Jason Goodwin: Janitsaaripuu

Olen lukenut dekkareita marraskuun ratoksi, ja otan samalla osaa Tuijata. Kulttuuripohdintoja 

-blogin Marrasjännitystä -haasteeseen. Janitsaaripuu on ensimmäinen osa eunukki Yashim Togalun tutkimuksista kertovaa dekkarisarjaa. Tapahtumapaikkana on 1830 luvun Istanbul, sen kapeat kujat ja loisteliaat moskeijat, sultaanin palatsi ja suljettu haaremi. Istanbul on täynnä historiaa, ja samalla länsimaiset uudistukset puhaltavat uusia tuulia tarujen kaupunkiin. Janitsaarit kukistettiin jo kymmenen vuotta sitten, mutta uusi murha-aalto antaa syytä epäillä että heitä ei ehkä silloin täysin voitettu. Eunukki Yashim kutsutaan tutkimaan kahta kuolemantapausta. Toinen on sattunut Uuden kaartin kasarmilla, ja toinen sulttaanin haaremin suljettujen ovien takana. 

Istanbul on täynnä länsimaisia diplomaatteja, salaliittoja ja juonitteluja. Kansallisuuksien ja kielten sekamelskassa, idän ja lännen välissä tasapainotteleva kaupunki on kiehtova tausta murhamysteereille. Istanbulin alamaailmassa liikkuvat niin salamurhaajat kuin diplomaatitkin. Yashim joutuu kohtaamaan useammankin ruumiin ennen kuin tapahtumat alkavat selvitä.

Kirjan mainioimpia hahmoja on Yashimin ystävä, Puolan suurlähettiläs Palewski. Hän on suurlähettiläs ilman omaa maata, sillä kirjan tapahtuma-aikaan Venäjä, Preussi ja Itävalta olivat jakaneet Puolan jo 50 vuotta sitten. Suurlähettiläs Palewski on jäänne muinaisen valtakunnan suuruden ajoilta, hän asuu rappeutuvassa suurlähetystössään ja elää Ottomaanien kustanuksella, he kun eivät venäläisten kiusaksi ole koskaan lakanneet tunnustamasta Puolan itsenäisyyttä.Toinen tärkeä henkilö kirjassa on Preen, köçek- tanssija, joka hankkii Yashimille tietoja murhien tutkintaa varten. Eunukki Yashim itse jää hiukan mystiseksi hahmoksi. Hänellä on pääsy hoviin ja sulttaani pitää häntä arvossa. Silti hän ei ole palatsin virkamies, eikä orja, vaan hän asuu omassa pienessä asunnossan erään kapean kujan varrella. Yashimin menneisyyteen viitataan muutamaan otteseen, mutta näitä tapahtumia ei avata sen tarkemmin. On kuitenkin selvää että päättelykykynsä ansiosta hän on ansainnut sulttaanin kunnioituksen.

Eunukkien elämä on sellainen asia josta en kovin paljon tiedä. Kirjan luettuani tutkin asiaa ihan wikipediapohjalta, mutta haluaisin vielä perehtyä aiheeseen paremmin. Osa miehistä valitsi vapaaehtoisesti eunukin osan, sillä heillä oli mahdollisuus nousta arvostettuihin asemiin. Osa kuohittiin vastoin tahtoaan, ja Yashim tuntuu kuuluvan tähän viimeksi mainittuun ryhmään. Vaikka Yashim itse kokee olevansa vain puoliksi mies, on kirjaan mahdutettu kuitenkin myös yksi kiihkeä romanssi.

Kirjan luvut ovat lyhyitä, usein alle sivun mittaisia. Eivätkä ne ehkä edes ole varsinaisia lukuja, vaan numeroituja kappaleita. Uuteen kappaleeseen siirrytään aina kun näkökulmahenkilö vaihtuu, ja tätä tapahtuu tiuhaan. Kirja etenee lyhyinä elokuvamaisina kohtauksina joiden välisissä aukoissa ei välttämättä paljon olisi tapahtunutkaan. Tyyli tuntui alkuksi vähän hypähtelevältä, mutta siihen tottui nopeasti, ja tiuha numerointi auttoi muistamaan mihin lukeminen jäi ilman kirjanmerkkiäkin. Yashimin edesottamukset etenivät nopealla tahdilla ja aina teki mieli lukea vielä yksi lyhyt kappale lisää. Janitsaaripuu oli oikein viihdyttävä lukuelämys. Saatan vastaisuudessa perehtyä myös muihin sarjan teoksiin.

Hämärän jälkeen haastekoonti

Orfeuksen kääntöpiiri -blogin järjestämä Hämärän jälkeen -lukuhaaste sopi minulle kuin nenä päähän, sillä olen aina pitänyt kauhusta. Tänä vuonna olen lukenut vähemmän kuin yleensä, mutta ylsin sentään tasolle Zombie yhdeksällä kirjalla. Aika monet lukemani kirjat olivat vähän siinä kauhun rajoilla, mutta otin lopulta mukaan vain selkeästi kauhugenreen kuuluvat teokset.

