Kirsti Manninen ja Jouko Raivio: Jumalan ruoska

Jumalan ruoska on toinen osa Kirsti Mannisen ja Juha Raivion 1800-luvun Suomeen sijoittuvaa dekkarisajaa.

Tämä sarjan toinen osa oli mielestäni jo alkuasetelmaltaan jännitävämpi kuin ensimmäinen. Nälkävuosien kurjistamassa Suomessa elämä oli ankaraa. Rosvot ja nälän piinaama rahvas olivat valmiita veritöihin viljakapallisen edestä. Pienessä Pirttisalmen pitäjässä on tapahtunut kummia. Pikkupappilan kappalainen on kadonnut lukusmatkallaan ja kahteen viikkoon hänestä ei ole kuultu mitään. Samalla pitäjän viljamakasiinin avain on kadonnut pikkupappilasta. Onko kappalainen sekaantunut makasiinin ryöstöön? Entä kuka on tuntematon kerjäläinen jonka ruumis kaivetaan esiin viljalaarista? Rovastin tulisieluinen poika, jota väitetään hulluksi, on hylännyt pappisuransa ja alkanut saarnaamaan kerjäläisille. Häntä kutsutaan Jumalan ruoskaksi. Säätyläisille hän saarnaa katumusta näinä ankarina aikoina.

Näkökulma vaihtelee Johanneksen ja Matildan välillä, heidän kertomuksensa täydentävät toisiaan. Ilmeisesti kirjoittajat ovat kumpikin olleet vastuussa omasta henkilöhahmostaan, Manninen on kirjoittanut Matildan osiot ja Raivio Johanneksen. Päähenkilöt ovat riittävän erilaisia joten heidän osionsa eivät mene helposti sekaisin. Opettaja Matilda on jumalaapelkäävä ja paheksuu viinalla lotraamista ja synnillistä elämää. Ylioppilas Johannes sen sijaan ei lasiin sylje. Kirjojen kieli on elävää ja jutustelevaa. Vaikka kirjassa käsitellään rankkoja aiheita, nälkää, kuolemaa ja sairautta, ote on koko kirjassa kuitenkin melko kevyt ja viihteellinen. Ainoa kohta jossa koin lievää ahdistusta on pikkupappilan Hannan pitkäksi venyvä synnytys.

Olin positiivisesti yllättynyt kirjan viihdyttävyydestä. Ensimmäinen osa oli mielestäni ihan hyvä, mutta ei kuitenkaan erinomainen. Goodreadsissa Jumalan ruoska oli saanut vain muutaman melko negatiivisen arvion, joten en odottanut liikoja. Mutta aivan mainio seikkailu tämä minun mielestäni oli, jännittävä ja täynnä historiallisia yksityiskohtia. Kirjan loppu tosin jotenkin lässähti, ja pudotin kirjan puolivälissä kaavailemani neljä tähteä kolmeen. Loppuratkaisu paljastettiin yllättävästi kolmannen kertojan kautta eräänlaisena raporttina, joten olin hiukan käärmeissäni. Olisin halunnut että jännittävät tapahtumat olisivat kiertyneet auki lukijan silmien edessä kuten tähänkin asti.

Sarja on julkaistu 90-luvun alkuvuosina, ennen kuin historialliset dekkarit puskivat pinnalle. Toivon että näinkin viihdyttävä kotimainen sarja löytää yhä lukijoita. Itse jatkan sarjan parissa kunhan aikaa liikenee. Seuraava osa Ruumisvaunut Bulevardilla on jo yöpöydällä odottamassa.

Johannes ja Matilda -sarjaa on luettu myös seuraavissa blogeissa:

Kirsin kirjanurkka
Käännä jo sivua

Novellihaaste: Agatha Christie - Särkyneen peilin arvoitus

Olen viime aikoina taas lukenut vanhoja dekkareita, joten päätin aloitella novellien lukuakin perusvarmalla dekkarivalinnalla. Luin Agatha Christien neljä Poirot-tarinaa kirjasta Särkyneen peilin arvoitus (Murder in the mews 1937)

Kirjan tarinat olivat dekkareiksi keskitasoa. Christien runsas dialogi ja yleensä laaja hahmogalleria toimivat ehkä paremmin romaanimitassa. Novelleista paras oli kirjan ensimmäinen Murha tallikujalla, jossa alkuasetelma käännetään lopulta päälaelleen. Tässä tarinassa oli maltillinen määrä henkilöitä sekä selkeä idea, se oli tyylipuhdas rikosnovelli.

