Juo kuravettä päälle - The Last Visit

Noh, Scratchesin lisä-osa, The Last Visit tuli sitten pelattua kuten uhosinkin. Kyseessä olikin todellinen pikavisiitti, sillä kotiin pääsi lähtemään alle tunnissa. Onneksi.

The Last Visit tapahtuu ajallisesti noin kaksikymmentä vuotta Scratchesin jälkeen. Blackwoodin kartano ollaan aikeissa purkaa syystä tai toimesta, ja epäonninen reportteri lähetetään paikalle tonkimaan vanhoja huhuja jotka ovat taas nousseet pinnalle. Asioista ilmeisesti hyvinkin perille päässyt Michael Arthate ei kuitenkaan ole suostunut kertomaan kellekään kokemuksistaan, joten lehtimiehen on pakko suunnata kartanoon korkeimman omakätisesti. Blackwood ei kuitenkaan ole entisensä. Yhdeksänkymmentäluku väritelevisioineen ja korvarenkaineen on tehnyt tehtävänsä, ja huligaanit ja lättähatut ovat tyystin turmelleet ennen niin hienon kartanon.

 Ovat perkeleet vieneet sen lampunkin joka oli samanlainen kuin se mikä meillä on, mokomat siat.

Odotin innolla pääseväni näkemään mitä pelintekijät olivat saaneet irti Blackwoodin rappiotilasta. Ikäväkseni jouduin pettymään. Pelaaja ei pääse enää kulkemaan muualla kuin etupihassa ja kartanossa, ja sielläkin vain reiluun puoleen kaikista huoneista, monet ovet kun ovat maagisesti juuttuneet kiinni ikiajoiksi. Ne huoneet joissa päästään käymään ovat autioita ja paljaita ja suoraan sanoen melko tylsiä. Olisin kaivannut kovasti samanlaista yksityiskohtaisuutta jolla Scratchesin ympäristö oli luoto.

Huoneiden paljaus näkyy myös inventaarion laajuudessa. Scratchesissä, jossa mukaan tarttui kottikärryllinen avaimia ja muuta mukavaa, The Last Visitissä ei tarvitse löytää kuin tasan neljä, helvetti NELJÄ, tavaraa. Tämä puolestaan heijastuu älypäkinöiden määrään ja haasteeseen: niitä ei ole.

Kuten sanottu, vihoviimeinen vierailu on juostu läpi alle tunnissa. Pelin lyhyyttä painottaa entisestään se, miten mitään ei tutkita kuin silmämääräisesti. Scratchesin kirjailija käpisteli ja ihmetteli lähestulkoon jokaista talosta löytämäänsä esinettä, mikä toi huiman lisän pelin tunnelmaan, mutta hutkiva reportterimme, jolle maksetaan palkkaa, siis ihan oikeaa rahaa, talon tutkimisesta, kommentoi vain harvoja ja valittuja kohteita. Toisaalta tämä on hyväkin, sillä lehtimiehen jokainen sisäinen ajatus on ääninäytelty. Lausujan, joka kuulosti aivan yhdeltä brittinäyttelijältä, mutten muista keltä, suoritus on aivan kelvollinen, mutta jatkuva kevyt höpinä taittaa olemattomalta jännitykseltä sen vähänkin terän. Peli onnistuu tarjoamaan tasan yhden hyytävän hetken, eikä se kerta kaikkiaan riitä.

 Ei tunnu missään.

En tahtoisi kuulostaa tarpeettoman ilkeältä, mutta en suoraan sanoen oikein ymmärrä miksi The Last Visit on oikein tehty. Peli ei tarjoa tarinaan kerrassaan mitään muuta uutta kuin mahdollisen tieteellisen selityksen kartanon tapahtumille, eikä oikein kunnolla sitäkään, sillä sain itse tutkia netistä mitä löydetty juttu, en paljasta mikä, tarkoitti. Oli miten oli, senkin olisi aivan hyvin voinut sisällyttää edelliseen peliin, jos ei muuten niin päivityksen muodossa. Vihoviimeisenä solvauksena pelaajaa lätkäistään lyhyellä videolla joka on presiis samanlainen kuin Scratchesin lopussa nähty, paikalta ajava auto vain on muuttunut uudempaan.

Kuten tarkkaavainen lukija arvaakin, on The Last Visit erinomaisen Scratchesin jälkeen melkoinen pettymys. Se on turhanaikainen ja lyhyt, mutta onneksi niin lyhyt ettei sen turhanaikaisuus oikein jaksa harmittaa. Sen pelaaminen ei anna, muttei toisaalta myöskään ota mitään, joten kyllä Scratchesin omistajan kannattaa vilkaista sekin lävitse, jos ei muuten niin urheilumielessä.