Apinan vuosi -lukuhaasteen koontipostaus

Heipä hei jälleen! Blogi on ollut pitkään hiljainen, sillä aikaa lukemiseenkin on ollut tuskallisen vähän. Tänään on pakko blogata sillä Evaria muistutteli Apinan vuosi-lukuhaasteen loppumisesta. Tartuin aikoinaan haasteeseen aikomuksenani lukea vaikka mitä yleissivistävää, kuten Tarzaneita, mutta lopputulemana ehdin lukea vain kolme kirjaa, joista yksi on sarjakuva.

Simpanssien kuningas sekö Apina ja Tiikeri on arvosteltu toisaalla. Tähän laitan nyt vielä pikaisesti arvion kolmannesta lukemastani apinakirjasta.

Havoc in Heaven - Adventures of the Monkey King (1979) perustuu samannimiseen kiinalaiseen animaatioelokuvaan. Elokuvassa puolestaan kerrataan kolmen luvun verran romaania Journey to the West, jossa Apinakuningas aiheuttaa hämminkiä Jadekeisarin taivaallisessa valtakunnassa. Muistan joskus lapsena nähneeni kyseisen animaatioelokuvan joka on siis lähetetty myös Suomen televisiossa.

Kiinassa suosittu Apinakuningas on tyypillinen veijarihahmo joka puijaa neuvokkuudellaan kaikkia ja pääsee monista rikkomuksistaan kuin koira veräjästä. Pidin fantastisesta seikkailusta jossa apinoiden kansa on keskiössä. Anarkisinen Apinakuningas taistelee valtaapitäviä tahoja ja normeja vastaan. Taivaallinen Jadekeisarin valtakuntakin tuntuu olevan hyvin byrokraattinen paikka, ja tarina vilisee leimoja, sinettejä, rituaaleja ja arvonimiä. Voin suositella kirjaa kaikille joita Kiinan kulttuuri kiinnostaa.

Hiukan harmittelin kun olin ehtinyt lukemaan Apinoiden planeetan jo ennen tätä haastetta enkä saanut sitä mukaan saldooni. Aion kuitenkin jatkaa apinoiden parissa vielä tämän jälkeenkin, sillä apinamaisia lukuvinkkejä on kertynyt varastoon.

Robert van Gulik - Apina ja Tiikeri

Apina ja Tiikeri kertoo tuomari Deen seikkailuista Tang-dynastian aikaisessa kiinassa. Kirjassa on kaksi lyhyempää tarinaa jotka eivät liity toisiinsa muuten kuin siten, että molemmissa esiintyy kiinalaisen eläiradan merkki.

Ensimmäisen tarinan alussa tuomari katselee parvekkeeltaan gibboneita jotka kisailevat puissa. Gibbonin kourassa on esine, jonka tuomari saa vaihdettua itselleen herkkupalaa vastaan. Apinan aarre paljastuu kallisarvoiseksi sormukseksi, jonka alkuperää tuomari alkaa selvitellä. Hän löytää metsämajasta kuolleen miehen jonka omaisuutta sormus ilmeisesti on ollut. Rikosta selviettäessä törmätään rosvoihin ja tutkitaan myös laajamittaisen salakuljetusringin arvoitusta.

Kirjan toinen tarina sijoittuu noin kymmenen vuotta myöhempään aikaan. Tuomari Dee päätyy tulvan saartaamaan maataloon, jota piirittää hurja rosvojoukkio.Samalla hän joutuu selvittämään nuoren tytön murhaa, ja tutkimaan kadonneiden kultaharkkojen arvoitusta.

Nämä lyhyet tarinat olivat ihan sopivan jännittäviä iltalukemiseksi. Gulikin kirjoissa on mukavaa eksotiikkaa, historiallinen Kiina on jännittävä paikka. Kielessä oli hiukan moittimista. Uskoisin että syy on suomennoksessa, sillä välillä jotkin sanavalinnat särähtivät pahasti korvaan, tai lauseet olivat rakenteeltaan epäselviä.

Tämän kirjan liitän mukavasti Apinan vuosi -lukuhaasteeseen, vaikka apinoita esiintyikin vain toisessa tarinassa.

Leffailta: Detective Dee and the Mystery of the Phantom Flame

Olen ollut höpsönä kung-fu elokuviin vuodesta 1996 lähtien. Silloin näin R&A festareilla ison läjän Jackie Chanin toimintaelokuvia, aina Drunken Masterista Project A 2:een.

