Veikko Huovista kuulee melko usein sanottavan realistiksi.
Mielestäni kuvaus menee pahasti metsään, sillä Huovisen tuotannosta suuri osa
on absurdia ja fantastista. Varsinkin novellistiikasta on löydettävissä paljon
elementtejä joita nykyään voitaisiin jopa nimittää spekulatiivisiksi.
Ensimmäisessä novellikokoelmassa Hirrissä, on novelli Nälkävuosina, jonka
tunnelmat koin pelottavina ja jonka luokittelisin kauhukirjallisuudeksi. Viime
vuosina olen lukenut enemmän Huovista, johtuen siitä että Eero on armoton
Huovis-fani. Panu Rajalan Huovisesta kirjoittaman elämäkerran hankinkin alun perin Eeron
luettavaksi, mutta päädyimme lukemaan sen yhdessä ääneen.
Kirjassa käsitellään Huovisen tuotantoa aihealueittain,
Konsta Pylkkerö, pasifistiset kirjoitukset ja satiirit käsitellään luku
kerrallaan, riipumatta niiden kirjoitus- ja ilmestymisvuosista. Välillä tämä
sotki hiukan minun mielessäni Huovisen elämän kronologiaa, mutta lähestymistapa
toimi kuitenkin hyvin. Huovisen kirjoitusten erilaiset tyylit, kokeilut,
lempeän huumorin ja pisteliään satiirin vaihtelut toivat esiin monipuolisen ja
lukeneen kirjailijan. Kirjassa verrataan Huovista historian kuuluisiin
satiirikkoihin ja esikuvia arvaillaan. Melko vähän varmaa tietoa kirjailijan
omista esikuvista kuitenkaan nousee esiin.
Kirjan keskiössä on Huovisen elämänmittainen konflikti pääkaupunkiseudun
kirjailijaeliitin kanssa. Modernistit eivät nielleet aivan purematta tätä
pystymetsästä reväistyä jössikkää, joka ensimmäisellä novellikokoelmallaan
valloitti kansakunnan sydämiä. Kirjan mielenkiintoisinta antia onkin
kirjailijaelämän kuvaus, suhde kollegoihin ja kustannustoimittajiin. En ole ihan täysin selvillä millaista ammatikseen kirjoittavan työ nykypäivänä on, mutta uskoisin että moni asia on muuttunut. Veikko Huovisen kirjailijaelämästä lukiessa tulee jotenkin nostalginen olo.
Panu Rajala on varmasti tutkinut aiheensa hyvin, mutta Eero
pääsi kuitenkin huomauttamaan minulle hämmentävän monista pienistä asiavirheistä,
jotka koskivat kirjojen tapahtumia tai filmatisointeja. Nämä pikku virheet jäivät kaihertamaan, vaikka muuten kirja oli hurjan mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu. Suosittelen kaikille Huovista lukeville, ja ylipäätään kotimaisen kirjallisuuden ystäville. Tästä kirjasta tuli poimittua muutama mieleen jäänyt lukuvinkki vastaisuuden varalle. Ainakin Finladia-ehdokas Puukansan tarina tulee jossain vaiheessa luettua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti