Merikouot ja merikäärme (3. osa)

Artikkeli julkaistu lehdessä Nautisk tidskrift för Finland vuonna 1919.

Sekä merikouot että merikäärmeet olivatkin aikanaan kauhua herättäviä hirviöitä, mutta ne voitti kuitenkin jokin vielä pahempi, nimittäin: 

Meritursas eli haaru.

Tämä kaikkein suurin hirviöistä asui myöskin Skandinavian kulkuvesillä ja oli aikanaan tunnettu eri nimillä, niin kuin meritursas, haaru sekä Ankkurihiisi.

Yhtäpitävien havaintojen mukaan esiintyi meritursas seuraavalla tavalla: Lämpiminä kesäpäivinä, kun kalastajat ovat menneet muutamia peninkulmia ulos merelle, sattuu väliin, että he, kun naara heitetään, aivan odottamatta tapaavat jotakin, joka on tuntemattoman karin kaltainen. Varrotun 80-100 sylen syvyyden sijasta pysähtyy naara ainoastaan 30-20 sylen syvyyteen. Varsin runsas kalansaalis sattuu samaan aikaan ja väen tarvitsee vain vetää ylös niinpian kuin he ovat heittäneet koukut. Kalastajat tietävät nyt heti, että meritursas makaa heidän allaan merenpohjassa ja että se on hänen läsnäolonsa, joka houkuttelee kalaparven paikalle. Yhä useampia veneitä saapuu paikalle ja kaikki koettavat saada hyötyä tästä harvinaisesta ja onnellisesta tilaisuudesta, niin että 20-40 alusta vihdoin makaa aivan vierekkäin kokoontuneina. Varsin tarkka huomio kiinitetään koko aika siihen, pysyykö syvyys veneitten alla yhtäläisenä vai vaihteleeko se. Jos sitte osottautuu, että syvyys äkkiä alkaa vähentyä ja sitte vähenee hiljaa, niin tietävät kalastajat että Tursas aikoo nousta ylös vedenpinnalle. Tämän mahdollisuuden edessä on jäljellä ainoastaan, että niin pian kuin suinkin voi ajatella lopetetaan kalastus ja lähdetään sieltä.

Ensi aluksi näkyy ainoastaan yksinäisiä kiinteitä esineitä pistäytyvän ylös vedenpinnasta, mutta tursaan jatkaessa nousuansa tulee yhä useampia yksityisseikkoja päivän valoon. Pieniä kukkuloita ja salakareja tulee näkyviin ja niillä kasvaa liekoa ja on rikas eläinelämä, - kaikki on kuitenkin epätasaisuuksia tursaan yläosassa eli selässä. Sen jälkeen pistäytyy ylös muutamia kiiltäviä kärkiä eli piikkejä, jotka käyvät sitä paksummiksi alapuolelta, mitä enemmän tursas kohoaa, ja vihdoin nousevat nämä kärjet laivanmaston korkeuteen. Nuo mastonkorkuiset kärjet tursaassa luultiin olevan tuntosarvia tai käsivarsia. Niinkikään luulivat ihmiset havainneensa, että tästä hirviöstä levisi tavattoman vahva haju, jolla se houkutteli luoksensa suuria kalamääriä, jotka sitte syötiin. Tämä selitti meriväen kalaonnen tursaan läheisyydessä. Niinkikään väittivät norjalaiset, että tursaalla oli tapan syödä kokonainen kuukausi yhteen jaksoon, nauttien oikein aimo aterian kalatavaroita, joiden rauhallinen sulattaminen vaati useita kuukausia. 

Se pelko, minkä tursas vaikutti merenkulkijoissa, aikaansai, ettei mitään tutkimuksia sen ulkomuodosta toimitettu, mutta eräässä tilaisuudessa onnistui kuitenkin rannikkoväestön läheltä nähdä pienemmän tursaan ruumis. Niinpä kertoo konsistorinnotario Friis, Bergenistä että vuonna 1680 sellainen merenhirviö oli eksynyt Ulvangenin merivuonoon. Tällöin olivat sen pitkät tuntosarvet takertuneet muutamiin puihin rannalla. Toisen luulon mukaan olivat nämä pyydystyskäsivarret tarttuneet vuorenonkaloihin veden alla. Hirviö menetti henkensä tämän johdosta ja haaska mätäni kyllä pian sekä levitti hirmuisen hajun koko lahden ympärille.

Edelleen kerrottiin aikanaan kahdesta Fredrikstadin kalastajasta, joiden kimppuun ulkona Skagerakilla hyökkäsi tursas, joka yhdellä käsivarsistaan ruhjosi osan heidän veneestään, niin että he töin tuskin pääsivät maihin. 

Fär-saarilla (ja myöskin muilla paikoilla Pohjoismerellä) kerrottiin uivista saarista, jotka nousevat vedestä ja taas katoavat. Meriväki oli sitä mieltä, että nämä ilmiöt olivat perkeleen työtä, mutta oppineet aikanaan selittivät tapauksen tursaan esiintymisenä.

Jos yhdistetään kaikki, mitä on kerrottu sekä merikouosta, merikäärmeestä ja tursaasta, niin lienee varma asia, että jotkut todelliset ja oudot tapaukset aluksi ovat olleet juttujen perustuksena. Tiedottomuus ja vanhemman ajan taikauskoinen pelko outojen luonnontapausten edessä johtivat kuitenkin siihen, että mitä mielikuvituksellisimmat tarut ja laivurihistoriat tekaistiin niistä viattomista merieläimistä, jotka esiintyessään monesti antoivat aihetta paljon kohinaa nostaviin harhanäköihin ja laivurihistorioihin.

Nautisk tidskrift för Finland 01.12. 1919.

Käyttämäni kuvat ovat alkuperäisjulkaisun kuvitusta.