Nova 2015 -antologia

Nova kirjoituskilpailun kärkikymmenikkö vuodelta 2015 on koottu antologiaksi. Ilmeisesti kirja oli myynnissä jo Worldconissa, mutta minä vielä odottelen että posti tuo minulle oman kappaleeni. Antologiaa voi tilata kymmenen euron hintaan suoraan Turun Science Fiction Seuralta.

Kansikuva on Anna Mattilan ja Juhani Mönkkösen käsialaa. (kuva pöllitty TSFS sivulta)

Tämä antologia kannattaa hommata jos kirjoituskilpailut kiinnostavat, siitä saa hyvän käsityksen millainen tekstien taso on. Vuoden 2015 Novan voittajanovelli, Aleksi Kuution kynäilemä Solmuntekijä pärjäsi tämän vuoden Atorox-äänestyksessä peräti toiseksi ja Asta Lepän Avain (5. sija Novassa) kahdeksanneksi, joten saahan Nova-kirjoituskilpailu olla ylpeä novelliensa menestyksestä.

Itse olen antologiassa mukana novellilla Noidan perintö, joka oli myös Atorox ehdokkaana. Ostakaa ja lukekaa! 

Finncon lähestyy, jännitys tiivistyy!

En ole ehtinyt päivittämään blogia noin kuukauteen. Kaikenlaista bloggaamisen arvoista kuitenkin olisi, muutama kirja-arviokin odottaa kirjoittamista. Tällä kertaa kuitenkin kerron vähän minua tällä hetkellä jännittävistä asioista, sekä uusista ja tulevista kirjoista.

Olen viime vuosina istunut lähinnä kotona, joten oudoksun ajatusta tilaisuudesta jossa on paljon ihmisiä. Suurin odotuksin ja jännityksellä lähden siis tuleviin kirjanjulkistuskarkeloihin, jotka järjestetään Finncon-perjantaina Vihtorin Kirjastossa. Kyseisessä tilaisuudessa nimittäin julkistetaan peräti neljä kirjaa, ja tupa tulee olemaan täynnä kirjailijoita. Jännitän uskallanko näin pitkän erakoitumisen jälkeen puhua kenellekään. Tarvitsenko rohkaisuryyppyjä? Punastunko tai änkytänkö? Rohkaisuryyppyjen jälkeen varmasti.

Jännitän vähän myös Eeron puolesta, koska olen hyvä jännittämään. Eero on mukana julkaistavassa antologiassa Teräskoura ja muita sivuja Stepanin koodeksista. Eeron novelli Viimeinen sivu sijoittuu Vaasaan, ja mystisiin Vanhan Vaasan tunneleihin. Tämän novellin lisäksi päivänvalon näkee Eeron Intiaan sijoittuva seikkailukirja Patli Dunin yö.
 
Tein Patli Dunin yön kansikuvan ja kansitaiton itse, joten jännitän miltä lopputulos näyttää sitten kun kirjan saa kouraansa. Entä onnistuivatko sisäsivuille luomani kuvitukset? Ovatko viivat muuttuneet tuhruksi? Onko kannen väri aavistuksen pielessä? Ja kirjoitinko edes otsikon oikein? Tuolla fontilla on vähän paha mennä sanomaan...

Suurin jännityksen aiheeni on kuitenkin se, että joudun eroon lapsesta. Suunnitelmien mukaan tarkoitus olisi viettää kunnon Finncon viikonloppu, ja yöpyä Tampereella kaksi yötä ihan hotellissa. Olen imettänyt jo vuoden ja neljä kuukautta, tavoitteena olisi vähitään kolme perättäistä pitkääperjantaita. Kansanperinteestä kinnostuneet tietävät miksi. Olen ollut tähän mennessä yhden yön poissa lapsen luota. Silloinkin itku ja ikävä tuli jo lähdettäessä. Ja siis minä olin se joka itkin. Jos ihan hirvittävä ikävä iskee, joudunko hyppäämään junaan kesken Finncon rientojen, ja porhaltamaan kohti Etelä-Pohjanmaata? Olisiko se noloa?

Kaiken tämän jännityksen keskellä postista tipahti vielä yksi jännittävä juttu lisää, nimittäin Nova 2014 -antologia. Tähän kirjaan on koottuu vuoden 2014 Nova-kirjoituskilpailun kärkikymmenikkö.
Kun selasin kirjaa, huomasin että olenkin lukenut kaikki kirjan novellit Spinistä ja Kosmoskynästä jo viime vuonna. Muihin lehdissä julkaistuihin novelleihin verrattuina Novassa menestyjät erottuivat kyllä joukosta, joten tunnen olevani hyvässä seurassa. Ainoa joka ei vielä ole aikaisemmin ehtinyt julkaistavaksi, on minun ja Eeron yhteisnovelli, Hämärän tyttö, Suvannon sulho. Se siis saa ensijulkaisunsa tässä antologiassa. Nyt jännään millaisen vastaanoton novellit saavat, sillä muistelen, että inhimillisistä erehdyksistä ja kaikenlaisesta kiirestä johtuen novellieni editoimisessa tuli pienoinen kiire. Kaiken muun lisäksi olin jo autuaasti unohtanut novelleistani aikoinaan saamani palautteen, saati mihin olin nämä lappuset pistänyt.

Tämän antologian novellit ovat suositeltavaa luettavaa kaikille joita kiinnostaa kirjoistuskilpailuun osallistuminen. Esipuheessa Pasi Karppanen kertoo hiukan Nova-kirjoituskilpailun, STK:n sekä Turun Science Fiction Seuran historiasta. Tällainen vastaava kirja olisi ollut mukava lukea silloin kun itse ensimmäsen kerran osallistuin Novaan. Ihan hyvin kumminkin pärjäsin siitä huolimatta, sillä tulokset voi lukea tästä kirjasta.

Pieniä hetkiä kirjoittamiseen ja Nova-kirjoituskilpailu

Nova-kirjoituskilpailu tulee taas! Turun Science Fiction Seuran ja Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajien järjestämä kilpailu on järjestyksessä jo seitsemästoista. Olen uskaltautunut ottamaan osaa kahtena vuotena, ja yllätykseseni sijoittunut kymmenen kärkeen molemmilla kerroilla. Tänä vuonna ajattelin jättäväni kilpailun väliin, sillä aikaa kirjoittamiselle on vielä vähemmän kuin viime vuonna. Sitten tuli sellainen olo, että ehkä sitä nyt muutamaa novellia voisi vilkaista ja editoida kisakuntoon.

Olen aikaisempina vuosina lähettänyt kilpailuun useamman novellin. Ne tekstit, jotka ovat jääneet hiukan keskeneräisiksi ja hiomattomiksi, jäivät luonnollisesti jo esikarsinnassa kisan ulkopuolelle. Nyt jälkikäteen tarkasteltuna näen itsekin tekstieni puutteet. Miten edes olen kehdannut näitä kilpailuun lähetellä? Näistä raakileista voisi kuitenkin kypsytellä valmiita tarinoita tulevaan Novaan. Löysin myös koneelta parin vuoden takaisen ideanpoikasen, tekstikatkelman, joka yhtäkkiä saikin jatkoa. Viikonloppuna käytiin mummolassa, lapsi pääsi viettämään laatuaikaa isovanhempien kanssa, ja minä ehdin kirjoittaa melkein valmiin tarinan. Tykästyin novelliin, ja olen varma, että hiomalla siitä voisi tulla kisanovelli. Sama novelli sopisi kuitenkin myös yhteen antologiaprojektiin, joten nyt olenkin kahden vaihella kumpi näistä olisi houkuttelevampi vaihtoehto. Lähdenkö hakemaan julkaisumahdollisuutta antologiassa, vai panostanko mahdolliseen maineeseen ja glooriaan kisarintamalla? Kirjoitushetkiä pitää varastaa sieltä täältä, enkä ole varma ehdinkö saamaan kahta hyvää ja viimeisteltyä tekstiä aikaan tässä kevään mittaan.

No, aika näyttää mihin teksti lopulta päätyy. Tutkimattomat ovat kirjoittajan tiet.

Vuosi 2015 lyhyesti, eli mitä tuli luettua ja mitä kirjoitettua

Lukemisharrastus ja bloggaaminen kärsi huomattavasti viimeisen vuoden aikana, sillä elämässäni tapahtui tärkeämpiä juttuja. Vuosi 2015 alkoi sietämättömässä jännityksessä, raskauteni oli loppusuoralla ja lapsi putkahtikin maailmaan 9. tammikuuta. Siinä olikin viime vuoden tärkein luova projekti.

Toki muitakin juttuja vuoteen mahtui. Hei Rillumapunk!-antologia ilmestyi helmikuussa, ja kyseisessä kirjassa olemme Eeron kanssa molemmat mukana. Yhdessä kirjoitettu novelli Järvikylän Kaisa sai innoituksensa suomalaisista järvihirviöistä, ja erityisesti Loukusanjärven hirviöstä. Novelli onkin sijoitettu Taivalkosken tienoille.

