Lupus Scythicus - Carta marinan mystinen peto

Olaus Magnuksen Goottilaisessa kartassa, tai tutummin Carta marinassa on huimaavan paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia.

Luin hiljattain Leena Miekkavaaran mainiota teosta Suomi 1500-luvun kartoissa, ja pääsin tutustumaan moniin Carta marinan merkillisyyksiin. Minua ovat aina kiinnostaneet erityisesti kartan pikkukuvat, sen merihirviöt, eläimet ja kummalliset linnut. Carta marinan merihirviöt ovat kiehtoneet ihmisten mieliä ja niistä on kirjoitettu monesti. Maaeläimistä löytyy tietoa huomattavasti niukemmin, ne ovat toki tutumpia ja tavanomaisempia, mutta on joukossa muutama merkillisyyskin. Olinkin riemuissani kun Miekkavaaran kirjasta löysin tietoa jälleen eräästä kartan mystisestä otuksesta.

Kartan yläosassa seisoo mies pidellen riimukirjoituksin koristeltuja kivitauluja. Tauluissa lukee: Starcaterus pugli sveticus, eli Starkad, ruotsalainen sankari. Starkad on muinaissaagoissa mainittu henkilö, eikä hänen kansallisuutensa varmaankaan ole tarkasti määriteltävissä, mutta Olaus on tässä pelannut kotiin päin ja ilmoittanut hänet ruotsalaiseksi. Starkardin seuralaisena näyttäisi olevan jonkinlainen leijonamainen otus, jolla on pitkät kynnet. Kartassa ei erikseen mainita eläimen nimeä tai merkitystä.

Carta marinan selitysosasta löytyy sentään jotain tietoa. Eläintä kutsutaan nimellä Grimmklau. Se on tarunomainen "skyyttiläinen susi". Olen tutkinut kummallisia eläimiä melkoisen paljon, mutta en ole ikinä kuullut moisesta "skyyttisudesta". Mikä siis on tämä Starcateruksen petomainen seuralainen. Onko kyseessä todella myyttinen hirviö jostain muinaisuuden hämäristä? Siitä oli otettava selko!

Yritin jäljittää Olaus Magnuksen mahdollisia lähteitä kyseistä eläintä koskien. Niitä ei yksinkertaisesti ollut. Carta marinan selitysosan tietoihinkin minun on suhtauduttava hiukan skeptisesti, koska osa näistä tiedoista löytyy vain saksankielisestä käännöksestä Ain kurtze Auslegung. Latinalainen teksti on tiedoiltaan hyvin köyhä. Käännökset eroavat jonkin verran latinalaisesta tekstistä, ja uskon että niitä on koristeltu ja paranneltu kääntämisen yhteydessä. Niinpä termit lupus scythicus ja grimmklau eivät välttämättä edes ole peräisin Olaus Magnukselta.

Ennen Carta marinaa tästä eläimestä tuntuu olevan turha etsiä mainitoja. 1600-luvun eläinkirjoihin se on kuintenkin jo löytänyt tiensä. Informaatio elukan suhteen on kyllä melko köyhää, sekin tuntuu perustuvan kokonaisuudessaan Carta marinaan. Lupus scythicus eli grimmklau (grimklaw, krim-klo, grimklauw) asuu pohjoisessa Skandinaviassa, joskus Norja on mainittu erikseen. Se on julma kuin susi tai leijona ja sillä on hurjat kynnet.

Tällainen elukka Grimmklau on Conrad Gessnerin eläinkirjassa vuodelta 1606.

Yksi kysymys joka nousi jatkuvasti mieleeni oli: Miksi susi oli skyyttiläinen? Skyyteiksi kutsuttiin monia nykyisen venäjän alueella asuvia ihmisiä, ja skyyttiläisen suden luulisi asustelevan ennemmin jossain sillä alueella. Miten se oli päätynyt Norjaan?

Termi 'skyyttiläinen' tuli vastaani aivan omanlaisessaan merkityksessä lueskellessani Topsellin kirjaa History of Four-Footed Beasts. Topsell siteeraa leijonaa käsittelevässä osiossa Plutarkhosta, joka kertoo että vihaista ihmistä voidaan kuvailla sanoilla Niblen eli pilvinen (Nubilare), koska hänen silmiensä yllä roikkuu ikään kuin pilvi. Samoin surullista tai vihaista ilmettä kuvattiin nimellä Scythicus aspectus, koska skyytit näyttivät aina vihaisilta ja valmiilta taisteluun. Ehkä 'scythicus' tässä kuvaakin eläimen melko vihaisen näköistä naamaa, eikä elinpaikkaa ja maantieteellistä sijaintia.

Monissa kirjoissa Grimmklau esiintyy yhdessä Gulon eli ahman kanssa. Ensin ajattelin että Grimmklau sopisi hyvin myös ahman nimitykseksi, eurooppalaisillahan ei ollut juurikaan tietoa millainen elukka kantoi niitä hienoja turkiksia joita ylimystö himoitsi. Ajattelin kuitenkin että tuskin ruotsalaissyntyinen Olaus Magnus olisi keksinyt käyttää ahmasta tällaista nimitystä, saati pirtää sitä kartaansa näin erikoisen näköiseksi. Hän oli sentään matkustanut itse suhteellisen paljon, ristiin rastiin Ruotsia ja käväissyt vähän Suomenkin puolella.

Kaspar Schottin Physica Curiosa vuodelta 1667 esittelee jo tarkemman kuvan Skyyttiläisestä sudesta.

Koko tutkimukseni 1500-lukua vanhempien bestiaarien parissa veti vesiperän, ei mainintaa skyyttisudesta. En löytänyt mytologiasta tai kansanperinteestä oikein mitään joka olisi sopinut grimmklaun esikuvaksi. Ensimmäinen maininta Grimmklausta löytyy Olaus Magnuksen yhteydessä, mutta miksi ihmeessä hän olisi keksinyt tuollaisen otuksen omasta päästään? Mitä tarkoitusta se palvelee Carta marinassa?

Lopulta löysin erään selityksen joka vei minut aivan eri suuntaan. Kirjassa Conceptualizing the World: An Exploration across Disciplines professori Erling Sandmo pohtii Starcatheruksen ja skyyttisuden ongelmaa puhtaasti symbolisesta näkökulmasta. Koko kuvakokoelma Starkadin läheisyydessä liittyy uskontoon, ja niitä on tulkittava uskonnollisena koodina. Kartassa Starkardin ympärillä on kaksi kuvaa pakanauskontoaan harjoittavista saamelaisista. Starkad kivitauluineen on kuin laintauluja kantava Mooses, joka tarjoaa pelastusta Pohjolalle. Lupus Scythicus hänen jalkojensa juuressa ei ole mikään oikea, olemassaoleva peto, vaan Jeremian kirjassakin mainittu Pohjolan Leijona:

"6 .Kohottakaa näkyviin viiri,

joka opastaa Siionin vuorelle.

Paetkaa sinne, älkää viivytelkö!

Herra tuo pohjoisesta onnettomuuden,

tuhon ja hävityksen.

7. Leijona tulee esiin tiheiköstään,

kansojen surmaaja lähtee liikkeelle olinpaikastaan.

Se tulee ja tekee Juudan autioksi,

hävittää sen kaupungit,

niin ettei niihin jää yhtään asukasta. (Jer. 4:6-7)"

Olen siis tehnty asiasta seuraavanlaisia johtopäätöksiä: Olaus Magnus oli koko ikänsä katolinen ja joutui maanpakoon kun Ruotsin valtakunnassa pantiin toimeen uskonpuhdistus. Lupus Scythicus on sijoitettu karttaan kuvakoodiksi, varoituksena väärän uskon leviämisestä. Starkard seisoo oikean uskon symbolina tämän pedon yllä, sen voittajana ja hallitsijana.

Minusta on melko selvää että Starkadin eläinseuralainen on Olaus Magnuksen luomus, joka sittemmin levisi karttakuvasta myös eläintieteellisten julkaisujen sivuille, nimillä Lupus Scythicus. Kovin kuuluisa peto Skyyttisusi ei koskaan ollut, siitä ei tullut fantastisten tarinoitten vakiokuvastoa kuten monista Carta marinan merihirviöistä. 1600-luvun jälkeen sitä ei paljonkaan enää kirjoen sivuilta löydy.

Täytyy tunnustaa että olin hiukan pettynyt, kun tämä oma tutkimukseni ei lopulta paljastanutkaan minulle jotain unohdettua tarua hurjasta jättisudesta. Mutta olihan tämä jälleen mielenkiintoinen matka, jonka aikana opin hurjasti uutta.


Lähteitä:
Leena Miekkavaara : Suomi 1500-luvun kartoissa
Gaspar Schott : Physica curiosa
Edward Topsell : History of Four-Footed Beasts and Serpents 
Conrad Gessner : Historia animalium

Pohjolan myyttinen maantiede osa 1. - Karttojen kertomaa

Olen viime aikoina lueskellut paljon kartografiaa käsitteleviä kirjoja sekä artikkeleita ja törmännyt niin moneen mielenkiintoiseen seikkaan että haluan jakaa oppimaani. Myyttisessä maantieteessä olisi ainesta useampaankin postaukseen, joita toivon mukaan tipahtelee blogiin enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Tässä ensimmäisessä osassa tutkin muutamien karttojen kuvia, sekä esittelen lyhyesti niitä outoja juttuja joita maailman ääriin ja erityisesti tänne Suomen tienoille on merkitty.

Herefordin kartta

Aloitan outouksien metsästämisen Herefordin kartasta. Tätä 1200-luvulla piirrettyä karttaa säilytetään Herefordin katedraalissa, ja sen tekijän uskotaan olevan Richard of Haldingham. Kartta tunnetaan myös Haldinghamin karttana. Kartan keskipisteenä on ajan tavan mukaan Jerusalem, ilmansuunnista itä on kartan yläreunassa, länsi alhaalla. Räiskälemäisen kartan reuna-alueilla sijaitsevat myös Skandinavia ja niemeke joka saattaisi olla Suomi. Pohjolaan on merkitty ainoastaan Norja (Norega), sekä tulkitsematta jäänyt paikannimi Ganzmir.

Runsaasti kuvitettu kartta esittelee maailman äärialueiden kummallisuuksia, eikä pohjola ole jäänyt osattomaksi. Norjaa kuvaavalle niemelle on piirretty lappalainen suksineen sekä apina. Apinan läsnäolo Norjassa jää hämärän peittoon, tosin William Bevan tarjoaa muutamankin selityksen. Kartantekijä on saattanut erehtyä kirjallisten lähteitteinsä tulkinnassa, tai kenties apina viittaa maailman reunalla asuviin pygmeihin.

Norjasta itään on toinen niemimaa, joka voisi olla Ruotsi tai Suomi. Niemen ainoat asukkaat näyttävät olevan kaksi kyyristynyttä koirapäistä hahmoa. Nämä ovat koirankuonolaisia (cynocephali), jotka antiikin aikana kansoittivat ainakin Intiaa, sekä useita kaukaisia saaria. Keskiajalla usko koirankuonolaisten olemassaoloon eli vielä vahvana. Myös skandinaviaan on eksynyt jokin koirankuonolaisten heimo.

Herefordin kartan yksi mystisimmistä hahmoista seisoo koirankuonolaisten vieressä. Hän taluttaa hevosta jonka selkään on ripustettu ihmisen nahka. Latinankielinen teksti selittää hänen olevan Griipin kansaa (Gryphorum gens) ja heidät Haldinghamin Richard on karttaansa sijoittanut Aethicus Isterin Cosmographian kuvailun mukaan.

Yritin löytää jotkin konkreettista tietoa näistä ihmisgriipeistä ja heidän elinpaikastaan. Myös nyljetty ihmisnahka hevosen selässä herätti mielenkiintoni. En kuitenkaan onnistunut löytämään netistä mitään, joten laitan Cosmographian englanninnoksen hankintalistalle ja perehdyn asiaan jossakin tulevassa blogipostauksessa.

Adam Bremeniläisen kartta muistuttaa jo ääriviivoiltaan aavistuksen verran enemmän oikeaa karttaa, mutta on edelleen täynnä mielikuvituksellisia nimiä.

Tämäkin kartta on peräisin 1200-luvulta. Kreikkalaisten Hyperborea myytin mukaan karttaan on sijoitettu Rhipei-vuoristo ja sen takana asuva kyklooppien (Arimaspei) kansa. Myös koirankuonolaiset on merkitty karttaan ja jos Bremeniläistä on uskominen, he elävät Kainuun pohjoispuolella. Kainuu (Kvenland) on tässä kartassa Terra Feminarum, eli Naisten maa. Outo nimi selittyy islanninkielisten sanojen kainulainen (kvenir) ja nainen (kvaenir) samankaltaisuudella. Virheellinen Naisten maa on merkitty moniin karttoihin, ja on näin ollen myös synnyttänyt tarinoita Pohjolan amatsoneista. Itään siirryttäessä vastaan tulevat Ymantopodes (Himatopodes), jotka olivat Solinuksen mukaan yksijalkaisia ihmisiä. Heidän naapureinaan taas asuvat ihmissyöjät (Anthropophagi).

Olaus Magnuksen Pohjoisten kansojen historia-teokseen liittyvä kartta Carta Marina on kuuluisa runsaasta kuvituksestaan. Olaus Magnus tutustui pohjoismaihin tarkasti ennen kartantekoon ryhtymistään. Hän oli syntyjään tanskalainen pappi, ja Ruotsin viimeinen katolinen arkkipiispa. Hän teki anekauppamatkan Pohjanlahden ympäri vuosina 1518-1519 ja keräsi samalla aineistoa kansojen kulttuureista ja eläimistöstä.

Carta Marina onkin maantieteellisesti tarkempi kuin edeltäjänsä. Kartasta ei löydy koirankuonolaisia, mutta sen sijaan runsaasti kansatieteellistä kuvitusta. Metsästys ja kalastusaiheita, hiihtäviä lappalaisia, kansantapoja, hääseremonioita ym. on ripoteltu joka puolelle karttaa. 

Merialueiden osalta Olaus Magnus joutui kuitenkin turvautumaan merenkulkijoiden kuvauksiin ja Carta Marinan meret ovatkin täynnä hirviömäisiä olentoja. Norjan rannikolle on sijoitettu hirvittävä laivoja nielevä kurimus Charybdis (kinahmi, merennielu), joka löytyy myös lukuisista myöhäisemmistä kartoista. Myös Grönlannin osalta Olaus Magnus joutui turvautumaan muiden tietoihin. Grönlanti näkyy osittain kartan vasemmassa ylänurkassa. Siellä näemme kaksi keskenään taistelevaa hahmoa, joista toinen on huomattavasti pienempi. Kyseessä on grönlantilainen pygmi, lintukotolainen eli taivaanäreläinen, joka urheasti puolustautuu isoa ihmistä vastaan. Pygmit on merkitty vielä myöhempiinkin Carta Marinaan pohjautuviin karttoihin, kuten tähän alapuolella olevaan Johann Ficklerin karttaan. 

Tämä karttojen omituisuuksista tällä erää, paljon jäi vielä kertomatta. Seuraavaksi aion perehtyä tarkemmin Hyperboreaan ja sen asukkaisiin, aarnikotkiin ja jättiläisiin. Saatan sivuta myös natsimytologiaa arjalaisten alkukodista.

Lähteet:
Martti Haavio, Bjarmien vallan kukoistus ja tuho (WSOY, 1965)
Erkki Fredrikson, Suomi 500 vuotta Euroopan kartalla (Gummerus, 1993)

William Bevan, Mediaeval geography; an essay in illustration of the Hereford Mappa Mundi