torstai 11. helmikuuta 2016

Kirjoittaisiko välillä runoja? Debytoi runoilijana- kilpailu

Nyt kun novelli on saatu kursittua kasaan (Eeron avustuksella), koossa on yli 11 000 sanaa. Teksti on lähetetty eteenpäin luettavaksi, ja on aika ottaa siihen vähän etäisyyttä ennen editointivaihetta. Olo on aika helpottunut, unohdin tekstin deadlinen joka oli jo viime kuussa, joten jouduin pyytämään lisäaikaa. Vaikka olinkin varma että aikaa olisi riittävästi, hermostutti oma saamattomuus. Pitäis olla jo!


Nyt jotain aivan muuta. Bongasin Nuoren Voiman Liiton Debytoi runoilijana -kilpailun facebookista, ja tartuin syöttiin. Jo viime vuoden puolella minun oli tarkoitus koota runoistani käsikirjoitus lähetettäväksi Satakunnan Ateljeekritiikkiin, mutta sekin meni sivu suun. Nyt voisin valikoida parikymmentä runoa lähetettäväksi tähän kilpailuun. Aikaisemmin runojani on julkaistu Runo päivässä-antologiassa, sekä sanomalehdessä.Valmiita runoja on niin sanotusti pöytälaatikollinen. Dedis tähän kisaan olisi vasta huhtikuun lopussa, joten aikaa runojen valikoimiseen ja uusien kirjoittamiseen on vielä runsaasti. Miten on? Lähteekö joku muukin runoilemaan?

5 kommenttia:

  1. Minäkin suunnittelin osallistumista, visuaalisuus on vahvuuteni, runous tosin ei niinkään :) Vähän jäi epäselväksi, että mitä voittaja kilpailusta saa, julkaistaanko teos vai ei. Ainakin saa esittelyn runousnumerossa, mutta tietysti julkaisumahdollisuus houkuttaisi enemmän. Tsemppiä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kilpailun kuvaus on tosiaan vähän ylimalkainen. Ei esimerkiksi kerrota haetaanko tässä kilpailussa nimenomaan tuota visuaalista runoutta, vai pärjääkö muunkinlaisella runoudella. Aika vahvasti tulee myös sellainen käsitys että jonkinlaista julkaisumahdollisuuttakin olisi luvassa. Päätin tiedustella asiaa suoraan, voin vielä tähän kommentoida jos saan tarkennusta näihin kysymyksiin :)

      Poista
    2. Hieno juttu, paljon kiitoksia :) ! Oletko harkinnut muihin runokilpailuihin osallistumista? Sama deadline oli vissiin Lähelle, kauas - runovideokilpailullakin.

      Poista
    3. Tuohon kisaan en ole ajatellut osallistuvani. Aikaa on kumminkin niin rajallisesti taaperoikäisen kanssa. Videoiden editointiakaan en ole harrastanut vuosiin, joten runovideo vaatisi ehkä vähän enemmän harjoittelua ja harjaannusta. Turun Science Fiction Seura julkaisi juuri tämän vuoden Nova-novellikilpailun. Senkin deadline on tässä pikapuoliin, joten ajattelin vähän epäröityäni työstää paria keskeneräistä novellia Novaa varten. En kyllä tiedä ehdinkö runoilun lisäksi saamaan luettavaa proosatekstiä aikaan.

      Poista
    4. Sain nyt selville tästä Debytoi runoilijana-kilpailusta vähän lisätietoja. Kilpailuruonoilla ei ole mitään erityisvaatimuksia, vaikka julkaistavassa runouslehdessä onkin tuo visuaalinen runous-teema. Eli tyyli on vapaa. Palkintona on pääsy mukaan runouslehteen, eli mainetta ja näkyvyyttä. Monet kilpailuissa pärjänneet runoilijat ovat kuitenkin saaneet runojaan julki kirjamuodossakin.

      Poista