perjantai 19. helmikuuta 2016

Apinan vuosi -lukuhaaste

Evarian kirjahylly -blogi järjestää Apinan vuosi -lukuhaasteen. Tsekatkaa blogista tarkemmat ohjeet, kerron vain lyhyesti että ideana on lukea mahdollisimman paljon apinoista, ja etenkin uhanalaisista ihmisapinoista kertovaa kirjallisuutta.

http://evariankirjahylly.blogspot.fi/2016/02/apinan-vuosi-lukuhaaste.html?showComment=1455696166763

Itse aloitan helpolla, ja luen sarjakuvaa. Melkoisen unohdettu ranskalaissarjakuva Marinen seikkailut käsittelee apinoita yhden, Simpanssien kuningas (L'Empereur des singes) nimisen albumillisen verran. Tämä onkin ainoa sarjan albumi jonka olen lukenut, ja senkin olen saanut lahjaksi serkultani nimipäivänäni vuonna 1992, ollessani neljätoistavuotias. Kiitos vaan Leenalle! Sarjakuvan on käsikirjoittanut François Corteggiani, joka on käsikirjoittanut muun muassa sarjaa Blueberryn nuoruus. Piirtäjänä toimii Pierre Tranchand, joka tunnetaan myös nimellä Pica. Pirrosjälki on sujuvaa ja tyypillisen karikatyyrimäistä, Franquinin ja Uderzon tapaan.


Sarjakuvan sankari on 10-vuotias Marine, joka ainakin tämän neljännen osan alussa näyttäisi hommailevan jonkinlaisena laivapoikana, tai siis laivatyttönä. Sidekickinä jaloissa pyörii piskuinen Pepito-koira. Sarja tuntuu ihan kiehtovalta, 1700-lukulainen ympäristö, tropiikin meri, purjelaivat ja kätketyt aarteet näyttävät ainakin takansitekstin perusteella olevan osa Marinen tarinaa. Tässä neljännessä osassa päädytään Afrikan rannikolle, ja merkilliseen apinoiden kansoittamaan viidakkokaupunkiin.

Huumori ei yllä esimerkiksi Asterixin tasolle, mutta peruspöhkö ja nätisti piirretty sarjakuva on viihdyttävää luettavaa. Kansikuva ei tosin tunnu liittyvät tarinaan mitenkään, sillä apinoita hallitsee hypnoottisella otteella maanpaossa elävä ranskalainen Sigismund von Falabrakka, jonka pahat aikomukset lopussa estetään. Apinat pakenevat viidakkoon ja maailma pelastuu.

Tämä albumi on tuntematon suuruus, sillä aika vähän kukaan näitä enää lukee. Seuraavaksi aion Apinan vuosi -lukuhaasteeseen lukea toisen kirjahyllyni kuriositeetin, kirjan Havoc in heaven - Adventures of the Monkey King.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti