Kirsti Manninen ja Jouko Raivio: Jumalan ruoska

Jumalan ruoska on toinen osa Kirsti Mannisen ja Juha Raivion 1800-luvun Suomeen sijoittuvaa dekkarisajaa.

Tämä sarjan toinen osa oli mielestäni jo alkuasetelmaltaan jännitävämpi kuin ensimmäinen. Nälkävuosien kurjistamassa Suomessa elämä oli ankaraa. Rosvot ja nälän piinaama rahvas olivat valmiita veritöihin viljakapallisen edestä. Pienessä Pirttisalmen pitäjässä on tapahtunut kummia. Pikkupappilan kappalainen on kadonnut lukusmatkallaan ja kahteen viikkoon hänestä ei ole kuultu mitään. Samalla pitäjän viljamakasiinin avain on kadonnut pikkupappilasta. Onko kappalainen sekaantunut makasiinin ryöstöön? Entä kuka on tuntematon kerjäläinen jonka ruumis kaivetaan esiin viljalaarista? Rovastin tulisieluinen poika, jota väitetään hulluksi, on hylännyt pappisuransa ja alkanut saarnaamaan kerjäläisille. Häntä kutsutaan Jumalan ruoskaksi. Säätyläisille hän saarnaa katumusta näinä ankarina aikoina.

Näkökulma vaihtelee Johanneksen ja Matildan välillä, heidän kertomuksensa täydentävät toisiaan. Ilmeisesti kirjoittajat ovat kumpikin olleet vastuussa omasta henkilöhahmostaan, Manninen on kirjoittanut Matildan osiot ja Raivio Johanneksen. Päähenkilöt ovat riittävän erilaisia joten heidän osionsa eivät mene helposti sekaisin. Opettaja Matilda on jumalaapelkäävä ja paheksuu viinalla lotraamista ja synnillistä elämää. Ylioppilas Johannes sen sijaan ei lasiin sylje. Kirjojen kieli on elävää ja jutustelevaa. Vaikka kirjassa käsitellään rankkoja aiheita, nälkää, kuolemaa ja sairautta, ote on koko kirjassa kuitenkin melko kevyt ja viihteellinen. Ainoa kohta jossa koin lievää ahdistusta on pikkupappilan Hannan pitkäksi venyvä synnytys.

Olin positiivisesti yllättynyt kirjan viihdyttävyydestä. Ensimmäinen osa oli mielestäni ihan hyvä, mutta ei kuitenkaan erinomainen. Goodreadsissa Jumalan ruoska oli saanut vain muutaman melko negatiivisen arvion, joten en odottanut liikoja. Mutta aivan mainio seikkailu tämä minun mielestäni oli, jännittävä ja täynnä historiallisia yksityiskohtia. Kirjan loppu tosin jotenkin lässähti, ja pudotin kirjan puolivälissä kaavailemani neljä tähteä kolmeen. Loppuratkaisu paljastettiin yllättävästi kolmannen kertojan kautta eräänlaisena raporttina, joten olin hiukan käärmeissäni. Olisin halunnut että jännittävät tapahtumat olisivat kiertyneet auki lukijan silmien edessä kuten tähänkin asti.

Sarja on julkaistu 90-luvun alkuvuosina, ennen kuin historialliset dekkarit puskivat pinnalle. Toivon että näinkin viihdyttävä kotimainen sarja löytää yhä lukijoita. Itse jatkan sarjan parissa kunhan aikaa liikenee. Seuraava osa Ruumisvaunut Bulevardilla on jo yöpöydällä odottamassa.

Johannes ja Matilda -sarjaa on luettu myös seuraavissa blogeissa:

Kirsin kirjanurkka
Käännä jo sivua

Novellihaaste: Lehdistä luettua

Novellien lukeminen lehdistä jatkuu! Kosmoskynä 1/2016 pitää sisällään viisi novellia. Luin niistä tällä kertaa kaksi.  Auroora Lamminlaineen Yu'xin'ou Express on hieno scifitarina jossa tarkasti rakennettu tulevaisuuden maailma toimii taustana mutkikkaalle ihmissuhteelle. Tykkäsin tosi paljon tämän novellin cyberpunk-henkisistä yksityiskohdista.

Nova 2015 kirjoituskilpailun parhaimmistoa on Kosmarissa kolmen tarinan verran. Toisen sijan napannut Hertta Vierulan novelli Lopussa on koskettava mutta myös humoristinen tarina, jossa vanha Loviisa elää yksin mökissä lehmineen. Outo sattumus saattaa Loviisan yhteyteen ulkoavaruuden olentojen kanssa. Lyhyeen tarinaan oli mahdutettu paljon tärkeitä asioita. Pidin tarkasta mutta tiivistä henkilökuvauksesta.

