Olen viime aikoina taas lukenut vanhoja dekkareita, joten päätin aloitella novellien lukuakin perusvarmalla dekkarivalinnalla. Luin Agatha Christien neljä Poirot-tarinaa kirjasta Särkyneen peilin arvoitus (Murder in the mews 1937)
Kirjan tarinat olivat dekkareiksi keskitasoa. Christien runsas dialogi ja yleensä laaja hahmogalleria toimivat ehkä paremmin romaanimitassa. Novelleista paras oli kirjan ensimmäinen Murha tallikujalla, jossa alkuasetelma käännetään lopulta päälaelleen. Tässä tarinassa oli maltillinen määrä henkilöitä sekä selkeä idea, se oli tyylipuhdas rikosnovelli.
Uskomaton varkaus keskittyy ratkomaan uuden pommikoneen piirustusten mystistä katoamista. Tarinan asetelma on kovin tavanomainen, kartano ja sinne kokoontunut sekalainen seurue, ensin päivällinen jota seuraa illanvietto bridgen ja sherrylasin ääressä. Poirot herätetään unestaan ja raahataan paikalle keskellä yötä kun puolustussalaisuuksia sisältävät piirustukset katoavat kartanonherran työhuoneesta. Kaikkia paikallaolijoita haastattellaan vuoron perään ja he kertovat melkein kyllästymiseen asti samat asiat. Lopussa Poirot paljastaa varkaan, joka tosin tällä kertaa jää ilman rangaistusta. Särkyneen peilin arvoitus seuraa samaa kaavaa kuin Uskomaton varkauskin, tosin tällä kerralla kyseessä murha. Eksentrinen lordi löydetään murhattuna työhuoneestaan, ja tällä kertaa Poirot sattuu olemaan paikalla (kuten sangen monissa tarinoissa) ruumiin löytyessä. Näyttäisi siltä että kyseessä on itsemurha, ovi on lukossa ja ikkunat suljettu. Koko tilanteessa on kuitenkin jotain vinksallaan, ja Poirot aloittaakin murhatutkimukset. Taas haastatellaan ihmisiä, mutta onneksi vähän johtolankojakin löydetään. Tämä tarina olisi voinut romaanimittaisena tarjota tyydyttävämmän lukuelämyksen.
Näistä neljästä ehkä heikoin esitys oli kirjan viimeinen novelli Kolmiodraama Rhodoksella, joka loppui ennen kuin ehti kunnolla alkaakaan. Se on myös kirjan lyhyin tarina, ja tällaisena jää aivan liian epämääräiseksi tarjotakseen lukijalle kunnollisen aivopähkinän.
Kirjasta jäi mielestäni sellainen 'ihan luettava' -fiilis, mutta Christien taso vaihtelee Poirot tarinoissa hurjasti. Ehkä syynä on kirjailijan kyllästyminen hahmoon joka oli lukijoiden suosiossa. Nämä Poirot tarinat ovat mielestäni parhaimmillaan David Suchetin tulkitsemana ITV:n Hercule Poirot tv-sarjassa. Käsikirjoittajat ovat tehneet kelpo työtä muokatessaan Christien novelleja televisioon.
Tähtiä Goodreadsissa: 3
Novelleja luettu: 9
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti