Kirsti Manninen ja Jouko Raivio: Jumalan ruoska

Jumalan ruoska on toinen osa Kirsti Mannisen ja Juha Raivion 1800-luvun Suomeen sijoittuvaa dekkarisajaa.

Tämä sarjan toinen osa oli mielestäni jo alkuasetelmaltaan jännitävämpi kuin ensimmäinen. Nälkävuosien kurjistamassa Suomessa elämä oli ankaraa. Rosvot ja nälän piinaama rahvas olivat valmiita veritöihin viljakapallisen edestä. Pienessä Pirttisalmen pitäjässä on tapahtunut kummia. Pikkupappilan kappalainen on kadonnut lukusmatkallaan ja kahteen viikkoon hänestä ei ole kuultu mitään. Samalla pitäjän viljamakasiinin avain on kadonnut pikkupappilasta. Onko kappalainen sekaantunut makasiinin ryöstöön? Entä kuka on tuntematon kerjäläinen jonka ruumis kaivetaan esiin viljalaarista? Rovastin tulisieluinen poika, jota väitetään hulluksi, on hylännyt pappisuransa ja alkanut saarnaamaan kerjäläisille. Häntä kutsutaan Jumalan ruoskaksi. Säätyläisille hän saarnaa katumusta näinä ankarina aikoina.

Näkökulma vaihtelee Johanneksen ja Matildan välillä, heidän kertomuksensa täydentävät toisiaan. Ilmeisesti kirjoittajat ovat kumpikin olleet vastuussa omasta henkilöhahmostaan, Manninen on kirjoittanut Matildan osiot ja Raivio Johanneksen. Päähenkilöt ovat riittävän erilaisia joten heidän osionsa eivät mene helposti sekaisin. Opettaja Matilda on jumalaapelkäävä ja paheksuu viinalla lotraamista ja synnillistä elämää. Ylioppilas Johannes sen sijaan ei lasiin sylje. Kirjojen kieli on elävää ja jutustelevaa. Vaikka kirjassa käsitellään rankkoja aiheita, nälkää, kuolemaa ja sairautta, ote on koko kirjassa kuitenkin melko kevyt ja viihteellinen. Ainoa kohta jossa koin lievää ahdistusta on pikkupappilan Hannan pitkäksi venyvä synnytys.

Olin positiivisesti yllättynyt kirjan viihdyttävyydestä. Ensimmäinen osa oli mielestäni ihan hyvä, mutta ei kuitenkaan erinomainen. Goodreadsissa Jumalan ruoska oli saanut vain muutaman melko negatiivisen arvion, joten en odottanut liikoja. Mutta aivan mainio seikkailu tämä minun mielestäni oli, jännittävä ja täynnä historiallisia yksityiskohtia. Kirjan loppu tosin jotenkin lässähti, ja pudotin kirjan puolivälissä kaavailemani neljä tähteä kolmeen. Loppuratkaisu paljastettiin yllättävästi kolmannen kertojan kautta eräänlaisena raporttina, joten olin hiukan käärmeissäni. Olisin halunnut että jännittävät tapahtumat olisivat kiertyneet auki lukijan silmien edessä kuten tähänkin asti.

Sarja on julkaistu 90-luvun alkuvuosina, ennen kuin historialliset dekkarit puskivat pinnalle. Toivon että näinkin viihdyttävä kotimainen sarja löytää yhä lukijoita. Itse jatkan sarjan parissa kunhan aikaa liikenee. Seuraava osa Ruumisvaunut Bulevardilla on jo yöpöydällä odottamassa.

Johannes ja Matilda -sarjaa on luettu myös seuraavissa blogeissa:

Kirsin kirjanurkka
Käännä jo sivua