Verkkolehti Usvasta luin Heidi Elon novelin Hiljainen mies joka sijoittui Risingshadown lyhytnovellikilpailussa vuonna 2013. Odotin spefiä, mutta kyseinen tarina on enemmän psykologista jännitystä. Valikoin Usvasta myös uudempia novelleja. Inkeri Kontron Valkeita kuulaita on lyhyt, tunnelmallinen muodonmuutostarina.

Spinistä (2/2016) luin Reetta Vuokko-Syrjäsen novellin Yhden suhde kolmeen. Siinä eletään maailmassa jossa useampi tietoisuus joutuu jakamaan saman ruumiin. Mielenkiintoinen kolmiodraama ja scifidekkari jonka maailmaan olisin tutustunut pitemmänkin tarinan verran.

Samaisessa Spinissä on myös jo aikaisemmin lukemani L.S. Johnsonin koskettava käännösnovelli Vacui Magia, jota minun täytyy tässä kehaista. Tarinassa on käsitelty äitiyttä ja golem-myyttiä tuoreella ja riipaisevalla tavalla. Tämä novelli herätti kiinnostukseni tutustua Jonsonin tuotantoon myös vastaisuudessa. Tähän novellihaasteeseen en nyt kuitenkaan Johnsonin novellia laske mukaan, koska luin sen jo ennen haasteen alkamista.

Tähtivaeltajan vuoden ensimmäisessä numerossa oli yksi novelli, Leena Likitalon Minun henkeni, hänen näköisyytensä. Novelli on lyyrinen rakkaustarina itämaisilla mausteilla. Pidin ihan tunnelmasta, mutta tuli sellainen olo että olen lukenut samantyylisiä fantasiatarinoita aika paljon viime aikoina.

Hyvinhän tämä novellihaaste on pyörähtänyt käyntiin. Näitä on mukava lueskella joulukiireiden lomassa :)

Novelleja luettu: 15

Novellihaaste: Agatha Christie - Särkyneen peilin arvoitus

Olen viime aikoina taas lukenut vanhoja dekkareita, joten päätin aloitella novellien lukuakin perusvarmalla dekkarivalinnalla. Luin Agatha Christien neljä Poirot-tarinaa kirjasta Särkyneen peilin arvoitus (Murder in the mews 1937)

Kirjan tarinat olivat dekkareiksi keskitasoa. Christien runsas dialogi ja yleensä laaja hahmogalleria toimivat ehkä paremmin romaanimitassa. Novelleista paras oli kirjan ensimmäinen Murha tallikujalla, jossa alkuasetelma käännetään lopulta päälaelleen. Tässä tarinassa oli maltillinen määrä henkilöitä sekä selkeä idea, se oli tyylipuhdas rikosnovelli.

Uskomaton varkaus keskittyy ratkomaan uuden pommikoneen piirustusten mystistä katoamista. Tarinan asetelma on kovin tavanomainen, kartano ja sinne kokoontunut sekalainen seurue, ensin päivällinen jota seuraa illanvietto bridgen ja sherrylasin ääressä. Poirot herätetään unestaan ja raahataan paikalle keskellä yötä kun puolustussalaisuuksia sisältävät piirustukset katoavat kartanonherran työhuoneesta. Kaikkia paikallaolijoita haastattellaan vuoron perään ja he kertovat melkein kyllästymiseen asti samat asiat. Lopussa Poirot paljastaa varkaan, joka tosin tällä kertaa jää ilman rangaistusta.

Särkyneen peilin arvoitus seuraa samaa kaavaa kuin Uskomaton varkauskin, tosin tällä kerralla kyseessä murha. Eksentrinen lordi löydetään murhattuna työhuoneestaan, ja tällä kertaa Poirot sattuu olemaan paikalla (kuten sangen monissa tarinoissa) ruumiin löytyessä. Näyttäisi siltä että kyseessä on itsemurha, ovi on lukossa ja ikkunat suljettu. Koko tilanteessa on kuitenkin jotain vinksallaan, ja Poirot aloittaakin murhatutkimukset. Taas haastatellaan ihmisiä, mutta onneksi vähän johtolankojakin löydetään. Tämä tarina olisi voinut romaanimittaisena tarjota tyydyttävämmän lukuelämyksen.