Uskomaton varkaus keskittyy ratkomaan uuden pommikoneen piirustusten mystistä katoamista. Tarinan asetelma on kovin tavanomainen, kartano ja sinne kokoontunut sekalainen seurue, ensin päivällinen jota seuraa illanvietto bridgen ja sherrylasin ääressä. Poirot herätetään unestaan ja raahataan paikalle keskellä yötä kun puolustussalaisuuksia sisältävät piirustukset katoavat kartanonherran työhuoneesta. Kaikkia paikallaolijoita haastattellaan vuoron perään ja he kertovat melkein kyllästymiseen asti samat asiat. Lopussa Poirot paljastaa varkaan, joka tosin tällä kertaa jää ilman rangaistusta.

Särkyneen peilin arvoitus seuraa samaa kaavaa kuin Uskomaton varkauskin, tosin tällä kerralla kyseessä murha. Eksentrinen lordi löydetään murhattuna työhuoneestaan, ja tällä kertaa Poirot sattuu olemaan paikalla (kuten sangen monissa tarinoissa) ruumiin löytyessä. Näyttäisi siltä että kyseessä on itsemurha, ovi on lukossa ja ikkunat suljettu. Koko tilanteessa on kuitenkin jotain vinksallaan, ja Poirot aloittaakin murhatutkimukset. Taas haastatellaan ihmisiä, mutta onneksi vähän johtolankojakin löydetään. Tämä tarina olisi voinut romaanimittaisena tarjota tyydyttävämmän lukuelämyksen.

Näistä neljästä ehkä heikoin esitys oli kirjan viimeinen novelli Kolmiodraama Rhodoksella, joka loppui ennen kuin ehti kunnolla alkaakaan. Se on myös kirjan lyhyin tarina, ja tällaisena jää aivan liian epämääräiseksi tarjotakseen lukijalle kunnollisen aivopähkinän.

Kirjasta jäi mielestäni sellainen 'ihan luettava' -fiilis, mutta Christien taso vaihtelee Poirot tarinoissa hurjasti. Ehkä syynä on kirjailijan kyllästyminen hahmoon joka oli lukijoiden suosiossa. Nämä Poirot tarinat ovat mielestäni parhaimmillaan David Suchetin tulkitsemana ITV:n Hercule Poirot tv-sarjassa. Käsikirjoittajat ovat tehneet kelpo työtä muokatessaan Christien novelleja televisioon.

Tähtiä Goodreadsissa: 3

Novelleja luettu: 9

Heleena Lönnroth - Ruumis uhrilähteessä

Eteläpohjalainen dekkaristi Heleena Lönnroth vieraili hiljattain paikallisessa kirjastossa, mutta en päässyt paikalle kuuntelemaan keskustelua. Päätin kuitenkin uudistaa tuttavuuteni kirjailijan tuotannon kanssa, lukupäiväkirjani mukaan olen nimittäin lukenut jännitysromaanin Ruumis uhrilähteessä keväällä 1998.

Kansikuvan perusteella tuskin olen kirjaa valinnut (se on mielestäni hirveän ruma), mutta nimi vaikutti jännittävältä. Kirja on kolmas osa sarjaa jonka edellisiä osia en ole lukenut.

Kirjan alussa oli listaus tärkeimmmistä henkilöistä, ja se tulikin tarpeeseen. Henkilöitä oli paljon ja näkökulma hyppeli tiuhaan ihmisestä toiseen. Pikaisesti laskemalla löysin nimeltä mainittuja henkilöitä 40. Melkein jokaiselle ohimennen vilahtavalle sivuhahmollekin oli annettu nimi, usein etunimen lisäksi myös sukunimi.

Kuvailu oli elävää ja runsasta, teksti oli ihan mukavaa lukea. Bongasin tekstistä muutaman pohjalaisen murresanan jotka varmaan jäävät suurelle osasta lukijoita hiukan hämäriksi. Näitä ei kumminkaan viljelty turhan paljon. Kirjan rakenne kuitenkin hämmensi. Alussa oli selvää että kirjan päähenkilön piti olla toimittaja Johanna Saure, joka saapuu Lappiin opettamaan kansanopistossa. Käytännössä Johanna ei tutki kuolemantapauksia, hän on vain jonkinlainen keskushenkilö jonka ympärillä asiat tapahatuvat. Parin luvun jälkeen huomio keskittyy muihin hahmoihin, ja kirjan lopussa olin jo ehtinyt melkein unohtaa koko Johannan.

Varsinainen rikostapaus eli  murha tuntui jäävän kaiken muun pyörityksen jalkoihin. Kirjaan oli mahdutettu liikaa kaikenlaista, oli huumeita, seksiä, kiristystä ja yksi nopeasti kuvailtu shamaanimatkakin. Varsinaista rikoksen selvittämistä oli hyvin vähän, ja lopussa sattuma tuntuu selvittävän tapauksen sitä tutkiville poliiseille. Myös ensimmäisen murhan motiivi tuli vähän yllätyksenä, mutta en oikein jaksanut enää tuohtua asiasta. Ei ollut ihan minun dekkarini tämä, mutta varmasti runsas paikallistuntemus ja värikkäs hahmogalleria vetoavat moniin lukijoihin.

Tähtiä Goodreadsissa: 2

Peter Lovesey: Käsi krokotiilialtaassa & Oma henki kullan kallis

Marrasjännitystä -teemaviikolla olen lukenut Peter Loveseyn Cribb-dekkareita. Nämä kirjat tutustuttivat minut aikoinaan historiallisiin dekkareihin. 90-luvulla niitä julkaistiin vielä melko vähän verrattuna nykyiseen valikoimaan. Cribb selvittää rikoksiaan 1800-luvun loppupuolen Lontoossa, ja tutustuttaa lukijan moniin aikakauden ilmiöihin, kuten kävelykilpailuihin ja spiritistisiin istuntoihin. Loveseyn hahmon suosiosta kertoo muun muassa se, että Granada Television teki 1979 Loveseyn dekkareihin perustuvan TV-sarjan nimeltä Cribb. Itse en ole tätä sarjaa päässyt vielä näkemään.

Käsi krokotiilialtaassa

On vuosi 1882. Herra Albert Moscrop on saapunut Brightoniin viettämään kolmen viikon lomaa. Mutta hän ei ole nauttimassa meri-ilmastosta, hiekkarannoista eikä nähtävyyksistä. Optillisista välineistä innostunut herra Moscrop asettuu hyviin asemiin kävelylaiturille ja kaivaa laukustaan esiin kiikarit. Hänen mielenkiintonsa kohteena eivät ole merellä liikkuvat laivat, vaan rannalla lakoivat ihmiset.

Kun tuntematon nainen kiinittää Albert Moscropin huomion, hän huomaa tietellisen viileän vakaumuksensa horjuvan. Naisesta, Zena Protherosta, tulee hänelle pakkomielle, ja pian hän jo huomaa seurailevansa tätä pitkin Brightonia. Ovelan ja kyseenalaisen juonen avulla hän pääsee tutustumaan Zenaan ja tämän perheeseen. Kun Zena katoaa ja akvaarion krokotiilialtaasta löytyy ihmisen käsi, alkaa murhatutkimus johon vedetään mukaan myös Scotland Yardin etsivä Cribb.

Yli puolet kirjasta kuluu Brightonin huvikauden elämän kuvailuun ja Albert Moscropin edesottamusten seurailuun. Kirjasta saa hyvän käsityksen millaista parempien piirien lomailu oli Brightonissa tuohon maailmanaikaan. Dekkariksi juoni on kuitenkin melko ohut, epäiltyjä on hyvin rajallinen määrä ja kirja alkaa tosiaan jo kallistua kohti loppua kun ensimmäistä murhaa päästään selvittämään.

Tähtiä Goodreadsissa: 3

Oma henki kullan kallis

Pöytien liikuttelu ja koputusten kuuntelu on muodostunut villitykseksi Lontoossa. Lupaava nuori meedio Peter Brand on alkanut kerätä mainetta ja kunniaa. Hänen istuntojensa aikana on todistettu uskomattomia ilmiöitä. Ikävä kyllä myös samaan aikaan on käynnissä sarja murtovarkauksia ja niillä näyttäisi olevan jotain tekemistä spiritististen istuntojen kanssa. Tohtori Probertin uskaliaasta taulukokoelmasta katoaa Etty ja suhteillaan tohtori saa Scotland Yardin tutkimaan varkautta. Cribb ja Thackeray joutuvat siis nymfejä ja satyyrejä metsästämään. Varkaudet saavat kuitenkin jäädä kun tutkittavaksi ilmaantuu murha. Erään henkimaailman ilmiöitä tutkivan kokeen aikana jotakin menee vikaan ja Peter Brand löydetään kuolleena.

Oma henki kullan kallis on luultavasti paras tähän asti lukemistani Cribb-kirjoista. Spiritismi on jo sinällään kiinnostava aihe josta luen mielelläni. Verrattuna edelliseen kirjaan henkilöitä oli enemmän, ja vaihdoin omaa epäiltyäni tiuhaan. Loppujen lopuksi en kuitenkaan saanut murhaajaa kiinni, vaan jouduin jättämään sen Cribbin tehtäväksi.

Tähtiä Goodreadsissa: 4

Jason Goodwin: Janitsaaripuu

Olen lukenut dekkareita marraskuun ratoksi, ja otan samalla osaa Tuijata. Kulttuuripohdintoja 

-blogin Marrasjännitystä -haasteeseen. Janitsaaripuu on ensimmäinen osa eunukki Yashim Togalun tutkimuksista kertovaa dekkarisarjaa. Tapahtumapaikkana on 1830 luvun Istanbul, sen kapeat kujat ja loisteliaat moskeijat, sultaanin palatsi ja suljettu haaremi. Istanbul on täynnä historiaa, ja samalla länsimaiset uudistukset puhaltavat uusia tuulia tarujen kaupunkiin. Janitsaarit kukistettiin jo kymmenen vuotta sitten, mutta uusi murha-aalto antaa syytä epäillä että heitä ei ehkä silloin täysin voitettu. Eunukki Yashim kutsutaan tutkimaan kahta kuolemantapausta. Toinen on sattunut Uuden kaartin kasarmilla, ja toinen sulttaanin haaremin suljettujen ovien takana. 

Istanbul on täynnä länsimaisia diplomaatteja, salaliittoja ja juonitteluja. Kansallisuuksien ja kielten sekamelskassa, idän ja lännen välissä tasapainotteleva kaupunki on kiehtova tausta murhamysteereille. Istanbulin alamaailmassa liikkuvat niin salamurhaajat kuin diplomaatitkin. Yashim joutuu kohtaamaan useammankin ruumiin ennen kuin tapahtumat alkavat selvitä.

Kirjan mainioimpia hahmoja on Yashimin ystävä, Puolan suurlähettiläs Palewski. Hän on suurlähettiläs ilman omaa maata, sillä kirjan tapahtuma-aikaan Venäjä, Preussi ja Itävalta olivat jakaneet Puolan jo 50 vuotta sitten. Suurlähettiläs Palewski on jäänne muinaisen valtakunnan suuruden ajoilta, hän asuu rappeutuvassa suurlähetystössään ja elää Ottomaanien kustanuksella, he kun eivät venäläisten kiusaksi ole koskaan lakanneet tunnustamasta Puolan itsenäisyyttä.Toinen tärkeä henkilö kirjassa on Preen, köçek- tanssija, joka hankkii Yashimille tietoja murhien tutkintaa varten. Eunukki Yashim itse jää hiukan mystiseksi hahmoksi. Hänellä on pääsy hoviin ja sulttaani pitää häntä arvossa. Silti hän ei ole palatsin virkamies, eikä orja, vaan hän asuu omassa pienessä asunnossan erään kapean kujan varrella. Yashimin menneisyyteen viitataan muutamaan otteseen, mutta näitä tapahtumia ei avata sen tarkemmin. On kuitenkin selvää että päättelykykynsä ansiosta hän on ansainnut sulttaanin kunnioituksen.

