Elohopean taikavoimasta

Kotiseutulehdessä julkaistiin noin vuosina 1910 -1912 useampikin juttu elohopean käytöstä kansantaikuudessa. Tämä ensimmäinen leikekirjaani merkitty juttu on mielenkiintoinen siksi, että se kertoo kaksikin keinoa painajaisen (eli ajajaisen) karkottamiseen.

Elohopean taikavoima

Tavallisimpia aineita, mitä suomalainen taikuri tarvitsee, on elohopea, jolle onkin omistettu ihmeellinen voima. Toisin paikoin (Tammelassa) sitä käytetään lääkkeenä, annetaan esim. pistosta sairastavan niellä sitä ja samalla käsketään sen poistamaan tauti. Ehkä yleisimmin on sitä kuitenkin sekä länsi- että itä-Suomessa käytetty estämään painajaista navettaan tulemasta.: navetan kynnykseen kaivetaan reikä, sinne pannaan elohopeata ja reikä suljetaan puutapilla. Silloin ei painajainen tule. Antreassa taasen on erään asuinrakennuksen perustuksista löydetty pieni puinen pullo, jossa oli elohopeata; varmaan se sielläkin oli suojelevana voimana. Monen monta muuta tapausta sen käyttämisestä voisi luetella.

Mutta mistähän syystä on elohopealle tällainen voima omistettu? Tosin on useilla metalleilla jonkinlainen taikamerkitys ja elohopealle sitä olisi voinut erikoisesti sen elokkuus lisätä. Niinikään voisi hyvällä syyllä ajatella, kuten toht. V. J. Mansikka on huomauttanut, että elohopean kaikkea pahaa vastustava ja hävittävä voima olisi johtunut sen hävittävästä vaikutuksesta muihin metalleihin, esim. kultaan. Mutta nämä selitykset eivät kuitenkaan mielestäni oikein riitä. On sitä vastoin vielä eräs seikka, minkä luulisi antaneen elohopeale juuri siinä piilevän salaperäisen merkityksen ja voiman, jota sitten on eri tarkoituksiin alettu käyttää.

Jo vanhalla ajalla oli kreikkalainen lääkäri ja filosofi Empedokles (n. 495 – 435 e. Kr. s.) perustanut opin, että kaikki olemassa oleva on kokoonpantu neljästä elementistä: maasta, vedestä, ilmasta ja tulesta. Ihmisessä, eläimessä, kasvissa, kivissä, metalleissa, maassa ja taivaankappaleissa kaikissa oli palanen näitä alkuaineita. Myöhempi filosofi Platon (427 – 347)  hyväksyi myös tämän opin, mutta lisäsi siihen vielä sen, että neljä elementtiä olivat itse ensin muodostuneet yhdestä ja samasta alkuaineesta. 

Alkemistit, jotka metalleja muuttelivat ja sekoittelivat ja tällä tavalla sittemmin koettivat tehdä kultaa, selittivät edellisen opin mukaan, että jos tahtoo muuttaa metallin toiseksi, niin ei tarvitse muuta kuin ottaa siitä vissi määrä jotakin elementtiä pois ja panna sijaan jotain toista, niin on uusi metalli valmis. Vielä helpommin tämä käy päinsä, jos voi metallin johtaa takaisin sen alkuaineeseen, jossa se siis ei enää ole tulta, ei ilmaa, ei vettä eikä maata. Kun aines oli siinä muodossa, niin oli siitä helppo saada mitä metallia tahansa.

Puuttui siis vain tuon alkuaineen löytäminen. Heti kun elohopea tuli tunnetuksi, niin luultiin että siinä oli löydetty alkuaine. Elohopeahan helposti yhtyy toisiin metalleihin ja tällaisella sekoituksella on suuressa määrin toisenlaiset ominaisuudet kuin alkuperäisellä metallilla. Niinpä esim. kun tinaan sekoitetaan elohopeata, niin se menettää sen narisevan äänen, mikä siitä muuten syntyy, kun sitä käsissään taivuttelee. Sitä paitsi se tulee raskaammaksi ja enemmän hopean näköiseksi niin että pintapuolisesti katsottuna se todella näyttää muuttuneen hopeaksi. Miten suuri merkitys elohopealla oli alkemistien toimissa, näkyy erään 5:nnen vuosisadan alussa j Kr. s. eläneen alkemisti Synesiuksen lausunnosta: elohopa mukautuu kaikkiin muotoihin, niin kuin vaha ottaa vastaan kaikki värit; se tekee kaikki valkeaksi, vetää itseensä sielun kaikista aineista. Se muuttaa kaikki värit ja pysyy itse, kun sitä vastoin toiset eivät pysy; ja vaikka se itse näkyväisesti ei olisi olemassa, niin se kuitenkin sisältyy aineisiin.

Kun huomaa, minkälainen merkitys etenkin keskiajalla on sekä astrologialla että alkemialla, niin on hyvin luultavaa, että se arvo, minkä tutkijat antoivat elohopealle, teki sen kansan kesken salaperäisen voimalliseksi aineeksi. Ja vaikka alkemistit itsekin myöhemmin huomasivat, että elohopea ei ollutkaan kaivattu alkuaine, niin ei se sittenkään voinut kansassa menettää merkitystään. Samoinhan kävi sen kaksihaaraisen oksan, jolla vesi- ja metallisuonia etsittiin: kun tiedemiehet ihastuneina kävivät tutkimaan, mikä voima oksaa taivutti alaspäin vesien ja metallien luona, niin usko kansassa kasvoi tuollaisen oksan taikavoimaan. Ja vaikka sitten huomattiinkin, että tuo oksa vasta ihmisen kädessä joissakin kohdin taipui, niin ei kansa enää menettänyt luottamustaan siihen, vaan uskoo vielä tänä päivänä, että sellaisella oksalla voi löytää vesisuonia (kts. Antero Vipunen v. 1909)

Elohopean taikavoima perustuisi siis tämän mukaan alkujaan tieteelliseen tutkimukseen. Se on hyvin luultavaa, sillä onhan tunnettua, että monet muutkin taikaluulot ovat etenkin keskiajalla kokonaan saaneet alkunsa tieteestä. Siitä on paraana esimerkkinä suomamalaisten tarttumusta vastaan lukemat loitsut: ”jos olet maasta, niin mene maahan; jos olet vedestä niin mene veteen; jos olet ilmasta, niin mene ilmaan; jos olet tulesta, niin mene tuleen”, jotka ovat syntyneet ylläesitetystä tietellisestä opista, että kaikki on kokoonpantu ainoastaan maasta, ilmasta, vedestä ja tulesta. Samalla lailla oli tunnettu viisiloppinen eli viisikanta alkujaan Itämailla tähtitieteellinen kuvio, mutta Euroopassa se vähitellen sai salaperäisen merkityksen ja vihdoin sille Suomessa omistettiin sekä tauteja parantava että erikoisesti painajaista karkottava voima. 

F. A. H

Toinen teksti on poimittu sanomalehdestä. Satakunnan Sanomat vuodelta 1911 kertoo taikauskosta Honkajoella. Näiden kansan taikauskosta kertovien sanomalehtijuttujen tyyli on yleensä aina valistava. Tässä kertomuksessa mainitaan myös elohopean taikuuskäyttö. Jutussa mainittu tietäjä "Tilli" on Nikolai Still niminen mies, jonka elämästä toivon joskus voivani kirjoittaa enemmän.

Taikauskoa Honkajoella

Noin kolme viikkoa sitten laittoi Honkajoella erään talon vaari vaarinkaljaa ja kun on kaljaa, niin on vieraita. Mutta kun vieraat olivat menneet, olivat vaarin rahatkin, 70 markkaa huvenneet vierasten matkassa. Tästä ei vielä pahoin pelästytty, sillä tiedettiinhän Parkanossa olevan poppamiehen, joka voi toimituttaa takaisin mitä tahtoi. Vaari lähtikin poikansa seurassa tietäjältä rahojaan tiedustamaan. Mutta poppamies ei osannut niitä Parkanosta takaisin hankkia, sillä taijan onnistumiseen oli välttämätöntä käväistä sen pitäjän kirkossa, missä rahat olivat kadonneet. Tietäjä tekikin matkan Honkajoelle, kävi kirkon kellotapulissa ja pistin jonkun paperikäärön kelloin soitinhihnan juureen, missä se ensi kerralla kelloja soitettaissa putosi. Kertojamme ei tiedä tulivatko rahat takaisin, sillä sellaisia ei huudella, ne kun kuuluvat ammattisalaisuuksiin.

Mutta taikojalla oli toinenkin tarkoitus, samalla näet parannettiin vaarin pojan käräjäonnea ja vahvisteettiin häntä kateensilmän varalta, niin ettei häntä ja hänen huonettansa mikään vahingoittaa voisi. Kaiverrettiin reikiä veräjän pylväisiin, oven kynnyksiin ja pihtipieliin ja ankarien taikojen ohella valettiin elohopeata reikiin. Tästä sitte pitäisi miehelle onni paisua ennen luulumaton ja tottahan toki kun on sellaisen miehen ”reilaama” kuin Tillin.

Jannu