Vaikka leffafestarit ovat jääneet viime vuosina vähemmälle, itämainen elokuva on edelleen lähellä sydäntäni. Kotoisen leffaillan elokuvaksi valikoitui jo pitkään hyllyssä pyörinyt Detective Dee: Mystery of the Phantom Flame. Konkariohjaaja Tsui Hark on vastuussa muun muassa sellaisesta kestosuosikista kuin Peking Opera Blues.

Tuomari Dee on historiallinen hahmo Di Renjie, joka on länsimaiselle dekkarilukijalle tuttu Robert van Gulikin salapoliisiromaaneista. Itsekin olen lukenut melkein kaikki van Gulikin Dee-dekkarit, joten odotin tältä elokuvalta paljon.

En tosin ollut aivan varma mitä odottaa, sillä olin varma ettei elokuvalla tulisi olemaan paljonkaan yhteistä lukemieni dekkarien kanssa. The Mystery of the Phantom Flame heittää tuomari Deen keskelle hovijuonitteluja. Keisarillisen palatsin edustalle rakennetaan juuri jättimäistä Buddhapatsasta, jonka on määrä valmistua ensimmäisen naiskeisarin kruunajaisiin. Työmaalla tapahtuu kuitenkin kammottava kuolemantapaus, kun eräs virkamiehistä näyttää syttyvän spontaanisti tuleen. Toinenkin vastaava kuolema antaa aihetta epäillä että kyseessä on salaliitto, ja merkillisiä murhia selvittämään tarvitaan pystyvä mies.

Tuomari Dee viruu vankilassa, jonne hänet on heitetty maanpetoksesta syytettynä. Hän on vastustanut tulevan keisarinnan, Wu Zetianin, hallitusvaltaa, ja päätynyt turvasäilöön. Nyt Dee kuitenkin armahdetaan, ja hän alkaa tutkia rikoksia Wu Zetianin hovinaisen Jing'erin kanssa. Mukana tutkimuksissa häärii myös albiinovirkamies Pei Donglai.

Pääosassa tuomari Deenä on eräs 90-luvun Hong Kong-elokuvan komistuksista, laulaja, näyttelijä ja tuottaja, Andy Lau. Keisarinnaa esittää kylmän viileä Carina Lau, joka on minulle tuttu myös Jackie Chanin elokuvista. Nuorempi näyttelijäkaarti olikin minulle tuntemattomampaa porukka, mutta erityisesti Pei Donglaita esittäneen Chao Dengin roolisuoritus jäi mieleen.

Elokuva on nautittava sekoitus historiallista spektaakkelia, fantasiaelokuvaa, ja taisteluakrobatiaa. Tietysti mukana on rippunen romantiikkaa, ja suuria tunteita. Sekä Di Renjie että keisarinna Wu Zetian ovat historiallisia henkilöitä, ja ohjaaja perehtyi historiaan tarkoin. Historialliset tosiseikat eivät kuitenkaan nouse hyvän tarinan tielle, sillä Phantom Flame on silkkaa fantasiaa. Merkilliset myrkyt, muodonmuutokset, puhuvat eläimet ja maanalaiset kaupungit ovat osa tätä tarkasti rekonstruoitua Tang-dynastian aikaista pukudraamaa. Tekstitykset kulkivat kiinalaisista elokuvista tuttuun tapaan pikajunan vauhtia, joten välillä dialogi jäi hämäräksi, mutta se ei vauhtia haitannut.
Viimeistään toisella katselukerralla tämänkin junan kyydissä pysyy koko matkan. Viihdyin.

Eurooppa lukuhaaste osa 1. Alankomaat - Robert van Gulik ja Kummitusluostari

Kun aloin suunnitella Eurooppa-lukuhaastetta, halusin löytää joka maasta kirjailijan ja kirjan joka antaisi minulle tuulahduksen juuri tuosta osasta Eurooppaa, ehkä hivenen kansanperinnettä ja ympäristön kuvausta. Matkakertomuksia niihin kaupunkeihin ja siihen historiaan joka tekee Euroopasta eurooppalaisen. Ajatuksena on siis lukea yksi kirja jokaisesta euroopan valtiosta Alankomaista Yhdistyneisiin Kuningaskuntiin. Tosin tarkemmin tutkittuani saatavilla olevaa kirjallisuutta, jouduin karsimaan listasta Andorran ja Vatikaanivaltion. Maantieto alkaa olla vaikeaa, sillä kartta näyttää nykyään kovin erilaiselta kuin lapsuudessani. Kirjojen avulla voisin perehdyttää itseäni kaikkiin niihin kulttuureihin joita maanosastamme löytyy. Miten hieno retki! Ja koko matkan tekisin kotoa käsin, ja tietenkin aakkosjärjestyksessä!

