Lukupäiväkirja vuodelta 1994

Hetkellisessä mielenhäiriössä päätin järjestää kirjastohuoneen kirjahyllyt, ja tuli siinä sivussa sitten pengottua vähän kirjoituspöydän laatikoitakin. Löysin eräästä laatikosta aivan ensimmäisen lukupäiväkirjani, kirkuvan värisen ruutuvihkon, johon olen alkanut merkitsemään lukemiani kirjoja.

Ensimmäinen merkintä on 9. elokuuta, vuonna 1994. Olen ollut kuusitoistavuotias. En muista omista mietteistäni paljon mitään, en koskaan osannut pitää päiväkirjaa. Muistoni olivat joskus liian kipeitä, jotta niistä olisi halunnut kirjoittaa mitään ylös. Mutta lukupäiväkirjaa minä pidin, ja sitä uskallan vieläkin selailla. Jonkinlainen alkeellinen pisteytysjärjestelmäkin minulla on ollut. Kirjojen nimien alle olen raapustellut plussia ja miinuksia. Kirja saattoi saada molempia, jos vaikka olen tykännyt juonesta mutta inhonnut kirjassa käytettyä kieltä, olen jaellut molemmista pisteitä.

Vuoden -94 lukupäiväkirja lähti käyntiin keskeltä vuotta, mutta syksyn pimetessä on ollut aikaa lukea iso pino kirjoja. Selkeästi olen lukenut eniten dekkareita.

Luetut -94:
Ira Levin, Rosemaryn painajainen
Agatha Christie, Tuijottava katse
Agatha Christie, Ruumis kirjastossa
Tove Jansson, Muumipapan urotyöt
Agatha Christie, Lomahotellin murhat
Agatha Christie, Ikiyö
Tove Jansson, Vaarallinen juhannus
Elina Karjalainen, Murha C-mollissa
Arto Paasilinna, Ukkosenjumalan poika
Eeva Tenhunen, Nuku hyvin punahilkka
Eeva Tenhunen, Joka uniinsa uskoo
Eeva Tenhunen, Kuolema savolaiseen tapaan
Eeva Tenhunen, Keisari seisoo palatsissaan
Eeva Tenhunen, Mustat kalat

Ensimäinen kirja jonka olen lukupäiväkirjaani merkinnyt, on Ira Levinin Rosemaryn painajainen. En muistaakseni ole lukenut sitä koskaan uudestaan, mutta ehkä pitäisi. Kirja on saanut kuusitoistavuotiaalta itseltäni neljä plussaa. Olisi mielenkiintoista lukea uudestaan näitä silloin lukemiani kirjoja, ja tarkistaa miten mieltymykseni ovat muuttuneet. Haluaisin uskoa että olen kehittynyt lukijana, ja että myös kirjallinen makuni on kypsynyt jollakin tapaa. Mutta tapahtuuko niin todella?

Ira Levinia ja Tove Janssonia lukuunottamatta, olen tosiaan ollut hulluna dekkareihin. Nykyään tulee harvemmin luettua tuollaisia putkia saman kirjailijan kirjoja, kuten olen Christien ja Tenhusen kanssa tehnyt.

Nykyään minulla on tili sekä Goodreadsissa että LibraryThingissä. Merkitsen lukemani kirjat yleensä näihin säköisiin lukupäiväkirjoihin. Sitten on tietysti blogit, joissa jaetaan laajemminkin lukuelämyksiä ja mielipiteitä. Lukemisesta on tullut aika sosiaalinen harrastus. Ruutuvihko johon olen lukemani kirjat merkinnyt, oli tarkoitettu vain minua itseäni varten. Nykyään haluan että kaikki tietävät mitä olen lukemassa, ja mitä mieltä olin kirjasta. Tämä ei tietenkään ole mitenkään huono juttu, sillä lukemisessa ihaninta on kokemusten jakaminen. 

Vanhaa ruutuvihkoa selatessa tuli kuitenkin jollakin tapaa haikea olo. Ehkä aloitan uuden sivun huomenna.