tiistai 20. lokakuuta 2015

David Suchet - Hercule Poirot ja minä

Tunnustaudun faniksi. En muista olenko ensin lukenut kirjoja, vai katsellut sarjaa. Oli sen asian laita miten hyvänsä, kuvittelen Poirotin juuri sellaiseksi kuin miten Suchet hänet esittää. Peter Ustinovin ja muiden nimekkäiden näyttelijöiden tulkitsema belgialainen etsivä oli ennen Suchetin roolisuoritusta vain jonkinlainen karikatyyri itsestään. Tarvittiin oikeanlainen näyttelijä, oikeanlainen näkökulma ja omistautuminen roolille, ennen kuin Agatha Christien kuuluisin henkilöhahmo saatettiin herättää uskottavasti henkiin televisossa. David Suchet kertoo omaelämäkerrassaan tarinan siitä, miten hän astui pikku belgialaisen kiiltonahkakenkiin.

Tämä elämäkerta kiilasi juuri lukemieni kirjojen ohi, ja, nykyisen lukuvauhtini huomioon ottaen, sain sen loppuun ennätysajassa. Loppuun päästyäni olin kuitenkin hiukan pettynyt. Kirja ei ole mitenkään loisteliaasti kirjoitettu, varsinkin pari ensimmäistä lukua tuntui toistavan itseään, melkein kuin sanottavaa ei olisi ollut tarpeeksi. Poirotin ensimmäiset kaudet käydään läpi, jaksot ja niissä mukana olevat näyttelijät listataan, luetellaan hyviä ja vielä parempia arvosteluja eri lehdistä, ja lopuksi mietitään mahtaako seuraava tuotantokausi pyörähtää enää käyntiin. Suurin osa näissä luvuissa listatuista brittinäyttelijöistä oli minulle tuntemattomia, joten en saanut paljonkaan irti varhaisten kausien esittelyistä. Olisin kaivannut enemmän juttuja sarjan kestonäyttelijöistä mm. Hugh Fraserista, joka esittää kapteeni Hastingsia. Poirotin hahmon luominen aina puvustusta ja viiksiä myöten on kuitenkin kiinnostavaa luettavaa.

Kirjan puoliväliä lähestyttäessä mielenkiintoisten anekdoottien määrä lisäntyy, ja Suchet kertoilee kokemuksistaan teatterissa sekä Hollywoodin kulissien takana. Nämä teatterimuistelukset kiinnostivat minua, sillä pidän teatterista kovasti. Suchet korostaa joka käänteessä olevansa luonnenäyttelijä, ja kaipaavansa aina takaisin teatterilavoille, vaikka työ televisiossa ja varsinkin Hercule Poirotin hahmo on muodostunut hänelle rakkaaksi. Myös televisionkatsojille Suchetin esittämä hahmo muuttui lähes todelliseksi. Kohtaamiset Agatha Christien fanien, ja erityisesti televisiosarjan Poirotin fanien kanssa ovat koskettavia. 

Tämä kirja on nopealukuinen ja viihdyttävä. Mainiona asiana voisin sanoa, että Suchet ei missään vaiheessa spoilaa yhtäkään sarjan jaksoa. Kirjaa lukiessa tuli into katsoa kaikki ne jaksot, joiden loppuratkaisu alkoi jälleen uudestaan kutkuttaa.

Kirjasta ovat bloganneet myös Leena Lumi  sekä Jokke

2 kommenttia:

  1. Luin kirjan hieman väärään aikaan, nyt ole katsont jaksoja tiiviimmin, joten tämä kirja avautuisi paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan sellaiselle lukijalle, joka ei ole sarjaa kovin paljon seurannut, tämä kirja jää epämääräiseksi. Itse palauttelin alkupään jaksoja mieleeni kirjaa lukiessa, vaikka sarjan viimeisimmät elokuvat ovatkin vielä näkemättä.

      Poista