Vale-kuolleista

Elävältä hautaaminen oli aivan todellinen pelko siihen aikaan kun täysin päteviä keinoja kuoleman varmistamiseksi ei ollut. Tästä jutusta käy ilmi että pohjoisemmassa ilmastossa valekuollutta uhkasi myös paleltuminen hengiltä. Yleensä ihmiset kuolivat kotona ja ruumis toimitettiin pikaisesti pois elävien tieltä. Kylmässä aitassa pakkanen saattoi piankin viedä hengen. Maamiehen Ystävä (6.4.1844) on katsonut aiheelliseksi varoittaa kansaa ettei se tekisi tietämättään murhatöitä.

Vale-kuolleista.

Kuva:Wikimedia

Valitettavasti kyllä meidänkin maassamme yhteisellä kansalla tahtoo tapana olla, että kylmään huoneeseen kuljettaa kuolleitansa kohta kun vaan henki heistä näyttää sammuneen, ja vieläpä kokevat jouduttaa heitä hautaankin niin pian kuin mahdollinen on. Tämän kokonansa hyljättävän tavan kautta saattaa kauhistavaisia kummia tapahtua, vaikkei sitä moni ota uskoaksensa, jos tuota selittäsikin. Kuinka helposti eikö muka heikkoin ihmisten silmä ja järki saattaa eksyä ja luulla sitä kuolleeksi, joka ei kuollut olekkan, ja kuinka tämmönen vale-kuollut viedään kylmään huoneeseen, niin pitäähän siitä väkisenkin henki lähtemän, vaikka olis saattanut virkua, jos lämpimässä olis saanut olla jonkun vuorokauenkin. 

Tämän vahvistaa seuraavanlainen totinen tapaus joka kerrotaan Porvoon sanomissa. Uukuniemen pitäjässä Kummun kylässä asuvan talon miehen Olli Suutarisen 13 vuoden vanha tyttö Eva, joka jonkun ajan oli sairastanut, kuoli, niin kuin hänen vanhempansa ja muuta läsnä olevaiset luulit, 10 päivänä viimeisessä Helmikuusta murkinan aikaan. Vanhan tavan jälkeen pestiin ja ummistettiin ruumis ja vietiin kohta riiheen. Mutta tulevana aamuna, kuin perhe oli askareitansa alkanut toimittaa, astui tyttö, jonka luultiin olevan kuolleen, omin voiminsa tupaan. Kukapa tätä nyt ei olis säikähtänyt? Moni tuvassa oleva kiipesi uunille ja mikä mihinkin pääsi. Yksin tytön isäkin, joka verkkoa kutoi, lymysi pöydän päähän hätäytyneenä. Vaan kuin tämä kuolleista herännyt rupesi puhumaan ja kieltämään läsnä olevaisia häntä pelkäämästä, asettuivat he vähitellen tuosta ensimmäisestä hämmästyksestä, koska ymmärsivät tytön totisesti elävän. Nyt kertoi tyttö, kuinka hän vale-kuolleena ollessansa oli tuntenut ja kuullut kaikki, mitä hänen ympärillänsä tapahtui ja miten häntä valmistettiin uloskannettavaksi, niin kuin ainakin kuollutta; vaan ettei hän millään tavalla voinut ilmoittaa hengissä olevansa. Kuin hän tässä surkiassa tilassa ollensansa pelkäisi joutuvansa pakkaisen käsiin kuolemaan, niin on aivan arvattava, miten hänen mielensä tuli keviäksi tajutessansa että häntä aivottiin kuljettaa riihen, jossa tiesi toki jonkun lämpymän olevan. Täällä puoli yön aikaan asti oltuansa, virkui hän niin paljo, että hän pääsi liikeeseen ja jaksoi mataa saunaan, joka oli iltaisella kylpyä vasten lämmitetty. Hän odotti sitte saunassa, kunne perheen arvaisi unestansa heränneen, ajatellen että, jos hän makuun aikana olis tupaan tullut, joku peljästyksissänsä olis saattanut häntä vahingoittaa ja kukaties kuoliaaksi lyödä. Näin pääsi tämä tyttö parka sillä kerralla pakenemaan surkiata kuolemaa ja on aivan terve tänäkin päivänä. 

Kyllä on aine uskoa, että moni ihminen, joka muutoin olis saattanut vielä kauan ehkä elää, on kuoleman uneen nukkunut vasta sitte kuin on viluun viety, ehkäpä vielä hautaankin upotettaissa muutamassa henki on ollut, vaikka kyllä kauhialta kuuluu. Toivottava olis sentähden, että maamiehet peljästyksellä kokisivat, niin paljon kuin mahollinen on, välttää tämmöistä surkiaa murha-työtä, sillä murhaksi se kuitenkin on mainittava, josko hyvinkin tapahtunee tietämättömyyden taikka huolimattomuuden kautta. Tosin monessakin talossa, jossa kuolema käypi, on ainoastaan yksi tupa, ja vaikialta tuo taitaisi tuntua, että vuorokausi määriä pitää kuollutta samassa huoneessa, jossa elävät ihmiset asuvat. Mutta onhan toki tavallisesti huonommissakin taloissa ja mökinpaikoissa riihi taikka ainakin sauna, joita saattaa lämpimänä pitää, ja mikä estää tämmöiseen huoneeseen kuolleita panemasta, kun vaan kerran tavaksi maassamme tulis.