Näytetään tekstit, joissa on tunniste Apinan vuosi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Apinan vuosi. Näytä kaikki tekstit

perjantai 27. tammikuuta 2017

Apinan vuosi -lukuhaasteen koontipostaus

Heipä hei jälleen! Blogi on ollut pitkään hiljainen, sillä aikaa lukemiseenkin on ollut tuskallisen vähän. Tänään on pakko blogata sillä Evaria muistutteli Apinan vuosi-lukuhaasteen loppumisesta. Tartuin aikoinaan haasteeseen aikomuksenani lukea vaikka mitä yleissivistävää, kuten Tarzaneita, mutta lopputulemana ehdin lukea vain kolme kirjaa, joista yksi on sarjakuva.

Simpanssien kuningas sekö Apina ja Tiikeri on arvosteltu toisaalla. Tähän laitan nyt vielä pikaisesti arvion kolmannesta lukemastani apinakirjasta.

Havoc in Heaven - Adventures of the Monkey King (1979) perustuu samannimiseen kiinalaiseen animaatioelokuvaan. Elokuvassa puolestaan kerrataan kolmen luvun verran romaania Journey to the West, jossa Apinakuningas aiheuttaa hämminkiä Jadekeisarin taivaallisessa valtakunnassa. Muistan joskus lapsena nähneeni kyseisen animaatioelokuvan joka on siis lähetetty myös Suomen televisiossa.

Kiinassa suosittu Apinakuningas on tyypillinen veijarihahmo joka puijaa neuvokkuudellaan kaikkia ja pääsee monista rikkomuksistaan kuin koira veräjästä. Pidin fantastisesta seikkailusta jossa apinoiden kansa on keskiössä. Anarkisinen Apinakuningas taistelee valtaapitäviä tahoja ja normeja vastaan. Taivaallinen Jadekeisarin valtakuntakin tuntuu olevan hyvin byrokraattinen paikka, ja tarina vilisee leimoja, sinettejä, rituaaleja ja arvonimiä. Voin suositella kirjaa kaikille joita Kiinan kulttuuri kiinnostaa.

Hiukan harmittelin kun olin ehtinyt lukemaan Apinoiden planeetan jo ennen tätä haastetta enkä saanut sitä mukaan saldooni. Aion kuitenkin jatkaa apinoiden parissa vielä tämän jälkeenkin, sillä apinamaisia lukuvinkkejä on kertynyt varastoon.

maanantai 10. lokakuuta 2016

Robert van Gulik - Apina ja Tiikeri

Apina ja Tiikeri kertoo tuomari Deen seikkailuista Tang-dynastian aikaisessa kiinassa. Kirjassa on kaksi lyhyempää tarinaa jotka eivät liity toisiinsa muuten kuin siten, että molemmissa esiintyy kiinalaisen eläiradan merkki.


Ensimmäisen tarinan alussa tuomari katselee parvekkeeltaan gibboneita jotka kisailevat puissa. Gibbonin kourassa on esine, jonka tuomari saa vaihdettua itselleen herkkupalaa vastaan. Apinan aarre paljastuu kallisarvoiseksi sormukseksi, jonka alkuperää tuomari alkaa selvitellä. Hän löytää metsämajasta kuolleen miehen jonka omaisuutta sormus ilmeisesti on ollut. Rikosta selviettäessä törmätään rosvoihin ja tutkitaan myös laajamittaisen salakuljetusringin arvoitusta.

Kirjan toinen tarina sijoittuu noin kymmenen vuotta myöhempään aikaan. Tuomari Dee päätyy tulvan saartaamaan maataloon, jota piirittää hurja rosvojoukkio.Samalla hän joutuu selvittämään nuoren tytön murhaa, ja tutkimaan kadonneiden kultaharkkojen arvoitusta.

Nämä lyhyet tarinat olivat ihan sopivan jännittäviä iltalukemiseksi. Gulikin kirjoissa on mukavaa eksotiikkaa, historiallinen Kiina on jännittävä paikka. Kielessä oli hiukan moittimista. Uskoisin että syy on suomennoksessa, sillä välillä jotkin sanavalinnat särähtivät pahasti korvaan, tai lauseet olivat rakenteeltaan epäselviä.

Tämän kirjan liitän mukavasti Apinan vuosi -lukuhaasteeseen, vaikka apinoita esiintyikin vain toisessa tarinassa.

perjantai 19. helmikuuta 2016

Apinan vuosi -lukuhaaste

Evarian kirjahylly -blogi järjestää Apinan vuosi -lukuhaasteen. Tsekatkaa blogista tarkemmat ohjeet, kerron vain lyhyesti että ideana on lukea mahdollisimman paljon apinoista, ja etenkin uhanalaisista ihmisapinoista kertovaa kirjallisuutta.

http://evariankirjahylly.blogspot.fi/2016/02/apinan-vuosi-lukuhaaste.html?showComment=1455696166763

Itse aloitan helpolla, ja luen sarjakuvaa. Melkoisen unohdettu ranskalaissarjakuva Marinen seikkailut käsittelee apinoita yhden, Simpanssien kuningas (L'Empereur des singes) nimisen albumillisen verran. Tämä onkin ainoa sarjan albumi jonka olen lukenut, ja senkin olen saanut lahjaksi serkultani nimipäivänäni vuonna 1992, ollessani neljätoistavuotias. Kiitos vaan Leenalle! Sarjakuvan on käsikirjoittanut François Corteggiani, joka on käsikirjoittanut muun muassa sarjaa Blueberryn nuoruus. Piirtäjänä toimii Pierre Tranchand, joka tunnetaan myös nimellä Pica. Pirrosjälki on sujuvaa ja tyypillisen karikatyyrimäistä, Franquinin ja Uderzon tapaan.


Sarjakuvan sankari on 10-vuotias Marine, joka ainakin tämän neljännen osan alussa näyttäisi hommailevan jonkinlaisena laivapoikana, tai siis laivatyttönä. Sidekickinä jaloissa pyörii piskuinen Pepito-koira. Sarja tuntuu ihan kiehtovalta, 1700-lukulainen ympäristö, tropiikin meri, purjelaivat ja kätketyt aarteet näyttävät ainakin takansitekstin perusteella olevan osa Marinen tarinaa. Tässä neljännessä osassa päädytään Afrikan rannikolle, ja merkilliseen apinoiden kansoittamaan viidakkokaupunkiin.

Huumori ei yllä esimerkiksi Asterixin tasolle, mutta peruspöhkö ja nätisti piirretty sarjakuva on viihdyttävää luettavaa. Kansikuva ei tosin tunnu liittyvät tarinaan mitenkään, sillä apinoita hallitsee hypnoottisella otteella maanpaossa elävä ranskalainen Sigismund von Falabrakka, jonka pahat aikomukset lopussa estetään. Apinat pakenevat viidakkoon ja maailma pelastuu.

Tämä albumi on tuntematon suuruus, sillä aika vähän kukaan näitä enää lukee. Seuraavaksi aion Apinan vuosi -lukuhaasteeseen lukea toisen kirjahyllyni kuriositeetin, kirjan Havoc in heaven - Adventures of the Monkey King.