Ei vaikuta lainkaan tutulta...

Alankomaat on listan ensimmäinen maa. Riemastuin kun muistin että Robert van Gulik, eräs suosikkidekkaristini on hollantilaista syntyperää. Poimin tätä lukuhaastetta varten summan mutikassa hyllystä yhden Gulikin. On kulunut kymmenisen vuotta kun viimeksi luin tätä sarjaa läpi, joten valikoin vain nimen perusteella jännältä kuulostavan Kummitusluostarin.

Robert van Gulik ja pikku gibboni

Mutta sitten välittömästi seurasi epäilevä ajatus. Robert van Gulik tuskin edustaa tyypillistä hollantilaista kirjallisuutta? Hän oli kuuluisa orieantalisti, eli suurimman osan elämästään jossain muualla kuin Hollannissa, ja hän kirjoitti tarinoita salaperäisestä idästä, ja sen historiasta. Hän meni naimisiin kiinalaisen naisen kanssa, ja hänen kuuluisin kirjallinen hahmonsa on kiinalainen. Missä ovat tuulimyllyt ja tulppaanit?    

Koska olin jo ehtinyt lukemaan Kummitusluostarin, päätin hyväksyä Gulikin ensimmäiseksi eurooppalaiseksi kirjailijakseni. Kummitusluostarista kerron myöhemmin lisää, ensin paneudumme kirjailijaan ja hänen (itämaiseen) kulttuuriinsa.

Alankomaat on ollut aikoinaan tärkeä siirtomaavalta, ja ilman idän siirtomaita, Robert van Gulikista ei olisi koskaan tullut sitä kirjailijaa joka hänestä tuli. Vaikka hän syntyi Alankomaissa, hänen isänsä oli upseerina Alankomaiden-itä-intiassa, eli Indonesiassa, ja hyvin pian myös Robert muutti Jakartaan jossa hän oppi muun muassa mandariinikiinaa. 12 vuotiaana Robert muutti takaisin alankomaihin käymään kouluja, mutta palasi myöhemmin lapsuutensa maisemiin. Hän palveli diplomaattina esimerkiksi japanissa, sekä Hollannin entisissä idän siirtomaissa, kuten Malesiassa. Ennen dekkareitaan Van Gulik kirjoitti lähinnä akateemisia tekstejä, eikä pelännyt tarttua niissäkään poikkeuksellisiin aiheisiin. Hän kirjoitti tutkielmia kiinalaisesta eroottisesta taiteesta, sekä erotiikan  historiasta.

Robert van Gulikin matka tuomari Deen kanssa alkoi sattumalta, kun hän löysi Tokiolaisesta divarista 1700-luvulla kirjoitetun salapoliisitarinan nimeltä Di Gong an. Hän  käänsi kirjan englanniksi, ja se oli menestys. Van Gulik yritti myös houkutella länsimaisia kirjailijoita innostumaan tuomari Deestä ja luomaan uusia seikkailuja, mutta tuloksetta. Lopulta Robert van Gulik tarttui toimeen itse, ja vuonna 1950 ilmestyi hänen ensimmäinen itse kirjoittamansa dekkari, Kiinalaiset sokkelomurhat

Van Gulikin kirjoissa rikoksia ratkova tuomari ei siis ole hänen omaa keksintöään. Tuomari Dee on seikkaillut kiinalaisissa salapoliisitarinoissa jo vuosisatoja, ja hänen esikuvansa on todellinen historiallinen henkilö Di Renjie. Hän eli 600-luvulla, ja oli korkea valtion virkamies ja tuomari. Kiinalaiset ovat harrastaneet salapoliisiromaaneita jo kauan ennen kuin niistä tuli suosittuja länsimaissa. Yleensä kiinalaisessa dekkarissa rikosten selvittäjänä toimii maakunnan virkamies, tuomari, ja yhden kirjan aikana selvitettävänä on useita, yleensä kolme, rikosta. samanlaisella kiinalaisella kaavalla myös Robert van Gulikin itse luomat Dee kirjat toimivat.  Usein alkuperäisissä tarinoissa rikosten ratkaisemiseen saadaan apua myös yliluonnollisilta voimilta, esimerkiksi aaveilta. Joitakin aavemaisuuksia on säilynyt myös Robert van Gulikin tarinoissa. Kummitusluostarissakin leikitellään menneisyyden näyillä ja aaveiden läsnäololla, vaikka yliluonnollisuudet saavatkin myöhemmin arkipäiväisemmän selityksensä.

Di Renjien hauta Valkoisen Hevosen temppelissä, Luoyjangissa

Kirjan tarina alkaa kun tuomari Dee on kolmen vaimonsa kanssa matkalla vuoristossa, ja vaunujen rikkoutuessa joutuu asettumaan yöksi taolaiseen luostariin. Luostari on tuomarille tuttu, koska hän on kuullut siellä sattuneista oudoista katoamistapauksista jo etukäteen. Luostariin on kokoontunut kovin sekalainen seurue. Vanha uskonnollinen leskirouva suojattinsa kanssa, liukaskielinen runoilija sekä hämärperäinen teatteriryhmä  mukanaan kesy karhu. Tuomari Dee sotkeutuu arvoitusten vyyhtiin, vaikka nukkuakin pitäisi, ja kirjan tapahtumia vyörytetään yhden vaarallisen yön ajan. Näyttää nimittäin siltä että edellinen apotti ei ole siirtynyt ylemmälle olemassaolon tasolle täysin omin avuin, ja ennen pitkää tuomari Deenkin henkeä uhataan. Onneksi tuomarilla on kolme vaimoa hoivaamassa, sillä sen verran vaarallista tuomarointi muinaisessa kiinassa tuntuu olevan.

Kummitusluostarissa ovat hyvin vahvasti vastakkain kungfutselainen tuomari Dee, sekä taolaista uskontoa ja ajatusmaailmaa edustavan luostarin munkit. Erilaisten uskontojen rinnaikkaiselo ja niiden väliset konfliktit on kuvattu eloisasti ja länsimaiselle lukijalle ne antavat idän uskonnoista hyvin inhimillisen vaikutelman. Monivaimoisen tuomarin perhe-elämä kolmen vaimonsa kanssa vaikuttaa seesteiseltä, ja sitä kuvataan myös aika ajoin vastapainona rikosten ratkomiselle. Historiallisen Kiinan elämää ohjaa tarkka tapakulttuuri, ja se välittyy henkilöiden tavassaan puhutella toisiaan.   

Van Gulik halusi jatkaa tuomari Dee kirjojensa kirjoittamista, osoittaakseen kiinalaisille ja japanilaisille että heidän omissa historiallisissa kertomuksissaan oli paljon ainesta myös nykypäivän kirjailijoiden käyttöön. Van Gulik otti tämän valkoisen miehen taakan kannettavakseen mallikkaasti, ja hänen ansiostaan yksi kiinalaisen kirjallisuuden mielenkiintoisin hahmo on nykyään osa myös eurooppalaista kirjallisuushistoriaa. Yhteensä hän ehti kirjoittaa kuusitoista tuomari Dee kirjaa, jotka kaikki on suomennettu Sapo-sarjassa. Ympyrä on sulkeutunut kun viime vuosina Robert van Gulikin länsimaiselle lukijakunnalle suuntamat Tuomari Dee-kirjat ovat saaneet myös kiinalaiset käännöksensä.

Kiinassa Di Renjie on kuitenkin aina ollut suosittu sankari, ilman Van Gulikin apuakin. Tuomarista on tehty useita tv-sarjoja ja hänet on myös siirretty valkokankaalle.   Lähes supersankarimaista toiminta-akrobatiaa tarjoilee Detective Dee and the Mystery of the Phantom Flame.

Tämän kiinalaisen jutun päätteksi joudun toteamaan että Alankomaat ei tullut sen tutummaksi. Ehkä palaan sinne uudestaan Cees Nooteboomin seurassa, seuraavalla kierroksella. Mutta sitä ennen jatkan Albaniaan. Ensi kuun puolella luen Ismael Kadaren historiallista jännäriä The Ghost Rider, joka perustuu Albanialaiseen kansantarinaan. Uskon sen luettuani olevani paljon viisampi eurooppalainen.