Vierailevat vainajat - Unihalvauskokemuksia

Kun olin kolmetoistavuotias, perheessä sattui kuolemantapaus, joka aiheutti minulle surun lisäksi myös monia fyysisiä oireita. Eräänä aamuna herätessäni tajusin etten pystynyt liikkumaan.Yritin huutaa ja huitoa, turhaan. Minua painoi jokin musta ja kammottava, ja samalla tuntui kuin olisin vajonnut alaspäin.  Minut täytti äkillinen pelko kuolemisesta ja tajunnan lopullisesta sammumisesta, jos en saisi itseäni liikkeelle. Sitten heräsin hätkähtäen. En löytänyt kokemukselleni selitystä, lapsipsykologi jonka luona säännöllisesti kävin, arveli minun nähneen unta, vaikka tiesin ettei asia ollut niin. Kohtauksia tuli säännöllisesti, ja lopulta pelkäsin nukkumista.

Eräänä päivän luin kirjastossa Tiede-lehden artikkelin unihäriöistä ja tajusin että minua vaivasi toistuva unihalvaus, jonka laukaisijana oli toiminut viimeaikainen stressi. Nukahtamisen tai heräämisen aikana ilmenevä halvaus on syntymekanismeiltaan monimutkainen, mutta täysin vaaraton nukkumiseen liittyvä häiriö. Tieto ilmiön syystä sai pelkoni loppumaan, ja lopulta unihalvauksetkin hiipuivat olemattomiin. Kiinnostus unihalvaukseen ei kuitenkaan kadonnut, sillä se on hyvin yleinen ja samalla hyvin vähän tunnettu.

"Heräsin varhain eräänä aamuna. Makasin selällänim enkä pystynyt liikkumaan. Jäseneni olivat valtavan raskaat, ja minusta tuntui kuin koko vartaloani, käsiäni ja jalkojani, olisi painettu alaspäin. Näin jonkinlaisen revontulimaisen vihreän, fosforinhehkuisen valoilmiön, joka väreili huoneessa. Sängyn ympärillä oli joukko mustia, epämääräisiä hahmoja, jotka näyttivät leijuvan ilmassa."

Terry Marks: Nightmare in a mirror

Tämä unihalvauskokemus on Eeron kertoma, ja siihen liittyy paljon sellaista, jota omissa lapsuuden halvauksissani en ikinä kokenut. Olen lukenut että valot ja vieraiden olentojen läsnäolo on hyvin yleistä unihalvauksissa, mutta kokemukset ovat yksilöllisiä ja vaihtelevia. Kohtaukseen liittyvät voimakkaat pelkotilat, ja monet näkö- ja kuulohallusinaatiot, ovat antaneet aihetta lukemattomille tarinoille. Usein unihalvaukseen liittyvä painon ja tukahtumisen tunne on synnyttänyt kuvitelman, että jokin olento istuu rinnan päällä, painaen. Tästä tuleekin suomenkielen sana painajainen.

Halvaus on niin pelottava, että sitä on vaikea selittää ihmiselle, joka ei ole sitä kokenut. Onneksi, tai ikävä kyllä, suurin osa ihmisistä kokee unihalvauksen satunnaisesti jossakin elämänsä vaiheessa. Jos pelostaan pääsee eroon, unhalvauksesta voi saada paljon irti, sillä siitä on helppo siirtyä selkouneen, uneen jossa tietää uneksivansa. Selkounen saavuttamiseksi on olemassa useita eri tapoja, ja kukapa ei haluaisi nähdä unta, jossa pystyy itse määrämään tapahtumien kulun. Itse olen kokenut selkounen vain kerran.

Mara tai mare nimitys on yleinen ympäri Eurooppaa, myös Suomessa ja Venäjällä käytetään painajaisesta nimeä mara. Samaa alkuperää on englannin nightmare, joka myös osaltaan selittää painajais-olennon yhdistämistä ratsastamiseen ja hevosiin. Mare tarkoittaa nykyenglannissa tammaa, mutta vanhaenglantilainen maere on merkinnyt peikkoa tai goblinia. Night hag on toinen tunnettu painajaisen hahmo. Monissa maissa yöllinen demoni kiusaa nukkujaa vanhan ruman akan hahmoisena. Henry Fuselin kuuluisa painajaismaalaalaus esittää yöllisen vierailijan peikkona, tosin hevonenkin on kuvassa mukana.

