Kotiseutulehdessä julkaistiin noin vuosina 1910 -1912 useampikin juttu elohopean käytöstä kansantaikuudessa. Tämä ensimmäinen leikekirjaani merkitty juttu on mielenkiintoinen siksi, että se kertoo kaksikin keinoa painajaisen (eli ajajaisen) karkottamiseen.
Elohopean taikavoima
Tavallisimpia aineita, mitä suomalainen taikuri tarvitsee,
on elohopea, jolle onkin omistettu ihmeellinen voima. Toisin paikoin
(Tammelassa) sitä käytetään lääkkeenä, annetaan esim. pistosta sairastavan
niellä sitä ja samalla käsketään sen poistamaan tauti. Ehkä yleisimmin on sitä
kuitenkin sekä länsi- että itä-Suomessa käytetty estämään painajaista navettaan
tulemasta.: navetan kynnykseen kaivetaan reikä, sinne pannaan elohopeata ja
reikä suljetaan puutapilla. Silloin ei painajainen tule. Antreassa taasen on
erään asuinrakennuksen perustuksista löydetty pieni puinen pullo, jossa oli
elohopeata; varmaan se sielläkin oli suojelevana voimana. Monen monta muuta
tapausta sen käyttämisestä voisi luetella.
Mutta mistähän syystä on elohopealle tällainen voima
omistettu? Tosin on useilla metalleilla jonkinlainen taikamerkitys ja
elohopealle sitä olisi voinut erikoisesti sen elokkuus lisätä. Niinikään voisi
hyvällä syyllä ajatella, kuten toht. V. J. Mansikka on huomauttanut, että
elohopean kaikkea pahaa vastustava ja hävittävä voima olisi johtunut sen
hävittävästä vaikutuksesta muihin metalleihin, esim. kultaan. Mutta nämä
selitykset eivät kuitenkaan mielestäni oikein riitä. On sitä vastoin vielä eräs
seikka, minkä luulisi antaneen elohopeale juuri siinä piilevän salaperäisen
merkityksen ja voiman, jota sitten on eri tarkoituksiin alettu käyttää.
Jo vanhalla ajalla oli kreikkalainen lääkäri ja filosofi
Empedokles (n. 495 – 435 e. Kr. s.) perustanut opin, että kaikki olemassa oleva
on kokoonpantu neljästä elementistä: maasta, vedestä, ilmasta ja tulesta.
Ihmisessä, eläimessä, kasvissa, kivissä, metalleissa, maassa ja taivaankappaleissa
kaikissa oli palanen näitä alkuaineita. Myöhempi filosofi Platon (427 – 347) hyväksyi myös tämän opin, mutta lisäsi siihen
vielä sen, että neljä elementtiä olivat itse ensin muodostuneet yhdestä ja
samasta alkuaineesta.
Alkemistit, jotka metalleja muuttelivat ja sekoittelivat ja
tällä tavalla sittemmin koettivat tehdä kultaa, selittivät edellisen opin
mukaan, että jos tahtoo muuttaa metallin toiseksi, niin ei tarvitse muuta kuin
ottaa siitä vissi määrä jotakin elementtiä pois ja panna sijaan jotain toista,
niin on uusi metalli valmis. Vielä helpommin tämä käy päinsä, jos voi metallin
johtaa takaisin sen alkuaineeseen, jossa se siis ei enää ole tulta, ei ilmaa,
ei vettä eikä maata. Kun aines oli siinä muodossa, niin oli siitä helppo saada
mitä metallia tahansa.
Puuttui siis vain tuon alkuaineen löytäminen. Heti kun
elohopea tuli tunnetuksi, niin luultiin että siinä oli löydetty alkuaine.
Elohopeahan helposti yhtyy toisiin metalleihin ja tällaisella sekoituksella on
suuressa määrin toisenlaiset ominaisuudet kuin alkuperäisellä metallilla.
Niinpä esim. kun tinaan sekoitetaan elohopeata, niin se menettää sen narisevan
äänen, mikä siitä muuten syntyy, kun sitä käsissään taivuttelee. Sitä paitsi se
tulee raskaammaksi ja enemmän hopean näköiseksi niin että pintapuolisesti
katsottuna se todella näyttää muuttuneen hopeaksi. Miten suuri merkitys
elohopealla oli alkemistien toimissa, näkyy erään 5:nnen vuosisadan alussa j
Kr. s. eläneen alkemisti Synesiuksen lausunnosta: elohopa mukautuu kaikkiin
muotoihin, niin kuin vaha ottaa vastaan kaikki värit; se tekee kaikki
valkeaksi, vetää itseensä sielun kaikista aineista. Se muuttaa kaikki värit ja
pysyy itse, kun sitä vastoin toiset eivät pysy; ja vaikka se itse näkyväisesti
ei olisi olemassa, niin se kuitenkin sisältyy aineisiin.
