Suomen kielen vaihtoehtoinen kirjoitustapa 1800-luvulta

Maamiehen ystävässä vuonna 1844 julkaistiin seuraava juttu. Selvennän fraktuuratekstin tähän:

Suomen kielen pukstavista.

Suomen Kirjallisuuden Seura toivoisi saavansa Suomen kielen kirjoitus keinon parannetuksi sillä tavalla, että ne kahdenkertaiset äänikkeet katoaisivat pois Suomesta, kosk'ei niitä muissakaan kielissä löydy ja koska ne vaan suotta tilaa ottavat kirjoittaissa; sen siaan asetettaisiin jokaisen kahdenkertaisen eli pitkän äänikkeen pääll pilku: ' joka osottaa että se on pitkä jonka päällä pilku löytyy. Esimerkiksi M. Y. saapi räntäyttää Maamiehillen tätä Útta látua Suomea kirjoittá, koettéksi:

 

Suomettaressa vuonna 1847 esitettiin vähän vastaava merkistö, tosin pienillä eroavaisuuksilla:

Kyllähän tämä kirjoitustapa tilaa säästäisi, mutta olen silti ihan tyytyväinen että suomalaiset uskalsivat olla rohkeasti erilaisia ja pitivät pitkät vokaalinsa. Tällainen pohdinta suomen kielen kirjoitusasusta ei ole ollut mitenkään poikkeuksellinen. 1800-luvun lehdissä ruodittiin kirjakielen kysymyksiä useasti, tulisiko käyttää itä- vai länsimurteita, fraktuuraa vai latinalaisia aakkosia, millaisilla sanoilla kummallisia ulkomaiden ilmiöitä piti kutsuttaman. Lista on loputon. Näiden kirjakielen kiivaimman kehitysvaiheen väittelyiden ja pohdintojen lukeminen on osoittanut minulle, että kieli ei ole staattinen tai pysyvä asia, se muuttuu ja mukautuu aikakauden mukaan. On aika pitkälle sattumista kiinni, että meidän tuntemamme suomenkieli muotoutui kirjoitusasultaan juuri sellaiseksi kuin se nyt on.

Kauheita kansia ja muita viime vuoden projekteja

Näin jälkeenpäin ajatellen tuntuu etten saanut viime vuonna oikein mitään aikaan. Päällimmäisenä muistikuvana on jatkuva uupumus jonka takia kävin jopa lääkärissä. En käynyt oikein missään enkä tavannut ketään. Kökötin kotona ja nukuin pitkiä päikkäreitä. Mielikuva omasta saamattomuudesta on ehkä paras karistaa summaamalla hiukan kaikkea sitä mitä oikeasti tein, urakoin ja saatoin valmiiksi.

Kuvitukset

Tärkeimpänä viime vuoden saavutuksissa ovat kansikuvat. Niitä tuli valmiiksi useampikin, sen lisäksi tein aika moneen kirjaan kansitaiton. Worldcon ruuhkautti melkein kaikki kansikuvaprojektit kesäkuukausille. Muistan miten aurinko paistoi ulkona samalla kun itse istuin mummolan vinttikammarissa tietokoneen ääressä verhot tiukasti kiinni. Tässä pieni kollaasi kaikista viime vuonna tekemistäni kirjankansista:

Sen lisäksi piirtelin vielä kannen Kosmoskynään.

Ihan tyytyväinen saan olla että sain taitot tehdyksi ilman suurempia katastrofeja. Paljon on tällaisella amatöörillä vielä opittavaa.

Kirjalliset harrastukset

Kirjoittamisen osalta viime vuosi tuntui menevän täysin pilalle, en jaksanut, halunnut tai ehtinyt. Mutta kun nyt laskeskelen mitä on tullut kirjoitettua, niin ei vuosi 2017 aivan tyhjänpäiväinen kirjoitusrintamallakaan ollut. Syy saamattomaan oloon saattaa johtua siitä että aioin alunperin kirjoittaa sitä ensimmäistä romaaniani, kunhan saisin kaikki kansikuvat pakettiin. En sitten kirjoittanut. Syksy meni paria novellia ideoidessa ja lisää taustamateriaalia haaliessa.

Mutta entäs sitten julkaisut? Kyllä niitäkin kertyi ihan mukavasti vuoden mittaan vaikka mitään oikeasti uutta en kirjoittanutkaan. Erityisen tyytyväinen olen novelliin Neiti Madiganin lemmikki. Se julkaistiin Osuuskumman kissa-antologiassa Varjoisilta kujilta. Tarinassa seikkailevat samat henkilöt kuin Murhamystiikassa julkaistussa novellissani Rieseholtin valot. Eero auttoi minua rusikoimaan novellin julkaisukuntoon ja se julkaistiinkin meidän molempien nimissä.

Osuuskumman kolmannessa raapaleantologiassa Ajantakojat olen mukana muutamalla raapaleella. Aavetaajuuden bodyhorror-novelliantologiassa Tämä jalka ei ole minun ilmestyi novelli Yön labyrintti, jonka ensimmäisen version kirjoitin tosiaan jo 2014. Eerokin on samaisessa kirjassa mukana novellilla Peter Smithin päiväkirjasta. Nova 2015 -antologiassa taasen on mukana novellini Noidan perintö, joka ilmestyi ensimmäisen kerran jo edellisvuonna Kosmoskynässä.

