torstai 31. maaliskuuta 2016

Noitamainen pääsiäinen

Pääsiäisenä pakkasimme lapsen autoon, ja lähdimme Kuortaneelle mummolaan. Kaikenlaista touhua ilmaantui sitten sopivasti, ja pyhät tuli käytettyä novellin korjailuun, ja piirtämiseen. Jätin pojan ilman suurempia tunnontuskia mummun ja papan hoitoon, ja linnoittauduin vinttikammariin. Sain minä jotain aikaankin. Yksi kuva tulevaan kirjaan tuli melkein valmiiksi, ja novellikin pääsi syyniin.


Ihanaa välillä omistaa useampikin tunti tällaiselle luovalle työskentelylle, etenkin piirtämiselle, kotona kun tuppaa olemaan kaikenlaisia keskeytyksiä ja hasardeja. Lapsi syö kynät ja kumit, ja kissa piirustuspaperit, ym...

Ei koko pääsiäinen sentään kulunut vintissä istuskellen, ehdimme omalta osaltamme katsomaan kokkoa, ja karkottamaan noitia. Poika alkoi olla kokon sytyttämisen aikoihin jo aika väsynyt, joten melko nopeasti palasimme takaisin tupaan. Kokko paloi huonosti, luultavasti muutama noita jäi maisemiin.

Mukana oli perinteisesti matkalukemista, tällä kertaa Lovecraftin Siivekäs kuolema, josta Eero luki minulle ääneen samalla kun piirsin. Sain kuulla tarinat Alonzo Typerin päiväkirjasta, Martinin kylpylärannalla, sekä Kaksi mustaa pulloa.

Noidat ja lähestyvä valpurinyö olivat Alonzo Typerin päiväkirjasta-novellin aiheena, ja taisin vähän innostua tarinasta, sillä oma editoitava novellimme pyörii samojen teemojen parissa. Jalavan julkaisema Lovecraft-sarja tuntuu kärsivän kankeasta käännöksestä. Lovecraftin alkuperäinen teksti on toki sekin kankeaa, mutta olisin toivonut käännökseltä kielellistä selkeyttä. Joistakin lauseista ei meinannut saada tolkkua. Luultavasti lukaisen Siivekkään kuoleman loput novellit joskus myöhemmin Hämärän jälkeen-lukuhaastetta varten.

Tekstin korjailu jatkui päikkärin mittaisissa pätkissä kotiin palattua, ja tänään novelli alkoi näyttää jo vähän valmiimmalta. Ehkä se valmistuu joskus. Huhtikuu pitäisi omistaa taas ihan uusille jutuille, sillä toinen novelli Nova-kirjoituskilpailua varten odottaa käsittelyä.

Eero maalasi kirjastohuoneen keväisen keltaiseksi. Siirrän työpöytäni takaisin heti kun mahdollista. Keltainen on inspiroiva väri.

tiistai 22. maaliskuuta 2016

Dhammapada -Totuuden tie

En ole erityisen uskonnollinen henkilö, mutta olen saanut kristillisen kasvatuksen, ja olen siis Raamattuni lukenut. Joskus olen myös tarttunut Koraaniin, ja lukenut new age filosofiaa jos jonkinmoista. Se kirja, joka kuitenkin on tehnyt suurimman vaikutuksen ja tarjonnut eniten lohtua, on ollut Dhammapada, lyhyt ajatuskokoelma, eräs buddhalaisuuden ydinteksteistä. Dhammapadasta muistan parhaiten sen selkeyden, ja sen yksiselitteisen viestin joka tekstistä välittyy.


"Älä puhu karkeasti kenellekään: ne, joille niin puhutaan, vastaavat samoin. Todella tuskallista on vihainen puhe, (ja sen tuloksena) ihminen kokee rangaistuksen."

Dhammpadan moraali on universaalia, selkokielistä, ja puhdasta. Se kertoo lyhyin parisäkein mikä on ihmiselle hyväksi, ja mikä taas vahingoittaa. Kaiken maallisen takana siintää totuus, jota kohti jokaisen meistä pitäisi pyrkiä. Myös kuolevaisuus on koko ajan läsnä.

"Ennen pitkää tämä ruumis on vailla tajuntaa, ja makaa maassa kuin hyödytön risukimppu."

Lauri Porceddun käännös paalin kielestä, on hyvin moderni, ja selkeä. Tekstiä on selkeytetty myös viittein, ja lopusta löytyy sanasto, jossa selitetään buddhalaisuuden keskeisiä termejä.

