Erkka Leppänen ja Hanna Matilainen (toim.) - Käärmeenliekit

Osuuskumman lohikäärme-teemainen novelliantologia Käärmeenliekit on ollut lukulistallani pitkään, mutta tartuin siihen vasta nyt, kun Atorox-äänestyksen deadline alkoi uhkaavasti lähestyä. 

Luimme antologian yhdessä Eeron kanssa. Juttuja tuli luettua ääneen yleensä iltaisin, ja niistä oli sitten mukava keskustella tuoreeltaan. Olin jo etukäteen sen verran tietoinen antologian laadusta, että en odottanutkaan ihan perinteisiä fantasiamaailmoja. Novelleissa liikuttiin toisten todellisuuksen lisäksi vaihtoehtohistorioissa, osa tarinoista sijoittui nykypäivän Suomeen. Monissa tarinoissa oli mukana slaavilaisestakin tarustosta tuttu lohikäärmeen muodonmuutos ihmiseksi. Näitä ihmislohikäärmeitä oli mukana hyvin monta, melkein puolet tarinoista liikkui jonkinlaisen muodonmuutoksen, joko henkisen tai fyysisen, ympärillä.

Jonkin verran mieltymykset menivät ristiin, mutta J.S. Meresmaan Hyvä emo oli meidän molempien mielestä hieno tarina; 1800-luvun Tampere, kartanomiljöö, lohikäärme sekä ripaus romantiikkaa. Hyvä emo onkin yksi omista suosikeistani. Sen lisäksi tykkäsin Katja Salmisen lyhyitä lohikäärmetarinoita sisältävästä novellista Lohikäärmefragmentteja. Kokoelman päätösnovelli Janos Honkosen Itse ilma syttyi tuleen, oli kuitenkin mielestäni antologian paras. Kun lohikäärmeen munaa kuvailtiin ensimmäisen kerran, aavistin jo mihin historian hetkeen novelli meidät lopulta kuljettaisi. Harvoin on täydellistä tuhoa kuvailtu yhtä kauniisti.

Eero huomasi pitävänsä erityisesti niistä antologian tarinoista, joissa oli perinteisempi fantasiamiljöö, tai sitten lohikäärmeiden koko idea oli viety aivan uusille urille. Eeron suosikki tästä antologiasta olikin Heikki Nevalan Rungot kuin siivekkäät käärmeet. Itsekin pidin tästä tarinasta, jonka maailma oli synkeä, ja lohikäärmeolennot olivat vieraita, ja muinaisia. Muita Eeron suosikkeja olivat Erkka Leppäsen Praedor-tarina Legendojen hautausmaa, sekä Tomi Jänkälän Uralin sininen, jossa lähdetään etsimään viimeistä lohikäärmettä Siperian kylmyydestä. Legendojen hautausmaa oli meille molemmille ensimmäinen kosketus Praedor-maailmaan, joka vaikutti sen verran mielenkiintoiselta, että sinne tulee varmaan palattua muiden kirjojen kautta.

Aivan kaikki tarinat eivät minuun tehneet vaikutusta, mutta niinhän antologioiden kohdalla yleensä tuppaa olemaan. Kirjoittajia tässä kirjassa on 17, ja jokaisella on oma, selkeä näkemyksensä lohikäärmeestä, ja sen olemuksesta. Jokainen fantasian ystävä löytää tämän kirjan sivuilta varmasti itselleen rakkaan lohikäärmeen, se saattaa olla asfalttiin piirretty kuva, tai maailmoja tuhoava mahtava käärme. Käärmeenliekit on vaikuttava kokoelma myyttisiä olentoja.

Käärmeenliekit on luettu myös näissä blogeissa:
Kirjahilla
Kannesta kanteen, sivuista sivulle
Todella vaiheessa
Lukupino
Kalaksikukko