Suomispefistä tehtailtiin Worldconia varten melkoinen kasa käännösnovelleja, itsekin pääsin mukaan muutamaan enkkuantologiaan, sekä Cosmos Pen-lehteen. Käännöksinä antologioissa ilmestyivät jo aikaisemmin suomeksi julkaistut Rieseholtin valot sekä Tähden hauta. Cosmos Penissä ilmestyi vielä tämän lisäksi novelli Touched by the Woods, jota ei siis ole suomeksi julkaistukaan.

Osa viime vuoden novelleista oli uusintajulkaisuja, mutta ihan tuoreita ja Atorox-kelpoisia tekstejäki on siis joukossa muutama. Viime vuoden novellilistalta listalta löytyvät minun ja Eeron osalta seuraavat tekstit:

Ajantakojat – Kummalinnun munia osa 3:

Anu Korpinen: Addiktio (r)

Anu Korpinen: Anatomiaa (r)

Anu Korpinen: Haaksirikkoinen (r)

Anu Korpinen: Lawsonin koe (r)

Anu Korpinen: Leikki (r)

Hänen huulensa ovat metsä:

Eero Korpinen: Helgronin tuomitsemat

Tämä jalka ei ole minun: Kauhuja omasta kehosta:

Eero Korpinen: Peter Smithin päiväkirjasta

Anu Korpinen: Yön labyrintti

Varjoisilta  kujilta:

Anu ja Eero Korpinen: Neiti Madiganin lemmikki

Listassa ovat mukana myös raapaleet (r), joita en oikeastaan pidä varteenotettavina Atorox ehdokkaina, mutta toki niitäkin voi äänestää. Äänestysohjeet sekä lomake löytyvät täältä.

Mutta entäs sitten edessä oleva vuosi? Viime vuonna muutamakin asia jäi ikävästi roikkumaan, nyt olisi aika tarttua niihinkin. Tämän vuoden ensimmäinen kansikuvaprojektikin on mietintämyssyssä ja yksi novelli on jo ideoitu tulevaan antologiaan. Uupumus vaivaa edelleen joten yritän olla itselleni armollinen. Näyttää nimittäin siltä että saan yleensä aikaan enemmän kuin miltä itsestä tuntuu.

Novelli Cosmos Penissä

Kosmoskynä on taas ilmestynyt, ja tällä kertaa englanninkielisenä. Minäkin olen päässyt lehden sivuille, mukana on aikaisemmin julkaisematon tarina Touched by the Woods (Metsän koskettamat). Kirjoitin novellin viime vuoden Nova-kirjoituskilpailuun jossa se selvisikin jatkoon esikarsinnasta, mutta ei sijoittunut kärkikymmenikköön. Olen tyytyväinen että novelli löysi paikkansa Cosmos Penissä, sillä pidän tarinasta itse.

Touched by the Woods käsittelee sellaisia asioita joita olen viime vuosina pohtinut paljonkin. Vanhemmuus ja oma äitiys mietityttävät, kummastuttavat ja pelottavat. Kun oikein ajattelen asiaa niin suuri osa kirjoittamistani novelleista käsittelee jollakin tavalla vanhemmuutta ja siihen liityviä pelkoja, lapsen menetystä, riittämättömyyttä, oman itsen kadottamista.

Olen saanut viime vuosina puristaa itsestäni jokaisen sanan väkisin. Kirjoittamiselle ei ole ollut aikaa eikä energiaa vaikka päässä kuhisee monen moista juttua. Siksi onkin ihan merkillistä ajatella että Touched by the Woods on jo kymmenes tarina joka minulta julkaistaan, näistä kymmenestä kolme on kirjoitettu yhdessä Eeron kanssa. Kymmenen julkaistua novellia on sentään aika paljon tekstiä, melkein kokoelman verran. Touched by the Woods on myös kolmas novelli joka on tänä vuonna käännetty englanniksi. Voin olla tyytyväinen siinäkin suhteessa että noin kolmasosa koko tuotannostani on jo lähtenyt maailmalle.

Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin!

Pieni katsaus kirjoitusvuoteen ja tulevaisuuteen

Kaiken kiireen keskellä ajattelin hetken tutkailla mitä olen saavuttanut kirjoittamisen saralla tänä vuonna. Vaikka tuntuu siltä etten ole saanut mitään aikaan, on julkaistavien novellien määrä ihan ilahduttava.

Varjoisilta kujilta novelliantologiassa julkaistiin minun ja Eeron yhteisesti kirjoittama novelli Neiti Madiganin lemmikki. Tarina on melko suoraviivainen yliluonnollinen dekkari jossa selvitellään mystisiä kuolemantapauksia. Neiti Madiganin lemmikki on jatkoa Murhamystiikassa julkaistuun novelliin Rieseholtin valot. Meno Groothovenissa muuttuu aina vain villimmäksi, tällä kertaa tapahtumat pyörivät mustan kissan ympärillä. 

Pitkän ja kivuliaan synnytyksen jälkeen maailmaan on putkahtanut myös uusi Aavetaajuus-kirja, kehokauhuantologia Tämä jalka ei ole minun. Kirjoitin novellin Yön labyrintti ensimmäisen version raskaana ollessani. Nyt kun antologia ilmestyy poikani on jo 2 ja puoli vuotias. Novelli on ensimmäinen kirjoittamani scifitarina, ja myönnän että kauhu taisi jäädä kirjoittaessa hiukan jalkoihin, olin sen verran innoissani tieteistarina-puolesta.
Mukana antologiassa on myös Eeron novelli Peter Smithin päiväkirjasta.

Worldcon kolkuttelee jo ovella ja sen lähestyessä esiin putkahtelee kaikenlaisia kansainväliselle yleisölle suunnattuja julkaisuja. STK julkaisee tänä vuonna Kosmoskynän englanninkielisen version Cosmos Pen-lehden, jossa minulta on mukana aikaisemmin julkaisematon fantasianovelli.

Matti Järvisen luotsaama Nysalor-kustannus on pukkaamassa Worldconiin kauhunovelliantologiaa: Boundaries and Other Horros Stories From Finland. Tässä antologiassa julkaistaan käännös aikaisemmin mainitsemastani novellista Rieseholtin valot.
Kirjassa on myös minun suunnittelemani kansi. Kuvan innoittajana on toiminut kokoelman niminovelli, Samuli Antilan Rajat.

Toinen englanninkielinen antologia jossa olen mukana on Osuuskumma Internationalin Never Stop.
Tämän antologian novellit on valinnut Emmi Itäranta. Oma novellini antologiassa on Star in the deep (Tähden hauta), ja se on aikaisemmin julkaistu mm. Spinissä ja Nova 2014-antologiassa. Olen myös vastuussa Never Stopin ulkoasusta.

Toivottavasti nämä hienot antologiat löytävät lukijansa Worldconissa. Itse en ole aikonut tapahtumaan osallistua, mutta olen kuitenkin vankasti hengessä mukana! 

Tänä vuonna pitäisi olla vielä luvassa Nova 2015-antologia, mutta sen tarkempi julkaisuajankohta on vielä mysteeri. Siinä taitavatkin olla kaikki tämän vuoden novellijulkaisuni, loppuvuosi näyttääkin hiljaisemmalta.

Tulevaisuuden suunnitelmia

Viimeisen puolen vuoden aikana olen tehnyt useamman kirjan kansikuvituksen ja -taiton. Se on ollut hyvää harjoitusta ja olen jopa saanut vähän taskurahaa. Tein kuitenkin sellaisen päätöksen että kun nämä syksyn julkaisut on hoidettu, ryhdyn taas käyttämään aikaani enemmän kirjoittamiseen. Olen lupautunut mukaan yhteen ihan mielenkiintoiseen projektiin jota varten täytyisi kirjoittaa rikosnovelli. Kirjoittamisen lisäksi täytyisi harjoitella hiukan tekstien toimittamista ja palautteen antoa.

Kirjoittajana olen varmaankin siinä mielessä kummallinen että en ole vielä koskaan kirjoittanut systemaattisesti "sitä suurta romaanikässäriä". Olen vain heitellyt novelleja sinne tänne kun sopiva julkaisurako on ilmaantunut. Vieläkään en osaa kutsua itseäni kirjailijaksi. Tiedän että tavallinen lukijakaan minua sellaisena pitää koska en ole julkaissut "oikeaa kirjaa". Tämä on tietysti novellien kannalta hiukan väärin, sillä nekin ovat kirjallisuutta siinä missä romaanitkin.

Olen myös siinä mielessä kummallinen kirjoittaja että en tunne mitään sisäistä pakkoa kirjoittamiseen. Pyörittelen jatkuvasti tarinoita mielessäni, mutta kirjoittamisen käytännön prosessit jäävät usein tekemättä, eli tarinat eivät ehdi paperille asti. Ilman kirjoituskutsuja, antologiaprojekteja ja deadlineja en varmaankaan saisi aikaan yhtään julkaisukelpoista sanaa.

Siksi suunnittelinkin itselleni projektin ja aikataulun ja päämäärän: Aion kirjottaa romaanikäsikirjoituksen. Nyt kun olen toitottanut sitä tarpeeksi paljon joka puolella, minun on helpompi pitää aikomuksestani kiinni.

Facebook-sivut!

Tein Korpisen pariskunnalle omat kirjailijasivut facebookkiin. Vaikka Eerohan meistä on se jota voisi kirjailijaksi tituleerata, itse olen lähinnä harrastelija. Novelleja tulee kuitenkin julki tasaiseen tahtiin, eikä niitä kukaan lue, ellen itse jatkuvasti mainosta. Sivulle on kätevä jakaa arvioita kirjoista, tietoja tulevista julkaisuista ja vaikka kuvia Turun kirjamessuilta, sitten kun niiden aika on. Tykkäilkää!

Keskitalven kuningas. Kuvitusta novelliini.

Finncon lähestyy, jännitys tiivistyy!

En ole ehtinyt päivittämään blogia noin kuukauteen. Kaikenlaista bloggaamisen arvoista kuitenkin olisi, muutama kirja-arviokin odottaa kirjoittamista. Tällä kertaa kuitenkin kerron vähän minua tällä hetkellä jännittävistä asioista, sekä uusista ja tulevista kirjoista.

