Luonnon ihmeitä

Tänään siirryn taruolennoista hetkiseksi luonnontieteitten pariin. Tämä kertomus on julkaistu Oulun Wiikko-Sanomissa ja se oli mielestäni sen verran erikoinen että ansaitsi tulla blogatuksi. En tiedä onko kyseessä oikea luonnonilmiö vai jokin epämääräinen kansantarina. Juttu on kuitenkin tässä kirjattu ylös yli kolmekymmentä vuotta varsinaisten tapahtumien jälkeen.

Luonnon Ihmeitä (Oulun Wiikko-Sanomia 18.07.1840)

Erinomaisia luonnon vaikutuksia Suomessa

Kun muuan talonpoika Öfvermarkin kylässä Nerpion pitäjässä Waasan läänissä, 15 päivänä joulukuuta 1802, ynnä kolmen työmiehensä kanssa, oli kaivanut kaivon, 14 kyynärää syvän, kartanonsa vieressä, lähellä muutamaa ojaa, joka juoksi saman kylän läpitte, kuulivat he alahalla kaivosa, ja myös maan päällä, vähän matkaa siitä, kovan kuhinan kaivon pohjan alla, niin kuin tohisevasta ojasta. Tähän saakka he eivät olleet tavanneet vettä merkkiäkään; kaivon pohja oli kuiva ja someroinen saven kanssa, paitti yhesä nurkasa, josa oli ikään kuin liehusempaa maata. Vakuutettuna olevansa lähellä vesi juonta, kaivoivat he aina ahkerammasti; mutta kohta muuttui suhina niin kummaksi jyrinäksi, sekasin paukausten kanssa, niin kuin vähemmän pyssyn laukastesa, että työntekiät, hämmästyneinä, kaivon rannalla seisovilta anoivat tikapuita niin nopiasti kun mahollinen oli päästäksensä ylös kaivosta, peljäten tulla hätäytetyksi äkkiä ulospuhkiavalta vesi juonteelta.

He eivät myös ennättäneet päästä kaivosta ennen kuin pohjasta puhkesi, ei vettä vaan mustan punainen tuli, joka eeltäpäin ilmotti tulonsa, vasta auveneesta raosta nousevilla säkenillä ja pian eneni niin väkeväksi liekiksi, että se nousi maan pinnan yli. Kaikki työntekiät vahingoitettiin, toiset enemmin toiset vähemmin tältä tulelta, erinomattain paloi yhdeltä heistä kasvot toiselta puolelta, kaula ja toinen käsivartensa, niin pahasti, että hänen täyti laskeuva tautivuoteelle, ja jossa hän kauvan sen jälkeen vaivausi. Tulen liekki oli väkevin neljän minuutin paikkoin, jollon se äkkiä ittestään samjui, jättäin jälkeensä paksun ja mustan savun, jolla oli väkevä haju niin kuin kruutin savulla eli häällä poltetuista määnneistä aineista. Tämä savu, oltua tiiman verran kaivosa, hajousi vihdoin, ja nähtiin ihmeeksi kaivon olevan lähes puolillaan vettä. Jos vesi ilmauntuaansa oli lämmintä eli kylmää, ei ole tutkittu; vaan että se sitten on ollut selvää ja hyvänmakuista, toistavat kaikki, jotka sitä nauttineet ovat. 

Syyn tähän erinomaiseen luonnon tapaukseen luultaan olleen jonku lähellä kaivon pohjaa salvatun phosphori kaltaisen ilman, josta syntyy ilmi valkia, kun se pääsee yhteen ulko-ilman kanssa. Semmonen salvattu ilma syntyypi määnneistä ruumiista. Luultavasti on seikka ollut semmonen, että lähellä olevasta ojasta juoksi joku maan alainen juova lähelle sitä paikkaa, johon kaivon pohja tuli. Sinne oli tukkeutunut sammakoita, kaloja, matoja ja muita sen kaltaisia eläviä, jotka sinne salpautuivat ja kuolivat. Näitten määtesä on syntynyt mainittu phosphorikaltainen ilma. Kun kaivoa kaivaisa tultiin lähelle tätä paikkaa, pääsi ulko ilma sen liehuisemman multa maan kautta, kaivon pohjassa, yhteen sen salvatun phosphori ilman kanssa, joka siitä syttyi ja vaikutti niitä paukauksia jasen kohinan joita kuultiin. Mutta näitten kahellaisten ilmain väliä oli vielä kovan paksulta, jota se siis ei jaksanut särkiä, ennen kuin kaivon pohja syvennettiin niin että ulkoilma kokonaan pääsi yhteen phosphori ilman kanssa. Vesi, joka tunkeusi juovaa myöten, pakotti syttyneen ilman nousemaan ylös kaivoon, leveni liekiksi ja paloi niin kauvan kun palavaa ilman ainetta löytyi. 

Samankaltainen tapahus nähtiin myös joulu-kuuta 1804 Ison-Kyrön pitäjässä. Muuan talonpioka, Kylkkälän kylässä, syventi vanhaa kaivoa likellä tupaansa, lähellä Ison Kyrön jokia, aavalla kevolla, josa ei yhtään vuorta niisä seuvuisa ollut, ja maanlaatu oli pehmiä savi maa. Ennätettyänsä 12 kyynärän syvyyteen tapahtui muutamana päivänä, vähää jälkeen kello 4:jän jälkeen puolenpäivän, kun yhellä miehellä, joka työtä teki kaovssa, pimeyven tähen oli kynttilä lyhysä, joka seisoi avoinna, että valkia yhtäkkiä leimahti ylös. Mies hoksasi heti peittämään kasvonsa märjillä ja savisilla vaatteillansa ja veettiin ylös vahingotta, vaan sanoi ettei hän hämmästyksisään saattanut havata elikkä muistaa, kuinka valkia oli ilmaunut. Muutamat niistä, jotka seisoivat kaivon partaalla sanovat ensin kuullensa väkevän säkeneihtemisen ja sitten nähneensä tulen nousevan maasta, toiset taas sanoivat että he kyllä olivat kuulleet säkineihtemisen, vaan valkian heijän mielestänsä syttyneen lyhystä. Moniata hetki sen jälkeen tuli muuan nuori talon poika päret soitolla kattomaan, kuinka nyt olisi asiat kaivossa, mutta samassa kun hän pisti soittonsa alas, syttyi ilma palamaan, lieki nousi 4 eli 5 syltä ylös ja poika poltettiin tulelta niin pahasti, että hän 14 vuorokautta makasi vuoteessa. koko yö kuului väkevä kohina kaivosta, etteivät ihmiset ennen kuin kello 4 aikana aamulla uskaltaneet mennä vuoteisiinsa, ja silloin ei nähtnyt vielä vähääkään vettä. Vaan isäntä 5 aikana, noustua vuoteeltaan, löysi kaivon täynnä vettä, 2 kyynärää likelle maan pintaa, josa määräsä se sitten on pysynyt. Se maistuu meriveeltä, vaan eläimet juovat sitä mielellään. Jos se on suolan eli alunan sekaista ei saateta mausta arvata.