Haasteen aikana luetut kirjat:

Haudankaivaja (1 kirja)

Markku Sadelehto (toim.): Wendigo ja muita yliluonnollisia kauhukertomuksia 

Jussi Katajala: Korpin silmät kaiken näkevät ja muita yöpuolen tarinoita

Aave (3 kirjaa)

Juri Nummelin (toim.): Luurankomies ja muita kauhutarinoita villistä lännestä

Tuomas Saloranta: Mahtavat ammoiset ja muita karmaisevia kertomuksia

Ihmissusi (5 kirjaa)

Markku Sadelehto (toim.): Outoja tarinoita 4 

H.G. Wells: Tohtori Moreaun saari

Vampyyri (7 kirjaa)

Gustave Meyrink: Golem

Markku Sadelehto (toim.) Paha vieras
Zombie (9 kirjaa)

Marko Hautala: Kirottu maa

Ylivoimaisesti eniten luin kauhunovelleja. Yhdeksästä lukemastani kirjasta vain kaksi oli romaaneja, muut olivat novellikokoelmia tai antologioita. Vaikka olen viime aikoina muutenkin suosinut novelleja ajanpuutteen vuoksi, kauhun luen muutenkin mieluummin novellimittaisena. Lyhyt kummitusjuttumainen tarina on aina tehonnut minuun parhaiten. Lukulistallani on kuitenkin odottamassa iso läjä kotimaisia kauhuromaaneja, joihin voisin ehkä tarttua uuden kauhuhaasteen myötä.

Koontipostaus - Syksyn kauhukokemukset

Jälleen on vierähtänyt melkoinen tovi edellisestä postauksesta. Viime aikoina on ollut kaikenlaista pientä vastoinkäymistä; flunssaa, lapsen korvatulehdus, kipuja ja särkyjä nivelissä, sekä ankara syysväsymys. Olen lukenut hurjasti, mutta into kirjoittaa on ollut minimissä. Kokoan tähän nyt lyhyesti lukeman kauhua ja jännitystä sisältävät kirjat.

Gustav Meyrink: Golem

Kirja kertoo Athanasius Pernathista, miehestä jonka menneisyys on kadonnut. Hän asuu Prahan ghetossa ja etsii unien ja toden harhaisessa maailmassa palasia itsestään ja kohtalostaan. Välillä on vaikeaa erottaa unta todellisuudesta, niin surrealistisen vääristynyt on Meyrinkin kuvaama Praha.Tarinassa kurkistetaan kaupungin pimeään puoleen, tutustutaan moniin arkkityyppisiin hahmoihin, vaellellaan kummitustaloissa ja pelätään gheton kaduilla kulkevaa golemia.

Kirja luokitellaan monasti kauhuksi, mutta itse en oikein ollut tyytyväinen tähän määritelmään. Luokittelisin Golemin maagiseksi realismiksi. Golem on myyttien ja tarinoiden kudelma, täynnä kabbalistista mystiikkaa ja tarotkorttien kuvastoa. Gustav Meyrink harrasti joogaa ja oli jäsen Teosofisessa seurassa. Hänen kiinnostuksensa mystiikkaan näkyy tekstissä, paikoitellen mieleeni tulivat Herman Hessen ja G.K. Chestertonin kirjat. 

Tähtiä Goodreadsissa: 4

Markku Sadelehto: Paha Vieras

Markku Sadelehdon toimittama novelliantologia kokoaa yhteen okkultismista ja salatieteistä ammentavia kauhutarinoita. Kokoelma oli mielestäni hiukan puuduttava. Kirja oli paksu ja tarinoita oli paljon; 18 novellia ja yksi pienoisromaani. Enemmän kuin yksi tarina piirsi muotokuvaa Aleister Crowleysta, kirouksia ja demoisia vaaniskelijoita oli tarinoissa runsaasti.

Jospeh Conradin Idiootit oli hyytävästi kuvattu tarina yhden perheen onnettomuudesta. Tosin okkulttiset elementit jäivät tässä novellissa vain vihjailun asteelle. Thomas Hardyn Kuihtunut käsi oli mielenkiintoinen kurkistus brittiäiseen kansanperinteeseen, kateuteen ja 'pahaan silmään'. Tarinassa nainen saa aikaan entisen rakastajansa vaimon sairauden. Yhteydet kotoisen Suomemme vastaaviin uskomuksiin oli helppo havaita. M.P Shielin Jylisevä talo jäi mieleeni erityisen surrealistisen asetelmasa ansiosta. Arthur Machenin Valkea väki herätti mielleyhtymiä saman kirjailijan kuuluisimpaan teokseen Suuri Jumala Pan. Valkean väen suurin puute oli sen luonnosmaisuus sekä jotenkin irralliselta tuntuva kehyskertomus.
Muitakin tarinoita voisin ehkä nostaa esiin, mutta taistelin tämän kirjan kanssa tosi kauan ja muistijäljet alkavat jo hämärtyä.

Tähtiä Goodreadsissa:2

J.P. Koskinen: Paholaisen vasara

Tämä on ensimmäinen kirja jonka olen Koskisen tuotannosta lukenut. Eikä jääne viimeiseksi, sen verran viihdyttävää kirja oli kyseessä.
Kirja alkaa mielisairaalassa jossa päähenkilö Matias Rakola pääsee haastattelemaan mielenkiintoista psykiatrista potilasta. Käy ilmi että potilas kuvittelee olevansa Valakian ruhtinas Vlad III, paremmin tunnettu liikanimellä Seivästäjä. Potilaan muistelukset 1400-luvun Valakiasta ja sodista Ottomaaneja vastaan tuntuvat merkillisen aidoilta, ja hänen henkilöllisyytensä selvittäminen paljastuu vaikeaksi tehtäväksi. Sairaalaa johtaa Matiaksen entinen rakastettu Petra, joka on viehtynyt verileikkeihin. Matiaksen kihlattu Anna on matkustanut pois, eikä Matias pysty täysin vastustamaan entisen heilansa viehätysvoimaa. Verinen historia kietoutuu veriseen nykypäivään kun sairaalassa tapahtuu murha, ja tuntematon potilas katoaa.

Kirjassa on monia kummallisuuksia ja vihjeitä lukijalle. Melko pian kävi selväksi että kyseessä on epäluotettava kertoja. Eikä vain kertoja ole epäluotettava. Jokainen kirjan henkilöistä panttaa yhtä salaisuuden palasta, jotka lopussa kootaan yhteen niin että totuus paljastuu. Taitavasti rakennettu tarina, josta on hiukan vaikea kertoa mitään spoilaamatta liikaa.

Tähtiä Goodreadsisssa: 4

Marko Hautala: Kirottu maa

Marko Hautalan esikoisteos Kirottu maa sijoittuu 1920-luvun Berliiniin. Alex Schuller on yksityisetsivä jolla on psykoanalyytikon koulutus. Kuten tällaisissa tarinoissa yleensä, salaperäinen nainen antaa Alexille tehtävän joka vie hänet merkillisiin seikkailuihin. Lopulta Alex seuraa mystisen Sofian veljeskunnan jälkiä aina tarunhohtoiseen Istanbuliin saakka.
Kirjassa oli muutamia todella kylmääviä kohtia ja paljon toimintaa. Kovaksikeitettyä yliluonnollista dekkaria parhaimmillaan. Alexin psykonalayyttiset huomiot ihmisistä tuovat tekstiin mielenkiintoista lisäväriä, ja ne ovatkin mielestäni kirjan parasta antia. En ole vielä lukenut Hautalan muita teoksia, joten halusin ensin lukaista tämän muinaisen (vuodelta 2002) esikoinen, ja verrata sitä vastaisuudessa myöhempään tuotantoon.
Kirjoittajan taitavuudesta kertoo kuitenkin se, että aloin ihmetellä vasta jälkeenpäin että mitähän tässä kirjassa nyt oikein tapahtui. Salaperäisen Sofian veljeskunnan tarkoitus jäi kovin hämäräksi, ja monet mielenkiintoiset alkemistiset termit tuntuivat lähinnä päälleliimatuilta koristeilta joiden tarkoitus oli tuoda tarinaan lisämystiikkaa. Muuten kirja oli mallikelpoinen seikkailu jota luki ilokseen.

Tähtiä Goodredsissä: 3

Tässä eivät suinkaan ole kaikki bloggaamatta jääneet kirjat. Pimenevät illat ja yleinen laiskuus muissa toimissa on innostanut minua kirjojen ääreen. Niin tapahtuu joka vuosi. Löysin myös tällaisen pikahaasteen Tuijata. Kulttuuripohdintoja - blogista. Aion lukea viikon aikana vielä muutaman dekkarin ja sitten koota kaikki lukemani murhamysteerit samaan postaukseen. Jännittäviä iltoja tiedossa!

Robert van Gulik - Apina ja Tiikeri

Apina ja Tiikeri kertoo tuomari Deen seikkailuista Tang-dynastian aikaisessa kiinassa. Kirjassa on kaksi lyhyempää tarinaa jotka eivät liity toisiinsa muuten kuin siten, että molemmissa esiintyy kiinalaisen eläiradan merkki.

Ensimmäisen tarinan alussa tuomari katselee parvekkeeltaan gibboneita jotka kisailevat puissa. Gibbonin kourassa on esine, jonka tuomari saa vaihdettua itselleen herkkupalaa vastaan. Apinan aarre paljastuu kallisarvoiseksi sormukseksi, jonka alkuperää tuomari alkaa selvitellä. Hän löytää metsämajasta kuolleen miehen jonka omaisuutta sormus ilmeisesti on ollut. Rikosta selviettäessä törmätään rosvoihin ja tutkitaan myös laajamittaisen salakuljetusringin arvoitusta.

Kirjan toinen tarina sijoittuu noin kymmenen vuotta myöhempään aikaan. Tuomari Dee päätyy tulvan saartaamaan maataloon, jota piirittää hurja rosvojoukkio.Samalla hän joutuu selvittämään nuoren tytön murhaa, ja tutkimaan kadonneiden kultaharkkojen arvoitusta.

Nämä lyhyet tarinat olivat ihan sopivan jännittäviä iltalukemiseksi. Gulikin kirjoissa on mukavaa eksotiikkaa, historiallinen Kiina on jännittävä paikka. Kielessä oli hiukan moittimista. Uskoisin että syy on suomennoksessa, sillä välillä jotkin sanavalinnat särähtivät pahasti korvaan, tai lauseet olivat rakenteeltaan epäselviä.

Tämän kirjan liitän mukavasti Apinan vuosi -lukuhaasteeseen, vaikka apinoita esiintyikin vain toisessa tarinassa.

Liebster award

Evarian kirjahylly -blogissa oli minulle tällainen tunnustus. Olen oikeasti otettu, kiitos kovasti!

Tässä Liebster awardin säännöt:

* Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi.
* Laita palkinto (yllä oleva kuva) esille blogiisi.
* Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen.
* Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa.
* Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat.
* Lisää palkinnon säännöt postaukseen.
* Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse.


Sitten ne kysymykset! Kylläpä niitä on paljon...

1. Mikä on mottosi / elämänohjeesi?
Älä tee tänään sitä, minkä voit huomennakin jättää tekemättä. (Ehkä se ei ole hyvä ohje, mutta ainakin toteutettavissa) 

2. Mitkä ovat oman kirjahyllysi TOP5-kirjat?
Tähän on aika mahdoton vastata. On olemassa kirjoja joista en luovu ja joihin minulla on tietty tunneside. Oman hyllyni tärkeimmästä päästä ovat seuraavat kirjat:
1. Runon polkuja - Vuosisatamme suomalaista lyriikkaa, 1960 (Rakas kirja. Edesmenneen äitini jäämistöstä)
2. Ruotsin Waldacunnan LAKI, painettu 1826 (Hurjan mielenkiintoinen jos rikoshistoria kiinnostaa.) 
3. Eino Leino, Helkavirsiä (Osat I-II sidottuina kangaskansiin, nahkaselkämys, divarilöytö)
4. Bram Stoker, Kamoittava kreivi (Draculan suomenkielinen ensipainos vuodelta 1952)
5. J.R.R. Tolkien, Hobitti (Viimeinen syntymäpäivälahja jonka sain äidiltäni vuonna 1991)

3. Mikä sarjakuvahahmo kuvaa sinua parhaiten?
Haluaisin olla Kissanainen mutta varmaankin olen enemmän Krazy Kat.
 
4. Jos saisit aikakoneen käyttöösi, mihin haluaisit matkustaa? 
Matkustaisin Lontooseen ja vuoteen 1888 ratkaisemaan Viiltäjä-Jackin arvoituksen. 

5. Lapsuuden lempisatusi?
Pidin Porsas Urheasta. Myös Kaunotar ja hirviö kuului suosikkeihini.  

6. Paras paikka lukemiseen?
Kyllä se taitaa olla oma sänky. Kesällä tykkään lukea myös pihalla.
 
7. Jos et harrastaisi lukemista, mitä tekisit kaikella sillä ajalla, jonka nykyään käytät lukemiseen?
Nykyään olen siinä tilanteessa että olen joutunut nipistämään lukemisaikani minimiin. Puolitoistavuotias poika pitää yllättävän kiireisenä ja vie hurjasti energiaa. Jos en lukisi, niin luultavasti käyttäisin sen ajan kirjoittamiseen, sillä omiakin tarinoita pitäisi välillä synnytellä.
 
8. Todennäköisin syysi jättää kirja kesken?
Ajan puute. Mielenkiintoinenkin kirja voi jäädä lojumaan lukupinoon kun tietää ettei ole aikaa sventyä tarinaan. Lapsen synnyttyä olen lukenut aika paljon novellikokoelmia/-antologioita, runoja ja tietokirjoja.
 
9. Miten lapset ja nuoret saataisiin lukemaan enemmän?
Tähän ei varmasti ole mitään yleispätevää neuvoa. Itse uskon että jokaiselle löytyy luettavaa, sillä maailma on täynnä kirjoja. Jos kaunokirjallisuuden klassikot eivät kiinnosta, voi tarttua tietokirjaan. Jos tiiliskivet kauhistuttavat, voi lukea novelleja. Myös sarjakuvat ovat kirjallisuutta! En myöskään usko että painettu kirja on ainoa oikea formaatti tarinoille. Kirjan voi esimerkiksi myös kuunnella. Itselläni on kuulomuisti, joten tykkään äänikirjoista ja ääneen lukemisesta. Pelit ja elokuvat voivat kertoa hyviä tarinoita ja synnyttää kiinnostuksen kirjallisuuttakin kohtaan. Tärkeintä on tiedonhalu ja oppimisen ilo, ja tähän tietysti tärkein esimerkki saadaan kotoa. 

10. Varhaisin kirjoihin tai kirjastoon liittyvä muistosi? 
Äitini oli kirjastonhoitaja, joten minua on kiikutettu kirjamaailmoihin jo pienestä pitäen. Olin lapsena niin paljon kirjastossa että muistan vieläkin vanhan kirjaston kirjojen hyllypaikat, karhean kokolattiamaton ja sen miltä kirjastossa tuntui sulkemisajan jälkeen kun valot oli sammutettu.

11. Jos sinun elämästäsi kirjoitettaisiin kirja, mikä sen nimeksi tulisi?
En haluaisi että elämästäni kirjoitettaisiin kirja. Siitä tulisi paikoitellen melkoisen ahdistava, enkä haluaisi ainakaan itse sellaista lukea. Mutta nimeksi voisi surkuhupaisesti laittaa vaikka Nolojen tilanteiden nainen

Tunnustus on kiertänyt aika monessa blogissa mutta omalta lukulistaltani etsiskelin mielenkiintoisia ja vähän uudempia blogeja. Suurin osa seuraamistani blogeista käsittelee kirjallisuutta (toki mukana on pari kissaakin), mutta yritin keksiä vähän muitakin kuin kirjallisuuskysymyksiä. Liebster-award ja lista huisin vaikeita kysymyksiä lähtee seuraaville blogeille:

Karvakasan alta löytyi kirja
Kuuttomana yönä
Tarua ja totta
Riiviökissat
Lukuaikaa etsimässä

Vaikeinta oli keksiä yksitoista kysymystä. 