Tämä kirja kannattaa lukea, jos haluaa tutustua buddhalaisuuteen, ja sen ajatusmaailmaan. Kirja sopii aforistiseksi ja filosofiseksi lukuelämykseksi myös niille, jotka eivät uskonnollisesta puolesta välitä.








maanantai 21. maaliskuuta 2016

Suunta-palkinto Boris Hurtalle

Boris Hurtta on saanut tänä vuonna Suomen kirjailijaliiton Suunta-palkinnon. Palkinto jaetaan vuosittain tapahtumalle, tai henkilölle, joka on edistänyt kirjallisuutta ja kirjallisuuden harrastamista. Palkinnosta voi lukea lisää kirjailijaliiton sivuilta.


Boris Hurtta on minulle tärkeä kirjallinen esikuva jo 90-luvun alusta lähtien, jolloin luin hänen kauhuromaaninsa Lumen tuloa ei voi estää. (Jalava, 1991)

On hienoa, että suomen kirjallisuuden kentällä riittää näitä innokkaita puuhamiehiä, jotka jaksavat vuodesta toiseen ahkeroida ja inspiroida muita. Onneksi olkoon Boris Hurtta!


 

lauantai 19. maaliskuuta 2016

Atorox-ehdokaslista julkistettu!

Lukeva kansa on antanut äänensä, ja Atorox-raati on laskenut tulokset. Varsinainen jännääminen alkaa siis nyt! Kisaamassa viime vuoden parhaan spekulatiivisen novellin tittelistä, ovat seuraavat novellit:

Oskari Rantala: Didin historiat (Portti 4/14)
Iisa af Ursin: Tulevaisuus kello kolme (Portti 4/14)
Tuukka Tenhunen: Ugrilainen tapaus (Spin 4/14)
R. Sammallähde: Seitsemäs tytär (Ursula 1/15)
Aleksi Peura: Potilas P (Usva)
Jussi Katajala: Korkea kiertorata (Korpin silmät kaiken näkevät)
Anne Leinonen: Tilastollisesti syyllinen (Pienen rasian jumala)
Magdalena Hai: Kaunis Ululian (Kristallimeri)
Mikko Rauhala: Kobayashin vartija (Kristallimeri)
Jussi Katajala: Pohjoistuulen tuolla puolen (Kristallimeri)
J. S. Meresmaa: Hyvä emo (Käärmeenliekit)
Magdalena Hai: Hänen kuvansa (Käärmeenliekit)
Heikki Nevala: Rungot kuin siivekkäät käärmeet (Käärmeenliekit)
Janos Honkonen: Itse ilma syttyi tuleen (Käärmeenliekit)
J. S. Meresmaa: Pirunkeuhko (Rillumapunk)
Juha Jyrkäs: Turvapaikka (Rocknomicon)
Magdalena Hai: Vainaansuo (Rocknomicon)
Janos Honkonen: Maailmanlopun meininki (Rocknomicon)
Mia Myllymäki: Talven lapset (Supernova)

Valkoiset varpaat-antologiasta listalle oli livahtanut ruotsalaisen Anders Fagerin novelli, mutta se poistettiin, Atorox kun myönnetään vain suomalaisille kirjailijoille.

Ehdokkaita pääsee laittamaan paremuusjärjestykseen kunhan lukee ohjeet TSFS:n svuilta, ja ilmoittaa äänestyshalukkuutensa Atorox-vastaavalle. Kiirettä on pidettävä, sillä ilmoittautuminen päättyy 21.3. eli maanantaina.

Kun tuota listaa tarkastelee, pistää silmään Osuuskumman suuri edustus. Listalla on nyt 19 novellia, joista 12 on peräisin Osuuskumman julkaisuista. Itse urakoin ison läjän eri seurojen lehtiä, sekä pari antologiaakin. Yhteensä listalle on päätynyt neljä novellia joita itse ehdotin mukaan. Olin kyllä huomaavinani, että antologoissa novellien laatu oli tasaisempi, kuin lehdissä julkaistuissa. Osuuskumman julkaisemaa spekulatiivista novellistiikkaa on luettu, ainakin kirjablogien perusteella, todella ahkerasti. Kosmoskynä ja Tähtivaeltaja puuttuvat listalta kokonaan, molemmista muistaakseni ehdotin novelleja mukaan. Tosin Tähtivaeltajassa ei viime vuonna kovin montaa kotimaista novellia edes julkaistu. Erityisen iloinen olen siitä, että Aavetaajuuden Hei, rillumapunk!-antologia on edustettuna. Toivotan rillumapunkille menestystä myös nyt kun äänestäjät alkavat käydä listaa läpi!

Mitä mieltä kirjabloggaajat ovat listasta? Näkyykö mukana omia suosikkeja?

torstai 17. maaliskuuta 2016

Lukupäiväkirja vuodelta 1994

Hetkellisessä mielenhäiriössä päätin järjestää kirjastohuoneen kirjahyllyt, ja tuli siinä sivussa sitten pengottua vähän kirjoituspöydän laatikoitakin. Löysin eräästä laatikosta aivan ensimmäisen lukupäiväkirjani, kirkuvan värisen ruutuvihkon, johon olen alkanut merkitsemään lukemiani kirjoja.


Ensimmäinen merkintä on 9. elokuuta, vuonna 1994. Olen ollut kuusitoistavuotias. En muista omista mietteistäni paljon mitään, en koskaan osannut pitää päiväkirjaa. Muistoni olivat joskus liian kipeitä, jotta niistä olisi halunnut kirjoittaa mitään ylös. Mutta lukupäiväkirjaa minä pidin, ja sitä uskallan vieläkin selailla. Jonkinlainen alkeellinen pisteytysjärjestelmäkin minulla on ollut. Kirjojen nimien alle olen raapustellut plussia ja miinuksia. Kirja saattoi saada molempia, jos vaikka olen tykännyt juonesta mutta inhonnut kirjassa käytettyä kieltä, olen jaellut molemmista pisteitä.

Vuoden -94 lukupäiväkirja lähti käyntiin keskeltä vuotta, mutta syksyn pimetessä on ollut aikaa lukea iso pino kirjoja. Selkeästi olen lukenut eniten dekkareita.

Luetut -94:
Ira Levin, Rosemaryn painajainen
Agatha Christie, Tuijottava katse
Agatha Christie, Ruumis kirjastossa
Tove Jansson, Muumipapan urotyöt
Agatha Christie, Lomahotellin murhat
Agatha Christie, Ikiyö
Tove Jansson, Vaarallinen juhannus
Elina Karjalainen, Murha C-mollissa
Arto Paasilinna, Ukkosenjumalan poika
Eeva Tenhunen, Nuku hyvin punahilkka
Eeva Tenhunen, Joka uniinsa uskoo
Eeva Tenhunen, Kuolema savolaiseen tapaan
Eeva Tenhunen, Keisari seisoo palatsissaan
Eeva Tenhunen, Mustat kalat

Ensimäinen kirja jonka olen lukupäiväkirjaani merkinnyt, on Ira Levinin Rosemaryn painajainen. En muistaakseni ole lukenut sitä koskaan uudestaan, mutta ehkä pitäisi. Kirja on saanut kuusitoistavuotiaalta itseltäni neljä plussaa. Olisi mielenkiintoista lukea uudestaan näitä silloin lukemiani kirjoja, ja tarkistaa miten mieltymykseni ovat muuttuneet. Haluaisin uskoa että olen kehittynyt lukijana, ja että myös kirjallinen makuni on kypsynyt jollakin tapaa. Mutta tapahtuuko niin todella?

Ira Levinia ja Tove Janssonia lukuunottamatta, olen tosiaan ollut hulluna dekkareihin. Nykyään tulee harvemmin luettua tuollaisia putkia saman kirjailijan kirjoja, kuten olen Christien ja Tenhusen kanssa tehnyt.

Nykyään minulla on tili sekä Goodreadsissa että LibraryThingissä. Merkitsen lukemani kirjat yleensä näihin säköisiin lukupäiväkirjoihin. Sitten on tietysti blogit, joissa jaetaan laajemminkin lukuelämyksiä ja mielipiteitä. Lukemisesta on tullut aika sosiaalinen harrastus. Ruutuvihko johon olen lukemani kirjat merkinnyt, oli tarkoitettu vain minua itseäni varten. Nykyään haluan että kaikki tietävät mitä olen lukemassa, ja mitä mieltä olin kirjasta. Tämä ei tietenkään ole mitenkään huono juttu, sillä lukemisessa ihaninta on kokemusten jakaminen. 

Vanhaa ruutuvihkoa selatessa tuli kuitenkin jollakin tapaa haikea olo. Ehkä aloitan uuden sivun huomenna.

maanantai 14. maaliskuuta 2016

Juri Nummelin (toim.) - Luurankomies

Populaarikulttuuriin ja pulp-kirjallisuuteen syväluotaavalla asiantuntemuksella suhtautuva Juri Nummelin, on koonnut teema-antologioita ihmissusista, vampyyreista ja zombeista. Luurankomiehessä aiheena on kauhuwestern. Kirja sopi kuin nenä päähän Hämärän jälkeen-lukuhaasteeseen.