Olen viime vuosina istunut lähinnä kotona, joten oudoksun ajatusta tilaisuudesta jossa on paljon ihmisiä. Suurin odotuksin ja jännityksellä lähden siis tuleviin kirjanjulkistuskarkeloihin, jotka järjestetään Finncon-perjantaina Vihtorin Kirjastossa. Kyseisessä tilaisuudessa nimittäin julkistetaan peräti neljä kirjaa, ja tupa tulee olemaan täynnä kirjailijoita. Jännitän uskallanko näin pitkän erakoitumisen jälkeen puhua kenellekään. Tarvitsenko rohkaisuryyppyjä? Punastunko tai änkytänkö? Rohkaisuryyppyjen jälkeen varmasti.

Jännitän vähän myös Eeron puolesta, koska olen hyvä jännittämään. Eero on mukana julkaistavassa antologiassa Teräskoura ja muita sivuja Stepanin koodeksista. Eeron novelli Viimeinen sivu sijoittuu Vaasaan, ja mystisiin Vanhan Vaasan tunneleihin. Tämän novellin lisäksi päivänvalon näkee Eeron Intiaan sijoittuva seikkailukirja Patli Dunin yö.
 
Tein Patli Dunin yön kansikuvan ja kansitaiton itse, joten jännitän miltä lopputulos näyttää sitten kun kirjan saa kouraansa. Entä onnistuivatko sisäsivuille luomani kuvitukset? Ovatko viivat muuttuneet tuhruksi? Onko kannen väri aavistuksen pielessä? Ja kirjoitinko edes otsikon oikein? Tuolla fontilla on vähän paha mennä sanomaan...

Suurin jännityksen aiheeni on kuitenkin se, että joudun eroon lapsesta. Suunnitelmien mukaan tarkoitus olisi viettää kunnon Finncon viikonloppu, ja yöpyä Tampereella kaksi yötä ihan hotellissa. Olen imettänyt jo vuoden ja neljä kuukautta, tavoitteena olisi vähitään kolme perättäistä pitkääperjantaita. Kansanperinteestä kinnostuneet tietävät miksi. Olen ollut tähän mennessä yhden yön poissa lapsen luota. Silloinkin itku ja ikävä tuli jo lähdettäessä. Ja siis minä olin se joka itkin. Jos ihan hirvittävä ikävä iskee, joudunko hyppäämään junaan kesken Finncon rientojen, ja porhaltamaan kohti Etelä-Pohjanmaata? Olisiko se noloa?

Kaiken tämän jännityksen keskellä postista tipahti vielä yksi jännittävä juttu lisää, nimittäin Nova 2014 -antologia. Tähän kirjaan on koottuu vuoden 2014 Nova-kirjoituskilpailun kärkikymmenikkö.
Kun selasin kirjaa, huomasin että olenkin lukenut kaikki kirjan novellit Spinistä ja Kosmoskynästä jo viime vuonna. Muihin lehdissä julkaistuihin novelleihin verrattuina Novassa menestyjät erottuivat kyllä joukosta, joten tunnen olevani hyvässä seurassa. Ainoa joka ei vielä ole aikaisemmin ehtinyt julkaistavaksi, on minun ja Eeron yhteisnovelli, Hämärän tyttö, Suvannon sulho. Se siis saa ensijulkaisunsa tässä antologiassa. Nyt jännään millaisen vastaanoton novellit saavat, sillä muistelen, että inhimillisistä erehdyksistä ja kaikenlaisesta kiirestä johtuen novellieni editoimisessa tuli pienoinen kiire. Kaiken muun lisäksi olin jo autuaasti unohtanut novelleistani aikoinaan saamani palautteen, saati mihin olin nämä lappuset pistänyt.

Tämän antologian novellit ovat suositeltavaa luettavaa kaikille joita kiinnostaa kirjoistuskilpailuun osallistuminen. Esipuheessa Pasi Karppanen kertoo hiukan Nova-kirjoituskilpailun, STK:n sekä Turun Science Fiction Seuran historiasta. Tällainen vastaava kirja olisi ollut mukava lukea silloin kun itse ensimmäsen kerran osallistuin Novaan. Ihan hyvin kumminkin pärjäsin siitä huolimatta, sillä tulokset voi lukea tästä kirjasta.

Noitamainen pääsiäinen

Pääsiäisenä pakkasimme lapsen autoon, ja lähdimme Kuortaneelle mummolaan. Kaikenlaista touhua ilmaantui sitten sopivasti, ja pyhät tuli käytettyä novellin korjailuun, ja piirtämiseen. Jätin pojan ilman suurempia tunnontuskia mummun ja papan hoitoon, ja linnoittauduin vinttikammariin. Sain minä jotain aikaankin. Yksi kuva tulevaan kirjaan tuli melkein valmiiksi, ja novellikin pääsi syyniin.


Ihanaa välillä omistaa useampikin tunti tällaiselle luovalle työskentelylle, etenkin piirtämiselle, kotona kun tuppaa olemaan kaikenlaisia keskeytyksiä ja hasardeja. Lapsi syö kynät ja kumit, ja kissa piirustuspaperit, ym...

Ei koko pääsiäinen sentään kulunut vintissä istuskellen, ehdimme omalta osaltamme katsomaan kokkoa, ja karkottamaan noitia. Poika alkoi olla kokon sytyttämisen aikoihin jo aika väsynyt, joten melko nopeasti palasimme takaisin tupaan. Kokko paloi huonosti, luultavasti muutama noita jäi maisemiin.

Mukana oli perinteisesti matkalukemista, tällä kertaa Lovecraftin Siivekäs kuolema, josta Eero luki minulle ääneen samalla kun piirsin. Sain kuulla tarinat Alonzo Typerin päiväkirjasta, Martinin kylpylärannalla, sekä Kaksi mustaa pulloa.

Noidat ja lähestyvä valpurinyö olivat Alonzo Typerin päiväkirjasta-novellin aiheena, ja taisin vähän innostua tarinasta, sillä oma editoitava novellimme pyörii samojen teemojen parissa. Jalavan julkaisema Lovecraft-sarja tuntuu kärsivän kankeasta käännöksestä. Lovecraftin alkuperäinen teksti on toki sekin kankeaa, mutta olisin toivonut käännökseltä kielellistä selkeyttä. Joistakin lauseista ei meinannut saada tolkkua. Luultavasti lukaisen Siivekkään kuoleman loput novellit joskus myöhemmin Hämärän jälkeen-lukuhaastetta varten.

Tekstin korjailu jatkui päikkärin mittaisissa pätkissä kotiin palattua, ja tänään novelli alkoi näyttää jo vähän valmiimmalta. Ehkä se valmistuu joskus. Huhtikuu pitäisi omistaa taas ihan uusille jutuille, sillä toinen novelli Nova-kirjoituskilpailua varten odottaa käsittelyä.

Eero maalasi kirjastohuoneen keväisen keltaiseksi. Siirrän työpöytäni takaisin heti kun mahdollista. Keltainen on inspiroiva väri.

Pieniä hetkiä kirjoittamiseen ja Nova-kirjoituskilpailu

Nova-kirjoituskilpailu tulee taas! Turun Science Fiction Seuran ja Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajien järjestämä kilpailu on järjestyksessä jo seitsemästoista. Olen uskaltautunut ottamaan osaa kahtena vuotena, ja yllätykseseni sijoittunut kymmenen kärkeen molemmilla kerroilla. Tänä vuonna ajattelin jättäväni kilpailun väliin, sillä aikaa kirjoittamiselle on vielä vähemmän kuin viime vuonna. Sitten tuli sellainen olo, että ehkä sitä nyt muutamaa novellia voisi vilkaista ja editoida kisakuntoon.

Olen aikaisempina vuosina lähettänyt kilpailuun useamman novellin. Ne tekstit, jotka ovat jääneet hiukan keskeneräisiksi ja hiomattomiksi, jäivät luonnollisesti jo esikarsinnassa kisan ulkopuolelle. Nyt jälkikäteen tarkasteltuna näen itsekin tekstieni puutteet. Miten edes olen kehdannut näitä kilpailuun lähetellä? Näistä raakileista voisi kuitenkin kypsytellä valmiita tarinoita tulevaan Novaan. Löysin myös koneelta parin vuoden takaisen ideanpoikasen, tekstikatkelman, joka yhtäkkiä saikin jatkoa. Viikonloppuna käytiin mummolassa, lapsi pääsi viettämään laatuaikaa isovanhempien kanssa, ja minä ehdin kirjoittaa melkein valmiin tarinan. Tykästyin novelliin, ja olen varma, että hiomalla siitä voisi tulla kisanovelli. Sama novelli sopisi kuitenkin myös yhteen antologiaprojektiin, joten nyt olenkin kahden vaihella kumpi näistä olisi houkuttelevampi vaihtoehto. Lähdenkö hakemaan julkaisumahdollisuutta antologiassa, vai panostanko mahdolliseen maineeseen ja glooriaan kisarintamalla? Kirjoitushetkiä pitää varastaa sieltä täältä, enkä ole varma ehdinkö saamaan kahta hyvää ja viimeisteltyä tekstiä aikaan tässä kevään mittaan.

No, aika näyttää mihin teksti lopulta päätyy. Tutkimattomat ovat kirjoittajan tiet.

Kirjoittaisiko välillä runoja? Debytoi runoilijana- kilpailu

Nyt kun novelli on saatu kursittua kasaan (Eeron avustuksella), koossa on yli 11 000 sanaa. Teksti on lähetetty eteenpäin luettavaksi, ja on aika ottaa siihen vähän etäisyyttä ennen editointivaihetta. Olo on aika helpottunut, unohdin tekstin deadlinen joka oli jo viime kuussa, joten jouduin pyytämään lisäaikaa. Vaikka olinkin varma että aikaa olisi riittävästi, hermostutti oma saamattomuus. Pitäis olla jo!

