmin jossain sillä alueella. Miten se oli päätynyt Norjaan?

Termi 'skyyttiläinen' tuli vastaani aivan omanlaisessaan merkityksessä lueskellessani Topsellin kirjaa History of Four-Footed Beasts. Topsell siteeraa leijonaa käsittelevässä osiossa Plutarkhosta, joka kertoo että vihaista ihmistä voidaan kuvailla sanoilla Niblen eli pilvinen (Nubilare), koska hänen silmiensä yllä roikkuu ikään kuin pilvi. Samoin surullista tai vihaista ilmettä kuvattiin nimellä Scythicus aspectus, koska skyytit näyttivät aina vihaisilta ja valmiilta taisteluun. Ehkä 'scythicus' tässä kuvaakin eläimen melko vihaisen näköistä naamaa, eikä elinpaikkaa ja maantieteellistä sijaintia.

Monissa kirjoissa Grimmklau esiintyy yhdessä Gulon eli ahman kanssa. Ensin ajattelin että Grimmklau sopisi hyvin myös ahman nimitykseksi, eurooppalaisillahan ei ollut juurikaan tietoa millainen elukka kantoi niitä hienoja turkiksia joita ylimystö himoitsi. Ajattelin kuitenkin että tuskin ruotsalaissyntyinen Olaus Magnus olisi keksinyt käyttää ahmasta tällaista nimitystä, saati pirtää sitä kartaansa näin erikoisen näköiseksi. Hän oli sentään matkustanut itse suhteellisen paljon, ristiin rastiin Ruotsia ja käväissyt vähän Suomenkin puolella.

Kaspar Schottin Physica Curiosa vuodelta 1667 esittelee jo tarkemman kuvan Skyyttiläisestä sudesta.

Koko tutkimukseni 1500-lukua vanhempien bestiaarien parissa veti vesiperän, ei mainintaa skyyttisudesta. En löytänyt mytologiasta tai kansanperinteestä oikein mitään joka olisi sopinut grimmklaun esikuvaksi. Ensimmäinen maininta Grimmklausta löytyy Olaus Magnuksen yhteydessä, mutta miksi ihmeessä hän olisi keksinyt tuollaisen otuksen omasta päästään? Mitä tarkoitusta se palvelee Carta marinassa?

Lopulta löysin erään selityksen joka vei minut aivan eri suuntaan. Kirjassa Conceptualizing the World: An Exploration across Disciplines professori Erling Sandmo pohtii Starcatheruksen ja skyyttisuden ongelmaa puhtaasti symbolisesta näkökulmasta. Koko kuvakokoelma Starkadin läheisyydessä liittyy uskontoon, ja niitä on tulkittava uskonnollisena koodina. Kartassa Starkardin ympärillä on kaksi kuvaa pakanauskontoaan harjoittavista saamelaisista. Starkad kivitauluineen on kuin laintauluja kantava Mooses, joka tarjoaa pelastusta Pohjolalle. Lupus Scythicus hänen jalkojensa juuressa ei ole mikään oikea, olemassaoleva peto, vaan Jeremian kirjassakin mainittu Pohjolan Leijona:

"6 .Kohottakaa näkyviin viiri,

joka opastaa Siionin vuorelle.

Paetkaa sinne, älkää viivytelkö!

Herra tuo pohjoisesta onnettomuuden,

tuhon ja hävityksen.

7. Leijona tulee esiin tiheiköstään,

kansojen surmaaja lähtee liikkeelle olinpaikastaan.

Se tulee ja tekee Juudan autioksi,

hävittää sen kaupungit,

niin ettei niihin jää yhtään asukasta. (Jer. 4:6-7)"

Olen siis tehnty asiasta seuraavanlaisia johtopäätöksiä: Olaus Magnus oli koko ikänsä katolinen ja joutui maanpakoon kun Ruotsin valtakunnassa pantiin toimeen uskonpuhdistus. Lupus Scythicus on sijoitettu karttaan kuvakoodiksi, varoituksena väärän uskon leviämisestä. Starkard seisoo oikean uskon symbolina tämän pedon yllä, sen voittajana ja hallitsijana.

Minusta on melko selvää että Starkadin eläinseuralainen on Olaus Magnuksen luomus, joka sittemmin levisi karttakuvasta myös eläintieteellisten julkaisujen sivuille, nimillä Lupus Scythicus. Kovin kuuluisa peto Skyyttisusi ei koskaan ollut, siitä ei tullut fantastisten tarinoitten vakiokuvastoa kuten monista Carta marinan merihirviöistä. 1600-luvun jälkeen sitä ei paljonkaan enää kirjoen sivuilta löydy.

Täytyy tunnustaa että olin hiukan pettynyt, kun tämä oma tutkimukseni ei lopulta paljastanutkaan minulle jotain unohdettua tarua hurjasta jättisudesta. Mutta olihan tämä jälleen mielenkiintoinen matka, jonka aikana opin hurjasti uutta.


Lähteitä:
Leena Miekkavaara : Suomi 1500-luvun kartoissa
Gaspar Schott : Physica curiosa
Edward Topsell : History of Four-Footed Beasts and Serpents 
Conrad Gessner : Historia animalium