Novellihaaste: Agatha Christie - Särkyneen peilin arvoitus

Olen viime aikoina taas lukenut vanhoja dekkareita, joten päätin aloitella novellien lukuakin perusvarmalla dekkarivalinnalla. Luin Agatha Christien neljä Poirot-tarinaa kirjasta Särkyneen peilin arvoitus (Murder in the mews 1937)

Kirjan tarinat olivat dekkareiksi keskitasoa. Christien runsas dialogi ja yleensä laaja hahmogalleria toimivat ehkä paremmin romaanimitassa. Novelleista paras oli kirjan ensimmäinen Murha tallikujalla, jossa alkuasetelma käännetään lopulta päälaelleen. Tässä tarinassa oli maltillinen määrä henkilöitä sekä selkeä idea, se oli tyylipuhdas rikosnovelli.

Uskomaton varkaus keskittyy ratkomaan uuden pommikoneen piirustusten mystistä katoamista. Tarinan asetelma on kovin tavanomainen, kartano ja sinne kokoontunut sekalainen seurue, ensin päivällinen jota seuraa illanvietto bridgen ja sherrylasin ääressä. Poirot herätetään unestaan ja raahataan paikalle keskellä yötä kun puolustussalaisuuksia sisältävät piirustukset katoavat kartanonherran työhuoneesta. Kaikkia paikallaolijoita haastattellaan vuoron perään ja he kertovat melkein kyllästymiseen asti samat asiat. Lopussa Poirot paljastaa varkaan, joka tosin tällä kertaa jää ilman rangaistusta.

Särkyneen peilin arvoitus seuraa samaa kaavaa kuin Uskomaton varkauskin, tosin tällä kerralla kyseessä murha. Eksentrinen lordi löydetään murhattuna työhuoneestaan, ja tällä kertaa Poirot sattuu olemaan paikalla (kuten sangen monissa tarinoissa) ruumiin löytyessä. Näyttäisi siltä että kyseessä on itsemurha, ovi on lukossa ja ikkunat suljettu. Koko tilanteessa on kuitenkin jotain vinksallaan, ja Poirot aloittaakin murhatutkimukset. Taas haastatellaan ihmisiä, mutta onneksi vähän johtolankojakin löydetään. Tämä tarina olisi voinut romaanimittaisena tarjota tyydyttävämmän lukuelämyksen.

Näistä neljästä ehkä heikoin esitys oli kirjan viimeinen novelli Kolmiodraama Rhodoksella, joka loppui ennen kuin ehti kunnolla alkaakaan. Se on myös kirjan lyhyin tarina, ja tällaisena jää aivan liian epämääräiseksi tarjotakseen lukijalle kunnollisen aivopähkinän.

Kirjasta jäi mielestäni sellainen 'ihan luettava' -fiilis, mutta Christien taso vaihtelee Poirot tarinoissa hurjasti. Ehkä syynä on kirjailijan kyllästyminen hahmoon joka oli lukijoiden suosiossa. Nämä Poirot tarinat ovat mielestäni parhaimmillaan David Suchetin tulkitsemana ITV:n Hercule Poirot tv-sarjassa. Käsikirjoittajat ovat tehneet kelpo työtä muokatessaan Christien novelleja televisioon.

Tähtiä Goodreadsissa: 3

Novelleja luettu: 9

David Suchet - Hercule Poirot ja minä

Tunnustaudun faniksi. En muista olenko ensin lukenut kirjoja, vai katsellut sarjaa. Oli sen asian laita miten hyvänsä, kuvittelen Poirotin juuri sellaiseksi kuin miten Suchet hänet esittää. Peter Ustinovin ja muiden nimekkäiden näyttelijöiden tulkitsema belgialainen etsivä oli ennen Suchetin roolisuoritusta vain jonkinlainen karikatyyri itsestään. Tarvittiin oikeanlainen näyttelijä, oikeanlainen näkökulma ja omistautuminen roolille, ennen kuin Agatha Christien kuuluisin henkilöhahmo saatettiin herättää uskottavasti henkiin televisossa. David Suchet kertoo omaelämäkerrassaan tarinan siitä, miten hän astui pikku belgialaisen kiiltonahkakenkiin.

Tämä elämäkerta kiilasi juuri lukemieni kirjojen ohi, ja, nykyisen lukuvauhtini huomioon ottaen, sain sen loppuun ennätysajassa. Loppuun päästyäni olin kuitenkin hiukan pettynyt. Kirja ei ole mitenkään loisteliaasti kirjoitettu, varsinkin pari ensimmäistä lukua tuntui toistavan itseään, melkein kuin sanottavaa ei olisi ollut tarpeeksi. Poirotin ensimmäiset kaudet käydään läpi, jaksot ja niissä mukana olevat näyttelijät listataan, luetellaan hyviä ja vielä parempia arvosteluja eri lehdistä, ja lopuksi mietitään mahtaako seuraava tuotantokausi pyörähtää enää käyntiin. Suurin osa näissä luvuissa listatuista brittinäyttelijöistä oli minulle tuntemattomia, joten en saanut paljonkaan irti varhaisten kausien esittelyistä. Olisin kaivannut enemmän juttuja sarjan kestonäyttelijöistä mm. Hugh Fraserista, joka esittää kapteeni Hastingsia. Poirotin hahmon luominen aina puvustusta ja viiksiä myöten on kuitenkin kiinnostavaa luettavaa.

Kirjan puoliväliä lähestyttäessä mielenkiintoisten anekdoottien määrä lisäntyy, ja Suchet kertoilee kokemuksistaan teatterissa sekä Hollywoodin kulissien takana. Nämä teatterimuistelukset kiinnostivat minua, sillä pidän teatterista kovasti. Suchet korostaa joka käänteessä olevansa luonnenäyttelijä, ja kaipaavansa aina takaisin teatterilavoille, vaikka työ televisiossa ja varsinkin Hercule Poirotin hahmo on muodostunut hänelle rakkaaksi. Myös televisionkatsojille Suchetin esittämä hahmo muuttui lähes todelliseksi. Kohtaamiset Agatha Christien fanien, ja erityisesti televisiosarjan Poirotin fanien kanssa ovat koskettavia. 

Tämä kirja on nopealukuinen ja viihdyttävä. Mainiona asiana voisin sanoa, että Suchet ei missään vaiheessa spoilaa yhtäkään sarjan jaksoa. Kirjaa lukiessa tuli into katsoa kaikki ne jaksot, joiden loppuratkaisu alkoi jälleen uudestaan kutkuttaa.

Kirjasta ovat bloganneet myös Leena Lumi  sekä Jokke