Kun huomaa, minkälainen merkitys etenkin keskiajalla on sekä
astrologialla että alkemialla, niin on hyvin luultavaa, että se arvo, minkä
tutkijat antoivat elohopealle, teki sen kansan kesken salaperäisen
voimalliseksi aineeksi. Ja vaikka alkemistit itsekin myöhemmin huomasivat, että
elohopea ei ollutkaan kaivattu alkuaine, niin ei se sittenkään voinut kansassa
menettää merkitystään. Samoinhan kävi sen kaksihaaraisen oksan, jolla vesi- ja
metallisuonia etsittiin: kun tiedemiehet ihastuneina kävivät tutkimaan, mikä
voima oksaa taivutti alaspäin vesien ja metallien luona, niin usko kansassa
kasvoi tuollaisen oksan taikavoimaan. Ja vaikka sitten huomattiinkin, että tuo
oksa vasta ihmisen kädessä joissakin kohdin taipui, niin ei kansa enää
menettänyt luottamustaan siihen, vaan uskoo vielä tänä päivänä, että
sellaisella oksalla voi löytää vesisuonia (kts. Antero Vipunen v. 1909)
Elohopean taikavoima perustuisi siis tämän mukaan alkujaan
tieteelliseen tutkimukseen. Se on hyvin luultavaa, sillä onhan tunnettua, että
monet muutkin taikaluulot ovat etenkin keskiajalla kokonaan saaneet alkunsa
tieteestä. Siitä on paraana esimerkkinä suomamalaisten tarttumusta vastaan
lukemat loitsut: ”jos olet maasta, niin mene maahan; jos olet vedestä niin mene
veteen; jos olet ilmasta, niin mene ilmaan; jos olet tulesta, niin mene tuleen”,
jotka ovat syntyneet ylläesitetystä tietellisestä opista, että kaikki on
kokoonpantu ainoastaan maasta, ilmasta, vedestä ja tulesta. Samalla lailla oli
tunnettu viisiloppinen eli viisikanta alkujaan Itämailla tähtitieteellinen
kuvio, mutta Euroopassa se vähitellen sai salaperäisen merkityksen ja vihdoin
sille Suomessa omistettiin sekä tauteja parantava että erikoisesti painajaista
karkottava voima.
F. A. H
Toinen teksti on poimittu sanomalehdestä. Satakunnan Sanomat vuodelta 1911 kertoo taikauskosta Honkajoella. Näiden kansan taikauskosta kertovien sanomalehtijuttujen tyyli on yleensä aina valistava. Tässä kertomuksessa mainitaan myös elohopean taikuuskäyttö. Jutussa mainittu tietäjä "Tilli" on Nikolai Still niminen mies, jonka elämästä toivon joskus voivani kirjoittaa enemmän.
Taikauskoa Honkajoella
Noin kolme viikkoa sitten laittoi
Honkajoella erään talon vaari vaarinkaljaa ja kun on kaljaa, niin on vieraita.
Mutta kun vieraat olivat menneet, olivat vaarin rahatkin, 70 markkaa huvenneet
vierasten matkassa. Tästä ei vielä pahoin pelästytty, sillä tiedettiinhän
Parkanossa olevan poppamiehen, joka voi toimituttaa takaisin mitä tahtoi. Vaari
lähtikin poikansa seurassa tietäjältä rahojaan tiedustamaan. Mutta poppamies ei
osannut niitä Parkanosta takaisin hankkia, sillä taijan onnistumiseen oli
välttämätöntä käväistä sen pitäjän kirkossa, missä rahat olivat kadonneet.
Tietäjä tekikin matkan Honkajoelle, kävi kirkon kellotapulissa ja pistin jonkun
paperikäärön kelloin soitinhihnan juureen, missä se ensi kerralla kelloja
soitettaissa putosi. Kertojamme ei tiedä tulivatko rahat takaisin, sillä
sellaisia ei huudella, ne kun kuuluvat ammattisalaisuuksiin.
Mutta taikojalla oli toinenkin tarkoitus, samalla näet
parannettiin vaarin pojan käräjäonnea ja vahvisteettiin häntä kateensilmän
varalta, niin ettei häntä ja hänen huonettansa mikään vahingoittaa voisi.
Kaiverrettiin reikiä veräjän pylväisiin, oven kynnyksiin ja pihtipieliin ja
ankarien taikojen ohella valettiin elohopeata reikiin. Tästä sitte pitäisi
miehelle onni paisua ennen luulumaton ja tottahan toki kun on sellaisen miehen ”reilaama”
kuin Tillin.
Jannu