Jim Corbett ihmissyöjätiikerien jäljillä

Eeron uusi kirja ilmestyy kesän kynnyksellä! Tällä kertaa tarina ei ole kauhua, vaan rehtiä seikkailua. Saamme sukeltaa Intian viidakoihin, ja jäljittää vaarallista tiikeriä. Kirjan päähenkilö ja tapahtumapaikat ovat todellisia, mutta tarina on muuten Eeron mielikuvituksen tuotetta. Sain kunnian suunnitella kirjalle kannen, ja päädyin kulahtaneeseen paperikanteen kaksiväripainatuksella. Valmis kirjahan on pokkari, mutta tällaista illuusiota yritän siis tavoittaa:

Patli Dunin yö on seikkailukirja, johon on punottu ripaus mystiikkaa. Intian itsenäistymisen vuoteen sijoittuva tarina kertoo Jim Corbettista, ja tämän viimeisestä metsätysretkestä Intiassa, ennen kuin hän joutui lähtemään Afrikkaan. Kirjan julkaisee Kuoriaiskirjat, ja julkkareita juhlitaan Finnconissa. Kyseessä on tuplajulkkarit, eli muutakin matskua on Kuoriaiskirjoilta luvassa. Eeron kirjan syntymistä olen seuraillut tiivisti sivusta, olen lukenut kässärin ekan version, ja oppinut aika paljon asioita Intiasta ja tiikereistä. Itse tarinasta en tähän mitään kirjoittele, sen sijaan halusin kirjoittaa muutaman sanan todellisesta henkilöstä, joka innoitti tämän kirjan, sekä tietysti ihmissyöjätiikereistä.

Metsästäjästä suojelijaksi

Jim Corbett oli metsästäjä joka rakasti luontoa. Britannian hallinnoimassa Intiassa hänen tehtäväkseen annettiin jäljittää ja surmata ihmissyöjätiikereitä. Corbett kulki ja metsästi viidakoissa yksin, tai mukanaan uskollinen seuralainen, pieni koira nimeltä Robin. Corbett hankki vanhemmalla iällään myös kameran, jolla hän alkoi taltioida tiikereitä. Hän joutui näkemään läheltä ihmisen ja tiikerin väkivaltaisen kohtaamisen, ja ymmärsi, että suurten petojen elintila oli käymässä vähiin. Nykyään Jim Corbettin kansallispuistona tunnettu alue on Intian vanhin kansallispuisto, ja osa Project Tiger-suojeluohjelmaa.

Vaikka olikin Britannian kansalainen, Corbett syntyi Intiassa ja eli siellä koko elämänsä. Hän kuitenkin joutui lähtemään kotiseudultaan Kumaonista Intian itsenäistyttyä, koska oli kansalaisuudeltaan britti. Hän muutti viimeisiksi elinvuosikseen Afrikkaan, Keniaan, jonka maisema ja ilmasto muistutti hänen rakasta Kumaoniaan.

Ihmissyöjätiikerit

Eurooppalaisesta näkövinkkelistä on vaikea kuvitella miltä tuntuu jakaa elinympäristönsä suuren ja vaarallisen petoeläimen kanssa. Mutta onhan meillä täällä sudet?! Susilla on toki huono maine, ja niitä kammoksutaan yleisesti, mutta niidenkin aiheuttama uhka ihmiselle on lähinnä teoreettinen.

Tiikerin hampaisiin on joutunut enemmän ihmisiä, kuin minkään muun ison kissapedon, ainakin näin kertoo Wikipedia.

"As tigers in Asia often live in close proximity to humans, tigers have killed more people than any other big cat. Between 1876 and 1912, tigers killed 33,247 people in British India."

Kuva: Wikimedia

Ihminen ei ole tiikerin luonnollista ravintoa, ja syy ihmissyöntiin onkin usein huonontuneessa metsästyskyvyssä. Ihminen on helppo saalis yksin metsästävälle pedolle. Monet ihmissyöjät ovat menettäneet hampaita, haavoittuneet tiikerinmetsästäjän luodista, tai kärsineet esimerkiksi piikkisian piikeistä. Jotkut terveetkin tiikerit ovat kuitenkin tiettävästi mieltyneet ihmislihaan, syynä tällaiseen käytökseen voi olla vaikka sota. Esimerkiksi Vietnamin sodan aikana tiikerit söivät ruumiita, ja saattoivat myös itse ryhtyä metsästämään ihmisiä.

