Project Gutenbergin hyllyistä

Mikäli vanhempi kirjallisuus kiinnostaa, internet on oikea aarreaitta. Monet sivustot tarjoavat ilmaisia e-kirjoja, niitä löytyy mm. Elisa Kirjasta, Google Play-kaupasta sekä monista arkistoista. Itse olen vuosien saatossa käyttänyt eniten Project Gutenbergiä, jossa on tarjolla public-domain kirjoja joka puolelta maailmaa, myös runsaasti suomenkielistä kirjallisuutta.

Muinaisina aikoina latasin kirjoja tietokoneelle selailtavaksi, ja jokusen kirjan jopa luin alusta loppuun. Tietokone ei kuitenkaan ole kovin kätevä laite kirjojen lukemiseen, vasta lukulaitteen hankittuani pääsin toden teolla nauttimaan arkistojen aarteista.

Ilmaisissa kirjoissa on tietysti myös huonot puolensa. Digitoinnista johtuen e-kirjoissa on paljon "painovirheitä", erityisesti suomenkielisissä kirjoissa niitä on runsaasti. Samankaltaiset kirjaimet sekoittuvat helposti prosessissa ja lukijalta vaaditaan välillä hoksottimia että vanhahtavasta tekstistä saa vielä setvittyä virheelliset sanat.

Kirjabloggaus on jäänyt vähemmälle, mutta listaan nyt kumminkin tähän muutamia Project Gutenbergin kirjoja joita olen lukenut.

A.W. Ervasti: Suomalaiset Jäämeren rannalla - Matkamuistelmia
Ervastin kirjassa matkustetaan Kuolan niemimaalle ja sieltä Ruijaan. Hänen matkansa tehtävänä on kartoittaa suomalaisten asukkaiden määrää kulloisessakin pitäjässä. Suomalaiset haaveilivat tuohon aikaan omasta satamasta Jäämeren rannalla, joka toteutui kuitenkin vasta Tarton rauhassa.

Vääpeli Lemminkäisen päiväkirja Suomen kaartin retkestä Konstatinopolin muurien edustalle vuosina 1877-1878

"Seuraava päiväkirja tarjoo lukijoillensa muutamia tietoja Suomen kaartin matkustuspaikoilta, viime itämaisen sodan aikana, ja sen toiminnoista siellä, niin myös kaikenlaisia hupaisia tapahtumia, päiväkäskyjä ja seikkailuja.

Kertomus on varmoista lähteistä, sen verran kuin sitä yksityisellä soturilla on tilaisuutta nähdä ja taitoa käsittää. Huomautan myös arvoisille lukijoille, että tässä parhaasta päästä puhutaan ainoastaan kolmannesta komppaniasta, syystä että kertoja koko sota-ajan oli mainitun komppanian rivissä, eikä siis voinut tarkoin seurata toisten komppanioin liikkeitä, koska sodassa hyvin usein yhdenkin pataljonan komppaniat toimivat eri paikoilla ja toisinaan eri tavallakin. Luonnollista on, että suuria erilaisuuksia siinä ei voi olla, jonkatähden tämä kertomus jotenkin kuvailee tapahtumia toisissakin komppanioissa. — Kertomus ei ole mitään vakinaista kirjakieltä, onhan vaan semmoista suoranaista soturin juttua, jonkatähden yhdyn tuohon tunnettuun ja virvoittavaan lauseparteen: "Vaikka voimia puuttuu, on tahto kuitenkin kiitettävä."

August Schauman: Kuuden vuosikymmene ajoilta: Muistelmia Suomesta
"Se teos, joka nyt saapuu maamme suomalaiselle yleisölle, herätti, kun se noin yhdeksän vuotta sitten ruotsiksi ilmestyi, varsin suurta mielenkiintoa maassamme. Se oli — ja on vieläkin — ensimmäinen ja ainoa elämänhavaintojen ja muistelmain kokoelma, joka koskettelee tuota Suomelle niin äärettömän tärkeätä kehityskautta, joka ulottuu 1830-luvun alulta 1890-luvun alulle. Persoonallisten muistojen ja vaikutelmien keveässä, usein pirteässä, usein lämpösesti innostuneessa muodossa, mutta samalla historiallisella tarkkuudella ja tunnollisuudella, valaisee se olojemme kehitystä, tapauksiamme ja vaiheitamme kansallisen heräämisemme ja miehistymisemme ajoilta. Kosketellen tämän tärkeän kehityskauden niinhyvin synkempiä kuin valoisampia ajanjaksoja, tarjoa se, paitsi opettavaa ja hauskuuttavaa historiallista lukemista, monta nykyhetkellekin valaisevaa vertauskohtaa, joita on hyödyllistä nykyisin palauttaa mieleen. Onpa senvuoksi suomenkielisenkin yleisön syytä tutustua tähän laivaukseen "Kuuden vuosikymmenen ajoilta", jonka on kirjoittanut mies, joka avoimin silmin ja herkällä mielellä on maamme kehitystä tältä ajalta seurannut."

John Ashton: Curious Creatures in Zoology 
Myyttisten olentojen kattava käsikirja. Runsaasti kuvitettu.

Charles Gould: Mythical Monsters 
Gouldin kirja keskittyy erityisesti lohikäärmeisiin, niin länsimaisiin kuin kiinalaisiin ja japanilaisiinkin. Myös yksisarviselle ja feeniks-linnulle on varattu omat osionsa.

Albert Hämäläinen: Ihmisruumiin substanssi Suomalais-ugrilaisten kansojen taikuudessa
Ruumiinosiin ja -nesteisiin liittyvää taikauskoa. Erittäin mielenkiintoisia taikoja ja uskomuksia liittyen vereen, sylkeen, hikeen, hampaisiin ja irtileikattuihin kynsiin yms.

Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen: Tiedot Suomen-suvun muinaisuudesta - Yliopistollinen väitöskirja
Yrjö-Koskinen metsästää Suomalaisen suvun mahtavaa muinaista menneisyyttä. Monin paikoin historiallisesti virheellinen, mutta myös runsaasti mielenkiintoisia yksityiskohtia sisältävä kirja.

Arthur Conan Doyle: Kauhun Laakso 
Sherlock Holmes seikkailu joka ainakin minulle oli ennestään uppo outo. Tässä linkki ensimmäiseen osaan. Pitkään uusintapainosta odottanut kirja on muuten nyt jälleen saatavissa paperikirjana nimellä Pelon laakso


K.A. Tavastjerna: Suomenlahden salaisuus
Kirjassa kerrotaan venäläisen sotalaiva Rusalkan katoamisesta ja etsinnöistä. Välillä aika mielikuvituksellinenkin tarina, jossa on vaikea tietää mikä on totta ja mikä ei.

Tässä nyt pieni osa kaikista niistä kirjoista joita PG:n ilmaisista kirjahyllyistä löytyy. Muita hyödyllisiä kirja-tietokantoja Project Gutenbergin lisäksi ovat myös Projekti Lönnrot sekä
Project Runeberg.

Monista arkistoista löytyy myös skannattuja kirjoja joita voi lukea selaimella. Kuvituksien ja vanhojen kirjasinten ystävät löytävät näistä kirjoista paljon katseltavaa. Itse suosin e-pubina ladattavia kirjoja joita voin lukea sängyssä, mutta kuvat eivät tietenkään pääse oikeuksiinsa mustavalkoisen lukulaitteen ruudulla.

Jos joku on hurahtanut vanhaan kirjallisuuteen niin nyt olisi tilaisuus suositella omia suosikkejaan!

Kauheita kansia ja muita viime vuoden projekteja

Näin jälkeenpäin ajatellen tuntuu etten saanut viime vuonna oikein mitään aikaan. Päällimmäisenä muistikuvana on jatkuva uupumus jonka takia kävin jopa lääkärissä. En käynyt oikein missään enkä tavannut ketään. Kökötin kotona ja nukuin pitkiä päikkäreitä. Mielikuva omasta saamattomuudesta on ehkä paras karistaa summaamalla hiukan kaikkea sitä mitä oikeasti tein, urakoin ja saatoin valmiiksi.

Kuvitukset

Tärkeimpänä viime vuoden saavutuksissa ovat kansikuvat. Niitä tuli valmiiksi useampikin, sen lisäksi tein aika moneen kirjaan kansitaiton. Worldcon ruuhkautti melkein kaikki kansikuvaprojektit kesäkuukausille. Muistan miten aurinko paistoi ulkona samalla kun itse istuin mummolan vinttikammarissa tietokoneen ääressä verhot tiukasti kiinni. Tässä pieni kollaasi kaikista viime vuonna tekemistäni kirjankansista:

Sen lisäksi piirtelin vielä kannen Kosmoskynään.

Ihan tyytyväinen saan olla että sain taitot tehdyksi ilman suurempia katastrofeja. Paljon on tällaisella amatöörillä vielä opittavaa.

Kirjalliset harrastukset

Kirjoittamisen osalta viime vuosi tuntui menevän täysin pilalle, en jaksanut, halunnut tai ehtinyt. Mutta kun nyt laskeskelen mitä on tullut kirjoitettua, niin ei vuosi 2017 aivan tyhjänpäiväinen kirjoitusrintamallakaan ollut. Syy saamattomaan oloon saattaa johtua siitä että aioin alunperin kirjoittaa sitä ensimmäistä romaaniani, kunhan saisin kaikki kansikuvat pakettiin. En sitten kirjoittanut. Syksy meni paria novellia ideoidessa ja lisää taustamateriaalia haaliessa.

Mutta entäs sitten julkaisut? Kyllä niitäkin kertyi ihan mukavasti vuoden mittaan vaikka mitään oikeasti uutta en kirjoittanutkaan. Erityisen tyytyväinen olen novelliin Neiti Madiganin lemmikki. Se julkaistiin Osuuskumman kissa-antologiassa Varjoisilta kujilta. Tarinassa seikkailevat samat henkilöt kuin Murhamystiikassa julkaistussa novellissani Rieseholtin valot. Eero auttoi minua rusikoimaan novellin julkaisukuntoon ja se julkaistiinkin meidän molempien nimissä.

Osuuskumman kolmannessa raapaleantologiassa Ajantakojat olen mukana muutamalla raapaleella. Aavetaajuuden bodyhorror-novelliantologiassa Tämä jalka ei ole minun ilmestyi novelli Yön labyrintti, jonka ensimmäisen version kirjoitin tosiaan jo 2014. Eerokin on samaisessa kirjassa mukana novellilla Peter Smithin päiväkirjasta. Nova 2015 -antologiassa taasen on mukana novellini Noidan perintö, joka ilmestyi ensimmäisen kerran jo edellisvuonna Kosmoskynässä.

Suomispefistä tehtailtiin Worldconia varten melkoinen kasa käännösnovelleja, itsekin pääsin mukaan muutamaan enkkuantologiaan, sekä Cosmos Pen-lehteen. Käännöksinä antologioissa ilmestyivät jo aikaisemmin suomeksi julkaistut Rieseholtin valot sekä Tähden hauta. Cosmos Penissä ilmestyi vielä tämän lisäksi novelli Touched by the Woods, jota ei siis ole suomeksi julkaistukaan.

Osa viime vuoden novelleista oli uusintajulkaisuja, mutta ihan tuoreita ja Atorox-kelpoisia tekstejäki on siis joukossa muutama. Viime vuoden novellilistalta listalta löytyvät minun ja Eeron osalta seuraavat tekstit:

Ajantakojat – Kummalinnun munia osa 3:

Anu Korpinen: Addiktio (r)

Anu Korpinen: Anatomiaa (r)

Anu Korpinen: Haaksirikkoinen (r)

Anu Korpinen: Lawsonin koe (r)

Anu Korpinen: Leikki (r)

Hänen huulensa ovat metsä:

Eero Korpinen: Helgronin tuomitsemat

Tämä jalka ei ole minun: Kauhuja omasta kehosta:

Eero Korpinen: Peter Smithin päiväkirjasta

Anu Korpinen: Yön labyrintti

Varjoisilta  kujilta:

Anu ja Eero Korpinen: Neiti Madiganin lemmikki

Listassa ovat mukana myös raapaleet (r), joita en oikeastaan pidä varteenotettavina Atorox ehdokkaina, mutta toki niitäkin voi äänestää. Äänestysohjeet sekä lomake löytyvät täältä.

Mutta entäs sitten edessä oleva vuosi? Viime vuonna muutamakin asia jäi ikävästi roikkumaan, nyt olisi aika tarttua niihinkin. Tämän vuoden ensimmäinen kansikuvaprojektikin on mietintämyssyssä ja yksi novelli on jo ideoitu tulevaan antologiaan. Uupumus vaivaa edelleen joten yritän olla itselleni armollinen. Näyttää nimittäin siltä että saan yleensä aikaan enemmän kuin miltä itsestä tuntuu.

Pohjolan myyttinen maantiede osa 2 - Koirankuonolaiset

Ryhdyin kirjoittamaan sarjaa Pohjolan myyttisestä maantieteestä jo kovin kauan aikaa sitten. Projekti tyssäsi ensimmäisen, karttoja käsittelevän osan jälkeen, mutta kaivoin sen vihdoin koipussista. Tämän toisen osan oli tarkoitus käsitellä kartoissa ja teksteissä esiteltyä Hyperboreaa, mutta joskus en vain kykene pysyttelemään suunnitellussa. Hyppään suoraan listani kolmanteen kohtaan, eli koirankuonolaisiin.

Koirankuonolaisista on kerrottu monia tarinoita ja usein nämä villit ihmisen kaltaiset olennot on sijoitettu Intiaan, Afrikkaan tai jonnekin kaukaiselle valtamerten saarelle. Pohjolassakin on kuitenkin tarinoitu koirankuonolaisista, ja poiminkin tähän nyt kolme esimerkkiä näistä lähiseutujemme karvakuonoista.

Aithikos Istrialaisen satumainen matka Pohjolaan

Aithikos Istrialainen (n. 600-700 jkr.) on kiistelty henkilö, joka kaikista todennäköisimmin on vain toisen henkilön sepitelmää. Hän on kuitenkin päähenkilönä matkakertomuksessa joka esittelee runsaasti muun muassa pohjoismaita. Aithikos mainitsee kertomuksessaan Munitian maan, joka sijaitsee kaukana pohjoisessa: 

"Siellä asuvain ihmisten päät ovat koiranpään muotoisia — jonka tähden niitä sanotaan koirankuonolaisiksi (cynocefali) — muut jäsenet ihmisellisiä, kädet ja jalat niinkuin muilla ihmisillä, kasvu kookas, kasvot häijyt, heidän kesken nähdään kuulumattomia hirviöitä. Heidän naapurikansansa nimittävät heitä Cananealaisiksi. Ainoastaan naiset eivät näytä samallaista koiran muotoa. Ilkeä kansa, huudahtaa Hieronymus, jota ei mikään kirja tunne, paitsi tämä filosoofi! Etenkin Germanian kansat, jotka käyvät kauppaa, vakuuttavat että usein laivoillaan kulkevat mainitulle saarelle, ja nimittävät sitä kansaa Cananealaisiksi. Mainitut pakanat käyvät paljain säärin; öljyllä tai rasvalla voitelevat hiuksensa, niin että levittävät pahaa hajua. He elävät suurimmassa ruokottomuudessa ja syövät saastaisia eläimiä, hiiriä, myyriä y. m. s. Varsinaisia asumuksia ei ole, vaan huopa-teltoissa elävät syrjäisissä metsissä ja soissa. Karjaa, lintuja ja suuria lammaslaumoja on heillä yllinkyllin. Jumalaa eivät tunne, vaan haltioita ja noitia pitävät arvossa. Kuningasta heillä ei ole. Tinaa käyttävät enemmän kuin hopeaa ja sanovat sitä hopeaa pehmoisemmaksi ja kirkkaammaksi. Sillä noilla seuduilla sitä ei saataisi, joll'ei tuotaisi sinne muualta. Kultaa löydetään heidän maansa rannoilta, hedelmiä ei kasva, eikä vihanneksia. Maitoa on paljon, mettä vähän."

Koirankuonolaiset Adam Bremeniläisellä

Adam Bremeniläisen (n.1045-1085) pohjoismaiden kartassa on mainittu monia kummallisia paikkoja. Sueonia ja Norvegia ovat selvästi Norja ja Ruotsi, mutta niiden itäpuolella törmäämmekin puhtaasti myyttisiin, jo Hippokrateella esiintyneisiin Rhipei-vuoriin joilta pohjoistuuli Boreas saa alkunsa. Rhipei-vuorten lomaan on sijoitettu Cynocephali eli Koirankuonolaiset sekä mystinen Terra Feminarum. Terra Feminarum tarkoittaa ilmeisesti Kainuuta, jonka vanha nimi Kvenland on sekoitettu skandinaaviseen naista tarkoittavaan kvaen-sanaan. Tästä syntyi moniin karttoihin nimi Naisten Maa, sekä villit tarinat pohjolan amatsoneista. Amatsonien pohjoisista asuinsijoista kirjoitan joskus toiste, nyt käsittelen heitä ainoastaan sen verran kuin he liittyvät koirankuonlaisten heimoon. Tässä on hyvä lainata Adam Bremeniläistä itseään:

”Jotkut väittävät että he (amatsonit) tulevat raskaaksi juomalla vettä. Toiset taas sanovat että he tulevat raskaaksi yhtymällä merillä kulkeviin kauppiaisiin, tai omiin vankeihinsa, tai hirviöihin, jotka eivät ole harvinaisia niillä seuduin; ja tämä tuntuu meistä todennäköisimmältä. Jos heidän jälkeläisensä on miespuolinen, se on Koirankuonolainen, mutta jos se on naispuolinen, se on hyvin kaunis tyttö. Nämä naiset elävät yhdessä ja halveksivat miesten seuraa, joita he moni tavoin vieroksuvat kohdatessaan. Koirankuonolaiset ovat sellaisia joiden pää sijaitsee heidän rinnassaan: Venäjällä heitä näkee usein vankiloissa ja heidän puheensa on sekoitus puhetta ja haukkumista.”

Saamelaisten pädnaknjunne

Lars Levi Laestadius kunnostautui kirjoittamalla muistiin saamelaisten kansanperinnettä. Hänen kirjastaan Lappalaisten mytologian katkelmia löysin mielenkiintoisia tarinoita koirankuonolaisista. Koirankuonolaiset kuvataan usein julmina petoina jotka ovat erityisen mieltyneitä ihmislihaan.

"Yksi lappalaisten tarinoitten vanhimmista aiheista on olento, jota kutsutaan nimellä pädnaknjunne, ’koirankuonolainen’. Lappalaiset kuvittelevat olleen ihmisiä, joilla oli koiran kuono eli kansa, jonka jäsenillä nenä oli muodostunut kuonon tapaiseksi, ja heidän sillä vainunneen ihmisiä. He nimittäin söivät näitä ja siksi oli jokseenkin vaarallista kohdata pädnaknjunne. Mutta kertomukset tästä koirankaltaisesta ihmisolennosta ovat melko hämäriä ja viittaavat kaukaiseen muinaisuuteen, jolloin lappalaiset luultavasti asuivat todellisten ihmissyöjien naapureina, mahdollisesti pohjoisimmassa Aasiassa."

Koirapäinen pyhimys

Yksi merkillisimmistä yhteyksistä suomalaisten ja koirankuonolaisten välillä löytyy pyhän Kristoforoksen legendasta.

Kristoforos, kristuksen kantaja esitetään ikonitaiteessa usein koirapäisenä. Tämä johtunee termin 'kanaanilainen' eli cananei sekaantumiseta latinan koiraa tarkoittavan canine-sanan kanssa. Kanaanilaisiksi kutsuttiin useimpia pakanaheimoja. Pyhä Kristoforos olisi alunperin ollut pakanasoturi joka kääntyi kristinuskoon. Häntä kuvataan jättiläismäiseksi mieheksi jolla oli hirviömäiset kasvonpiirteet.

Mielenkiintoisen mutkan pohjolaan tämä tarina tekee siinä vaiheessa kun ymmärretään että sana 'cananei' saattaa tarkoittaa myös kainuulaisia. Löysin aikaisemminkin netin syövereistä sivuston joka liitti Kristoforoksen legendan pohjolan koiranpäihin, mutta en enää kuollaksenikaan löytänyt sitä. Onneksi törmäsin sanomalehtiarkistossa Uuden Auran julkaisemaan Kyösti Wilkunan tarinan Kristuksen kantaja. Legenda ensimäisestä kristitystä suomalaisesta.

"Kainulaisia kutsuivat muukalaiset ajanlaskumme alussa nimellä Caninaei tai Cananei. Koska latinaksi koira on canis, sai tästä alkunsa tarina koirankuonolaisten eli kreikkalaisella nimellä kynokefalein kansasta. Aithikos Istrialainen y. m. aikaisimman keskiajan kirjailijat nimittävätkin suomenmaan asukkaita kynokefaleiksi tai cananealaisiksi.

Varhaisimmat legendat Pyhästä Kristoforoksesta mainitsevat hänen olleen kotoisin kaukaisesta saaresta pohjolassa, kynokefalein eli caninaein kansasta. Että tämän kuuluisan marttyrin ja pyhimyksen syntymäseuduksi on myöhemmin tehty kanaanin maa eli Palestiina, on selvästikin nimien sekoittamisesta johtunut harhakäsitys."

Wilkunan tarinassa Kristoforos syntyy Pohjolassa ja saa nimekseen Mies. Hänestä kasvaa jättiläismäinen ja uljas soturi, joka vannoo palvelevansa vain maailman mahtavinta kuningasta. Konstantinopolin hallitsijan palveluksesta hän siirtyy palvelemaan paholaista, ja lopulta Kristusta joka on kaikkein mahtavin hallitsija.

Tässä muutama pintaraapaisu koirankuonolaisten ihmeelliseen maailmaan. Mutta jos joskus innostun ja jatkan Myyttisen maantieteen sarjaa kolmanteen osaan, luvassa on varmasti vielä kummallisempia juttuja.

Lähteet:
Aistikhos Istrialaisen matkakertomus Suomesta ja Pohjoismaista
Lars Levi Laestadius: Lappalaisten mytologian katkelmia
Fridtjof Nansen: In Northern Mists 
Uusi Aura 11.7.1914