Nyt jotain aivan muuta. Bongasin Nuoren Voiman Liiton Debytoi runoilijana -kilpailun facebookista, ja tartuin syöttiin. Jo viime vuoden puolella minun oli tarkoitus koota runoistani käsikirjoitus lähetettäväksi Satakunnan Ateljeekritiikkiin, mutta sekin meni sivu suun. Nyt voisin valikoida parikymmentä runoa lähetettäväksi tähän kilpailuun. Aikaisemmin runojani on julkaistu Runo päivässä-antologiassa, sekä sanomalehdessä.Valmiita runoja on niin sanotusti pöytälaatikollinen. Dedis tähän kisaan olisi vasta huhtikuun lopussa, joten aikaa runojen valikoimiseen ja uusien kirjoittamiseen on vielä runsaasti. Miten on? Lähteekö joku muukin runoilemaan?

Sekava mutta onnellinen

Tänään otin itseäni niskasta kiinni ja kirjoitin. Laitoin pojan touhuilemaan iskän kanssa, nappasin keskeneräisen novellini työpöydälleni, ja sukelsin siihen! Tulos oli ihan hyvä, nyt on kasassa 3896 sanaa editoimatonta tekstiä, joten olen noin puolessa välissä. Tarinassa on pari möhkälemäistä palikkaa, joiden sijainti ei ole vielä aivan selvillä. Siirtelen niitä mielessäni sinne tänne. Muutenkin olo on vähän sekava, kun on vain suoltanut sanoja pitkin päivää. Päänsisäinen olo näyttää vähän tältä:

Oh, what a tangled web we weave...

 

Olen kumminkin huomannut että tykkään kirjoittaa dekkareita, vaikka välillä menen itsekin sekaisin omien juonieni kanssa. Huomenna käyn taas käsiksi tarinaan uusilla aivoilla!

Lähdemateriaalin pauloissa

Nyt esittelen muutaman kirjan joihin tulee tartuttua aina uudestaan. Omaan kirjastooni olen kerännyt paljon erilaisia kirjoja, joita tarvitsen usein. Lähdemateriaalia tietyistä aiheista on hyvä olla aina käsillä. Esimerkiksi tällä hetkellä olen muistini virkistykseksi lukenut Montague Summersin kirjaa The History of Witchcraft. August Montague Summers (1880-1948) oli katolinen kirkonmies joka tutki intohimoisesti kansanperinnettä. Hänen näkökulmansa niin vampyyreihin, ihmissusiin kuin noituuteenkin on siitä mielenkiintoinen, että hän ilmeisesti uskoi kaikkien näiden ilmiöiden todellisuuteen. Hänen kirjaansa The Werewolf in Lore and Legend, en ole vielä lukenut, mutta uskoisin sen olevan mielenkiintoinen näkökulma aiheeseen, Sabine Baring-Gouldin Ihmissusien kirjan jälkeen luettuna. Baring-Gould oli maallisen järkevä anglikaaninen pappi, joka tuomitsi kaiken taikauskon, myös ihmissudet, harhautuneen ja yksinkertaisen mielen hourekuviksi. Molemmat kirkonmiehet tutkivat taikauskoa ja kansanperinnettä (se tuntui melkein olevan pappien velvollisuus Englannissa 1800-luvulla). Molemmat myös kirjoittivat aimo läjän kauhutarinoita ja makaabereja kertomuksia, joka sekin oli täysin hyväksytty ja suosittu harrastus tuohon aikaan. 

Montague Summersin The History of Witchcraft esittelee useita noituustapauksia keskiajalta lähtien, sekä tärkeimmät piirteet joita sekä kansa että kristityt teologit noitina pidettyihin ihmisiin ja heidän tomintaansa liittivät. Novelliani varten olen kahlanut kirjasta erityisesti sen kahta lukua, Demons and Familiars ja The Sabbath.

Toinen kirja jota olen tutkiskellut novelliini liittyen, on John Mannin Murha, taikuus ja lääkintä, joka kertoo lääkeaineiden historiasta ja käytöstä edellä mainituissa yhteyksissä. Kirjassa on paljon farmakologista nippelitietoa ja mielenkiintoisia kirjallisuusviitteitä. Nappaan kirjan käteeni yleensä aina kun haluan tietää jotain myrkyistä, murhista tai kasvilääkinnästä. Tällä kertaa olen tutkinut osiota Pyskotomimeetit - Vanhan maailman psykotrooppiset kasvit ja sienet.

Aukeama A. E. Waiten kirjasta Book of Spells

Tässä pieni kurkistus kirjahyllyni sisältöön. Noituutta ja paholaista koskevaa kirjallisuutta on paljon, eikä tässä ole mukana suomalaista kansanperinnettä käsittelevää kirjapinoa. Inspiraatiota on tarjolla hyllymetreittäin!

Novellin kirjoittaminen on sujunut silti nihkeästi, sillä kaikenlaista häiritsevää tapahtuu juuri silloin kun alkaa olla kiire. Kannettavasta laukesi tuuletin, ja lainaan Eeron konetta. Niska-hartiakipu on vaivannut aika ajoin muutaman viikon ajan. Lapsi harjoittelee kävelemään. Ja niin edelleen... Loppuviikosta lähdemme kirjoittajaretriittiin (eli mummolaan), ja saan kirjoittaa rauhassa ainakin pari tuntia päivässä. Kyllä ensimmäinen versio valmistuu vielä ennen kuun loppua!

Vuosi 2015 lyhyesti, eli mitä tuli luettua ja mitä kirjoitettua

Lukemisharrastus ja bloggaaminen kärsi huomattavasti viimeisen vuoden aikana, sillä elämässäni tapahtui tärkeämpiä juttuja. Vuosi 2015 alkoi sietämättömässä jännityksessä, raskauteni oli loppusuoralla ja lapsi putkahtikin maailmaan 9. tammikuuta. Siinä olikin viime vuoden tärkein luova projekti.

Toki muitakin juttuja vuoteen mahtui. Hei Rillumapunk!-antologia ilmestyi helmikuussa, ja kyseisessä kirjassa olemme Eeron kanssa molemmat mukana. Yhdessä kirjoitettu novelli Järvikylän Kaisa sai innoituksensa suomalaisista järvihirviöistä, ja erityisesti Loukusanjärven hirviöstä. Novelli onkin sijoitettu Taivalkosken tienoille.

Käytin hyväkseni pikkuvauvakuukausien päikkäriajat ja keväällä ehdin vielä hiukan kirjoittaa, tosin tekstiin paneutuminen jäi heppoiseksi. Osallistuin Nova-kirjoituskilpailuun kolmella novellilla, joista yksi pääsi loppukilpailuun mukaan, ja sijoittui lopulta kuudenneksi. Sijoittunut novelli oli jo vanhempi teksti, ja olin kirjoittanut sen alunperin edellisvuonna Portin novellikilpailuun, jossa se ei kuitenkaan pärjännyt. Muokkasin novellia jonkin verran, ja muutin lopetusta toivoakseni parempaan suuntaan. Kuudes sija oli parempi kuin olin osannut odottaa, sen verran satunnaiseksi koin kirjoittamisvireeni. 

Kesän aikana taistelimme Eeron kanssa loppuun myös erään (silloin) kiireellisen käännösprojektin Salakirjoille. Alunperin syksylle suunniteltu julkaisu kuitenkin viivästyi, joten tätä Tarot - Kuvitettu opas -kirjaa odotellaan edelleen.

Motivoidakseni itseäni kirjoittamaan päätin hakea jäseneksi kustannusosuukunta Osuuskummaan, jäsenhakemukseni hyväksyttiin ja olen siitä hyvin tyytyväinen. Huomasin kuitenkin että ehkä jäsennyys olisi voinut odottaa, sillä osallistumiseni osuustoimintaan on jäänyt vähäiseksi. Ehdin kesän aikana piirtämään kansikuvan Anni Nupposen mainioon steampunk-romaaniin Kauheat lapset, siinä taitaakin olla tärkein panokseni Osuuskummassa. Muutaman raapaleen olen myös ehtinyt kirjoittaa, mutta siihen kirjalliset ambitioni ovat jääneetkin. Puolen vuoden iässä lapseni alkoi osoittaa menohaluja, ja sen jälkeen ollaankin menty, edes taas, ja yhä ylemmäs jos vain mahdollista. Syksyn pimentyessä aloin tuntea uudestaan samanlaista uupumusta kuin alkuvuodesta, niin sanottu "oma aika" alkoi taas kulua nukkumiseen, tai telkkarin aivottomaan töllöttämiseen.

Pitkis ihmettelee rataskissaa.

Deadlinet viuhuivat ohi, Portin novellikilpailuun en osallistunut. Olin myös aikeissa kirjoittaa yhden novellin verran urbaania fantasiaa, mutta lopulta Eero joutui tarttumaan ideaani ja kirjoittamaan ensimmäisen version. Itse en mitenkään ehtinyt tai jaksanut. Jos novelli valitaan julkaistavaksi, palaan siihen editointivaiheessa.

Pari novellia piti tulla julki vielä aivan loppuvuodesta, mutta en saanut itseäni ruoskittua tekemään tarpeellisia korjauksia aivan aikataulussa. Vuoden viimeisenä päivänä postilaatikkoon kolahti Spin, jossa julkaistiin toissavuoden Novassa hyvin pärjännyt pikkuinen novelli Tähden hauta. Tämän tekstin julkaisu on tietyssä mielessä tärkeä henkilökohtainen saavutus. Tähden hauta on luultavasti ensimmäinen kirjoittamani novelli. Ensimmäinen versio syntyi jo joskus 90-luvulla, sitten koko kirjoitusharrastukseni painuikin pitkäksi aikaa unholaan.

Lukeminen on jäänyt toissijaiseksi harrastukseksi, sillä nukkuminen on usein vienyt ykkössijan. Lähinnä olen lukenut sarjakuvia, novelleja ja muutaman tietokirjan. Pitkään romaaniin en ole juurikaan uskaltanut tarttua, sillä tilaisuuksia lukemiseen on tullut vain satunnaisesti. Olin asettanut Goodreadsissa viime vuoden tavoitteekseni 50 kirjaa, mutta ehdin lukea vain 35, vaikka laskinkin mukaan jopa sarjakuvat. Mielenkiintoisia lukuelämyksiä olivat muun muassa Mirkka Lappalaisen Maailman painavin raha, sekä Juho Kuorikosken Suuret seikkailupelit.

Palan halusta kirjoittaa blogiin muutamista lukemistani kirjoista, mutta en tiedä koska seuraava tilaisuus tarjoutuu. Öisin sängyssä huomaan miettiväni tarinoita joista pitäisi kirjoittaa kokonainen kirja, mutta senkin aika on jossain kaukana tulevaisuudessa. Facebookin kaverilistalle on päätynyt niin paljon kirjailijoita, että tuntuu siltä kuin kaikki kirjoittaisivat romaania. Siis ihan kaikki. Mutta kyllä minäkin sitten joskus... Eero sanoi niin hyvin, jälkikasvua katsellessaan; Vaikka kirjoittaisin hirmu hyvän kirjan, saisin Finlandia-palkinnon tai vaikka Nobelin, niin mitään tähän verrattavaa en kuitenkaan saisi aikaan. Sen verran ihmeellinen oli tämä vuosi.

...ei se ollutkaan ihan tarkkaan kuollut...

Katvealue vaikutti jo kovin kuolleelta, mutta yritän puhallella siihen vähän eloa. Syy piiiitkään blogitaukoon on perheenlisäys. Kirja- ja pelipostaukset ovat jääneet vähemmälle nyt kun ei ole enää aikaa lukea, pelata, saati kirjoittaa kokemuksistaan. Olen näköjään lopettanut bloggaamisen melko pian raskaaksi tulemisen jälkeen. Lapsi valtaa ajatukset siinä määrin että ehkä blogitauko olikin tässä vaiheessa vain hyvä juttu, muuten Katvealue olisi hyvin pian muuttunut taas yhdeksi vauvablogiksi, mitä se missään nimessä ei saisi olla.

Vuoden aikana on tapahtunut hurjasti kaikenlaista jännää, ja omaakin tekstiä on välillä syntynyt. Nova kirjoituskilpailussa sain tänä vuonna kuudennen sijan. Olen tyytyväinen sijoituksesta, sillä en alunperinkään uskonut pärjääväni tänä vuonna yhtä hyvin kuin viime vuoden kilvassa. Kolmesta lähettämästäni novellista yksi ylsi kymmenen kärkeen. Isompi yllätys oli sijoitus Atorox-kärkikymmenikössä. Murhamystiikassa ilmestynyt Rieseholtin valot tuli kolmanneksi, ja sijoitus melkein tiputti minut tuolilta. Novasijoituksesta olen kuitenkin jollain tapaa enemmän kiitollinen. Rieseholtin valojen kirjoittamisesta tuntuu olevan jo ikuisuus, ja sen jälkeen tekstiä on syntynyt helkkarin vähän. Noidan perinnön saama kuudes sija sai minut uskomaan että kirjoittamiseni ei ole aivan tyystin jäissä. Rieseholtin valojen hyvä menestys Atorox-äänestyksessä oli tietysti mahtava kannustin, olen nimittäin suunnitellut tarinalle jatkoa jo parin novellin verran, ja ehkä ne siirtyvät paperillekin kohtapuoliin.

Lukukokemuksiini äitiytyminen on vakuttanut myös. Olen lukenut enemmän sarjakuvia, sillä niiden kompakti kerronta sopii tämänhetkisen elämäni aikatauluihin paremmin. Bill Willinghamin Fables-sarjaan tutustuin The Wolf among us -pelin myötä, ja kyllä se vaan on aika koukuttava kuvasarja. Olen lukenut jo kuudenteen Homelands- osaan saakka, ja tarinassa päästiin vihdoin kurkistamaan satuhahmojen kotimaailmoihin.

Sain vihdoin luettua myös Alan Mooren Watchmen-sarjakuvan. Ymmärrän kyllä miksi tämä on monelle jonkinlainen sarjakuvakerronnan raamattu, sen verran monitasoinen kuvakudos on kyseessä. Itse en kuitenkaan pitänyt tästä yhtä paljon kuin esimerkiksi From Hell-sarjasta. Mielestäni koko paketti oli paikoitellen jopa vähän sekava, ja loppuratkaisu hivenen höpsö.

Kauhua ja supersankareita.

Kauhua olen annostellut itselleni muun muassa Joe (Stephen Kingin poika) Hillin Locke & Key-sarjakuvien muodossa. Ensimmäinen osa vaikutti ihan mukiinmenevältä, joten eiköhän niitä tule jatkossakin hankittua käsiinsä. Näistä ja muista sarjakuvista kunnon postaukset myöhemmin. 

Oikeastaan olen ehtinyt tässä reilun vuoden aikana tehdä enemmän kuin ikinä olisin uskonut. Olen kirjoittanut novelleja, raapaleita, vauvablogia... Kesän aikana runnoimme yhdessä Eeron kanssa päätökseen hankalan käännösprojektin. Perheytyminen on ollut hieno juttu, ja lapsellistuminen antoisaa. Olen tänä vuonna nauranut enemmän pelkästä nauramisen ilosta. Olen leikkinyt ja halaillut ja suukotellut. Olen ottanut ilon irti nukkumisesta, silloin kun siihen on tilaisuus. Minulla tuntuu olevan enemmän sanottavaa, mutta vähemmän aikaa sanoa se, joten yritän valita sanani tarkemmin. 

 

Toivottavasti seuraava päivitys ei jää ihan ensi vuoteen, sillä kaikenlaista kivaa kerrottavaa olisi tiedossa.