1. Oletko kissaihminen?
2. Pidätkö pelaamisesta (tietokonepelejä, konsolipelejä tai lautapelejä, ihan mitä vaan)? Mitä pelasit viimeksi?
3. Kirjoitatko itse tarinoita tai haluaisitko kirjoittaa?
4. Luetko tietokirjoja? Mikä aihepiiri kiinnostaa erityisesti?
5. Onko jokin kirja jäänyt erityisesti mieleen lapsuudestasi?
6. Minkä kirjan maailmassa haluaisit vierailla?
7. Oletko kokeillut /aiotko kokeilla nyhtökauraa?
8. Jos olisit supersankari (tai superroisto), mikä olisi supervoimasi?
9. Millaista musiikkia kuuntelet mieluiten?
10. Mistä kirjasta täytyisi ehdottomasti tehdä elokuva?
11. Mikä syksyssä on parasta? Jos et pidä syksystä, voit toki kertoa mikä on kamalinta.

Palkinto on kiertänyt niin kovasti että on varmasti hyväksyttävää myös vastata vain kysymyksiin, jos ei ole aikaa keksiä omia :)
 

Tuula Rotko - Susi ja surupukuinen nainen

Tuula Rotkon kirja oli mukava lyhyt välipala. Pienoisromaanimittaisen kirjan lukee yhdellä istumalla.
Kirjan alku ei oikein minua vakuuttanut. Dialogi tuntui teennäiseltä ja kolmiodraama ennalta arvattavalta. Takakansiteksti oli myös spoilannut kirjan tapahtumat melko täydellisesti, joten en odottanut suuria yllätyksiä:

"Nainen saapuu saarelle eräänä tuulisena päivänä, kun jäälautat vielä kelluivat merellä, ja settui asumaan vanhaan taloon autiolle rannalle. Hänen nimensä oli Raakel Rantajuola, hän maalasi tauluja, pukeutui aina mustiin ja eleli yhdessä miehensä kanssa joka lienee ollut jonkinlainen muusikko ammatiltaa.
Kerran kuutamoisena kevättalven yönä saarelle ilmaantuu susi, ja tapahtui järkyttävä murhenäytelmä, syrjässä asunut naisopettaja löydettiin pihalta kuoliaaksi raadeltuna. Samaan aikaan katosi Raakel Rantajuola, eikä hänestä kuultu enää koskaan. Suden saivat saaren miehet pois päiviltä."

Loppua kohden kirja parani, varsinkin kun alettiin kertoa sudesta ja Raakelin lapsuudesta. Tuntui hiukan siltä kuin alun ihmissuhdesotkut olisi vain äkkiä kehitelty antamaan tarpeeksi pakottava syy Raakelin muutokselle ja myöhemmille mystisille kokemuksille. Tykkäsin kirjan ihmissudesta, tai susidaimonista, sekä tavasta jolla se lopulta otti Raakelin täysin valtaansa, sulautti itseensä.

Kirjassa käsitellään muun muassa lapsettomuutta ja siihen liittyviä täyttymättömiä odotuksia. Yhtenä teemana on hylätyksi tulemisen pelko, ja miten se saa ihmisestä vallan jo varhaislapsuudessa.

"Vauva tiesi, syvällä vastasyntyyneen tajunnassaan, ettei se koskaan ikävöisi niitä kasvoja jotka kumartuivat ylle, vaikka ne hymyilivät ja kädet tarttuivat varmoin ottein. Vielä pikku kaukalossaan se tavoitteli rintaa ja ehti itkeä omasta mielestään kauan ennen kuin joku tuli paikalle. Se sai suuhunsa maitopullon, mutta siiinä ei ollut oikea tuoksu, eikä siitä saanut oikeaa otetta. Vauva tunsi itsensä hylätyksi. Sen ympärille keitoutui musta vaippa, josta se ei koskaan pääsisi."

Tämä pienen lapsen yksinäisyyttä kuvaileva kohta kosketti itseäni, koska pojan vauva-aika on vielä niin tuoreena mielessä.

Raakel on ollut koko ikänsä hylätty, ei-toivottu lapsi, ja kun hän vihdoin joutuu aviomiehensä hylkäämäksi, susi saa vallan. Kirjassa kauneinta ovat ohikiitävät kuvaukset luonnosta ja sen kutsuvista hengistä, viittaukset Aino Kallaksen Sudenmorsiameen ovat selviä. Kirjassa oli alun kömpelyyden jälkeen oikein kaunista kieltä ja muutama mielenkiintoinen idea. Mutta en usko että tästä jää mieleeni kovin pysyviä muistijälkiä.

Facebook-sivut!

Tein Korpisen pariskunnalle omat kirjailijasivut facebookkiin. Vaikka Eerohan meistä on se jota voisi kirjailijaksi tituleerata, itse olen lähinnä harrastelija. Novelleja tulee kuitenkin julki tasaiseen tahtiin, eikä niitä kukaan lue, ellen itse jatkuvasti mainosta. Sivulle on kätevä jakaa arvioita kirjoista, tietoja tulevista julkaisuista ja vaikka kuvia Turun kirjamessuilta, sitten kun niiden aika on. Tykkäilkää!

Keskitalven kuningas. Kuvitusta novelliini.

Kansainvälinen kissojen päivä ja kissamainen lukuhaaste!

Tänään (8.8.2016) on kansainvälinen kissojen päivä! Sen kunniaksi masinoin Kirjavat kissat -lukuhaasteen, joka on tarkoitettu kaikille eläinten, mutta erityisesti kissojen ystäville.

Edesmennyt kissani Petteri toimii haasteen suojelusenkelinä.

Haasteeseen osallistujat lukevat kissakirjallisuutta, romaanien lisäksi voi lukea tietokirjoja, runoja, lastenkirjoja ja sarjakuvia. Riittää, että kirjassa esiintyy kissa jossakin tärkeässä roolissa. Kissa on kirjan hahmona/henkilönä monimuotoinen ja ilmeikäs. Sarjakuvissa kissa on ollut kestosuosikki jo Krazy Katin päivistä alkaen. Kissa on insipiroinut lukemattomia runoja ja tarinoita, se on sankari tai roisto, hellyttävä karvakerä tai rempseä katukolli.

Lemmikkinä kissa on kuitenkin edelleen aliarvostettu ja vuosittain Suomessa hylätään 10 000 - 20 00 kissaa. Kuulun siihen ihmisryhmään joka valvoo öisin murehtien kodittomien ja hylättyjen kissojen valtavaa määrää. Tänä vuonna kissojen tilanne on ollut erityisen huono, ja apua tarvitaan kipeästi ympäri maata.

Haasteen tärkein osa seuraa! Haastan jokaisen kissakirjallisuuden lukijan tukemaan kodittomien kissojen hyväksi tehtävää työtä jollakin seuraavista alla olevista tavoista.

1. Lajoita jokaista lukemaasi kirjaa kohti yksi euro valitsemallesi eläinsuojeluyhdisykselle tai kissatalolle. Pienikin summa on tärkeä!

tai

2. Osta yhdistysten kannatustuotteita, mm. seinäkalentereita, joulukortteja, t-paitoja tai kauppakasseja.

tai

3. Lahjoita paikalliseen kissataloon kissanhiekkaa, kissanruokaa, vanha raapimispuu tai muuta tarpeellista tavaraa.

Hyviä lahjoituskohteita ovat muun muassa:

Kissojen suojelu - KISU ry.
Kissojen katastrofiyhdistys KKY ry
Kainuun Kissanystävät ry 
Pelastetaan Koirat ry
Rekku Rescue ry

Kissatalot:

Vaasan kissatalo
Loviisan kissatalo


Eläinsuojeluyhdistykset:

Eläinsuojeluyhdistys Dewi
Seinäjoen seudun eläinsuojeluyhdistys

Tässä linkit vain muutamiin hyviin kohteisiin. Facebookiin olen koonnut listan eläinsuojeluyhdistyksistä ja löytöeläinkodeista. Listalta voi etsiä omalta alueeltaan järjestöä jota haluaa tukea. Ja lahjoittaa toki voi vaikka ei ehtisi lukea sivuakaan.

Tämä lukuhaaste kestäköön puoli vuotta, eli 8.2.2017 saakka! Kissakirjojen lukemiseen voi osallistua myös muualla kuin kirjablogeissa. Kissamaisia lukuvinkkejä voi jakaa vaikka facebookissa tai twitterissä käyttämällä tunnistetta #kirjavatkissat.

Jos haluat osallistua arvontaan, linkitä haastesivulle koontipostaus kirjoistasi 8.2.2017 mennessä. Muista myös mainita miten olet tukenut tai aiot tukea eläinsuojelutyötä ja löytökissoja. Arvonnassa voit voittaa lisää kissakirjallisuutta, sillä aion varata palkinnoksi yhden kappaleen Osuuskumma-kustantamon uunituoretta Varjoisilta kujilta -antologiaa. Palkinnon voin tosin lähetää voittajalle vasta parin viikon päästä kun kirja on kourassani.
 

Kaksi aikamatkaa

Luin lyhyen ajan sisällä kaksi erilaista aikamatkustustarinaa. Kirjoitan niistä nyt ajanpuutteen vuoksi yhteispostauksen.

Kirjat ovat Sirpa Tabetin Punainen metsä ja Satu Mattila-Laineen Parantola. Molemmat kirjat ovat esikoisteoksia.

Sirpa Tabet, Punainen metsä, Otava 1989

Tutustuin Sirpa Tabetin dekkareihin teini-iässä, jolloin ahmin murhamysteereitä. Punaiseen metsään tartuin vasta kun dekkarit oli jo luettu, sillä en oikein tiennyt mitä tyylilajia kirja edusti. Julkasuajankohtanaan 1989 Punainen metsä oli outo kirja, josta kukaan ei tainnut oikein tietää oliko se lintu vai kala. Nykyään sitä voi sanoa spefiksi. Luin kirjan ensimmäisen kerran 90-luvulla, ja halusin nyt verestää muistojani

Kirja kertoo mainostoimistossa työskentelevästä Anna Routmaasta, joka saa perinnöksi isänsä suvun talon, Wäärälän. Juurettomuuden tunteiden vallassa kamppaileva Anna aikoo perheen ja ystävien vastustuksesta huolimatta pitää talon, sillä se antaa hänelle vihdoin tunteen johonkin kuulumisesta.

Ollessaan ensimmäistä kertaa matkalla Wäärälään Anna joutuu auto-onnettomuuteen ja menettää tajuntansa. Herätessään hän huomaa olevansa aivan jossain muualla. Poissa ovat tie ja auto. Anna on matkustanut ajassa taaksepäin. Hän on myös siirtynyt jonkun toisen ruumiiseen. Hän on nyt Wäärälän talon tytär Anna. Eletään 1840-lukua.

Kirjan asetelma on kutkuttava. Anna joutuu opettelemaan kädestä pitäen monta sellaista asiaa jotka ovat Wäärälän Annalle arkipäivää. Monet sanat ja tavat ovat hänelle outoja ja väärinkäsityksiä syntyy. Onnekseen Anna saa liittolaisen Wäärälän talon Katriina piiasta, joka opastaa Annaa talon tyttären askareissa. Monet ihmiset suhtautuvat Annan epäillen. Miksi erämaahan eksynyt maatalon tytär osaa yhtäkkiä lukea ja kirjoittaa? Ja miksi hän ei näytä tuntevan edes kaikista lähimpiä sukulaisiaan?

Anna jotuuu elämään toisen ihmisen tekemien valintojen kanssa kun hänelle paljastuu että Wäärälän Anna on kovaa vauhtia menossa naimisiin erään Matiaksen kanssa. Hän kapinoi ajatusta vastaan vain hetken, sillä Matias paljastuu oikein mukavaksi mieheksi ja Anna huomaa pian olevansa päätä pahkaa rakastunut. Kirjan parasta antia ovat vanhat kihla- ja häätavat, joita esitellään runsaasti.

Onni Matiaksen kanssa jää kuitenkin lyhyeksi, sillä onnettomuudet ja kuolema tuntuvat seuraavan Annaa minne hän ikinä meneekin. Susi on tappanut lähistöllä lampaan ja on pian uhka myös karjalle ja hevosille. Lopulta ihmisetkin joutuvat tuntemattoman pedon hampaisiin. Kuoleman varjo leijuu kaiken yllä, ja ihmiset alkavat pelätä Annaa joka on tuonut mukanaan kirouksen.  Punaisen metsän tunnelma muuttuu loppua kohden jatkuvasti ahdistavammaksi. Anna joutuu yhteisönsö hyljeksimäksi ja eristäminen on täydellistä. Vaikka hän saa asua perheensä kanssa ja nukkua vanhassa kamarissaan, hän ei saa syödä perheen kanssa samassa pöydässä. Kukaan ei puhu hänelle, vastaa hänen puheisiinsa, tai edes katso häneen. Hänestä on tullut näkymätön jopa kaikista läheisimille ihmisille.

Koko kirjan ajan Anna pohtii syytä aikamatkaansa. Hänellä tuntuu olevan vankka usko siihen että kaikelle on tarkoitus ja että hän ei ole siirtynyt Wäärälän Annan ruumiiseen sattumalta. Lukijalle on melko pian selvää että kyseessä on murhamysteeri, mutta johtolankoja ei juurikaan jaella. Loppuratkaisu tulee yllätyksenä.

Pidin Punaisesta metsästä todella paljon, vaikka välillä päähenkilön pohdinnat tuntuivat kiertävän turhan pientä kehää.

Punainen metsä on luettu myös näissä blogeissa:
Tahaton lueskelija
Unelmien aika

Satu Mattila-Laine, Parantola, Karisto 2015 

Aikamatkustus tapahtuu tässäkin kirjassa jonkin ulkoisen stressitekijän aikaansaamana. Päähenkilönä on 15-vuotias epilepsiaa sairastava Elisa, joka harrastaa vintagea ja kirjoittaa muotiblogia. Hän siirtyy 1930-luvulle erään rajun kohtauksen aikana, ja joutuu sopeutumaan elämään epileptikoille tarkoitetussa parantolassa.

Tässäkin kirjassa päähenkilö joutuu kohtaamaan outoja tilanteita, joista hän selviää ystävän avulla. Parantolassa asuva Anna ottaa Elisan suojiinsa, ja kertoo lääkäreille tämän olevan hänen serkkunsa. Olin ensin pettynyt kun päähenkilön aikamatka ei heittänytkään häntä toisen ihmisen nahkoihin kuten Punaisessa metsässä. Elisa herää parantolassa omana itsenään, eikä häntä edes alussa ajatella potilaaksi. Elisa katselee parantolan elämää kuin ulkopuolinen tarkkailija, hän ei tunne kuuluvansa siihen aikaan tai paikkaan. Välillä hän jopa miettii tapahtuuko kaikki vain hänen päänsä sisällä.

Elisan aikamatkalla ei tunnu olevan mitään sen suurempaa tarkoitusta tai kohtaloa, hän käy vierailulla menneisyydessä ja oppii ehkä jotain itsestään ja sairaudestaan. Kirjassa on myös pieniä annoksia jännitystä ja romantiikkaa. Suurimman osan ajasta Elisa pohtii miten pääsisi palaamaan nykyhetkeen, ja lopulta keino löytyykin. Annan kohtalo jää siinä vaiheessa hiukan puolitiehen, mutta sekin saa tyydyttävän ratkaisunsa kirjan lopussa.

Parantolan teemoja ovat elämä sairauden kanssa ja itsemääräämisoikeus. Taustalla häälyy ajalle tyypillinen rotupuhtausoppi. Painavia asioita joista on kirjoitettu kevyesti ja viihdyttävästi. Itse olisin kaivannut enemmän yksityiskohtia parantolan elämästä, nyt ajankuva jäi hiukan ohueksi. Monia kiinnostavia asioita kerrottiin, mutta olisin halunnut lukea paljon enemmän. En kuitenkaan koe olevani tämän kirjan kohderyhmää. Nuortenkirjastahan nyt on kysymys, ja Parantola on aivan mainio sellainen.

Parantola on luettu myös näissä blogeissa:
Ullan luetut kirjat
Todella vaiheessa

Tuula Pelttari - Susien aika

Tätä kirjaa olen katsellut pitkään, voisin kai sanoa jo kymmeniä vuosia, ja nyt se tarttui mukaani kirjaston poistomyynnistä. Kirjan suttuisen kannen takia en ole uskaltanut siihen tarttua, eikä takakansitekstin lupailema romantiikkakaan ole koskaan ollut oikein minun juttuni. Mutta noituus ja noitaoikeudenkäynnit kiinnostavat aina, samoin ihmissudet. Olin aikonut päntätä Länsimaisen filosofian historian ensimmäisen osan Klassikkohaastetta varten, mutta lauantaina tajusin että en ehtisi tavoitteeseen. Vaihdoin filosofian Susien aikaan.

Kirjan sankaritar Marietta Marketantytär on nuori ja tietysti kaunis. Tarinan alkaessa hän on vain kymmenen vuotias, mutta kiinnittää jo miesten huomion. Hänen äitinsä joutuu Villnäsissä (Louhisaari) noitana roviolle, ja ennen kuolemaansa neuvoo tytärtään etsimään Naantalin läheltä Sudenpään kylän jossa hän saisi turvaa suvultaan. Nuori ja kaunis Marietta lähtee matkaan ja löytää sukunsa ja kohtalonsa.

Susien aika oli tietyssä mielessä viihdyttävää luettavaa, tarina oli kevyt kuin hattara ja luin koko kirjan yhdessä illassa. Hyväksi kirjaksi tätä ei voi sanoa, mutta sain ainakin selville mitä vuosikausia ihailemani kannet pitävät sisällään.

Kirjassa ehkä eniten harmitti kliseinen romantiikka jota vyörytetään eteenpäin hirvittävällä vauhdilla ja antamatta tilaa hahmojen kehitykselle. Sankaritar on kuvankaunis korpinmustine hiuksineen ja hänellä on parantamisen lahja. Miehet tappelevat hänestä verissä päin. Himokas linnanisäntä Anton von Grewendorp raiskaa teini-ikäisen Mariettan, ja joutuu sitten pari sivua myöhemmin oman poikansa murhaamaksi, tämä kun on myös päättänyt saada tytön itselleen. Marietta menee naimisiin Sauli von Grewendorpin kanssa, mutta avioliitto on onneton ja lapseton. Hurjaakin hurjemmat käänteet seuraavat toisiaan hengästyttävällä nopeudella, on tietäjiä, noitia, ihmissusia, ruttoa, sotaa, kuolemaa, aviottomia lapsia ja fanaattisia pappeja, kaikki ahdettu 235 isotekstiseen sivuun.

Toinen harminaihe on kovin asiantuntemattomasti käsitelty noitavaino-teema, se kun ei oikein istu siihen mitä olen Suomen noitaoikeudenkäynneistä jo ennestään lukenut. Kirjan aikana poltetaan elävältä kolme ihmistä, yksi heistä on Mariettan rakastaja, nuori pappi, peräti kruunun lähettämä tiedustelija. Vihainen väkijoukko raahaa pappiparan pihamaalle, köyttää paaluun ja risukimput alkavat lennellä. Vain hetkeä myöhemmin pappi on kasa tuhkaa, eikä edes sankaritarta pelastamaan saapuva tietomies, Erkki Juhonpoika, ihmettele kartanon pihan kalabaliikkia. Kukaan ei tunnu joutuvan edesvastuuseen papin polttamisesta ilman oikeudenkäyntiä, ainakaan siitä ei kirjassa kerrota.

Kirjassa mainitaan nimeltä useita historiallisia henkilöitä, alussa Villnäsissä Klaus Laurinpoika Fleming ihailee nuorta Mariettaa, ja häneen törmätään myöhemminkin, tosin ilman mitään sen suurempaa juonikuviota hänen varaansa ei rakenneta. Jo aikaisemmin mainittu Erkki Juhonpoika Puujumala yritetään sitoa Mariettan elämään vähän tukevammin. Myös noituudesta syytetty Valpuri Kyni vilahtaa kirjan loppupuolella tekemäss pahojaan. Kovin vahvaa aikakauden kuvausta kirjassa ei kuitenkaan ole, enkä olisi ilman satunnaisia nimiä ja vuosilukuja pystynyt sijoittamaan kirjan tarinaa mihinkään tuntemaani hetkeen historiassa, tai edes Suomen kartalle. Hömppää alusta loppuun.