Näistä neljästä ehkä heikoin esitys oli kirjan viimeinen novelli Kolmiodraama Rhodoksella, joka loppui ennen kuin ehti kunnolla alkaakaan. Se on myös kirjan lyhyin tarina, ja tällaisena jää aivan liian epämääräiseksi tarjotakseen lukijalle kunnollisen aivopähkinän.

Kirjasta jäi mielestäni sellainen 'ihan luettava' -fiilis, mutta Christien taso vaihtelee Poirot tarinoissa hurjasti. Ehkä syynä on kirjailijan kyllästyminen hahmoon joka oli lukijoiden suosiossa. Nämä Poirot tarinat ovat mielestäni parhaimmillaan David Suchetin tulkitsemana ITV:n Hercule Poirot tv-sarjassa. Käsikirjoittajat ovat tehneet kelpo työtä muokatessaan Christien novelleja televisioon.

Tähtiä Goodreadsissa: 3

Novelleja luettu: 9

Marja-Leena Mikkola ja Matti Kota - Malinka Kuuntytär

Ullakon kätköistä löytyi lisää kissakuvakirjoja. Malinka Kuuntyttären sain joskus nuoruudessani. Kirjan on kustantanut Otava vuonna 1990, joten olen siihen aikaan jo ohittanut kuvakirjaiän. Kirja on kuitenkin tullut luettua ja katseltua moneen kertaan.

Kirjassa kerrotaan pyhästä birmasta nimeltä Malinka Kuuntytär, jonka olisi aika valita itselleen sopiva kumppani. Taloon ilmestyy toinen toistaan hienompia kolleja kertoilemaan tarinoitaan, mutta Malinka pysyy ylhäisen etäisenä. Lopulta raidallinen kujakolli hurmaa Malinkan ja tuloksena on (varmaankin omistajan hämmästykseksi) monivärinen kissanpentukatras.

Matti Kodan kissakuvat ovat realistisia ja kauniin pastellisävyisiä. Kirjan kohderyhmää on hiukan vaikea määritellä, sillä tarina kissojen rakkaushuolista tuskin kiinnostaa kovin pieniä lukijoita muuten kuin ehkä kauniiden kuviensa puolesta. Olenkin päätellyt että tämä kirja on suunnattu kaikille kissaihmisille ikään katsomatta.

Kollilla on kollin elkeet.

Kirjan kissakuvat ovat niin eläviä että voisi kuvitella niiden hyppäävän ulos kirjan sivuilta hetkenä minä hyvänsä. Liitän nämä hurmaavat kissat mukaan Kirjavat kissat -lukuhaasteeseen. Nyt saldonani on kaksi kissakirjaa! :)

Raija Siekkinen ja Hannu Taina: Herra Kuningas

Hannu Taina on minulle tuttu lapsuudestani lähinnä postikorttien kuvituksista. Tämä herttainen kuvakirja tarttui käteeni kirjaston poistomyynnistä ja kun sitten selasin kirjaa muistin toki tämänkin lapsena lukeneeni. Kirjan takakansi mainostaa sen olevan yksi Otavan kuvakirjakilpailun voittajakolmikosta, enkä ihmettele. Raija siekkisen satu on kaunis kertomus ystävyydestä ja Hannu Tainan herkät vesivärimaalaukset vievät ihmelliisiin maisemiin.

Kirjassa yksinäinen kuningas asuu yksin ihmeellisessä talossaan ja kaipaa alamaisia. Hän tuntuu olevan maailman yksinäisin kuningas keskellä tyhjää valtakuntaa, eikä hän huomaa kaunista puutarhaansa eikä kuule taianomaisen kirjastonsa kuiskivia runoja. Eräänä päivänä kuninkaan oven taakse ilmestyy kissa jonka nimi on Tiikeri. Kissa näkee kaiken kauneuden jonka keskellä kuningas elää, ja yhtäkkiä herra Kuningaskin tajuaa jälleen elämän ihmeellisyyden.

Kissan ystävyys ja sen tuoma uusi elämänasenne vaikuttaa lopulta kuninkaan elämään laajemminkin. Hänen ympärille alkaa hiljalleen kerääntyä ihmisiä, ja lopulta hänellä on kokonainen kaupunki alamaisia. Kirjassa on myös tarkkanäköisesti kuvattu kissan suhdetta omistajaansa. Ainakin minä tunnistin tästä itseni:

"-Minua palelee, kissa sanoi, ja kuningas teki takkaan tulen jotta kissa voisi lämmitellä. 