Tämä kahdestoista Kuoriaiskirja on jäänyt lukulistalleni roikkumaan, ja nyt urakoin sen parissa päivässä. Ehkä tämä oli virhe, sillä tarinat olisivat ansainneet enemmän sulatteluaikaa. Pötköön luettuna Luurankomiehen tarinoita vaivaa pieni toisto, jo pari ensimmäistä novellia tuntuivat rakenteeltaan ja teemoiltaan melko samankaltaisilta, loppua kohti variointia oli enemmän. Monessa tarinassa viitataan päähenkilön suomalaisiin sukujuuriin, mutta nämä maininnat eivät useimmiten anna itse tarinalle mitään suurempaa sisältöä. Antologiaa lukiessa tulee vain mielikuva että villissä lännessä ei voinut heittää tyhjää viskipulloa, osumatta johonkin Anselmi Virtaseen tai Hannes Jokiseen. Suurimmassa osassa tarinoita kauhun lähteenä on uuden mantereen muinaisuus, ja intiaanilegendat.

Kerron tässä muutamasta mieleen parhaiten jäänestä novellista. Markus Harjun Petojen sukua oli alusta saakka jännittävä tarina, jossa vihjataan wendigo-myyttiin. Novelli olisi saanut mielestäni kehitellä kissa ja hiiri-leikkiä pitemmäksikin, nyt jännittävä juttu loppui liian lyhyeen. Kuitenkin ehdottomasti yksi antologian parhaista novelleista.
Samuli Antilan Aavikon hopea yhdistelee länkkäriä Stepanin koodeksiin. Ihan mehevä keitos näistä aineksista syntyykin. Vesa Sisätön tarinassa Kaksi kirjettä Texiltä liikutaan sarjakuvien maisemissa, Coconinon pikkukaupungissa. Lovecraftiaanisiin tunnelmiin yhdistellyt sarjakuvaviittaukset ovat merkillinen kokonaisuus, ja mielestäni hyvin rakenneltu kauhuasetelma kärsin jonkin verran sarjakuvamaisesta huumorista.
Sami Myllymäen Tuhannen luodin mies on lyhyt tarina, joka erottui joukosta. Novellissa ei ole yliluonnollisia hirviöitä, eikä intiaanikirouksia. Pääosassa on vanha invalidi, veteraani, joka on oudossa räjähdyksessä saanut yliluonnollisia kykyjä.
Shimo Suntilan Verinaamio oli hieno lopetus antologialle. Tässä tarinassa viha intiaanien ja uudisasukkaiden välillä leimahtaa ilmiliekkiin. Intiaanikapinan kauhistuttava johtaja Punainen naamio ottaa valtaansa yhtä lailla intiaanin kuin valkoisen miehenkin.

Kirjan lopussa on Juri Nummelinin artikkeli kauhun ja länkkärin liitosta. Artikkelissa keskitytään nimenomaan kirjallisuuteen, ja siitä voi poimia itselleen lukuvinkkejä, jos antologia sytytti kauhuwestern innostuksen.

Luurankomies ei ole Kuoriaiskirjojen parhaita, mutta ihan kelpo antologia kaikesta huolimatta. Novelleja kannattanee lueskella pitemmän ajan kuluessa, aina kun tekee mieli länkkäriä.

Luurankomies on luettu myös Morren maailmassa. 

Ja sitten vielä sananen Kuoriaiskirjoista

Viime vuonna otin tehtäväkseni lukea koko Kuoriaiskirjojen tuotannon. Alussa luin ahkerasti, sitten muut luettavat kiilasivat väliin. Kevään mittaan on odotettavissa ihan uusia julkaisuja, joten tartuin itseäni niskasta kiinni. Ihan järjestyksessä en ole näitä lukenut, vaan fiiliksien mukaan. Bloggaaminen oli pitkään tauolla vauvakiireiden takia, mutta Goodreadsiin olen kuitenkin pyrkinyt kirjoittamaan kaikesta lukemastani muutaman sanan. Linkitän tähän vielä omat Goodreads-arvioni jokaisesta tähän mennessä luetusta Kuoriaiskirjasta.

