Mannilan räyhähenki

Kotiseutu 15.3.1914 

”Piruja” talossa

Mannilan talossa, Laihian kirkonkylässä, asusti ennen vanhaan tuossa 1700 luvun lopussa tai 1800 luvun alussa ”piruja”. Niitä ei kyllä varsinaisesti nähty, mutta sitä enempi kuultiin. Ne pitivät pahaa elämää, kolusivat ja rähisivät; usein yölläkin melullaan ihmisten yörauhaa häiritsivät. Toisinaan kuului perheen tuvan vinnistä sellaista ryskettä kuin joku siellä kävelisi ympäri hyvin raskain askelin. Kun mentiin katsomaan, ei mitään nähty ja ryskekin lakkasi. Toisinaan iltasilla heitettiin ”takan” orsille kuivamaan asetetut kengät sangen vinhaa vauhtia pöydän päähän. Väliin ”piru” autteli talonväkeä työntoimissakin. Niin esim. saattoi tapahtua, että kun piikain piti ruveta puhdistamaan navettaa, siellä oleva lanta alkoi itsestään kulkea ulos ovesta ja tunkiolle, ikään kuin joku sitä nopeasti lapiolla tai talikolla heittelisi. Mutta heittelijää ei näkynyt. Väliin taasen oli ”piru” pahalla tuulella ja, sen sijaan että olisi auttanut piikoja navetan puhdistuksessa, heittelikin aina takaisin lannan navettaan sitä mukaa kun piiat sitä uloskantoivat.

”Pirun” pääkortterin näyttää olleen muurin takana, tulisijan ja seinän välisessä raossa (siellä päin on sillä raolla nimenä ”nitsi”). Jos sinne pisti korennon ja huusi: ”Veretähän ny kissinhäntää!” niin tartuttiin korentoon niin lujasti kiinni, ettei viisi väkevää miestä jaksanut sitä pois kiskoa.

Kaikilla tavoin koetettiin ”pirua” saada pois talosta, mutta ei onnistuttu. Kerran jätettiin sydäntalvella kovien pakkasten aikaan tupa kylmilleenkin useaksi viikoksi toivossa että ”pirut” paleltuisivat tai lähtisivät kylmää pakoon, mutta sekään ei auttanut. Niitä myöskin loihduilla koetettiin manata, mutta sekin oli turhaa. 

Vihdoin tuli pitäjääseen nuori, hyvin jumalinen pappi. Hän kun kuuli noista, päätti koettaa voimaansa heihin. Hän sen vuoksi tuli eräänä päivänä mainittuun taloon ”pirujen” narraamisen tarkoituksessa. Mutta hänen astuttuaan tupaan, kuului ääni sanovan: ”emmä vain tuollaasta pappia pelkää enkä karkuun lähre, ei soo eles isämeirää lukenu huomeeltaan ylhä noustehnansa.” Pappi tämän kuultuansa jätti ajohommat tällä kertaa sikseen ja seuraavana aamuna ylösnoustuaan luki Herran rukouksen sekä muutenkin hartailla rukouksilla itseänsä vahvisti ja varusti. Sen tehtyään meni hän taasen kummittelijataloon, ottaen vielä varmuuden vuoksi raamatun mukaansa. Päästyänsä väentuvan keskilattialle, alkoi hän ”jumalan nimessä puhua ankaria manaussanoja pirulle”. Alussa ei kuulunut mitään, mutta kun pappi oli puolen tunnin verran pitkittänyt ankaraa puhettaan, alkoi muurin takaa kuulua kovaa räiskettä niin kuin olisi isoja kiviä kolhinut toisia vastaan. Sitä kesti jonkun aikaa. Sitte tuli hiljaisuus. Ja sen erän perästä ei Mannilassa ole piruja kuultu eikä nähty. 

M. Latva

Minua huvitti tässä tarinassa se että "piruja" yritettiin karkottaa talosta jättämällä se kylmilleen. Tällaisesta konstista en ole muistaakseni aikaisemmin lukenutkaan.