-Olkaa hyvä herra Alamainen, kuningas sanoi kissalle, ja kissa vastasi: -Kiitos herra Kuningas. Eikä kuningas lainkaan huomannut ett hän palveli kissaa vaikka oli kuningas."

Lapsena en varmaan osannut arvostaa kirjan hienovaraisuutta ja kuvien kauneutta, ainakaan tämä ei koskaan kuulunut kirjasuosikkieni joukkoon. Nyt aikuisena tämä iski aivan toisella tapaa.

Tämä kirja sopii mainiosti Kirjavat kissat -lukuhaasteeseeni, jota varten en ole ehtinyt vielä lukemaan ainoatakaan kirjaa. Uskoisin että vanhoista kissa-aiheisista lastenkirjoista tulee blogattua vastaisuudessakin, niitä on nimittäin kertynyt aika pino.

Novellihaaste: Spin 1/2016

Lupaukseni mukaan alan purkamaan kotiini kertynyttä novellisumaa lukemalla ensin kaikki lehdet. Vuoden ensimmäisessä Spinissä on tarjolla peräti viisi novellia. Kilpailumenestyjiä on iso pino, Aleksi Kuution Solmuntekijä voitti Nova-kirjoituskilpailun ensimmäsen sijan viime vuonna, sen lisäksi lehden sivuilta löytyy Noviisi 2015 kilpailun kolme parasta novellia. Mukana on myös yksi käännösnovelli; Oleg Kožinin Snegurotska, joka hyödyntää venäläistä satuperinnettä kauhistuttavalla tavalla.

Aleksi Kuution Solmuntekijä on sujuva fantasianovelli. Maailma oli riittävän omaperäinen eikä sitä selitetty puhki. Tarinan päähenkilöinä ovat rakastavaiset Miila ja Saura, joiden elämän ja rakkauden Sauran sairaus ja sen parantamisyritykset mullistavat. Kertomuksen tärkein ja omaperäisin osa on taikuus jota harjoittaa solmuntekijä. Hänen avullaan etsitään sekä nautintoa että parannusta. Novellin tekee myös kiinnostavaksi kahden naisen muodostama perheyksikkö. Lapsellistuminen on aiheuttanut sen että huolehdin eri tavalla kaikista lapsista, myös fiktiivisistä. Tätä tarinaa vesitti osaltani ehkä se, että mietin koko ajan mitä pariskunnan lapsille tapahtui, ja miten he kärsivät tilanteesta. Lapsista ei kerrottu paljoakaan, ja mietin olivatko selkeästi yläluokkaiset ja palvelijoiden ympäröimät äidit kuitenkaan jatkuvasti läsnä lastensa arjessa.

Noviisi -kisan kakkos- ja kolmossijoilta löytyy kaksi Elina Parkkisen novellia Isä häkissä sekä Sieluton. Isä häkissä kertoo pojan suhteesta alkoholisoituneeseen ja surun murtamaan isäänsä. Sieluton kertoo miten kone sulautuu ihmiseen. Molemmissa novelleissa on saatu muutamaan sivuun vahva tunnelma ja ripaus kauhuakin. Anna Peltomäen Taivanrannan takana on Noviisi-kilpailun voittajanovelli. Se on lyyrisen kaunis tunnelmakuva hetkeä ennen lopullista päätöstä. Nämä lyhyet novellit olivat ihan taitavaa kerrontaa. Hienoja tekstejä nuorilta kirjoittajilta.

Suosikkini tämän Spinin tarjonnasta oli Oleg Kožinin Snegurotska, jossa pieni etnografinen tutkimusretkikunta saapuu syrjäiseen kylään etsimään jälkiä lumityttö-tarinasta. Sen sijasta he löytävät jotakin paljon kammottavampaa. Kummallinen olento tuntuu pitävän kylässä asuvia mummoja ja vaareja vallassaan. Tämä oli nopeatempoinen ja mukavan hyytävä tarina.

Hyvin tämä novellien lukeminen taas pyörähti käyntiin.
Novelleja luettu tähän mennessä: 5

Heleena Lönnroth - Ruumis uhrilähteessä

Eteläpohjalainen dekkaristi Heleena Lönnroth vieraili hiljattain paikallisessa kirjastossa, mutta en päässyt paikalle kuuntelemaan keskustelua. Päätin kuitenkin uudistaa tuttavuuteni kirjailijan tuotannon kanssa, lukupäiväkirjani mukaan olen nimittäin lukenut jännitysromaanin Ruumis uhrilähteessä keväällä 1998.

Kansikuvan perusteella tuskin olen kirjaa valinnut (se on mielestäni hirveän ruma), mutta nimi vaikutti jännittävältä. Kirja on kolmas osa sarjaa jonka edellisiä osia en ole lukenut.

Kirjan alussa oli listaus tärkeimmmistä henkilöistä, ja se tulikin tarpeeseen. Henkilöitä oli paljon ja näkökulma hyppeli tiuhaan ihmisestä toiseen. Pikaisesti laskemalla löysin nimeltä mainittuja henkilöitä 40. Melkein jokaiselle ohimennen vilahtavalle sivuhahmollekin oli annettu nimi, usein etunimen lisäksi myös sukunimi.

Kuvailu oli elävää ja runsasta, teksti oli ihan mukavaa lukea. Bongasin tekstistä muutaman pohjalaisen murresanan jotka varmaan jäävät suurelle osasta lukijoita hiukan hämäriksi. Näitä ei kumminkaan viljelty turhan paljon. Kirjan rakenne kuitenkin hämmensi. Alussa oli selvää että kirjan päähenkilön piti olla toimittaja Johanna Saure, joka saapuu Lappiin opettamaan kansanopistossa. Käytännössä Johanna ei tutki kuolemantapauksia, hän on vain jonkinlainen keskushenkilö jonka ympärillä asiat tapahatuvat. Parin luvun jälkeen huomio keskittyy muihin hahmoihin, ja kirjan lopussa olin jo ehtinyt melkein unohtaa koko Johannan.

Varsinainen rikostapaus eli  murha tuntui jäävän kaiken muun pyörityksen jalkoihin. Kirjaan oli mahdutettu liikaa kaikenlaista, oli huumeita, seksiä, kiristystä ja yksi nopeasti kuvailtu shamaanimatkakin. Varsinaista rikoksen selvittämistä oli hyvin vähän, ja lopussa sattuma tuntuu selvittävän tapauksen sitä tutkiville poliiseille. Myös ensimmäisen murhan motiivi tuli vähän yllätyksenä, mutta en oikein jaksanut enää tuohtua asiasta. Ei ollut ihan minun dekkarini tämä, mutta varmasti runsas paikallistuntemus ja värikkäs hahmogalleria vetoavat moniin lukijoihin.

Tähtiä Goodreadsissa: 2

Nyt luetaankin novelleja!

Ilokseni löysin tällaisen iki-ihanan lukuhaasteen! Reader, why did I marry him - blogin Omppu innostaa lukemaan novelleja. Olin itse ajatellut (novellien himolukijana) järjestää novellienlukuhaasteen Atorox-äänestykseen liittyen, mutta koska keksin aikaisemmin Kirjavat kissat - haasteen en viitsinyt enää lähteä ideoimaan toista lukuhaastetta tälle syksylle.

Novellihaasteessa on tarkoitus pitää kirjaa yksittäisistä novelleista, joten aluksi skippaan kirjat ja aloitan novellien lukemisen tämän vuoden lehtitarjonnasta. Samalla voin vielä osallistua Atorox ehdokasasetteluun joka päättyy keväällä. Jos uudet spefinovellit kiinnostavat, Turun Sience Fiction Seura ry:n sivulla on lista kaikista tänä vuonna julkaistuista scifiä, fantasiaa, kauhua. ym. edustavista novelleista. Osa on luettavana netissä Usva-verkkolehdestä ja Kosmoskynän verkkolehdestä. Ehdokasasettelussa lukijat ilmoittavat suosikkinovellinsa äänestyslomakkeella, ja eniten ääniä saaneet novellit etenevät loppupeleihin. Parhaaksi valikoitunut novelli pokkaa Atorox-robottipään joskus tulevana kesänä.

Itse luen verkkolehtien ohessa novelleja Spinistä, Kosmoskynästä ja Tähtivaeltajasta, koska ne tipahtavat omaankin postilaatikkooni. Sen jälkeen voisin siirtyä kokoelmiin ja antologioihin. TSFS:n listalla olevista uusista novelliantologioista lukuun lähtevät ainakin Stepanin koodeksi-antologia Teräskoura, jossa on mukana myös Eeron novelli Viimeinen sivu. Katri Alatalon novellikokoelmassa Älä riko pintaa on mukana monta uutta novellia, ja myös Shimo Suntilan Tähtiviima-kokoelma sisältää  muutaman ennen julkaisemattoman tarinan. Osuuskumman uusin Steampunk antologia Silintereitä ja Siipirattaita sisältää Suomeen sijoittuvia höyrypunkkinovelleja. Tämän lisäksi uusia kauhistuttavia tarinoita tarjoaa Juri Nummelinin toimittama Kirotun kirjan vartijat, jossa on kotimaisten kirjoittajien lovecraftiaanisia novelleja.

