Vuosi 2015 lyhyesti, eli mitä tuli luettua ja mitä kirjoitettua

Lukemisharrastus ja bloggaaminen kärsi huomattavasti viimeisen vuoden aikana, sillä elämässäni tapahtui tärkeämpiä juttuja. Vuosi 2015 alkoi sietämättömässä jännityksessä, raskauteni oli loppusuoralla ja lapsi putkahtikin maailmaan 9. tammikuuta. Siinä olikin viime vuoden tärkein luova projekti.

Toki muitakin juttuja vuoteen mahtui. Hei Rillumapunk!-antologia ilmestyi helmikuussa, ja kyseisessä kirjassa olemme Eeron kanssa molemmat mukana. Yhdessä kirjoitettu novelli Järvikylän Kaisa sai innoituksensa suomalaisista järvihirviöistä, ja erityisesti Loukusanjärven hirviöstä. Novelli onkin sijoitettu Taivalkosken tienoille.

Käytin hyväkseni pikkuvauvakuukausien päikkäriajat ja keväällä ehdin vielä hiukan kirjoittaa, tosin tekstiin paneutuminen jäi heppoiseksi. Osallistuin Nova-kirjoituskilpailuun kolmella novellilla, joista yksi pääsi loppukilpailuun mukaan, ja sijoittui lopulta kuudenneksi. Sijoittunut novelli oli jo vanhempi teksti, ja olin kirjoittanut sen alunperin edellisvuonna Portin novellikilpailuun, jossa se ei kuitenkaan pärjännyt. Muokkasin novellia jonkin verran, ja muutin lopetusta toivoakseni parempaan suuntaan. Kuudes sija oli parempi kuin olin osannut odottaa, sen verran satunnaiseksi koin kirjoittamisvireeni. 

Kesän aikana taistelimme Eeron kanssa loppuun myös erään (silloin) kiireellisen käännösprojektin Salakirjoille. Alunperin syksylle suunniteltu julkaisu kuitenkin viivästyi, joten tätä Tarot - Kuvitettu opas -kirjaa odotellaan edelleen.

Motivoidakseni itseäni kirjoittamaan päätin hakea jäseneksi kustannusosuukunta Osuuskummaan, jäsenhakemukseni hyväksyttiin ja olen siitä hyvin tyytyväinen. Huomasin kuitenkin että ehkä jäsennyys olisi voinut odottaa, sillä osallistumiseni osuustoimintaan on jäänyt vähäiseksi. Ehdin kesän aikana piirtämään kansikuvan Anni Nupposen mainioon steampunk-romaaniin Kauheat lapset, siinä taitaakin olla tärkein panokseni Osuuskummassa. Muutaman raapaleen olen myös ehtinyt kirjoittaa, mutta siihen kirjalliset ambitioni ovat jääneetkin. Puolen vuoden iässä lapseni alkoi osoittaa menohaluja, ja sen jälkeen ollaankin menty, edes taas, ja yhä ylemmäs jos vain mahdollista. Syksyn pimentyessä aloin tuntea uudestaan samanlaista uupumusta kuin alkuvuodesta, niin sanottu "oma aika" alkoi taas kulua nukkumiseen, tai telkkarin aivottomaan töllöttämiseen.

Pitkis ihmettelee rataskissaa.

Deadlinet viuhuivat ohi, Portin novellikilpailuun en osallistunut. Olin myös aikeissa kirjoittaa yhden novellin verran urbaania fantasiaa, mutta lopulta Eero joutui tarttumaan ideaani ja kirjoittamaan ensimmäisen version. Itse en mitenkään ehtinyt tai jaksanut. Jos novelli valitaan julkaistavaksi, palaan siihen editointivaiheessa.

Pari novellia piti tulla julki vielä aivan loppuvuodesta, mutta en saanut itseäni ruoskittua tekemään tarpeellisia korjauksia aivan aikataulussa. Vuoden viimeisenä päivänä postilaatikkoon kolahti Spin, jossa julkaistiin toissavuoden Novassa hyvin pärjännyt pikkuinen novelli Tähden hauta. Tämän tekstin julkaisu on tietyssä mielessä tärkeä henkilökohtainen saavutus. Tähden hauta on luultavasti ensimmäinen kirjoittamani novelli. Ensimmäinen versio syntyi jo joskus 90-luvulla, sitten koko kirjoitusharrastukseni painuikin pitkäksi aikaa unholaan.

Lukeminen on jäänyt toissijaiseksi harrastukseksi, sillä nukkuminen on usein vienyt ykkössijan. Lähinnä olen lukenut sarjakuvia, novelleja ja muutaman tietokirjan. Pitkään romaaniin en ole juurikaan uskaltanut tarttua, sillä tilaisuuksia lukemiseen on tullut vain satunnaisesti. Olin asettanut Goodreadsissa viime vuoden tavoitteekseni 50 kirjaa, mutta ehdin lukea vain 35, vaikka laskinkin mukaan jopa sarjakuvat. Mielenkiintoisia lukuelämyksiä olivat muun muassa Mirkka Lappalaisen Maailman painavin raha, sekä Juho Kuorikosken Suuret seikkailupelit.

Palan halusta kirjoittaa blogiin muutamista lukemistani kirjoista, mutta en tiedä koska seuraava tilaisuus tarjoutuu. Öisin sängyssä huomaan miettiväni tarinoita joista pitäisi kirjoittaa kokonainen kirja, mutta senkin aika on jossain kaukana tulevaisuudessa. Facebookin kaverilistalle on päätynyt niin paljon kirjailijoita, että tuntuu siltä kuin kaikki kirjoittaisivat romaania. Siis ihan kaikki. Mutta kyllä minäkin sitten joskus... Eero sanoi niin hyvin, jälkikasvua katsellessaan; Vaikka kirjoittaisin hirmu hyvän kirjan, saisin Finlandia-palkinnon tai vaikka Nobelin, niin mitään tähän verrattavaa en kuitenkaan saisi aikaan. Sen verran ihmeellinen oli tämä vuosi.