Käytin hyväkseni pikkuvauvakuukausien päikkäriajat ja keväällä ehdin vielä hiukan kirjoittaa, tosin tekstiin paneutuminen jäi heppoiseksi. Osallistuin Nova-kirjoituskilpailuun kolmella novellilla, joista yksi pääsi loppukilpailuun mukaan, ja sijoittui lopulta kuudenneksi. Sijoittunut novelli oli jo vanhempi teksti, ja olin kirjoittanut sen alunperin edellisvuonna Portin novellikilpailuun, jossa se ei kuitenkaan pärjännyt. Muokkasin novellia jonkin verran, ja muutin lopetusta toivoakseni parempaan suuntaan. Kuudes sija oli parempi kuin olin osannut odottaa, sen verran satunnaiseksi koin kirjoittamisvireeni. 

Kesän aikana taistelimme Eeron kanssa loppuun myös erään (silloin) kiireellisen käännösprojektin Salakirjoille. Alunperin syksylle suunniteltu julkaisu kuitenkin viivästyi, joten tätä Tarot - Kuvitettu opas -kirjaa odotellaan edelleen.

Motivoidakseni itseäni kirjoittamaan päätin hakea jäseneksi kustannusosuukunta Osuuskummaan, jäsenhakemukseni hyväksyttiin ja olen siitä hyvin tyytyväinen. Huomasin kuitenkin että ehkä jäsennyys olisi voinut odottaa, sillä osallistumiseni osuustoimintaan on jäänyt vähäiseksi. Ehdin kesän aikana piirtämään kansikuvan Anni Nupposen mainioon steampunk-romaaniin Kauheat lapset, siinä taitaakin olla tärkein panokseni Osuuskummassa. Muutaman raapaleen olen myös ehtinyt kirjoittaa, mutta siihen kirjalliset ambitioni ovat jääneetkin. Puolen vuoden iässä lapseni alkoi osoittaa menohaluja, ja sen jälkeen ollaankin menty, edes taas, ja yhä ylemmäs jos vain mahdollista. Syksyn pimentyessä aloin tuntea uudestaan samanlaista uupumusta kuin alkuvuodesta, niin sanottu "oma aika" alkoi taas kulua nukkumiseen, tai telkkarin aivottomaan töllöttämiseen.

Pitkis ihmettelee rataskissaa.

Deadlinet viuhuivat ohi, Portin novellikilpailuun en osallistunut. Olin myös aikeissa kirjoittaa yhden novellin verran urbaania fantasiaa, mutta lopulta Eero joutui tarttumaan ideaani ja kirjoittamaan ensimmäisen version. Itse en mitenkään ehtinyt tai jaksanut. Jos novelli valitaan julkaistavaksi, palaan siihen editointivaiheessa.

Pari novellia piti tulla julki vielä aivan loppuvuodesta, mutta en saanut itseäni ruoskittua tekemään tarpeellisia korjauksia aivan aikataulussa. Vuoden viimeisenä päivänä postilaatikkoon kolahti Spin, jossa julkaistiin toissavuoden Novassa hyvin pärjännyt pikkuinen novelli Tähden hauta. Tämän tekstin julkaisu on tietyssä mielessä tärkeä henkilökohtainen saavutus. Tähden hauta on luultavasti ensimmäinen kirjoittamani novelli. Ensimmäinen versio syntyi jo joskus 90-luvulla, sitten koko kirjoitusharrastukseni painuikin pitkäksi aikaa unholaan.

Lukeminen on jäänyt toissijaiseksi harrastukseksi, sillä nukkuminen on usein vienyt ykkössijan. Lähinnä olen lukenut sarjakuvia, novelleja ja muutaman tietokirjan. Pitkään romaaniin en ole juurikaan uskaltanut tarttua, sillä tilaisuuksia lukemiseen on tullut vain satunnaisesti. Olin asettanut Goodreadsissa viime vuoden tavoitteekseni 50 kirjaa, mutta ehdin lukea vain 35, vaikka laskinkin mukaan jopa sarjakuvat. Mielenkiintoisia lukuelämyksiä olivat muun muassa Mirkka Lappalaisen Maailman painavin raha, sekä Juho Kuorikosken Suuret seikkailupelit.

Palan halusta kirjoittaa blogiin muutamista lukemistani kirjoista, mutta en tiedä koska seuraava tilaisuus tarjoutuu. Öisin sängyssä huomaan miettiväni tarinoita joista pitäisi kirjoittaa kokonainen kirja, mutta senkin aika on jossain kaukana tulevaisuudessa. Facebookin kaverilistalle on päätynyt niin paljon kirjailijoita, että tuntuu siltä kuin kaikki kirjoittaisivat romaania. Siis ihan kaikki. Mutta kyllä minäkin sitten joskus... Eero sanoi niin hyvin, jälkikasvua katsellessaan; Vaikka kirjoittaisin hirmu hyvän kirjan, saisin Finlandia-palkinnon tai vaikka Nobelin, niin mitään tähän verrattavaa en kuitenkaan saisi aikaan. Sen verran ihmeellinen oli tämä vuosi.

...ei se ollutkaan ihan tarkkaan kuollut...

Katvealue vaikutti jo kovin kuolleelta, mutta yritän puhallella siihen vähän eloa. Syy piiiitkään blogitaukoon on perheenlisäys. Kirja- ja pelipostaukset ovat jääneet vähemmälle nyt kun ei ole enää aikaa lukea, pelata, saati kirjoittaa kokemuksistaan. Olen näköjään lopettanut bloggaamisen melko pian raskaaksi tulemisen jälkeen. Lapsi valtaa ajatukset siinä määrin että ehkä blogitauko olikin tässä vaiheessa vain hyvä juttu, muuten Katvealue olisi hyvin pian muuttunut taas yhdeksi vauvablogiksi, mitä se missään nimessä ei saisi olla.

Vuoden aikana on tapahtunut hurjasti kaikenlaista jännää, ja omaakin tekstiä on välillä syntynyt. Nova kirjoituskilpailussa sain tänä vuonna kuudennen sijan. Olen tyytyväinen sijoituksesta, sillä en alunperinkään uskonut pärjääväni tänä vuonna yhtä hyvin kuin viime vuoden kilvassa. Kolmesta lähettämästäni novellista yksi ylsi kymmenen kärkeen. Isompi yllätys oli sijoitus Atorox-kärkikymmenikössä. Murhamystiikassa ilmestynyt Rieseholtin valot tuli kolmanneksi, ja sijoitus melkein tiputti minut tuolilta. Novasijoituksesta olen kuitenkin jollain tapaa enemmän kiitollinen. Rieseholtin valojen kirjoittamisesta tuntuu olevan jo ikuisuus, ja sen jälkeen tekstiä on syntynyt helkkarin vähän. Noidan perinnön saama kuudes sija sai minut uskomaan että kirjoittamiseni ei ole aivan tyystin jäissä. Rieseholtin valojen hyvä menestys Atorox-äänestyksessä oli tietysti mahtava kannustin, olen nimittäin suunnitellut tarinalle jatkoa jo parin novellin verran, ja ehkä ne siirtyvät paperillekin kohtapuoliin.

Lukukokemuksiini äitiytyminen on vakuttanut myös. Olen lukenut enemmän sarjakuvia, sillä niiden kompakti kerronta sopii tämänhetkisen elämäni aikatauluihin paremmin. Bill Willinghamin Fables-sarjaan tutustuin The Wolf among us -pelin myötä, ja kyllä se vaan on aika koukuttava kuvasarja. Olen lukenut jo kuudenteen Homelands- osaan saakka, ja tarinassa päästiin vihdoin kurkistamaan satuhahmojen kotimaailmoihin.

Sain vihdoin luettua myös Alan Mooren Watchmen-sarjakuvan. Ymmärrän kyllä miksi tämä on monelle jonkinlainen sarjakuvakerronnan raamattu, sen verran monitasoinen kuvakudos on kyseessä. Itse en kuitenkaan pitänyt tästä yhtä paljon kuin esimerkiksi From Hell-sarjasta. Mielestäni koko paketti oli paikoitellen jopa vähän sekava, ja loppuratkaisu hivenen höpsö.

Kauhua ja supersankareita.

Kauhua olen annostellut itselleni muun muassa Joe (Stephen Kingin poika) Hillin Locke & Key-sarjakuvien muodossa. Ensimmäinen osa vaikutti ihan mukiinmenevältä, joten eiköhän niitä tule jatkossakin hankittua käsiinsä. Näistä ja muista sarjakuvista kunnon postaukset myöhemmin. 

Oikeastaan olen ehtinyt tässä reilun vuoden aikana tehdä enemmän kuin ikinä olisin uskonut. Olen kirjoittanut novelleja, raapaleita, vauvablogia... Kesän aikana runnoimme yhdessä Eeron kanssa päätökseen hankalan käännösprojektin. Perheytyminen on ollut hieno juttu, ja lapsellistuminen antoisaa. Olen tänä vuonna nauranut enemmän pelkästä nauramisen ilosta. Olen leikkinyt ja halaillut ja suukotellut. Olen ottanut ilon irti nukkumisesta, silloin kun siihen on tilaisuus. Minulla tuntuu olevan enemmän sanottavaa, mutta vähemmän aikaa sanoa se, joten yritän valita sanani tarkemmin. 

 

Toivottavasti seuraava päivitys ei jää ihan ensi vuoteen, sillä kaikenlaista kivaa kerrottavaa olisi tiedossa.