torstai 25. toukokuuta 2017

Merikouot ja merikäärme (1.osa)

Nautisk tidskrift för Finland julkaisi vuonna 1919 artikkelin jossa kerrotaan merihirviöistä. Tietoa jutun kirjoittajasta en ikävä kyllä löytänyt. Jaan tämän pitkähkön artikkelin blogissani komeen osaan, joista ensimmäisessä käsitellään merenmiehiä.

Merikouot ja merikäärme

Niitä ihmeellisiä näkemisiä, joita meriväellä on vanhoista jaoista saakka ollut kerrottavana matkoiltaan ovat yksinkertaiset maanmoukat niinkuin tunnettua toisinaan katselleet vissillä epäluulolla. Jopa lienee monessa tapauksessa menty niin pitkälle että tämä epäluulo on saattanut mainitut maanmoukat puhumaan ”laivurihistorioista” – ja että vielä rumempiakin asioita on lausuttu niistä varsin uskottavista kertomuksista, joita meren pojilla on ollut puhuttavana uteliaalle yleisölle kotiin tultuaan jotakin pitkältä matkalta.
Teemme seuraavassa pääkohdissaan selkoa tärkeimmistä ja mielenkiintoisimmista asioista, joita muinaisajalta saakka on kerrottu ihmeellisistä merihirviöistä. 

Muinaisajan taruja

Vanhempina aikoina, kun tieto merensyvyyden eläinmaailmasta ei vielä ollut suurestikaan kehittynyt, ja kun niin monet etäisemmät kulkuvedet olivat aivan tuntemattomat, oli kansanmielikuvitus ylen herkkä uskomaan, että ihmeellisiä merenhirviöitä oli olemassa. Aikakaudella, jolloin haltijat ja kummitukset maissa taikauskoisilla kuuluivat jokapäiväisen elämän ilmiöihin ja jolloin poltettiin noitia roviolla, ei myöskään ollut vaikea levittää satuja ja juttuja merikouoista ja uivista hirviöistä.
Sitä paitsi tapahtui usein, kun kalastajaväki ulkona merellä toisinaan sai pyydyksiinsä jonkin oudon näköisen ja suuruisen tai ennen tuntemattoman lajisen kalan, että se heitettiin mereen siinä luulossa, että se muka oli ”koukokala”, joka vahingoittaisi heidän kalastustaan, ellei sitä jälleen laskettu mereen. Kertomukset sellaisista saaleista kasvoivat usein suuriin mittoihin, ja kun kertomus sellaisista ihmeellisistä koukokaloista kernaasti tuli varsin mielikuvitukselliseksi, niin olivat nämä kertomukset omiaan vireilläpitämään taikauskoista luuloa merihirviöistä. 

Esimerkkinä sellaisista kertomuksista voimme mainita Pontoppidanin selostuksen erään kalastajan näkemästä Bergenin seudulla Norjassa. Tämä kalastaja sanoi kerran pyydystäneensä perin kummallisen kalan, joka oli enimmäkseen kissan näköinen; varsinkin oli pää sen muotoinen. Sen ohessa oli eläimellä neljä käpälää. Ruumiin ympärillä oli samankaltainen kuori, kuin meriravun puku ja muuten mörisi ja murisi kala niin kuin kissa ja puri niitä esineitä, joilla sitä kosketeltiin. Ranta-asukkaat uskoivat täytenä totena, että se oli kouko, joka oli tullut maihin, ja koettivat niin pian kuin mahdollista saada eläimen jälleen veteen, ennen kuin mikään onnettomuus sattuisi. 

Sellaisia kertomuksia oli liikkeellä pitkin Norjan rannikkoa 1700-luvulla ja joutuivat ne myöskin tieteellisen tutkimuksen alaisiksi, mutta näistä vievät melkoisesti voiton ne tiedot, jotka muinoin saapuivat merenmiehistä ja muista selväpiirteisistä kouoista, jotka herättivät merimiehissä kauhua.
Vanhempina aikoina lienee norjassa pyydystetty sellainen merenmies, jonka kerrotaan tuoneen epämiellyttävän tiedon kuningas Hjorleifille tai laulaneen laulun kuninkaalle tämän tulevista kohtaloista. Paljoa myöhemmältä historialliselta ajalta on yhtäläinen kertomus, nimittäin, että vuonna 1577 muuan Samsön talonpoika tapasi ”merenvaimon” nimeltä Jäärinne – niin kuin tämä itse ilmoitti nimensä olevan. Niitten asiain joukossa, josta merenvaimo kertoi, oli myöskin ennustus Tanskan kuninkaan Kristian IV:n tulossa olevasta syntymästä, joka myöskin tapahtui vuoden kuluessa, jonka ohessa merikouko pyysi talonpoikaa koettamaan kääntää juopottelevaa Tanskan hoviväkeä y. m.

Tjörnillä on kuitenkin kerrottu vielä ihmeellisempiä taruja eräästä kuuluisasta merikouosta, joka oli monet kerrat ollut näkyvissä rannikon ulkopuolella kaikkien merenkulkijain kauhuksi. Niinpä kertoo rovasti Joh. Oedman selostuksessaan (v.1746), että pelätty merenmies, mikäli kerrotaan, oli kerran pyydystetty koukulla ja viety maihin. Tässä tilaisuudessa kantoi hirviö viljalyhdettä, jonka hän sanoi olevan tarkoitettu isänsä korjaa varten. Merikouko jäi sitten pitkäksi ajaksi Tjörnille ja avusti kalastajaväestöä parhaitten pyyntipaikkojen hakemisessa, kunnes se vihdoin palasi oikeaan elementtiinsä kauhistavan myrskyn aikana. 



On varma, että tällaisia kertomuksia aikoinaan uskottiin ja todistuksena siitä, että sellaisia merenmiehiä löytyy, mainittiin m. m. Afrikan sisäosien metsissä elävät ”bushmanit”, jotka luultiin olevan maissa vastakohtana kerrotuille merenpohjan hirviöille. Jotkut vanhemmat kirjailijat menivät väitteissään vielä pitemmälle kertoen m. m., mitenkä monella taholla sekä Afrikassa, Itä-Intiassa ja Brasilian rannikolla pyydystettiin sellaisia merenmiehiä ja merenvaimoja. Kertomuksen mukaan oli näillä olennoilla pitkähkö ja pyöreä pää niin kuin ihmisellä, korkea otsa, pienet silmät, litteä nenä ja suuri harja. Sitä paitsi oli niillä kädet, joissa oli neljä sormea yhdistettynä uimanahalla. Ruumiin yläosa oli ihmisen kaltainen ja alaosa muistutti kalaa.
Mikäli kerrottiin, pyydystivät alkuasukkaat usein sellaisia merihirviöitä sekä paistoivat niitä vartoissa. Niiden pään sisällä olevista luista valmistivat portugalilaiset erästä lääkepulveria, joka oli hyvin tehokas rakkokiven lääke.

Veisi liian paljon tilaa, jos tähän ottaisi muutamia sananmukaisia selostuksia niiden mielikuvitusrikkaiden kirjailijain kirjoituksista, jotka 1600-luvulla omistivat paljon vaivaa merenmiesten persoonallisuuden ja elämäntapojen sekä hänen merkityksensä selvittämiseen ihmissyöjien ruuanlaitokselle.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti