J. Pekka Mäkelä - Alshain

Lukukokemukseni ovat viime aikoina rajoittuneet lähes pelkästään omituisempiin tietokirjoihin, mutta kaikenlaista fiktiotakin on vuosien varrella kerääntynyt hyllyihin odottamaan omaa vuoroaan. J. Pekka Mäkelän Alshain tuli hankittua pölyä keräämään joitakin vuosia sitten, mutta tartuin siihen vasta nyt, kun kaikki muut ovat jo sanoneen kirjasta kaiken mahdollisen. 

Evästin itseäni matkalle Mäkelän maailmoihin lukemalla ensin pari novellia, joista jäi mukava maku. Sitten hyppäsin tähtilaivaan. 

Kirjan määräävin piirre on Mäkelän kerrontatapa. Alshainin tarina ei ole lineaarinen vaan tapahtumia tarkastellaan viiden eri kertojan näkökulmasta. Vaihteleva teksti vaatii lukijalta tarkkuutta, sillä jokaisen kertojan osuudesta voi poimia ne tiedonmuruset joista pystyy rakentamaan mielessään kaikkien muiden, erityisesti neljän vallankumouksellisen naisen tarinat. Oma mielikuvitus täydentää tehokkaasti kaiken sen mitä ei kerrota.  Kerroksellinen tarina ei kuitenkaan soveltunut lukutapaani. Luin Alshainia puolen tunnin pätkissä ja välillä laskin kirjan kädestäni jopa viikoksi. Uudelleen kirjaan syventyessäni oli juonen mieleen palauttaminen vaikeaa. Alshain olisi ehkä parhaimmillaan luettuna alusta loppuun yhdellä istumalla.

Kirjan tekstistä välittyy ankeus. Alshainin maisema on karu ja yksinäinen, elämää löytyy ainoastaan planeetan meristä. Maasta siirtolaisina saapuneita ihmisiä on planeetalla vain pieni populaatio ja kertomukset emoplaneetta Maasta kuvailevat sen elämää ja ihmisiä kuhisevaksi ahtaaksi maailmaksi. Kirjan henkilöiden yksinäisyyttä korostaa vähäinen dialogi (vanhan miehen kertomassa osuudessa se puuttuu kokonaan) ja suuri osa kerrontaa tapahtuu kulloisenkin kertojan pään sisässä.

Myös avaruusmatkailun tuomat valtavat etäisyydet niin avaruudellisesti kuin ajallisestikin korostavat hahmojen pienuutta. Matka maasta Alshainiin kestää maan vuosissa yli viisikymmentä vuotta, joten avaruusmatkalta ei palata kotiin perheen ja ystävien luo. Lähellä valon nopeutta kiitävät alukset kuluttavat matkustajan elinvuosia vain murto-osan maassa vierähtävästä ajasta, joten matkustajalle se on kuin hyppy tuntemattomaan tulevaisuuteen. Miehistöt tähtialuksissa elävät eristyksissä planeettojen sivilisaatioista, joista he näkevät vain ohuita väläyksiä kerran vuosisadassa. Kirjan hahmoista kaksi on hypännyt ajassa eteenpäin avaruusmatkan keinoin.

Tähtimatkailua ei kuitenkaan itse kirjassa tapahdu. Siltä osin Alshain ei tarjonnut minulle sitä mitä yleensä odotan tieteiskirjallisuudelta, ei avaruusmatkoja eikä tekoälyjä, ei mielikuvituksellista leikittelyä tieteellisillä visioilla. Kybernetiikkaakin hyödynnettiin vain turvallisuuspalvelun miesten päänsisäisissä yhteysimplanteissa. Aina silloin tällöin ihmisiä kuulustelemaan ilmaantuva turvallisuuspalvelu antaa Alshainin poliittisesta ilmapiiristä lievästi dystooppisen vaikutelman, mutta pahaenteisyyttä ei viedä loppuun asti, ja hämäräksi jää kuka valvoo, ketä ja miksi.

Henkilöhahmojen keskinäiset konfliktit saavat alkunsa planeetan historiasta ja poliittisista valtataisteluista. Välillä tuntuu että kaikilla on toiminnalleen jokin synkeään menneisyyteen pohjaava motiivi. Melkein jokaisen elämää varjostaa salaisuus tai tragedia joka on jollain tavalla kytköksissä suurempaan kokonaisuuteen. Ainoastaan maasta muuttaneen Leonin ongelmat tuntuvat pieniltä ja yhden ihmisen kokoisilta.

En itse päässyt maailmaan sisälle vaikka pidinkin kielestä. Hyppely kertojasta toiseen jätti hahmot minulle jollain tavalla etäisiksi, pelkiksi taidokkaan kerronnan välineiksi, syventämättä niitä niin paljon kuin olisin toivonut. Paljosta olisi voinut kertoa paljon enemmänkin, mutta kirjailijan valitsema kerrontatapa toki itsessään rajoittaa liian selkeän kokonaisuuden rakentamista. ”Alshainissa kaikki tapahtuu siellä, minne yksikään ihminen ei katso,” mainostaa takakansiteksti, ja minä olisin halunnut katsoa juuri sinne. Liian moni kysymys jäi vaille vastausta, ihmissuhteiden sijaan minua olisi kiinnostanut vieras äly joka asuu Alshainin merissä. Saadakseni selville enemmän, minun pitänee lukea jatko-osa (ja tulevat jatko-osat), mikä ei ole sinällään ollenkaan paha juttu.

Moni arvostelu on suositellut Alshainia sellaisille lukijoille jotka eivät yleensä uskalla scifiin tarttua, ja minä liityn samaan kuoroon. Alshain on luonnosmaisen kaunis kuva vieraasta planeetasta, jonka toivoisi tulevan kuitenkin hieman tutummaksi.