Ihmissyöjätiikeri on poikkeuksellinen ja kammottava peto, ja sen ympärillä on aina taikauskoisen pelon ilmapiiri. Monet uskovat, että ihmisiä metsästävä tiikeri ei ole luonnollinen olento, vaan eläimen hahmossa liikkuva ihminen, ihmistiikeri. Usko ihmistiikereihin tunnetaan ympäri Aasiaa. Intiassa tiikerin hahmossa liikkuu usein sadhu, pyhä mies. Ihmistiikeri/ihmisleopardi on uskomuksena sen verran mielenkiintoinen, että kirjoitan siitä oman postauksen myöhemmin.

Jeffrey Moussaieff Masson kirjoittaa nettiartikkelissaan ihmissyöjätiikereistä. Hän kertoo teorian, jonka mukaan osa tiikereistä saattaa oppia tavan metsästää ihmisiä toisilta tiikereiltä, kyseessä olisi siis kulttuurinen ilmiö. Tämä selittäisi sen, miksi ihmissyöjät ovat erityisen yleisiä vain tietyillä alueilla, kuten Sundarbansissa, Bangladeshissa, jossa useita kymmeniä ihmistä joutuu tiikerin hyökkäyksen kohteeksi joka vuosi. Samassa tekstissään Masson esittää myös erikoisen keinon, jolla on yritetty vähentää ihmisuhreja.  Koska tiikerin tiedetään hyökkäävän vain takaapäin, Sundarbansissa jaettiin ihmisille naamareita, jotka puettiin takaraivolle. Naamarit säästivät selvästi ihmishenkiä, sillä 8000 hunajankerääjästä vain 29, jotka olivat riisuneet naamarinsa, joutuivat tiikerin yllättämäksi. Tämä naamarikikka on itseasiassa jo vanha keino, näin Eero minua valisti.

Tiikerin suojelu

Brittihallinon aikana tiikerit metsästettiin Intiassa sukupuuton partaalle. Nykyään luonnonvaraisia tiikereitä on vajaa neljä tuhatta, joista suurin osa elää Intiassa. Tiikerin elinympäristö on kutistunut vain noin seitsemään prosenttiin entisestä, ja  yhteetörmäyksiltä ihmisten kanssa ei voida välttyä. Yhä ahtaammalle ajettulla tiikerillä on entistä vähemmän tilaa metsästää, ja saaliseläimetkin ovat vähentyneet.  Nykyään ihmissyöjätiikerien lopettamiselle on tarkat säännöt, sillä tiikeri on täysin rauhoitettu luonnonsuojelulain nojalla. Tappolupia kuitenkin myönnetään, jos tiikeristä on tullut uhka ihmisille. Myös huonokuntoisia ja haavoittuneita tiikereitä voidaan metsästää erityisluvalla.
Tällainen käytäntö on olemassa ihmisten suojelemiseksi, mutta se ei kuitenkaan poista ihmisten tuntemaa vihaa ja pelkoa. Ihmisen ja luonnon intressit käyvät ristiin niillä alueilla, joilla väestönkasvu on runsasta. Maaseudulla tiikerit ovat haittana myös karjankasvattajille, ja tiikereitä saatetaan yrittää hävittää luvattomasti esimerkiksi myrkyttämällä. 
Suojelutyö on kuitenkin viime vuosina saanut tiikerikannan hienoiseen nousuun, ja juuri tänään luin YLE:n uutisen, jossa kerrottiin luonnovaraisia tiikereitä olevan noin 3900, mikä on enemmän kuin vuosiin.

Eeron tuleva kirja siis kertoo menneiden aikojen tiikerinmetsästyksestä, mutta samalla se on eräänlainen kannanotto tiikerin puolesta. Kaunis ja vaarallinen peto tarvitsee ihmisen suojelua. Kirjan painos tulee olemaan pieni, ja tuskin siitä kovin montaa euroa kirjailijalle ropisee. Eero kuitenkin päätti, että kun kirja vihdoin julkaistaan, hän lahjoittaa jokaista myytyä kirjaa kohden yhden euron WWF:n tiikerikampanjaan.




Lähteet:
Tiedebasaari:Salametsästys karsii rajusti uhanalaista tiikerikantaa Intiassa
Wikipedia
Jeffrey Moussaieff Masson:Big Cats Aren't The Natural Born Killers We Think They Are