Kun ehdokasasettelu loppuu siirryn lukemaan vanhempia novelliantologioita. Niitä onkin hyllyssäni lukematta isot läjät. Listojen ystävänä en voi välttyä luetteloimasta hyllyni novellitarjontaa tähän:

Alatalo, Katri: Älä riko pintaa, Vaskikirjat 2016,  fantasianovelleja 
Antila, Samuli: Rajat ja muita kauheita tarinoita, Kuoriaiskirjat 2014
Baring-Gould, Sabine: The Collected Supernatural and Weird Fiction
Bierce, Ambrose: Pyhä kauhu, Karisto 1996

Blixen, Karen: Suuret tarinat, WSOY 1985, Blixen ei itse halunnut kutsua itseään novellistiksi, vaan tarinankertojaksi. Tämän kirjan tarinat voitaneen kuitenkin luokitella novellikirjallisuudeksi ainakin pituutensa puolesta.
Jorge Luis Borges: Haarautuvien polkujen puutarha, novellien lisäksi kirjassa on myös artikkeleita yms.
Hallusinatsioneja - Vanhoja suomalaisia kauhutarinoita
Hearn, Lafcadio: Kwaidan Japanilaisia kauhutarinoita.
Hei, rillumapunk!, Kuoriaiskirjat 2014
Hekuman huipulla - Eroottinen sf/f -antologia, STK 2008 
Huomenna ne tulevat ja muita eriskummallisia kohtaamisia
Huomenna tuulet voimistuvat Ekoscifiantologia
Hurtta, Boris: Noidan nahka, Turbator 2010
Hurtta, Boris: Valdemarin kirja, Portti kirjat 2010 
Hurtta, Boris: Vuoden pimein päivä - Yön ja hämärän tarinoita, Turbator 2007
Maailmankirjallisuuden mestarinovelleja, WSOY 1969
Maailmanlopun kirjasto ja muita tuomiopäivän tarinoita URS 2013
Maupassant, Guy de: Yön tarinat Book Studio 1989
Me emme valehtele ja muita puolueen hyväksymiä novelleja 
Minä pelkään - venäläistä kauhua ja mystiikkaa, Savukeidas 2014
Murhamystiikkaa - okkulttisia etsiväkertomuksia, Tajunta Media 2014
Nova 2014 -antologia, Kirjoituskilpailun kymmenen kärki koottuna yksiin kansiin
Kultainen naamio, (Book Studio, 1993) Lovecraftiaanisia novelleja kotimaisilta kirjoittajilta. Mukana mm. Johanna Sinisalo ja Maarit Verronen
Kumman rakas, Osuuskumma 2012, Novelleja erilaisesta rakkaudesta
Kummituksen käsi ja muita vanhoja kauhukertomuksia
Kuun pimeä puoli - suomalaisia ihmissusinovelleja, Jalava 2013
Käärmeenliekit - suomalaisia lohikäärmetarinoita, Osuuskumma 2015 
Luurankomies ja muita kauhutarinoita villistä lännestä, Kuoriaiskirjat 2014 
Oja, Heikki: Jäinen lohikäärme Scifinovellikokoelma
Outoja Tarinoita 3 Antologian teemana on ihmisen kohtaaminen vieraiden elämänmuotojen kanssa. Kirja sisältää The Thing-elokuvat innoittaneen John W. Cambellin tarinan Olento.
Outoja Tarinoita 4
Pimeyden linnake - Fantasia-antologia, Jalava 1991
Pimeyden reunalla ja muita uusrahvaanomaisia kertomuksia
Ruumiittomat - suomalaisia aavenovelleja, Osuuskumma 2014
Saloranta, Tuomas: Mahtavat Ammoiset ja muita karmaisevia kertomuksia, Kuoriaiskirjat 2014 
Saloranta, Tuomas: Musta tähti ja muita tarinoita tulevaisuudesta, Kuoriaiskirjat 2016
Shoredanin kellot, WSOY 1992, Sankarifantasiaa 
Suntila, Shimo: Tähtiviima, Osuuskumma 2016, tieteisnovelleja
Steampunk - Koneita ja korsetteja, Osuuskumma 2012
Teräskoura ja muita sivuja Stepanin koodeksista, Kuoriaiskirjat 2016


Tässä näitä novelleja nyt aluksi. Laskeskelin että olen tänä vuonna lukenut 11 novellikokoelmaa/antologiaa, yhteensä 125 novellia. Haasteen puitteissa aikaa on vain puolisen vuotta, mutta yritän pyrkiä lukemaan ainakin saman verran, eli 125. Saas nähdä miten käy!

Peter Lovesey: Käsi krokotiilialtaassa & Oma henki kullan kallis

Marrasjännitystä -teemaviikolla olen lukenut Peter Loveseyn Cribb-dekkareita. Nämä kirjat tutustuttivat minut aikoinaan historiallisiin dekkareihin. 90-luvulla niitä julkaistiin vielä melko vähän verrattuna nykyiseen valikoimaan. Cribb selvittää rikoksiaan 1800-luvun loppupuolen Lontoossa, ja tutustuttaa lukijan moniin aikakauden ilmiöihin, kuten kävelykilpailuihin ja spiritistisiin istuntoihin. Loveseyn hahmon suosiosta kertoo muun muassa se, että Granada Television teki 1979 Loveseyn dekkareihin perustuvan TV-sarjan nimeltä Cribb. Itse en ole tätä sarjaa päässyt vielä näkemään.

Käsi krokotiilialtaassa

On vuosi 1882. Herra Albert Moscrop on saapunut Brightoniin viettämään kolmen viikon lomaa. Mutta hän ei ole nauttimassa meri-ilmastosta, hiekkarannoista eikä nähtävyyksistä. Optillisista välineistä innostunut herra Moscrop asettuu hyviin asemiin kävelylaiturille ja kaivaa laukustaan esiin kiikarit. Hänen mielenkiintonsa kohteena eivät ole merellä liikkuvat laivat, vaan rannalla lakoivat ihmiset.

Kun tuntematon nainen kiinittää Albert Moscropin huomion, hän huomaa tietellisen viileän vakaumuksensa horjuvan. Naisesta, Zena Protherosta, tulee hänelle pakkomielle, ja pian hän jo huomaa seurailevansa tätä pitkin Brightonia. Ovelan ja kyseenalaisen juonen avulla hän pääsee tutustumaan Zenaan ja tämän perheeseen. Kun Zena katoaa ja akvaarion krokotiilialtaasta löytyy ihmisen käsi, alkaa murhatutkimus johon vedetään mukaan myös Scotland Yardin etsivä Cribb.

Yli puolet kirjasta kuluu Brightonin huvikauden elämän kuvailuun ja Albert Moscropin edesottamusten seurailuun. Kirjasta saa hyvän käsityksen millaista parempien piirien lomailu oli Brightonissa tuohon maailmanaikaan. Dekkariksi juoni on kuitenkin melko ohut, epäiltyjä on hyvin rajallinen määrä ja kirja alkaa tosiaan jo kallistua kohti loppua kun ensimmäistä murhaa päästään selvittämään.

Tähtiä Goodreadsissa: 3

Oma henki kullan kallis

Pöytien liikuttelu ja koputusten kuuntelu on muodostunut villitykseksi Lontoossa. Lupaava nuori meedio Peter Brand on alkanut kerätä mainetta ja kunniaa. Hänen istuntojensa aikana on todistettu uskomattomia ilmiöitä. Ikävä kyllä myös samaan aikaan on käynnissä sarja murtovarkauksia ja niillä näyttäisi olevan jotain tekemistä spiritististen istuntojen kanssa. Tohtori Probertin uskaliaasta taulukokoelmasta katoaa Etty ja suhteillaan tohtori saa Scotland Yardin tutkimaan varkautta. Cribb ja Thackeray joutuvat siis nymfejä ja satyyrejä metsästämään. Varkaudet saavat kuitenkin jäädä kun tutkittavaksi ilmaantuu murha. Erään henkimaailman ilmiöitä tutkivan kokeen aikana jotakin menee vikaan ja Peter Brand löydetään kuolleena.

Oma henki kullan kallis on luultavasti paras tähän asti lukemistani Cribb-kirjoista. Spiritismi on jo sinällään kiinnostava aihe josta luen mielelläni. Verrattuna edelliseen kirjaan henkilöitä oli enemmän, ja vaihdoin omaa epäiltyäni tiuhaan. Loppujen lopuksi en kuitenkaan saanut murhaajaa kiinni, vaan jouduin jättämään sen Cribbin tehtäväksi.