Tuomas Saloranta - Juuri sellainen yö
Tuomas Saloranta - Hopea-arkun metsästäjät
Shimo Suntila (toim.) - Sillanrakentaja
Tuomas Saloranta (toim.) - Stepanin koodeksi
Shimo Suntila - Sata kummaa kertomusta
Lucilla Lin - Kuolema on ikuista unta
Samuli Antila - Rajat ja muita kauheita tarinoita
Shimo Suntila (toim.) - Hopeoitu vainaja

tiistai 8. maaliskuuta 2016

Jane Tuovinen - Tietäjistä kuppareihin; Kansanparannuksesta ja parantajista Suomessa

Jane tuovinen kirjoittaa kansanomaisista, vaihtoehtoisista hoitomuodoista. Tietäjistä kuppareihin (WSOY, 1984) käsittelee kansanparantamisen historiaa ja nykypäivää, kirjaa varten on haastateltu monia vielä 80-luvulla vaikkuttaneita kansanparantajia, joiden asiantuntemus ja toiminta-alueet ovat hyvinkin erilaisia.

Luin juuri Risto Pulkkisen kirjan Suomalainen kansanusko, ja oli hauska bongata Tuovisen kirjasta muutamia samoja arkistokuvia joita olin juuri katsellut Pulkkisen kirjassa. Ja löytyyhän Tietäjistä kuppareihin Pulkkisen kirjan lähdeluettelostakin.

Kirja alkaa kertomalla kansanomaisen parantamisen historiasta, ja tautikäsityksistä, sen jälkeen siirrytään esittelemään lyhyesti erilaisia hoitomuotoja. Jokaisessa luvussa esitellään vielä historiaa ja kuuluisia kansanparantajia. Näiden lisäksi on haastateltu elossa olevia kansanparantajia, joita esitellään yksi tai kaksi jokaisesta aihepiiristä. Kirja keskittyy siis niihin kansanparannuskeinoihin jotka ovat vielä elivoimaisia, ja joiden harjoittajia on kirjoitushetkenä löytynyt. Poikkeuksena on taulaaminen, joka on jo painunut unholaan. Kalevalainen jäsenkorjaus on terminä uusi, joten siitä ei vuonna 1984 vielä puhuttu. Kirjan aloittavatkin luvut hieronnasta ja nikamien käsittelystä, eli niksauttamisesta.

Kirjassa käsitellään seuraavia parannuskeinoja:

Hieronta
Nikamien käsittely eli niksautus
Kuppaus ja suoneniskentä
Taulaaminen
Kansanomaisilla rohdoilla parantaminen
Maasäteily
Verenpysäyttäminen
Henkiparannus

Kirjoittajan henkilökohtainen kiinnostus vaihtoehtolääketieteeseen on ilmeinen, mutta ei päällekäyvä. Koululääketieteen suhtautuminen ja näkökannat kuhunkin hoitomuotoon tuodaan esille. Kirjan loppulauseessa Tuovinen puhuu vielä kansanlääkinnän puolesta, ja muistuttaa että ennakkoluulot johtuvat usein vain tiedon puutteesta.

Tietäjistä kuppareihin on oikein mielenkiintoinen kirja, ja opin paljon uutta ja ihmeellistä. Kirja oli melko nopealukuinen, runsaasti kuvitettu ja isotekstinen. Itse olin erityisen kiinnostunut kuppauksesta, ja kansanlääkinnästä ennen 1900-lukua. Nykysuomessa (70-80 luvuilla) kansanlääkintää harrastaneiden ihmisten haastattelut olivat mielenkiintoisia, mutta ne veivät kirjasta melko suuren osan. Tosin ne alkavat nykypäivän vinkkelistä jo olla omanlaistaan historiaa, on vain hyvä että viime vuosikymmenienkin kansanperinnettä on tällä tavoin tallennettu.


Erkka Leppänen ja Hanna Matilainen (toim.) - Käärmeenliekit

Osuuskumman lohikäärme-teemainen novelliantologia Käärmeenliekit on ollut lukulistallani pitkään, mutta tartuin siihen vasta nyt, kun Atorox-äänestyksen deadline alkoi uhkaavasti lähestyä. 

Luimme antologian yhdessä Eeron kanssa. Juttuja tuli luettua ääneen yleensä iltaisin, ja niistä oli sitten mukava keskustella tuoreeltaan. Olin jo etukäteen sen verran tietoinen antologian laadusta, että en odottanutkaan ihan perinteisiä fantasiamaailmoja. Novelleissa liikuttiin toisten todellisuuksen lisäksi vaihtoehtohistorioissa, osa tarinoista sijoittui nykypäivän Suomeen. Monissa tarinoissa oli mukana slaavilaisestakin tarustosta tuttu lohikäärmeen muodonmuutos ihmiseksi. Näitä ihmislohikäärmeitä oli mukana hyvin monta, melkein puolet tarinoista liikkui jonkinlaisen muodonmuutoksen, joko henkisen tai fyysisen, ympärillä.