Eunukkien elämä on sellainen asia josta en kovin paljon tiedä. Kirjan luettuani tutkin asiaa ihan wikipediapohjalta, mutta haluaisin vielä perehtyä aiheeseen paremmin. Osa miehistä valitsi vapaaehtoisesti eunukin osan, sillä heillä oli mahdollisuus nousta arvostettuihin asemiin. Osa kuohittiin vastoin tahtoaan, ja Yashim tuntuu kuuluvan tähän viimeksi mainittuun ryhmään. Vaikka Yashim itse kokee olevansa vain puoliksi mies, on kirjaan mahdutettu kuitenkin myös yksi kiihkeä romanssi.

Kirjan luvut ovat lyhyitä, usein alle sivun mittaisia. Eivätkä ne ehkä edes ole varsinaisia lukuja, vaan numeroituja kappaleita. Uuteen kappaleeseen siirrytään aina kun näkökulmahenkilö vaihtuu, ja tätä tapahtuu tiuhaan. Kirja etenee lyhyinä elokuvamaisina kohtauksina joiden välisissä aukoissa ei välttämättä paljon olisi tapahtunutkaan. Tyyli tuntui alkuksi vähän hypähtelevältä, mutta siihen tottui nopeasti, ja tiuha numerointi auttoi muistamaan mihin lukeminen jäi ilman kirjanmerkkiäkin. Yashimin edesottamukset etenivät nopealla tahdilla ja aina teki mieli lukea vielä yksi lyhyt kappale lisää. Janitsaaripuu oli oikein viihdyttävä lukuelämys. Saatan vastaisuudessa perehtyä myös muihin sarjan teoksiin.

Robert van Gulik - Apina ja Tiikeri

Apina ja Tiikeri kertoo tuomari Deen seikkailuista Tang-dynastian aikaisessa kiinassa. Kirjassa on kaksi lyhyempää tarinaa jotka eivät liity toisiinsa muuten kuin siten, että molemmissa esiintyy kiinalaisen eläiradan merkki.

Ensimmäisen tarinan alussa tuomari katselee parvekkeeltaan gibboneita jotka kisailevat puissa. Gibbonin kourassa on esine, jonka tuomari saa vaihdettua itselleen herkkupalaa vastaan. Apinan aarre paljastuu kallisarvoiseksi sormukseksi, jonka alkuperää tuomari alkaa selvitellä. Hän löytää metsämajasta kuolleen miehen jonka omaisuutta sormus ilmeisesti on ollut. Rikosta selviettäessä törmätään rosvoihin ja tutkitaan myös laajamittaisen salakuljetusringin arvoitusta.

Kirjan toinen tarina sijoittuu noin kymmenen vuotta myöhempään aikaan. Tuomari Dee päätyy tulvan saartaamaan maataloon, jota piirittää hurja rosvojoukkio.Samalla hän joutuu selvittämään nuoren tytön murhaa, ja tutkimaan kadonneiden kultaharkkojen arvoitusta.

Nämä lyhyet tarinat olivat ihan sopivan jännittäviä iltalukemiseksi. Gulikin kirjoissa on mukavaa eksotiikkaa, historiallinen Kiina on jännittävä paikka. Kielessä oli hiukan moittimista. Uskoisin että syy on suomennoksessa, sillä välillä jotkin sanavalinnat särähtivät pahasti korvaan, tai lauseet olivat rakenteeltaan epäselviä.

Tämän kirjan liitän mukavasti Apinan vuosi -lukuhaasteeseen, vaikka apinoita esiintyikin vain toisessa tarinassa.