Kaksi aikamatkaa

Luin lyhyen ajan sisällä kaksi erilaista aikamatkustustarinaa. Kirjoitan niistä nyt ajanpuutteen vuoksi yhteispostauksen.

Kirjat ovat Sirpa Tabetin Punainen metsä ja Satu Mattila-Laineen Parantola. Molemmat kirjat ovat esikoisteoksia.

Sirpa Tabet, Punainen metsä, Otava 1989

Tutustuin Sirpa Tabetin dekkareihin teini-iässä, jolloin ahmin murhamysteereitä. Punaiseen metsään tartuin vasta kun dekkarit oli jo luettu, sillä en oikein tiennyt mitä tyylilajia kirja edusti. Julkasuajankohtanaan 1989 Punainen metsä oli outo kirja, josta kukaan ei tainnut oikein tietää oliko se lintu vai kala. Nykyään sitä voi sanoa spefiksi. Luin kirjan ensimmäisen kerran 90-luvulla, ja halusin nyt verestää muistojani

Kirja kertoo mainostoimistossa työskentelevästä Anna Routmaasta, joka saa perinnöksi isänsä suvun talon, Wäärälän. Juurettomuuden tunteiden vallassa kamppaileva Anna aikoo perheen ja ystävien vastustuksesta huolimatta pitää talon, sillä se antaa hänelle vihdoin tunteen johonkin kuulumisesta.

Ollessaan ensimmäistä kertaa matkalla Wäärälään Anna joutuu auto-onnettomuuteen ja menettää tajuntansa. Herätessään hän huomaa olevansa aivan jossain muualla. Poissa ovat tie ja auto. Anna on matkustanut ajassa taaksepäin. Hän on myös siirtynyt jonkun toisen ruumiiseen. Hän on nyt Wäärälän talon tytär Anna. Eletään 1840-lukua.

Kirjan asetelma on kutkuttava. Anna joutuu opettelemaan kädestä pitäen monta sellaista asiaa jotka ovat Wäärälän Annalle arkipäivää. Monet sanat ja tavat ovat hänelle outoja ja väärinkäsityksiä syntyy. Onnekseen Anna saa liittolaisen Wäärälän talon Katriina piiasta, joka opastaa Annaa talon tyttären askareissa. Monet ihmiset suhtautuvat Annan epäillen. Miksi erämaahan eksynyt maatalon tytär osaa yhtäkkiä lukea ja kirjoittaa? Ja miksi hän ei näytä tuntevan edes kaikista lähimpiä sukulaisiaan?

Anna jotuuu elämään toisen ihmisen tekemien valintojen kanssa kun hänelle paljastuu että Wäärälän Anna on kovaa vauhtia menossa naimisiin erään Matiaksen kanssa. Hän kapinoi ajatusta vastaan vain hetken, sillä Matias paljastuu oikein mukavaksi mieheksi ja Anna huomaa pian olevansa päätä pahkaa rakastunut. Kirjan parasta antia ovat vanhat kihla- ja häätavat, joita esitellään runsaasti.

Onni Matiaksen kanssa jää kuitenkin lyhyeksi, sillä onnettomuudet ja kuolema tuntuvat seuraavan Annaa minne hän ikinä meneekin. Susi on tappanut lähistöllä lampaan ja on pian uhka myös karjalle ja hevosille. Lopulta ihmisetkin joutuvat tuntemattoman pedon hampaisiin. Kuoleman varjo leijuu kaiken yllä, ja ihmiset alkavat pelätä Annaa joka on tuonut mukanaan kirouksen.  Punaisen metsän tunnelma muuttuu loppua kohden jatkuvasti ahdistavammaksi. Anna joutuu yhteisönsö hyljeksimäksi ja eristäminen on täydellistä. Vaikka hän saa asua perheensä kanssa ja nukkua vanhassa kamarissaan, hän ei saa syödä perheen kanssa samassa pöydässä. Kukaan ei puhu hänelle, vastaa hänen puheisiinsa, tai edes katso häneen. Hänestä on tullut näkymätön jopa kaikista läheisimille ihmisille.

Koko kirjan ajan Anna pohtii syytä aikamatkaansa. Hänellä tuntuu olevan vankka usko siihen että kaikelle on tarkoitus ja että hän ei ole siirtynyt Wäärälän Annan ruumiiseen sattumalta. Lukijalle on melko pian selvää että kyseessä on murhamysteeri, mutta johtolankoja ei juurikaan jaella. Loppuratkaisu tulee yllätyksenä.

Pidin Punaisesta metsästä todella paljon, vaikka välillä päähenkilön pohdinnat tuntuivat kiertävän turhan pientä kehää.

Punainen metsä on luettu myös näissä blogeissa:
Tahaton lueskelija
Unelmien aika

Satu Mattila-Laine, Parantola, Karisto 2015 

Aikamatkustus tapahtuu tässäkin kirjassa jonkin ulkoisen stressitekijän aikaansaamana. Päähenkilönä on 15-vuotias epilepsiaa sairastava Elisa, joka harrastaa vintagea ja kirjoittaa muotiblogia. Hän siirtyy 1930-luvulle erään rajun kohtauksen aikana, ja joutuu sopeutumaan elämään epileptikoille tarkoitetussa parantolassa.

Tässäkin kirjassa päähenkilö joutuu kohtaamaan outoja tilanteita, joista hän selviää ystävän avulla. Parantolassa asuva Anna ottaa Elisan suojiinsa, ja kertoo lääkäreille tämän olevan hänen serkkunsa. Olin ensin pettynyt kun päähenkilön aikamatka ei heittänytkään häntä toisen ihmisen nahkoihin kuten Punaisessa metsässä. Elisa herää parantolassa omana itsenään, eikä häntä edes alussa ajatella potilaaksi. Elisa katselee parantolan elämää kuin ulkopuolinen tarkkailija, hän ei tunne kuuluvansa siihen aikaan tai paikkaan. Välillä hän jopa miettii tapahtuuko kaikki vain hänen päänsä sisällä.

Elisan aikamatkalla ei tunnu olevan mitään sen suurempaa tarkoitusta tai kohtaloa, hän käy vierailulla menneisyydessä ja oppii ehkä jotain itsestään ja sairaudestaan. Kirjassa on myös pieniä annoksia jännitystä ja romantiikkaa. Suurimman osan ajasta Elisa pohtii miten pääsisi palaamaan nykyhetkeen, ja lopulta keino löytyykin. Annan kohtalo jää siinä vaiheessa hiukan puolitiehen, mutta sekin saa tyydyttävän ratkaisunsa kirjan lopussa.

Parantolan teemoja ovat elämä sairauden kanssa ja itsemääräämisoikeus. Taustalla häälyy ajalle tyypillinen rotupuhtausoppi. Painavia asioita joista on kirjoitettu kevyesti ja viihdyttävästi. Itse olisin kaivannut enemmän yksityiskohtia parantolan elämästä, nyt ajankuva jäi hiukan ohueksi. Monia kiinnostavia asioita kerrottiin, mutta olisin halunnut lukea paljon enemmän. En kuitenkaan koe olevani tämän kirjan kohderyhmää. Nuortenkirjastahan nyt on kysymys, ja Parantola on aivan mainio sellainen.

Parantola on luettu myös näissä blogeissa:
Ullan luetut kirjat
Todella vaiheessa