Tähtiä Goodreadsissa: 4

Jason Goodwin: Janitsaaripuu

Olen lukenut dekkareita marraskuun ratoksi, ja otan samalla osaa Tuijata. Kulttuuripohdintoja 

-blogin Marrasjännitystä -haasteeseen. Janitsaaripuu on ensimmäinen osa eunukki Yashim Togalun tutkimuksista kertovaa dekkarisarjaa. Tapahtumapaikkana on 1830 luvun Istanbul, sen kapeat kujat ja loisteliaat moskeijat, sultaanin palatsi ja suljettu haaremi. Istanbul on täynnä historiaa, ja samalla länsimaiset uudistukset puhaltavat uusia tuulia tarujen kaupunkiin. Janitsaarit kukistettiin jo kymmenen vuotta sitten, mutta uusi murha-aalto antaa syytä epäillä että heitä ei ehkä silloin täysin voitettu. Eunukki Yashim kutsutaan tutkimaan kahta kuolemantapausta. Toinen on sattunut Uuden kaartin kasarmilla, ja toinen sulttaanin haaremin suljettujen ovien takana. 

Istanbul on täynnä länsimaisia diplomaatteja, salaliittoja ja juonitteluja. Kansallisuuksien ja kielten sekamelskassa, idän ja lännen välissä tasapainotteleva kaupunki on kiehtova tausta murhamysteereille. Istanbulin alamaailmassa liikkuvat niin salamurhaajat kuin diplomaatitkin. Yashim joutuu kohtaamaan useammankin ruumiin ennen kuin tapahtumat alkavat selvitä.

Kirjan mainioimpia hahmoja on Yashimin ystävä, Puolan suurlähettiläs Palewski. Hän on suurlähettiläs ilman omaa maata, sillä kirjan tapahtuma-aikaan Venäjä, Preussi ja Itävalta olivat jakaneet Puolan jo 50 vuotta sitten. Suurlähettiläs Palewski on jäänne muinaisen valtakunnan suuruden ajoilta, hän asuu rappeutuvassa suurlähetystössään ja elää Ottomaanien kustanuksella, he kun eivät venäläisten kiusaksi ole koskaan lakanneet tunnustamasta Puolan itsenäisyyttä.Toinen tärkeä henkilö kirjassa on Preen, köçek- tanssija, joka hankkii Yashimille tietoja murhien tutkintaa varten. Eunukki Yashim itse jää hiukan mystiseksi hahmoksi. Hänellä on pääsy hoviin ja sulttaani pitää häntä arvossa. Silti hän ei ole palatsin virkamies, eikä orja, vaan hän asuu omassa pienessä asunnossan erään kapean kujan varrella. Yashimin menneisyyteen viitataan muutamaan otteseen, mutta näitä tapahtumia ei avata sen tarkemmin. On kuitenkin selvää että päättelykykynsä ansiosta hän on ansainnut sulttaanin kunnioituksen.

Eunukkien elämä on sellainen asia josta en kovin paljon tiedä. Kirjan luettuani tutkin asiaa ihan wikipediapohjalta, mutta haluaisin vielä perehtyä aiheeseen paremmin. Osa miehistä valitsi vapaaehtoisesti eunukin osan, sillä heillä oli mahdollisuus nousta arvostettuihin asemiin. Osa kuohittiin vastoin tahtoaan, ja Yashim tuntuu kuuluvan tähän viimeksi mainittuun ryhmään. Vaikka Yashim itse kokee olevansa vain puoliksi mies, on kirjaan mahdutettu kuitenkin myös yksi kiihkeä romanssi.

Kirjan luvut ovat lyhyitä, usein alle sivun mittaisia. Eivätkä ne ehkä edes ole varsinaisia lukuja, vaan numeroituja kappaleita. Uuteen kappaleeseen siirrytään aina kun näkökulmahenkilö vaihtuu, ja tätä tapahtuu tiuhaan. Kirja etenee lyhyinä elokuvamaisina kohtauksina joiden välisissä aukoissa ei välttämättä paljon olisi tapahtunutkaan. Tyyli tuntui alkuksi vähän hypähtelevältä, mutta siihen tottui nopeasti, ja tiuha numerointi auttoi muistamaan mihin lukeminen jäi ilman kirjanmerkkiäkin. Yashimin edesottamukset etenivät nopealla tahdilla ja aina teki mieli lukea vielä yksi lyhyt kappale lisää. Janitsaaripuu oli oikein viihdyttävä lukuelämys. Saatan vastaisuudessa perehtyä myös muihin sarjan teoksiin.