tiistai 1. maaliskuuta 2016

Pieniä hetkiä kirjoittamiseen ja Nova-kirjoituskilpailu

Nova-kirjoituskilpailu tulee taas! Turun Science Fiction Seuran ja Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajien järjestämä kilpailu on järjestyksessä jo seitsemästoista. Olen uskaltautunut ottamaan osaa kahtena vuotena, ja yllätykseseni sijoittunut kymmenen kärkeen molemmilla kerroilla. Tänä vuonna ajattelin jättäväni kilpailun väliin, sillä aikaa kirjoittamiselle on vielä vähemmän kuin viime vuonna. Sitten tuli sellainen olo, että ehkä sitä nyt muutamaa novellia voisi vilkaista ja editoida kisakuntoon.



Olen aikaisempina vuosina lähettänyt kilpailuun useamman novellin. Ne tekstit, jotka ovat jääneet hiukan keskeneräisiksi ja hiomattomiksi, jäivät luonnollisesti jo esikarsinnassa kisan ulkopuolelle. Nyt jälkikäteen tarkasteltuna näen itsekin tekstieni puutteet. Miten edes olen kehdannut näitä kilpailuun lähetellä? Näistä raakileista voisi kuitenkin kypsytellä valmiita tarinoita tulevaan Novaan. Löysin myös koneelta parin vuoden takaisen ideanpoikasen, tekstikatkelman, joka yhtäkkiä saikin jatkoa. Viikonloppuna käytiin mummolassa, lapsi pääsi viettämään laatuaikaa isovanhempien kanssa, ja minä ehdin kirjoittaa melkein valmiin tarinan. Tykästyin novelliin, ja olen varma, että hiomalla siitä voisi tulla kisanovelli. Sama novelli sopisi kuitenkin myös yhteen antologiaprojektiin, joten nyt olenkin kahden vaihella kumpi näistä olisi houkuttelevampi vaihtoehto. Lähdenkö hakemaan julkaisumahdollisuutta antologiassa, vai panostanko mahdolliseen maineeseen ja glooriaan kisarintamalla? Kirjoitushetkiä pitää varastaa sieltä täältä, enkä ole varma ehdinkö saamaan kahta hyvää ja viimeisteltyä tekstiä aikaan tässä kevään mittaan.

No, aika näyttää mihin teksti lopulta päätyy. Tutkimattomat ovat kirjoittajan tiet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti