Kauheita kansia ja muita viime vuoden projekteja

Näin jälkeenpäin ajatellen tuntuu etten saanut viime vuonna oikein mitään aikaan. Päällimmäisenä muistikuvana on jatkuva uupumus jonka takia kävin jopa lääkärissä. En käynyt oikein missään enkä tavannut ketään. Kökötin kotona ja nukuin pitkiä päikkäreitä. Mielikuva omasta saamattomuudesta on ehkä paras karistaa summaamalla hiukan kaikkea sitä mitä oikeasti tein, urakoin ja saatoin valmiiksi.

Kuvitukset

Tärkeimpänä viime vuoden saavutuksissa ovat kansikuvat. Niitä tuli valmiiksi useampikin, sen lisäksi tein aika moneen kirjaan kansitaiton. Worldcon ruuhkautti melkein kaikki kansikuvaprojektit kesäkuukausille. Muistan miten aurinko paistoi ulkona samalla kun itse istuin mummolan vinttikammarissa tietokoneen ääressä verhot tiukasti kiinni. Tässä pieni kollaasi kaikista viime vuonna tekemistäni kirjankansista:

Sen lisäksi piirtelin vielä kannen Kosmoskynään.

Ihan tyytyväinen saan olla että sain taitot tehdyksi ilman suurempia katastrofeja. Paljon on tällaisella amatöörillä vielä opittavaa.

Kirjalliset harrastukset

Kirjoittamisen osalta viime vuosi tuntui menevän täysin pilalle, en jaksanut, halunnut tai ehtinyt. Mutta kun nyt laskeskelen mitä on tullut kirjoitettua, niin ei vuosi 2017 aivan tyhjänpäiväinen kirjoitusrintamallakaan ollut. Syy saamattomaan oloon saattaa johtua siitä että aioin alunperin kirjoittaa sitä ensimmäistä romaaniani, kunhan saisin kaikki kansikuvat pakettiin. En sitten kirjoittanut. Syksy meni paria novellia ideoidessa ja lisää taustamateriaalia haaliessa.

Mutta entäs sitten julkaisut? Kyllä niitäkin kertyi ihan mukavasti vuoden mittaan vaikka mitään oikeasti uutta en kirjoittanutkaan. Erityisen tyytyväinen olen novelliin Neiti Madiganin lemmikki. Se julkaistiin Osuuskumman kissa-antologiassa Varjoisilta kujilta. Tarinassa seikkailevat samat henkilöt kuin Murhamystiikassa julkaistussa novellissani Rieseholtin valot. Eero auttoi minua rusikoimaan novellin julkaisukuntoon ja se julkaistiinkin meidän molempien nimissä.

Osuuskumman kolmannessa raapaleantologiassa Ajantakojat olen mukana muutamalla raapaleella. Aavetaajuuden bodyhorror-novelliantologiassa Tämä jalka ei ole minun ilmestyi novelli Yön labyrintti, jonka ensimmäisen version kirjoitin tosiaan jo 2014. Eerokin on samaisessa kirjassa mukana novellilla Peter Smithin päiväkirjasta. Nova 2015 -antologiassa taasen on mukana novellini Noidan perintö, joka ilmestyi ensimmäisen kerran jo edellisvuonna Kosmoskynässä.

Suomispefistä tehtailtiin Worldconia varten melkoinen kasa käännösnovelleja, itsekin pääsin mukaan muutamaan enkkuantologiaan, sekä Cosmos Pen-lehteen. Käännöksinä antologioissa ilmestyivät jo aikaisemmin suomeksi julkaistut Rieseholtin valot sekä Tähden hauta. Cosmos Penissä ilmestyi vielä tämän lisäksi novelli Touched by the Woods, jota ei siis ole suomeksi julkaistukaan.

Osa viime vuoden novelleista oli uusintajulkaisuja, mutta ihan tuoreita ja Atorox-kelpoisia tekstejäki on siis joukossa muutama. Viime vuoden novellilistalta listalta löytyvät minun ja Eeron osalta seuraavat tekstit:

Ajantakojat – Kummalinnun munia osa 3:

Anu Korpinen: Addiktio (r)

Anu Korpinen: Anatomiaa (r)

Anu Korpinen: Haaksirikkoinen (r)

Anu Korpinen: Lawsonin koe (r)

Anu Korpinen: Leikki (r)

Hänen huulensa ovat metsä:

Eero Korpinen: Helgronin tuomitsemat

Tämä jalka ei ole minun: Kauhuja omasta kehosta:

Eero Korpinen: Peter Smithin päiväkirjasta

Anu Korpinen: Yön labyrintti

Varjoisilta  kujilta:

Anu ja Eero Korpinen: Neiti Madiganin lemmikki

Listassa ovat mukana myös raapaleet (r), joita en oikeastaan pidä varteenotettavina Atorox ehdokkaina, mutta toki niitäkin voi äänestää. Äänestysohjeet sekä lomake löytyvät täältä.

Mutta entäs sitten edessä oleva vuosi? Viime vuonna muutamakin asia jäi ikävästi roikkumaan, nyt olisi aika tarttua niihinkin. Tämän vuoden ensimmäinen kansikuvaprojektikin on mietintämyssyssä ja yksi novelli on jo ideoitu tulevaan antologiaan. Uupumus vaivaa edelleen joten yritän olla itselleni armollinen. Näyttää nimittäin siltä että saan yleensä aikaan enemmän kuin miltä itsestä tuntuu.

Nova 2015 -antologia

Nova kirjoituskilpailun kärkikymmenikkö vuodelta 2015 on koottu antologiaksi. Ilmeisesti kirja oli myynnissä jo Worldconissa, mutta minä vielä odottelen että posti tuo minulle oman kappaleeni. Antologiaa voi tilata kymmenen euron hintaan suoraan Turun Science Fiction Seuralta.

Kansikuva on Anna Mattilan ja Juhani Mönkkösen käsialaa. (kuva pöllitty TSFS sivulta)

Tämä antologia kannattaa hommata jos kirjoituskilpailut kiinnostavat, siitä saa hyvän käsityksen millainen tekstien taso on. Vuoden 2015 Novan voittajanovelli, Aleksi Kuution kynäilemä Solmuntekijä pärjäsi tämän vuoden Atorox-äänestyksessä peräti toiseksi ja Asta Lepän Avain (5. sija Novassa) kahdeksanneksi, joten saahan Nova-kirjoituskilpailu olla ylpeä novelliensa menestyksestä.

Itse olen antologiassa mukana novellilla Noidan perintö, joka oli myös Atorox ehdokkaana. Ostakaa ja lukekaa! 

Hänen huulensa ovat metsä -antologia

Kulttuuriyhdistys Korpin ensimmäinen julkaisu sisältää tarinoita metsästä, suolta ja usvista. Komeassa antologiassa on mukana monia nimekkäitä kirjoittajia, mutta myös liuta uusia nimiä.

Sisällys:

Anne Leinonen: Esipuhe
Merja Mäki: Metsähinen
Satu Piispa-Hakala: Tasku
Heikki Nevala: Lihaperkele
Tarja Sipiläinen: Sankar jylhän kuusiston
Inkeri Kontro: Äidin takki
Toni Saarinen: Vanha Obadiah Pike ja hänen vaimonsa
Eero Korpinen: Helgronin tuomitsemat
Magdalena Hai: Hänen huulensa ovat metsä
Shimo Suntila: Valkeat luut
Jussi Katajala: Vaiti metsä on lintuineen
Joni Kuusisto: Puomi
Maija Haavisto: Virvatulenpenikoita
Pii Nahkuri: Leipäpuu
Helena Waris: Tsarmi
Artemis Kelosaari: Mitä Tähkäkorvessa elää
Asta Leppä: Ihmisen nahka
J.S. Meresmaa: Sydämeni avoin hauta

En ole vielä ehtinyt tähän antologiaan tarttumaan, mutta vinkkaan sitä nyt fantasia/kauhu/tieteisnovellien ystäville. Mukana on myös Eeron fantasianovelli Helgronin tuomitsemat. Antologiaa voi tilata 18 euron hintaan suoraan Kulttuuriyhdistys Korpilta.

Markku Sadelehto (toim.) Outoja tarinoita 3

Kiireiden keskellä olen pitänyt lukemisharrastusta yllä automatkoilla mummolaan, jolloin luen kirjoja ääneen kuskille (Eerolle) silloin kun lapsi on nukahtanut. Outoja tarinoita 3 tuli luettua lähinnä näiden mummolareissujen aikana, sitä onkin kuljetettu kuukausitolkulla Satakunta - Etelä-Pohjanmaa välillä.

Luulisi että näin harvakseltaan lukien ei samantyyppisiin novelleihin kyllästyisi, mutta kyllä tässä nyt vähän niin pääsi käymään.Tämä antologia ei vaan kolahtanut. Kohtaamiset outojen elämänmuotojen kanssa noudattivat samaa kaavaa, hirviö ulkoavaruudesta (tai jostain muualta) tappaa ihmisiä, ihmiset metsästävät hirviötä ja lopulta taistelun jälkeen tappavat sen. Sitten kauhistellaan ja todetaan että ihmiset ovat sentään tuntevia ja rakastavia olentoja, kun taas verenhimoiset alienit eivät tms...

Hyviäkin lukuhetkiä kuitenkin mahtui mukaan. Esimerkiksi Theodore Sturgeonin Se, jossa kuvattiin hienosti olentoa joka tuntui nousseen suoraan metsän sammalista ja mutaisesta maasta. Juuri kuvailu oli tämän novellin parasta antia. Dean R. Koontzin Kova kuori tarjosi pientä variointia edellä kuvattuun novellikaavaan. Tässäkin jahdataan ulkoavaruuden hirviötä jonka epäinhimillisyys kauhistuttaa sitä vastaan joutuvaa lainvartijaa. Lopussa asetelma kuitenkin käännetään päälaelleen.

Kirjan ehdottomasti paras novelli on Michael Shean Ruumiinavaus, jossa hiipivä kauhu koetaan yksinäisen tohtorin näkökulmasta ruumiinavauspöydän ääressä. Tämän novellin loppu oli bodyhorroria jos mikä.

Kirjan ehkä isoin pettymys oli John W. Campbellin Olento. Tähän novelliin perustuu siis Howard Hawksin elokuva 'Se' toisesta maailmasta, ja Carpenterin uusintaversio joka tunnetaan suomessakin paremmin nimellä The Thing. Novellin poukkoileva kerronta ei oikein synnyttänyt sellaista kauhkukokemusta kuin olin odottanut. Tarinassa myös seliteltiin liikaa, dialogi oli kankeaa ja äityi usein pitkiksi monlogeiksi. Kummallinen selittely saattaa johtua siitä että novelli, jossa kuvataan etelänavalla sijaitsevaa tutkimusasemaa, on kirjoitettu ennen kuin tällaisia asemia oli edes olemassa.

Tällä kirjalla nytkäytän novellihaastetta jälleen hiukan eteenpäin.
 Luettuja novelleja: 23

Novellihaaste: Lehdistä luettua

Novellien lukeminen lehdistä jatkuu! Kosmoskynä 1/2016 pitää sisällään viisi novellia. Luin niistä tällä kertaa kaksi.  Auroora Lamminlaineen Yu'xin'ou Express on hieno scifitarina jossa tarkasti rakennettu tulevaisuuden maailma toimii taustana mutkikkaalle ihmissuhteelle. Tykkäsin tosi paljon tämän novellin cyberpunk-henkisistä yksityiskohdista.

Nova 2015 kirjoituskilpailun parhaimmistoa on Kosmarissa kolmen tarinan verran. Toisen sijan napannut Hertta Vierulan novelli Lopussa on koskettava mutta myös humoristinen tarina, jossa vanha Loviisa elää yksin mökissä lehmineen. Outo sattumus saattaa Loviisan yhteyteen ulkoavaruuden olentojen kanssa. Lyhyeen tarinaan oli mahdutettu paljon tärkeitä asioita. Pidin tarkasta mutta tiivistä henkilökuvauksesta.

Verkkolehti Usvasta luin Heidi Elon novelin Hiljainen mies joka sijoittui Risingshadown lyhytnovellikilpailussa vuonna 2013. Odotin spefiä, mutta kyseinen tarina on enemmän psykologista jännitystä. Valikoin Usvasta myös uudempia novelleja. Inkeri Kontron Valkeita kuulaita on lyhyt, tunnelmallinen muodonmuutostarina.

Spinistä (2/2016) luin Reetta Vuokko-Syrjäsen novellin Yhden suhde kolmeen. Siinä eletään maailmassa jossa useampi tietoisuus joutuu jakamaan saman ruumiin. Mielenkiintoinen kolmiodraama ja scifidekkari jonka maailmaan olisin tutustunut pitemmänkin tarinan verran.

Samaisessa Spinissä on myös jo aikaisemmin lukemani L.S. Johnsonin koskettava käännösnovelli Vacui Magia, jota minun täytyy tässä kehaista. Tarinassa on käsitelty äitiyttä ja golem-myyttiä tuoreella ja riipaisevalla tavalla. Tämä novelli herätti kiinnostukseni tutustua Jonsonin tuotantoon myös vastaisuudessa. Tähän novellihaasteeseen en nyt kuitenkaan Johnsonin novellia laske mukaan, koska luin sen jo ennen haasteen alkamista.

Tähtivaeltajan vuoden ensimmäisessä numerossa oli yksi novelli, Leena Likitalon Minun henkeni, hänen näköisyytensä. Novelli on lyyrinen rakkaustarina itämaisilla mausteilla. Pidin ihan tunnelmasta, mutta tuli sellainen olo että olen lukenut samantyylisiä fantasiatarinoita aika paljon viime aikoina.

Hyvinhän tämä novellihaaste on pyörähtänyt käyntiin. Näitä on mukava lueskella joulukiireiden lomassa :)

Novelleja luettu: 15

Novellihaaste: Agatha Christie - Särkyneen peilin arvoitus

Olen viime aikoina taas lukenut vanhoja dekkareita, joten päätin aloitella novellien lukuakin perusvarmalla dekkarivalinnalla. Luin Agatha Christien neljä Poirot-tarinaa kirjasta Särkyneen peilin arvoitus (Murder in the mews 1937)

Kirjan tarinat olivat dekkareiksi keskitasoa. Christien runsas dialogi ja yleensä laaja hahmogalleria toimivat ehkä paremmin romaanimitassa. Novelleista paras oli kirjan ensimmäinen Murha tallikujalla, jossa alkuasetelma käännetään lopulta päälaelleen. Tässä tarinassa oli maltillinen määrä henkilöitä sekä selkeä idea, se oli tyylipuhdas rikosnovelli.

Uskomaton varkaus keskittyy ratkomaan uuden pommikoneen piirustusten mystistä katoamista. Tarinan asetelma on kovin tavanomainen, kartano ja sinne kokoontunut sekalainen seurue, ensin päivällinen jota seuraa illanvietto bridgen ja sherrylasin ääressä. Poirot herätetään unestaan ja raahataan paikalle keskellä yötä kun puolustussalaisuuksia sisältävät piirustukset katoavat kartanonherran työhuoneesta. Kaikkia paikallaolijoita haastattellaan vuoron perään ja he kertovat melkein kyllästymiseen asti samat asiat. Lopussa Poirot paljastaa varkaan, joka tosin tällä kertaa jää ilman rangaistusta.

Särkyneen peilin arvoitus seuraa samaa kaavaa kuin Uskomaton varkauskin, tosin tällä kerralla kyseessä murha. Eksentrinen lordi löydetään murhattuna työhuoneestaan, ja tällä kertaa Poirot sattuu olemaan paikalla (kuten sangen monissa tarinoissa) ruumiin löytyessä. Näyttäisi siltä että kyseessä on itsemurha, ovi on lukossa ja ikkunat suljettu. Koko tilanteessa on kuitenkin jotain vinksallaan, ja Poirot aloittaakin murhatutkimukset. Taas haastatellaan ihmisiä, mutta onneksi vähän johtolankojakin löydetään. Tämä tarina olisi voinut romaanimittaisena tarjota tyydyttävämmän lukuelämyksen.

Näistä neljästä ehkä heikoin esitys oli kirjan viimeinen novelli Kolmiodraama Rhodoksella, joka loppui ennen kuin ehti kunnolla alkaakaan. Se on myös kirjan lyhyin tarina, ja tällaisena jää aivan liian epämääräiseksi tarjotakseen lukijalle kunnollisen aivopähkinän.

Kirjasta jäi mielestäni sellainen 'ihan luettava' -fiilis, mutta Christien taso vaihtelee Poirot tarinoissa hurjasti. Ehkä syynä on kirjailijan kyllästyminen hahmoon joka oli lukijoiden suosiossa. Nämä Poirot tarinat ovat mielestäni parhaimmillaan David Suchetin tulkitsemana ITV:n Hercule Poirot tv-sarjassa. Käsikirjoittajat ovat tehneet kelpo työtä muokatessaan Christien novelleja televisioon.

Tähtiä Goodreadsissa: 3

Novelleja luettu: 9

Novellihaaste: Spin 1/2016

Lupaukseni mukaan alan purkamaan kotiini kertynyttä novellisumaa lukemalla ensin kaikki lehdet. Vuoden ensimmäisessä Spinissä on tarjolla peräti viisi novellia. Kilpailumenestyjiä on iso pino, Aleksi Kuution Solmuntekijä voitti Nova-kirjoituskilpailun ensimmäsen sijan viime vuonna, sen lisäksi lehden sivuilta löytyy Noviisi 2015 kilpailun kolme parasta novellia. Mukana on myös yksi käännösnovelli; Oleg Kožinin Snegurotska, joka hyödyntää venäläistä satuperinnettä kauhistuttavalla tavalla.

Aleksi Kuution Solmuntekijä on sujuva fantasianovelli. Maailma oli riittävän omaperäinen eikä sitä selitetty puhki. Tarinan päähenkilöinä ovat rakastavaiset Miila ja Saura, joiden elämän ja rakkauden Sauran sairaus ja sen parantamisyritykset mullistavat. Kertomuksen tärkein ja omaperäisin osa on taikuus jota harjoittaa solmuntekijä. Hänen avullaan etsitään sekä nautintoa että parannusta. Novellin tekee myös kiinnostavaksi kahden naisen muodostama perheyksikkö. Lapsellistuminen on aiheuttanut sen että huolehdin eri tavalla kaikista lapsista, myös fiktiivisistä. Tätä tarinaa vesitti osaltani ehkä se, että mietin koko ajan mitä pariskunnan lapsille tapahtui, ja miten he kärsivät tilanteesta. Lapsista ei kerrottu paljoakaan, ja mietin olivatko selkeästi yläluokkaiset ja palvelijoiden ympäröimät äidit kuitenkaan jatkuvasti läsnä lastensa arjessa.

Noviisi -kisan kakkos- ja kolmossijoilta löytyy kaksi Elina Parkkisen novellia Isä häkissä sekä Sieluton. Isä häkissä kertoo pojan suhteesta alkoholisoituneeseen ja surun murtamaan isäänsä. Sieluton kertoo miten kone sulautuu ihmiseen. Molemmissa novelleissa on saatu muutamaan sivuun vahva tunnelma ja ripaus kauhuakin. Anna Peltomäen Taivanrannan takana on Noviisi-kilpailun voittajanovelli. Se on lyyrisen kaunis tunnelmakuva hetkeä ennen lopullista päätöstä. Nämä lyhyet novellit olivat ihan taitavaa kerrontaa. Hienoja tekstejä nuorilta kirjoittajilta.

Suosikkini tämän Spinin tarjonnasta oli Oleg Kožinin Snegurotska, jossa pieni etnografinen tutkimusretkikunta saapuu syrjäiseen kylään etsimään jälkiä lumityttö-tarinasta. Sen sijasta he löytävät jotakin paljon kammottavampaa. Kummallinen olento tuntuu pitävän kylässä asuvia mummoja ja vaareja vallassaan. Tämä oli nopeatempoinen ja mukavan hyytävä tarina.

Hyvin tämä novellien lukeminen taas pyörähti käyntiin.
Novelleja luettu tähän mennessä: 5

Nyt luetaankin novelleja!

Ilokseni löysin tällaisen iki-ihanan lukuhaasteen! Reader, why did I marry him - blogin Omppu innostaa lukemaan novelleja. Olin itse ajatellut (novellien himolukijana) järjestää novellienlukuhaasteen Atorox-äänestykseen liittyen, mutta koska keksin aikaisemmin Kirjavat kissat - haasteen en viitsinyt enää lähteä ideoimaan toista lukuhaastetta tälle syksylle.

Novellihaasteessa on tarkoitus pitää kirjaa yksittäisistä novelleista, joten aluksi skippaan kirjat ja aloitan novellien lukemisen tämän vuoden lehtitarjonnasta. Samalla voin vielä osallistua Atorox ehdokasasetteluun joka päättyy keväällä. Jos uudet spefinovellit kiinnostavat, Turun Sience Fiction Seura ry:n sivulla on lista kaikista tänä vuonna julkaistuista scifiä, fantasiaa, kauhua. ym. edustavista novelleista. Osa on luettavana netissä Usva-verkkolehdestä ja Kosmoskynän verkkolehdestä. Ehdokasasettelussa lukijat ilmoittavat suosikkinovellinsa äänestyslomakkeella, ja eniten ääniä saaneet novellit etenevät loppupeleihin. Parhaaksi valikoitunut novelli pokkaa Atorox-robottipään joskus tulevana kesänä.

Itse luen verkkolehtien ohessa novelleja Spinistä, Kosmoskynästä ja Tähtivaeltajasta, koska ne tipahtavat omaankin postilaatikkooni. Sen jälkeen voisin siirtyä kokoelmiin ja antologioihin. TSFS:n listalla olevista uusista novelliantologioista lukuun lähtevät ainakin Stepanin koodeksi-antologia Teräskoura, jossa on mukana myös Eeron novelli Viimeinen sivu. Katri Alatalon novellikokoelmassa Älä riko pintaa on mukana monta uutta novellia, ja myös Shimo Suntilan Tähtiviima-kokoelma sisältää  muutaman ennen julkaisemattoman tarinan. Osuuskumman uusin Steampunk antologia Silintereitä ja Siipirattaita sisältää Suomeen sijoittuvia höyrypunkkinovelleja. Tämän lisäksi uusia kauhistuttavia tarinoita tarjoaa Juri Nummelinin toimittama Kirotun kirjan vartijat, jossa on kotimaisten kirjoittajien lovecraftiaanisia novelleja.

Kun ehdokasasettelu loppuu siirryn lukemaan vanhempia novelliantologioita. Niitä onkin hyllyssäni lukematta isot läjät. Listojen ystävänä en voi välttyä luetteloimasta hyllyni novellitarjontaa tähän:

Alatalo, Katri: Älä riko pintaa, Vaskikirjat 2016,  fantasianovelleja 
Antila, Samuli: Rajat ja muita kauheita tarinoita, Kuoriaiskirjat 2014
Baring-Gould, Sabine: The Collected Supernatural and Weird Fiction
Bierce, Ambrose: Pyhä kauhu, Karisto 1996

Blixen, Karen: Suuret tarinat, WSOY 1985, Blixen ei itse halunnut kutsua itseään novellistiksi, vaan tarinankertojaksi. Tämän kirjan tarinat voitaneen kuitenkin luokitella novellikirjallisuudeksi ainakin pituutensa puolesta.
Jorge Luis Borges: Haarautuvien polkujen puutarha, novellien lisäksi kirjassa on myös artikkeleita yms.
Hallusinatsioneja - Vanhoja suomalaisia kauhutarinoita
Hearn, Lafcadio: Kwaidan Japanilaisia kauhutarinoita.
Hei, rillumapunk!, Kuoriaiskirjat 2014
Hekuman huipulla - Eroottinen sf/f -antologia, STK 2008 
Huomenna ne tulevat ja muita eriskummallisia kohtaamisia
Huomenna tuulet voimistuvat Ekoscifiantologia
Hurtta, Boris: Noidan nahka, Turbator 2010
Hurtta, Boris: Valdemarin kirja, Portti kirjat 2010 
Hurtta, Boris: Vuoden pimein päivä - Yön ja hämärän tarinoita, Turbator 2007
Maailmankirjallisuuden mestarinovelleja, WSOY 1969
Maailmanlopun kirjasto ja muita tuomiopäivän tarinoita URS 2013
Maupassant, Guy de: Yön tarinat Book Studio 1989
Me emme valehtele ja muita puolueen hyväksymiä novelleja 
Minä pelkään - venäläistä kauhua ja mystiikkaa, Savukeidas 2014
Murhamystiikkaa - okkulttisia etsiväkertomuksia, Tajunta Media 2014
Nova 2014 -antologia, Kirjoituskilpailun kymmenen kärki koottuna yksiin kansiin
Kultainen naamio, (Book Studio, 1993) Lovecraftiaanisia novelleja kotimaisilta kirjoittajilta. Mukana mm. Johanna Sinisalo ja Maarit Verronen
Kumman rakas, Osuuskumma 2012, Novelleja erilaisesta rakkaudesta
Kummituksen käsi ja muita vanhoja kauhukertomuksia
Kuun pimeä puoli - suomalaisia ihmissusinovelleja, Jalava 2013
Käärmeenliekit - suomalaisia lohikäärmetarinoita, Osuuskumma 2015 
Luurankomies ja muita kauhutarinoita villistä lännestä, Kuoriaiskirjat 2014 
Oja, Heikki: Jäinen lohikäärme Scifinovellikokoelma
Outoja Tarinoita 3 Antologian teemana on ihmisen kohtaaminen vieraiden elämänmuotojen kanssa. Kirja sisältää The Thing-elokuvat innoittaneen John W. Cambellin tarinan Olento.
Outoja Tarinoita 4
Pimeyden linnake - Fantasia-antologia, Jalava 1991
Pimeyden reunalla ja muita uusrahvaanomaisia kertomuksia
Ruumiittomat - suomalaisia aavenovelleja, Osuuskumma 2014
Saloranta, Tuomas: Mahtavat Ammoiset ja muita karmaisevia kertomuksia, Kuoriaiskirjat 2014 
Saloranta, Tuomas: Musta tähti ja muita tarinoita tulevaisuudesta, Kuoriaiskirjat 2016
Shoredanin kellot, WSOY 1992, Sankarifantasiaa 
Suntila, Shimo: Tähtiviima, Osuuskumma 2016, tieteisnovelleja
Steampunk - Koneita ja korsetteja, Osuuskumma 2012
Teräskoura ja muita sivuja Stepanin koodeksista, Kuoriaiskirjat 2016


Tässä näitä novelleja nyt aluksi. Laskeskelin että olen tänä vuonna lukenut 11 novellikokoelmaa/antologiaa, yhteensä 125 novellia. Haasteen puitteissa aikaa on vain puolisen vuotta, mutta yritän pyrkiä lukemaan ainakin saman verran, eli 125. Saas nähdä miten käy!

Markku Sadelehto (toim.) - Outoja tarinoita 4

Viimeisestä kirjabloggauksesta on kulunut jo hetki. Romaanit roikkuvat edelleen lukulistalla tai lojuvat yöpöydällä keskeneräisinä. Novelleja sen sijaan olen kuluttanut edelleen säännöllisesti. Outoja tarinoita 4 tarttui mukaan kirjaston poistomyynnistä, ja se tuli luettua saman tien.

Tämä novelliantologia oli poikkeuksellisen tasainen, eikä kovin puuduttavia lukuelämyksiä mahtunut joukkoon. Useimmat kirjoittajista ovat Lovecraftin aikalaisia ja ystäviä, ja Lovecraft toimi haamukirjoittajana kahdessa tämän kokoelman tarinassa.

Ensimmäinen niistä on C.M Eddyn Rakkaat vainajat, joka aiheutti skandaalin ilmestyessään. Tarinan päähenkilö ajelehtii dekadentissa synkkämielisyydessä ja on kyllästynyt elämäänsä. Uutta eloa häneen tuo vasta perheenjäsenen kuolema. Synkkä tapahtuma paljastaa uuden intohimon, ja nuorukainen hankkiutuukin viipymättä töihin ruumishuoneelle, missä hän pääsee päivittäin vainajien läheisyyteen. Nekrofiiliset tuntemukset on kuvattu varsin hienovaraisesti, mutta uskon kyllä että tarina on ilmestyessään järkyttänyt lukijoita. Weird Tales lehti perui lopetuspäätöksensä tämän tarinan tuoman julkisuuden myötä.

Zealia Bishopin Yigin lapset on toinen Lovecraftin avustama novelli. Ilmeisesti Lovecraft kirjoitti tarinan lähes kokonaan itse, vaikka se ilmestyikin Bishopin nimellä. Tässä tarinassa länteen vaeltaneet uudisraivaajat kohtaavat alkuperäisväestön kummallisen käärmekultin. Tarina aiheuttaa väristyksiä nykylukijassakin.

 Sadelehto tituleeraa Mearle Proutia 'köyhän miehen Lovecraftiksi', mutta minusta hänen novellinsa Madon temppeli oli kuvaukseltaan ja tunnelmaltaan yksi antologian parhaista teksteistä. Kummallinen kirous leviää syrjäisestä metsästä lähiympäristöön. Kuoleva metsä on ahdistava paikka, ja mädän löyhkän suorastaan haistaa. Ehkä pohdinta tapahtumien syistä ja seurauksista ei ole kovin hääppöinen, mutta tykkäsin novellista yhtä kaikki.

Mary Elizabeth Counselmanin Kirottujen riutta kertoo lohduttoman tarinan haaksirikkoisista. Seitsemän miestä pelastautuu pienelle, laskuveden paljastamalle riutalle. Eloonjäämismahdollisuudet ovat olemattomat ilman varjoa ja suojaa. Nousuveden aikaan miehet joutuvat istumaan kylki kyljessä riutan korkeimmalla kohdalla. Epätoivoinen tilanne muuttuu painajaismaiseksi kun yksi miehistä löydetään kuolleena; murhattuna. Loppuratkaisu jää avoimeksi ja se onkin osa tarinan ahdistavuutta.

Yksi kirjan heikoimmista lenkeistä on Lovecraftin oma Kammottu talo, jonka loputtoman tuntuiset sukuselvitykset alkoivat viedä mielenkiintoa jo tarinan alkuvaiheessa. Providenceen sijoitettu tarina pääsee kunnolla käyntiin vasta loppua kohden kun  kamalia asioita alkaa tapahtua.

Muita mieleen jääneitä novelleja ovat Clark Ashton Smithin Genius loci, sekä Edmond Hamiltonin humoristisiakin sävyjä saava Hän palasi kuolleista. Ihan jokaista novellia en ryhdy tässä ruotimaan, sillä lukemisestakin on kulunut jo jonkin aikaa. Outoja tarinoita 4 on hyvä kokoelma kauhua, ja tiedän palaavani näiden novellien pariin uudestaan.

Tämä antologia sopii jatkoksi Hämärän jälkeen-lukuhaasteeseen.

James Reasoner - Paholaisen siivet

James Reasoner on minulle uusi tuttavuus. Kuoriaiskirjojen julkaisema Paholaisen siivet kokoaa yhteen kirjailijan Isku-lehdessä suomennetun tuotannon, sekä tarjoaa yhden aivan uuden tekstin.

Kannen on taituroinut Pertti Jarla

Kirjassa on aluksi useampia lyhyitä jännityskertomuksia. Nämä muutaman sivun mittaiset novellit kertovat rikoksista ja petoksesta, tarinan käänne on säästetty loppumetreille. Reasonerin teksti on tiivistä ja tapahtumat etenevät nopeasti. Silti tyyli ei tuntunut mitenkään hätäiseltä, vaan novelleista näkee, että Reasoner on harjaantunut sanankäyttäjä. Rikoskertomuksia ja lännetarinoita Reasoner on kirjoittanut jo 70-luvulta saakka, ja hän on julkaissut elämänsä aikana yli 150 kirjaa, useilla eri salanimillä.

Toiminnan ja jännityksen lisäksi kokoelmassa on muutama spekulatiivinenkin tarina. Paholaisen siivet Ranskan yllä kertoo ensimmäisen maailmansodan lentäjäsankarista, joka joutuu kohtaamaan odottamattomia asioita, niin vihollisen, kuin omien ystäviensä taholta. Suosikkini kokoelmassa on Epätoivon kanjoni, jossa on yhdistetty kauhua perinteiseen lännentarinaan.

Tämä kokoelma ihan hyvä kirjallinen välipala. Jännitysnovellit ovat sellainen alue, jolla en usein vieraile. Vaikka tykkään lukea jännityromaaneja ja dekkareita, novellimittaista jännäriä tulee harvemmin edes tarjolle.

Tuomas Saloranta - Mahtavat Ammoiset ja muita karmaisevia kertomuksia

Kuoriaiskirjojen lukeminen jatkuu tällä kertaa Tuomas Salorannan novellikokoelmalla. Kaikenlaiset muut kiireet ovat vieneet aikaa kirjallisuudelta mutta novelleja olen edelleen ehtinyt melko säännöllisesti lukemaan.

Mahtavat Ammoiset ja muita karmaisevia kertomuksia kerää yhteen Tuomas Salorannan kauhunovelleja. En ihan joka tarinaa ala tässä tarkemmin ruotimaan, mutta kerron muutamista suosikeistani. Kirjan ensimmäinen novelli, Keväistä kauhua lenkkipolulla, aloittaa ryminällä. Pidin tästä tarinasta tosi paljon, siinä oli letkeää tarinointia, mutta samalla aidosti hyytäviä kohtia. 

Kirjan pelottavimpiin novelleihin kuuluu  Pyörätuolimummo, jonka aikaisemman version olin lukenut jo URS:n Valkoisesta antologiasta. Novellin päähenkilön huomio kiinnittyy puistossa kuljeskelevaan mummoon ja tämän työntämään tyhjään pyörätuoliin. Mystisen mummon puuhailujen selvittämisestä tulee pakkomielteinen missio, joka päättyy karmaisevalla tavalla.

Rillumapunkin ensimmäisiä uranuurtajia puolestaan on novelli Sammakkoprinssi. Pidin novellin vanhahtavasta tyylistä, ja siinä esiintyvistä sammakkomaisista olennoista.

 Äidin talossa on selviytymistarina, jonka pääosassa on keski-ikää lähestyvä Marjatta. Zombiekauhun näyttämönä on tällä kertaa nimettömäksi jäävä pikkukaupunki, jossa Marjatta elää äitinsä kanssa. Kaupungin asukkaat joutuvat merkillisen sairauden uhreiksi, vain harvat selviävät. Marjatan on opeteltava tulemaan toimeen täysin uudessa maailmassa. Äidin talo on edelleen hänen elämänsä kiintopiste, ja se on sitä loppuun asti. Tarinassa on jännällä tavalla myös lämminhenkisyyttä, ja tulevaisuudentoivoa.

Tämän kokoelman novellit ovat konstailematonta viihdettä, jonka juuret ovat syvällä kauhukirjallisuuden perinteissä. Jos pidät lovecraftiaanisista tunnelmista, tai zombeista, tämä novellikokoelma on kuin tehty sinua varten. Tarinoissa on välillä mukana huumoriakin, ihan sopivassa määrin ilman että kauhun tunne pääsee kärsimään.

Kirjan lopussa on mukavana lisänä kirjailijan selvityksiä novellien vaiheista, kirjoittamisesta, ja aikaisemmista julkaisuista. Tällaisia pieniä selontekoja on mukava lueskella, varsinkin jos itse harrastaa kirjoittamista.

Mahtavat Ammoiset on hyvä lisä Hämärän jälkeen-lukuhaasteeseen. Tähän väliin täytyy myös vinkata kaikille sähkökirjojen lukijoille, että tämän kirjan sähköinen versio on ilmaiseksi ladattavissa Aavetaajuuden e-kirjakaupasta!

Mahtavia Ammoisia on luettu myös seuraavissa blogeissa:
Routakoto
Kannesta kanteen, sivuista sivuille

Atorox-ehdokaslista julkistettu!

Lukeva kansa on antanut äänensä, ja Atorox-raati on laskenut tulokset. Varsinainen jännääminen alkaa siis nyt! Kisaamassa viime vuoden parhaan spekulatiivisen novellin tittelistä, ovat seuraavat novellit:

Oskari Rantala: Didin historiat (Portti 4/14)
Iisa af Ursin: Tulevaisuus kello kolme (Portti 4/14)
Tuukka Tenhunen: Ugrilainen tapaus (Spin 4/14)
R. Sammallähde: Seitsemäs tytär (Ursula 1/15)
Aleksi Peura: Potilas P (Usva)
Jussi Katajala: Korkea kiertorata (Korpin silmät kaiken näkevät)
Anne Leinonen: Tilastollisesti syyllinen (Pienen rasian jumala)
Magdalena Hai: Kaunis Ululian (Kristallimeri)
Mikko Rauhala: Kobayashin vartija (Kristallimeri)
Jussi Katajala: Pohjoistuulen tuolla puolen (Kristallimeri)
J. S. Meresmaa: Hyvä emo (Käärmeenliekit)
Magdalena Hai: Hänen kuvansa (Käärmeenliekit)
Heikki Nevala: Rungot kuin siivekkäät käärmeet (Käärmeenliekit)
Janos Honkonen: Itse ilma syttyi tuleen (Käärmeenliekit)
J. S. Meresmaa: Pirunkeuhko (Rillumapunk)
Juha Jyrkäs: Turvapaikka (Rocknomicon)
Magdalena Hai: Vainaansuo (Rocknomicon)
Janos Honkonen: Maailmanlopun meininki (Rocknomicon)
Mia Myllymäki: Talven lapset (Supernova)

Valkoiset varpaat-antologiasta listalle oli livahtanut ruotsalaisen Anders Fagerin novelli, mutta se poistettiin, Atorox kun myönnetään vain suomalaisille kirjailijoille.

Ehdokkaita pääsee laittamaan paremuusjärjestykseen kunhan lukee ohjeet TSFS:n svuilta, ja ilmoittaa äänestyshalukkuutensa Atorox-vastaavalle. Kiirettä on pidettävä, sillä ilmoittautuminen päättyy 21.3. eli maanantaina.

Kun tuota listaa tarkastelee, pistää silmään Osuuskumman suuri edustus. Listalla on nyt 19 novellia, joista 12 on peräisin Osuuskumman julkaisuista. Itse urakoin ison läjän eri seurojen lehtiä, sekä pari antologiaakin. Yhteensä listalle on päätynyt neljä novellia joita itse ehdotin mukaan. Olin kyllä huomaavinani, että antologoissa novellien laatu oli tasaisempi, kuin lehdissä julkaistuissa. Osuuskumman julkaisemaa spekulatiivista novellistiikkaa on luettu, ainakin kirjablogien perusteella, todella ahkerasti. Kosmoskynä ja Tähtivaeltaja puuttuvat listalta kokonaan, molemmista muistaakseni ehdotin novelleja mukaan. Tosin Tähtivaeltajassa ei viime vuonna kovin montaa kotimaista novellia edes julkaistu. Erityisen iloinen olen siitä, että Aavetaajuuden Hei, rillumapunk!-antologia on edustettuna. Toivotan rillumapunkille menestystä myös nyt kun äänestäjät alkavat käydä listaa läpi!

Mitä mieltä kirjabloggaajat ovat listasta? Näkyykö mukana omia suosikkeja?

Juri Nummelin (toim.) - Luurankomies

Populaarikulttuuriin ja pulp-kirjallisuuteen syväluotaavalla asiantuntemuksella suhtautuva Juri Nummelin, on koonnut teema-antologioita ihmissusista, vampyyreista ja zombeista. Luurankomiehessä aiheena on kauhuwestern. Kirja sopi kuin nenä päähän Hämärän jälkeen-lukuhaasteeseen.

Tämä kahdestoista Kuoriaiskirja on jäänyt lukulistalleni roikkumaan, ja nyt urakoin sen parissa päivässä. Ehkä tämä oli virhe, sillä tarinat olisivat ansainneet enemmän sulatteluaikaa. Pötköön luettuna Luurankomiehen tarinoita vaivaa pieni toisto, jo pari ensimmäistä novellia tuntuivat rakenteeltaan ja teemoiltaan melko samankaltaisilta, loppua kohti variointia oli enemmän. Monessa tarinassa viitataan päähenkilön suomalaisiin sukujuuriin, mutta nämä maininnat eivät useimmiten anna itse tarinalle mitään suurempaa sisältöä. Antologiaa lukiessa tulee vain mielikuva että villissä lännessä ei voinut heittää tyhjää viskipulloa, osumatta johonkin Anselmi Virtaseen tai Hannes Jokiseen. Suurimmassa osassa tarinoita kauhun lähteenä on uuden mantereen muinaisuus, ja intiaanilegendat.

Kerron tässä muutamasta mieleen parhaiten jäänestä novellista. Markus Harjun Petojen sukua oli alusta saakka jännittävä tarina, jossa vihjataan wendigo-myyttiin. Novelli olisi saanut mielestäni kehitellä kissa ja hiiri-leikkiä pitemmäksikin, nyt jännittävä juttu loppui liian lyhyeen. Kuitenkin ehdottomasti yksi antologian parhaista novelleista.
Samuli Antilan Aavikon hopea yhdistelee länkkäriä Stepanin koodeksiin. Ihan mehevä keitos näistä aineksista syntyykin. Vesa Sisätön tarinassa Kaksi kirjettä Texiltä liikutaan sarjakuvien maisemissa, Coconinon pikkukaupungissa. Lovecraftiaanisiin tunnelmiin yhdistellyt sarjakuvaviittaukset ovat merkillinen kokonaisuus, ja mielestäni hyvin rakenneltu kauhuasetelma kärsin jonkin verran sarjakuvamaisesta huumorista.
Sami Myllymäen Tuhannen luodin mies on lyhyt tarina, joka erottui joukosta. Novellissa ei ole yliluonnollisia hirviöitä, eikä intiaanikirouksia. Pääosassa on vanha invalidi, veteraani, joka on oudossa räjähdyksessä saanut yliluonnollisia kykyjä.
Shimo Suntilan Verinaamio oli hieno lopetus antologialle. Tässä tarinassa viha intiaanien ja uudisasukkaiden välillä leimahtaa ilmiliekkiin. Intiaanikapinan kauhistuttava johtaja Punainen naamio ottaa valtaansa yhtä lailla intiaanin kuin valkoisen miehenkin.

Kirjan lopussa on Juri Nummelinin artikkeli kauhun ja länkkärin liitosta. Artikkelissa keskitytään nimenomaan kirjallisuuteen, ja siitä voi poimia itselleen lukuvinkkejä, jos antologia sytytti kauhuwestern innostuksen.

Luurankomies ei ole Kuoriaiskirjojen parhaita, mutta ihan kelpo antologia kaikesta huolimatta. Novelleja kannattanee lueskella pitemmän ajan kuluessa, aina kun tekee mieli länkkäriä.

Luurankomies on luettu myös Morren maailmassa. 

Ja sitten vielä sananen Kuoriaiskirjoista

Viime vuonna otin tehtäväkseni lukea koko Kuoriaiskirjojen tuotannon. Alussa luin ahkerasti, sitten muut luettavat kiilasivat väliin. Kevään mittaan on odotettavissa ihan uusia julkaisuja, joten tartuin itseäni niskasta kiinni. Ihan järjestyksessä en ole näitä lukenut, vaan fiiliksien mukaan. Bloggaaminen oli pitkään tauolla vauvakiireiden takia, mutta Goodreadsiin olen kuitenkin pyrkinyt kirjoittamaan kaikesta lukemastani muutaman sanan. Linkitän tähän vielä omat Goodreads-arvioni jokaisesta tähän mennessä luetusta Kuoriaiskirjasta.

Tuomas Saloranta - Juuri sellainen yö
Tuomas Saloranta - Hopea-arkun metsästäjät
Shimo Suntila (toim.) - Sillanrakentaja
Tuomas Saloranta (toim.) - Stepanin koodeksi
Shimo Suntila - Sata kummaa kertomusta
Lucilla Lin - Kuolema on ikuista unta
Samuli Antila - Rajat ja muita kauheita tarinoita
Shimo Suntila (toim.) - Hopeoitu vainaja

Erkka Leppänen ja Hanna Matilainen (toim.) - Käärmeenliekit

Osuuskumman lohikäärme-teemainen novelliantologia Käärmeenliekit on ollut lukulistallani pitkään, mutta tartuin siihen vasta nyt, kun Atorox-äänestyksen deadline alkoi uhkaavasti lähestyä. 

Luimme antologian yhdessä Eeron kanssa. Juttuja tuli luettua ääneen yleensä iltaisin, ja niistä oli sitten mukava keskustella tuoreeltaan. Olin jo etukäteen sen verran tietoinen antologian laadusta, että en odottanutkaan ihan perinteisiä fantasiamaailmoja. Novelleissa liikuttiin toisten todellisuuksen lisäksi vaihtoehtohistorioissa, osa tarinoista sijoittui nykypäivän Suomeen. Monissa tarinoissa oli mukana slaavilaisestakin tarustosta tuttu lohikäärmeen muodonmuutos ihmiseksi. Näitä ihmislohikäärmeitä oli mukana hyvin monta, melkein puolet tarinoista liikkui jonkinlaisen muodonmuutoksen, joko henkisen tai fyysisen, ympärillä.

Jonkin verran mieltymykset menivät ristiin, mutta J.S. Meresmaan Hyvä emo oli meidän molempien mielestä hieno tarina; 1800-luvun Tampere, kartanomiljöö, lohikäärme sekä ripaus romantiikkaa. Hyvä emo onkin yksi omista suosikeistani. Sen lisäksi tykkäsin Katja Salmisen lyhyitä lohikäärmetarinoita sisältävästä novellista Lohikäärmefragmentteja. Kokoelman päätösnovelli Janos Honkosen Itse ilma syttyi tuleen, oli kuitenkin mielestäni antologian paras. Kun lohikäärmeen munaa kuvailtiin ensimmäisen kerran, aavistin jo mihin historian hetkeen novelli meidät lopulta kuljettaisi. Harvoin on täydellistä tuhoa kuvailtu yhtä kauniisti.

Eero huomasi pitävänsä erityisesti niistä antologian tarinoista, joissa oli perinteisempi fantasiamiljöö, tai sitten lohikäärmeiden koko idea oli viety aivan uusille urille. Eeron suosikki tästä antologiasta olikin Heikki Nevalan Rungot kuin siivekkäät käärmeet. Itsekin pidin tästä tarinasta, jonka maailma oli synkeä, ja lohikäärmeolennot olivat vieraita, ja muinaisia. Muita Eeron suosikkeja olivat Erkka Leppäsen Praedor-tarina Legendojen hautausmaa, sekä Tomi Jänkälän Uralin sininen, jossa lähdetään etsimään viimeistä lohikäärmettä Siperian kylmyydestä. Legendojen hautausmaa oli meille molemmille ensimmäinen kosketus Praedor-maailmaan, joka vaikutti sen verran mielenkiintoiselta, että sinne tulee varmaan palattua muiden kirjojen kautta.

Aivan kaikki tarinat eivät minuun tehneet vaikutusta, mutta niinhän antologioiden kohdalla yleensä tuppaa olemaan. Kirjoittajia tässä kirjassa on 17, ja jokaisella on oma, selkeä näkemyksensä lohikäärmeestä, ja sen olemuksesta. Jokainen fantasian ystävä löytää tämän kirjan sivuilta varmasti itselleen rakkaan lohikäärmeen, se saattaa olla asfalttiin piirretty kuva, tai maailmoja tuhoava mahtava käärme. Käärmeenliekit on vaikuttava kokoelma myyttisiä olentoja.

Käärmeenliekit on luettu myös näissä blogeissa:
Kirjahilla
Kannesta kanteen, sivuista sivulle
Todella vaiheessa
Lukupino
Kalaksikukko

Armoton määrä scifiä ja fantasiaa

Olen kuukauden sisään lukenut noin 60 spefinovellia. Se tuntuu aika huimalta määrältä, ja itsekin yllätyin kun aloin summaamaan lukusaldoani. 48 lukemistani novelleista oli viime vuonna ilmestyneitä, ja ne siis ovat mukana kisaamassa Atorox-pystistä. Keskityin luku-urakassani lähinnä viime vuoden sf-seurojen lehtiin, luin Kosmoskynää, Tähtivaeltajaa ja Spiniä. Antologioista ehdin lukemaan Osuuskumman Käärmeenliekit (joka on vielä vähän kesken), sekä STK:n Supernovan. Suuri määrä novelleja, ja erityisesti spefinovelleja, on pistänyt pääni hiukan pyörälle, enkä ole enää ihan varma kuka on kirjoittanut minkäkin tarinan, joten nyt pitäisi selvittää ajatuksia, kirjoittaa suosikit ylös, ja laittaa äänestyslomake lähetyskuntoon. Maanantaina on viimeinen päivä ehdotella suosikkeja, tähän mennessä olenkin jo valikoinut noin 8 novellia, jotka mielestäni ansaitsevan jatkoon pääsy mahdollisuuden. Oikeastaan varsinainen jännääminen alkaa vasta kun lyhytlista julkistetaan. Silloin saan tietää onko omia suosikkejani päätynyt ehdokaslistalle. 

Viimeisen Atorox-postauksen jälkeen olen lukenut kaksi Kosmoskynää. Kosmarin 3/15 aiheena on tiede ja tieteelliset faktat scifissä. Teemana liittyen lehden ensimmäinen novelli, Inkeri Kontron Välitilassa, on scifitarina, jossa paljon tapahtuu näennäisesti lyhyessä ajassa. Novellissa seurataan Marsissa työskentelevää pilottia Alinaa, joka joutuu tekemään vaikean pakkolaskun. Toisessa aikatasossa käsitellään Alinan lapsuutta, ja sen vaikutuksta hänen tekemiinsä valintoihin. Novellin tieteelliset faktat ovat kohdillaan, erot Marsin ja Maan välillä tuodaan hyvin konkreettisesti esille. Novelli on sijoittunut kymmenenneksi vuoden 2014 Nova-kirjoituskilpailussa.
Lehden toinen novelli on tyylilajiltaan fantasiaa. Camilla Kantolan Sydämetön kertoo suljetusta velhojen palatsista, ja sen orjuutetuista palvelijoista. Kolmas novelli, Mikko Isomäen Tuomiopäivä, kertoo miehestä joka on rakentanut itselleen sangen omituisen vankisellin. Tämän viimeisen novellin spekulatiivisuudesta en ollut varma, mutta näyttäähän se löytyvän TSFS:n viime vuonna ilmestyneiden novellien listalta.

Kosmoskynä 4/15 käsittelee kansanperinnettä ja eläimiä. Lehdessä on peräti viisi lyhyempää novellia. Eeva-Liisa Tenhusen Mull' on kourat kontiolta - Tarina karhusta lapsille ja lapsenmielisille, on sadun muotoon kerrottua kansanunoutta, joka nimensä mukaan kertoo karhun synnystä, ja elämästä ihmisten mailla. Taru Hautalan Jo joutui amas eilinen kertoo naisesta, jolla on poikkeuksellinen suhde aikaan. Jyry Soinisen Muurahaisia tarjoilee tiiviin ja runollisen tarinan elämän kiertokulusta. Mixu Laurosen novelli Autiotalo kertoo sokean samaani Kontiaisen oppipoikavuosista ja henkieläimen etsinnästä.

Suosikkini lehdissä julkaistuista novelleista löytyivät Turun Science Fiction seuran julkaisemasta Spinistä. Maarit Leijonin Pyytävä tyttö, on tarina Annasta, joka hoitaa väkivaltaista ja voimakastahtoista Sonjaa. Pyytävä tyttö on mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu tarina, se sijoittui kuudenneksi Nova-kirjoituskilpailussa vuonna 2014.

Maiju Ihalaisen Maan mahlaa on mukaansa tempaava scifitarina, jossa ihmisten maailma on tuhoutunut ja outo tuuli puhaltaa vaarallisia, tartuttavia itiöitä. Novellissa on vahva visuaalinen tunnelma, ja se jäi mieleen pyörimään pitkäksi aikaa (pyörii vieläkin). Novelli sijoittui Novassa yhdeksänneksi vuonna 2014.

Samassa lehdessä ilmestyi myös oma novellini, Tähden hauta. Sitä en kehdannut lukea. En oikein ole pystynyt lukemaan jo julkaistuja tekstejäni, luultavasti pelottaa huomata että olisihan tämänkin voinut paremmin tehdä. Ainakin lukemieni novellien rinnalla omat tekstit tuntuvat välillä kalpenevan.

Vielä olisi pari päivää aikaa lukea viime vuoden novellitarjontaa, ja huomenna teenkin loppukirin. Luen loppuun Käärmeenliekit-antologian, sekä joitakin valikoituja novelleja Usvasta. Sen jälkeen päästän aivot tauolle, ja jään jännittämään tuloksia.