Jonkin verran mieltymykset menivät ristiin, mutta J.S. Meresmaan Hyvä emo oli meidän molempien mielestä hieno tarina; 1800-luvun Tampere, kartanomiljöö, lohikäärme sekä ripaus romantiikkaa. Hyvä emo onkin yksi omista suosikeistani. Sen lisäksi tykkäsin Katja Salmisen lyhyitä lohikäärmetarinoita sisältävästä novellista Lohikäärmefragmentteja. Kokoelman päätösnovelli Janos Honkosen Itse ilma syttyi tuleen, oli kuitenkin mielestäni antologian paras. Kun lohikäärmeen munaa kuvailtiin ensimmäisen kerran, aavistin jo mihin historian hetkeen novelli meidät lopulta kuljettaisi. Harvoin on täydellistä tuhoa kuvailtu yhtä kauniisti.

Eero huomasi pitävänsä erityisesti niistä antologian tarinoista, joissa oli perinteisempi fantasiamiljöö, tai sitten lohikäärmeiden koko idea oli viety aivan uusille urille. Eeron suosikki tästä antologiasta olikin Heikki Nevalan Rungot kuin siivekkäät käärmeet. Itsekin pidin tästä tarinasta, jonka maailma oli synkeä, ja lohikäärmeolennot olivat vieraita, ja muinaisia. Muita Eeron suosikkeja olivat Erkka Leppäsen Praedor-tarina Legendojen hautausmaa, sekä Tomi Jänkälän Uralin sininen, jossa lähdetään etsimään viimeistä lohikäärmettä Siperian kylmyydestä. Legendojen hautausmaa oli meille molemmille ensimmäinen kosketus Praedor-maailmaan, joka vaikutti sen verran mielenkiintoiselta, että sinne tulee varmaan palattua muiden kirjojen kautta.

Aivan kaikki tarinat eivät minuun tehneet vaikutusta, mutta niinhän antologioiden kohdalla yleensä tuppaa olemaan. Kirjoittajia tässä kirjassa on 17, ja jokaisella on oma, selkeä näkemyksensä lohikäärmeestä, ja sen olemuksesta. Jokainen fantasian ystävä löytää tämän kirjan sivuilta varmasti itselleen rakkaan lohikäärmeen, se saattaa olla asfalttiin piirretty kuva, tai maailmoja tuhoava mahtava käärme. Käärmeenliekit on vaikuttava kokoelma myyttisiä olentoja.

Käärmeenliekit on luettu myös näissä blogeissa:
Kirjahilla
Kannesta kanteen, sivuista sivulle
Todella vaiheessa
Lukupino
Kalaksikukko

lauantai 5. maaliskuuta 2016

Armoton määrä scifiä ja fantasiaa



Olen kuukauden sisään lukenut noin 60 spefinovellia. Se tuntuu aika huimalta määrältä, ja itsekin yllätyin kun aloin summaamaan lukusaldoani. 48 lukemistani novelleista oli viime vuonna ilmestyneitä, ja ne siis ovat mukana kisaamassa Atorox-pystistä. Keskityin luku-urakassani lähinnä viime vuoden sf-seurojen lehtiin, luin Kosmoskynää, Tähtivaeltajaa ja Spiniä. Antologioista ehdin lukemaan Osuuskumman Käärmeenliekit (joka on vielä vähän kesken), sekä STK:n Supernovan. Suuri määrä novelleja, ja erityisesti spefinovelleja, on pistänyt pääni hiukan pyörälle, enkä ole enää ihan varma kuka on kirjoittanut minkäkin tarinan, joten nyt pitäisi selvittää ajatuksia, kirjoittaa suosikit ylös, ja laittaa äänestyslomake lähetyskuntoon. Maanantaina on viimeinen päivä ehdotella suosikkeja, tähän mennessä olenkin jo valikoinut noin 8 novellia, jotka mielestäni ansaitsevan jatkoon pääsy mahdollisuuden. Oikeastaan varsinainen jännääminen alkaa vasta kun lyhytlista julkistetaan. Silloin saan tietää onko omia suosikkejani päätynyt ehdokaslistalle. 

Viimeisen Atorox-postauksen jälkeen olen lukenut kaksi Kosmoskynää. Kosmarin 3/15 aiheena on tiede ja tieteelliset faktat scifissä. Teemana liittyen lehden ensimmäinen novelli, Inkeri Kontron Välitilassa, on scifitarina, jossa paljon tapahtuu näennäisesti lyhyessä ajassa. Novellissa seurataan Marsissa työskentelevää pilottia Alinaa, joka joutuu tekemään vaikean pakkolaskun. Toisessa aikatasossa käsitellään Alinan lapsuutta, ja sen vaikutuksta hänen tekemiinsä valintoihin. Novellin tieteelliset faktat ovat kohdillaan, erot Marsin ja Maan välillä tuodaan hyvin konkreettisesti esille. Novelli on sijoittunut kymmenenneksi vuoden 2014 Nova-kirjoituskilpailussa.
Lehden toinen novelli on tyylilajiltaan fantasiaa. Camilla Kantolan Sydämetön kertoo suljetusta velhojen palatsista, ja sen orjuutetuista palvelijoista. Kolmas novelli, Mikko Isomäen Tuomiopäivä, kertoo miehestä joka on rakentanut itselleen sangen omituisen vankisellin. Tämän viimeisen novellin spekulatiivisuudesta en ollut varma, mutta näyttäähän se löytyvän TSFS:n viime vuonna ilmestyneiden novellien listalta.

Kosmoskynä 4/15 käsittelee kansanperinnettä ja eläimiä. Lehdessä on peräti viisi lyhyempää novellia. Eeva-Liisa Tenhusen Mull' on kourat kontiolta - Tarina karhusta lapsille ja lapsenmielisille, on sadun muotoon kerrottua kansanunoutta, joka nimensä mukaan kertoo karhun synnystä, ja elämästä ihmisten mailla. Taru Hautalan Jo joutui amas eilinen kertoo naisesta, jolla on poikkeuksellinen suhde aikaan. Jyry Soinisen Muurahaisia tarjoilee tiiviin ja runollisen tarinan elämän kiertokulusta. Mixu Laurosen novelli Autiotalo kertoo sokean samaani Kontiaisen oppipoikavuosista ja henkieläimen etsinnästä.

Suosikkini lehdissä julkaistuista novelleista löytyivät Turun Science Fiction seuran julkaisemasta Spinistä. Maarit Leijonin Pyytävä tyttö, on tarina Annasta, joka hoitaa väkivaltaista ja voimakastahtoista Sonjaa. Pyytävä tyttö on mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu tarina, se sijoittui kuudenneksi Nova-kirjoituskilpailussa vuonna 2014.

Maiju Ihalaisen Maan mahlaa on mukaansa tempaava scifitarina, jossa ihmisten maailma on tuhoutunut ja outo tuuli puhaltaa vaarallisia, tartuttavia itiöitä. Novellissa on vahva visuaalinen tunnelma, ja se jäi mieleen pyörimään pitkäksi aikaa (pyörii vieläkin). Novelli sijoittui Novassa yhdeksänneksi vuonna 2014.

Samassa lehdessä ilmestyi myös oma novellini, Tähden hauta. Sitä en kehdannut lukea. En oikein ole pystynyt lukemaan jo julkaistuja tekstejäni, luultavasti pelottaa huomata että olisihan tämänkin voinut paremmin tehdä. Ainakin lukemieni novellien rinnalla omat tekstit tuntuvat välillä kalpenevan.

Vielä olisi pari päivää aikaa lukea viime vuoden novellitarjontaa, ja huomenna teenkin loppukirin. Luen loppuun Käärmeenliekit-antologian, sekä joitakin valikoituja novelleja Usvasta. Sen jälkeen päästän aivot tauolle, ja jään jännittämään tuloksia.

torstai 3. maaliskuuta 2016

Supernova - Uusien kirjoittajien antologia

Supernova - Uusien kirjoittajien antologia
Toimittajat: Mia Myllymäki, Katri Alatalo, Leila Paananen, Shimo Suntila

Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat ry:n upouusi Supernova - Uusien kirjoittajien antologia on tarjonnut julkaisukanavan monille uusille nimille. Supernova on mainio ja huolellisesti toimitettu antologia. Myös toimittajakaartiin kuuluu uusia nimiä, joten tämä antologia on tarjonnut monenlaista harjaannusta uusille tekijöille, niin kirjoittamisen kuin kirjan kustannustoimittamisen osalta.

Antologiassa ei ole mitään tiettyä teemaa, ja novellit ovatkin sopivasti erilaisia. On scifiä, kummaa, huumoria, ja ripaus kauhua. Yhden teeman antologioissa tulee helposti ähky, ja novelleja lueskelee mieluummin pitemmän ajan kuluessa, mutta näin ei tämän kirjan kanssa päässyt käymään. Ehdin lukemaan kirjan parissa illassa. Novellit eivät olleet turhan pitkiä, ja jokaisessa oli omanlaisensa tyyli ja tunnelma, kirjoittajasta riippuen.

Huonoja tarinoita ei mukaan mahtunut, vaikka muutama novelli ei aivan minun makuuni ollutkaan. Tekstit olivat tasaisen hyviä, ja uskonkin että näistä uusista kirjoittajista kuullaan vielä. Eivätkä kaikki nimet minulle aivan uusia olleet. Liisa Näsin novelleja olen Kosmoskynistä lueskellutkin jo muutamia, ja tykännyt lukemastani. Näsin kielenkäyttö on värikästä ja paikoin humoristista, ja joka lause on nautittavan tarkasti rakennettu. Tässä antologiassa Liisa Näsiltä on tarina Koiratalo. Kerronta toi hymyn huulilleni monessa kohtaa. Juoneltaan Koiratalo ei ehkä ollut paras tähän asti lukemistani Näsin novelleista, mutta tämän kokoelman jouhevinta kielenkäyttöä se kuitenkin edusti.

Muita suosikkejani olivat Santeri Lanérin Limiaika, jonka idea oli mielestäni nerokas. Näin aamun torkku/iltavirkku-ihmisenä osasin samaistua tarinaan hyvin. Anna Salosen Kahdeksanjalkaisia tuntui myös sangen osuvalta, sillä poden hämähäkkikammoa. Novellin loppu sai minut nauramaan. Aino-Kaisa Koistisen dystopinen scifitarina Tullivirkailija oli maailmaltaan kiehtovasti rakennettu, ja pidin tunnelmasta. Ainoana miinuksena koin että novelli olisi voinut olla pidempikin, ja tarjota selkeämmän lopetuksen.

Ihan sellainen vau-fiilis jäi puuttumaan, mutta moni tarina jäi hyvällä tavalla mieleen. Suosittelen kaikille spefin ystäville!


Supernovaa on luettu myös näissä blogeissa:
Kirjakko ruispellossa
Ja kaikkea muuta 
Dysphoria

tiistai 1. maaliskuuta 2016

Pieniä hetkiä kirjoittamiseen ja Nova-kirjoituskilpailu

Nova-kirjoituskilpailu tulee taas! Turun Science Fiction Seuran ja Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajien järjestämä kilpailu on järjestyksessä jo seitsemästoista. Olen uskaltautunut ottamaan osaa kahtena vuotena, ja yllätykseseni sijoittunut kymmenen kärkeen molemmilla kerroilla. Tänä vuonna ajattelin jättäväni kilpailun väliin, sillä aikaa kirjoittamiselle on vielä vähemmän kuin viime vuonna. Sitten tuli sellainen olo, että ehkä sitä nyt muutamaa novellia voisi vilkaista ja editoida kisakuntoon.



Olen aikaisempina vuosina lähettänyt kilpailuun useamman novellin. Ne tekstit, jotka ovat jääneet hiukan keskeneräisiksi ja hiomattomiksi, jäivät luonnollisesti jo esikarsinnassa kisan ulkopuolelle. Nyt jälkikäteen tarkasteltuna näen itsekin tekstieni puutteet. Miten edes olen kehdannut näitä kilpailuun lähetellä? Näistä raakileista voisi kuitenkin kypsytellä valmiita tarinoita tulevaan Novaan. Löysin myös koneelta parin vuoden takaisen ideanpoikasen, tekstikatkelman, joka yhtäkkiä saikin jatkoa. Viikonloppuna käytiin mummolassa, lapsi pääsi viettämään laatuaikaa isovanhempien kanssa, ja minä ehdin kirjoittaa melkein valmiin tarinan. Tykästyin novelliin, ja olen varma, että hiomalla siitä voisi tulla kisanovelli. Sama novelli sopisi kuitenkin myös yhteen antologiaprojektiin, joten nyt olenkin kahden vaihella kumpi näistä olisi houkuttelevampi vaihtoehto. Lähdenkö hakemaan julkaisumahdollisuutta antologiassa, vai panostanko mahdolliseen maineeseen ja glooriaan kisarintamalla? Kirjoitushetkiä pitää varastaa sieltä täältä, enkä ole varma ehdinkö saamaan kahta hyvää ja viimeisteltyä tekstiä aikaan tässä kevään mittaan.

No, aika näyttää mihin teksti lopulta päätyy. Tutkimattomat ovat kirjoittajan tiet.