Mietteliään oloinen peikko on ilmeisesti saapunut ratsain naisia kaatamaan. Ratsu luuraa ikkunasta.

Suomalaisessa kansanperinteessä painajainen on usein tulkittu pahansuovaksi noidaksi tai kuolleen hengeksi, joka ahdistelee eläviä. Seuraava katkelma on M. Varosen kirjasta Vainajainpalvelus muinaisilla suomalaisilla.

"Vainajan henki... oli myöskin vielä ankarampi, jos joku jälkeenjääneistä oli jotakin rikkonut häntä vastaan. Silloin se saattoi muuttua painajaiseksi, joka ahdisti eloonjääneitä kaikella tapaa, rasittaen heitä samalla tapaa kuin elävän pahansuovan noidan henki, joka myöskin voi painajaisena liikkua 

Omien kokemusteni perusteella on helppo kuvitella, että varsinkin perheenjäsenen kuolemasta seuranneen stressin aiheuttama unihäiriö, ja mahdolliset pahat unet, on tulkittu vainajan vierailuiksi.

Suomen kansan vanhojen runojen arkistosta löytyy hakusanalla "painajainen" 95 runoa. Suurin osa niistä on lyhyitä taikoja tai loitsuja, joiden avulla painajainen voidaan ajaa pois ihmisiä ja eläimiä vaivaamasta. Lehminen ja hevosten kohdalla painajaista vastaavaa olentoa kutsuttiin usein nimellä ajajainen. Eläinten kovan öisen hikoilun ajateltiin johtuvan niitä ajavasta pahasta noidasta tai henkiolennosta. Kyseessä on todennäköisesti ollut ähky tai muu sairaus, joka tekee eläimestä väsyneen saa sen hikoilemaan kovasti. Pikkulasten kohdalla muun muassa koliikki on voitu selittää painajaisen vierailuna.

Honore Daumierin kuvassa painajainen on ilmaantuu hevosena. Syynä painostavaan tunteeseen saattaa tosin olla ylensyönti, sillä kuvan otsikkokin on "Pferdefleisch ist gesund und bekömmlich, eli 'Hevosenliha on terveellistä ja helposti sulavaa.

Seuraavat taiat on poimittu Suomen kansan vanhoista runoista. Niistä voi päätellä, että painajaisen aiheutti useimmiten pahantahtoinen ihminen. Lehmän kimpusta painajaisen voi häätää näin.

 

"Jos "painajainen ajaa" lehmää, otetaan kolme taulanpalaa, sytytetään valkea kuhunkin palaan, sitte ne pannaan rasiaan, jolla kierretään lehmä kolme kertaa kolmasti ympäri; sitten otetaan isännän kaulassa rippikirkossa ollut silkki, jolla vedetään (silitetään) lehmää päästä häntään 3 kertaa, lausuen, "tule hakemaan minulta sitä, jota minulla ei ole sinulle antaa"! ja kolmen päivän ajalla tulee se henkilö, joka pahan on tehnyt, hakemaan sellaista, jota kutsujalla ei ole antaa, ja lehmä paranee myöskin samalla."

Ihmistä vaivaava painajainen pakotetaan esiin näin: "Kun näkee pahaa unta, tai painajainen ajaa, tulee nousta vuoteeltaan ja ottaa puukon, mieluummin sellaisen, jota on käytetty teurastukseen ja jonka tekijästä ei tiedä. Puukko lyödään makuuhuoneen oven päälle ja sanotaan: Se ihminen, joka mua on ajatellut, sen täytyy tulla tänne aamulla! Puukon täytyy ottaa oven päältä pois aamulla ennen auringon nousua.”

Hippolyte Flandrin, Pieta

Lars Levi Laestadius kertoo Lappalaisten mytologian katkelmissaan painajaisista seuraavaa:

"Yleisesti tunnettu mara ei ole tuntematon Lapissakaan. Lapiksi sitä kutsutaan yleisesti nimityksellä täddalmis, so. 'painajainen'; ja sen joka on painajaisen kynsissä sanotaan olevan täddatallat, so. 'tulevan painetuksi'. Suomeksi kutsutaan maraa nimellä 'painaianen', so. 'painajainen'. Lappalaiset luonnollisesti kuvittelevat, että se on ilkeitten noitien työtä, jotka joko omassa tai toisten hahmossa ahdistavat väkeä unessa. Jotkut kuvittelevat sen tapahtuvan valvetilassa. He sanovat selvästi näkevänsä ja tuntevansa tuon inhottavan noidan, kuinka se tulee uhrin päälle. Jos saa liikutettua sormeakaan tai sanotuksi yhdenkin sanan, siitä pääsee heti eroon."

Tuossa on hienosti kuvattu painajaisen kynsiin jotuneen voimattomuuden tunne, joka katoaa heti, jos saa itseään liikautettua.

Muisto öisestä. Kuva: Anu Varis

Länsisuomessa on myös runoja joissa painajaista, maraa, vastaa para, mutta kyseessä on myöhempi myyttisten olentojen sekoittuminen. Para on noidan apueläin ja varallisuuden kartuttaja, ja sanojen samankaltaisuus on aiheuttanut niiden sekoittumisen runotoisinnoissa.

Ajattara tai ajattaro mainitaan usein panajaisen ja ajattajan synonyymina. Suomen kansan vanhat runot - tietokanta ei ajattaraa tai ajattaraoa tunne, ja sanan yleisyys varmasti johtuu siitä että sitä käytettiin vuoden 1776 suomenkielisessä raamatussa.  Sana saattaa olla murteellinen muoto ajattaja-sanasta. Chrsitfried Ganander mainitsee Mythologia Fennicassaan hattaran, pahan metsänhaltijan, jonka alkuperä luultavasti on skandinaavinen ja josta ajattara-sana on saattanut johtua. Nykyään ajattara on tullut tutuksi lähinnä muusikinystäville.

Unihalvauksen katsottiin Euroopassa usein olevan demonien työtä. Vanhan noita-akan liittäminen yöllisiin kauhukokemuksiin on antanut unihalvaukselle modernin nimen Old-Hag-Syndrome. Myös vampyyriuskomuksen arvellaan saaneen pontta unihalvauksista. Succubus, viettelijädemoni, on myös usein näyttäytynyt ilkeänä vanhana akkana, joka yrittää tukahduttaa nukkujan. Kirjallisista painajaisista kuuluisin on Guy de Maupassantin Horla, jonka tekstistä voi päätellä kirjoittajan kokeneen yöllisen demonin vierailut omakohtaisesti.

Ernst Stöhr: Vampyyri, 1899

Nykyiset unihalvauselämykset ovat kokijasta riippuen niin erilaisia, että vanhojen tarinoiden johdonmukaiset kertomukset noidista ihmetyttävät. Oliko unihalvaus ennen vanhaan sen verran yleisempi ja sen oireet niin tunnetut, että kokija osasi yhdistää omat elämyksensä muiden kertomaan valmiiseen mytologiaan painajaisen hahmoisesta noidasta? Uskoisin näin. Varmasti öisestä ihmeellisestä elämyksestä keskusteltiin avoimemmin muiden kanssa kuin nykyään. Kukaan ei joutunut olemaan yksin merkillisen ja pelottavan vaivan kanssa, koska yhteisöllä oli jo valmiiksi siihen liityvä tarina, ja useita loitsuja pahan karkottamiseksi. Nykyään internet on tarjonnut unihalvauksesta kärsiville paljon tietoa, ja väylän jakaa kokemuksiaan. Vielä parikymmentä vuotta sitten kukin sai selittää asian itselleen miten parhaiten taisi. 

Unihalvausta muistuttaa myös herättävä haltia joka kansantarinoissa herättää esimerkiksi tulta vartioidessa nukahtaneen ihmisen. Itsekin herään joskus ääneen joka kuiskaa, huutaa tai lausuu nimeni. Uskon että tämä kokemus on myös yleinen ja yhteydessä unihalvaukseen vaikka en ole siitä muiden kokemana lukenutkaan.

 

Itselleni seikkailu pelottavan painajaisen kanssa on ollut pikemminkin antoisa kuin traumaattinen, vaikka se ehkä alkoi kauhutarinana.  Toistuvista episodeista kärsiviä neuvon nukkumaan vatsallaan, ja jos kohtaus pääsee yllättämään, on hyvä muistaa ettei painajainen pysty satuttamaan. Silloin voi antautua kokemukselle pelkäämättä, ja ehkä yöllinen vierailija muuttuu ystäväksi.