Michel Meuger - Lake Monster Traditions, A Cross-cultural Analysis

Kirjan alaotsikko sanookin jo 'cross-cultural analysis', miksi kirja sitten oli sijoitettu luokkaan rajatieto?

No, hiuksia vaan halon... Ajankuluksi... Ja ajankuluksi kirja olikin varsin hyvä vaikka ei muuten olisikaan perehtynyt antropologiaan. Nimi ja luokka saattaa hämätä lainajaa luulemaan että pitää kädessään kryptozoologista kirjaa. Lähinnä kirja on kansatieteellinen ja olisi pitänyt sijoittaa kulttuurihistoriaan.

Koska kirjoittaja on kanadalainen, on vain luonnollista että hän keskittyy Kanadan järvihirviöperinteeseen, aina intiaanien Mishipizhiwistä uudisasukkaiden ilmestyksiin ja nykyajan Ponikeihin. Euroopan ja etelä-amerikan hirviöille on toki varattu runsaasti tilaa, mutta ensimmäiset luvut käyvät läpi Quebecin hirviöjärviä yksi kerrallaan ja varsin yksityiskohtaisesti. Kartat ja silminnäkijäkuvaukset siivittävät meitä matkalle kanadan pikkujärvien korpirannoille joilla intiaanit muinoin kanooteillaan kalastelivat.

Kirjassa on myös vakavaa tutkimusta merenneitojen, merikäärmeiden, ja jopa suomalaisten näkkinä tuntemien olentojen kulttuurillisesta taustasta. Sveitsin lohikäärmeistäkin löytyy liite kirjan lopusta jos pelkkä ylimalkainen viittaus itse tekstissä saa janoamaan vielä lisää. Ovathan monet lohikäärmeet amfibeja, niinkuin hyvin tiedetään, ja monet ovat ne joet joissa nämä veikeät olennot ovat pulikoineet, jopa aivan Euroopan suurkaupunkien keskustoissa.

Kirjasta ei siis löydy teorioita Loch Nessin hirviön alkuperästä, ei valokuvia joutsenliskoista, eikä muutakaan todistelua hypoteettisen liskoystävämme olemassaolon puolesta. Teksti on tiuhaa ja kuvat mustavalkoisia. Luonteeltaan kirja on vertaileva kansatieteellinen tutkimus outojen merellisten ilmiöiden havainnoinnista ja niiden vaikutuksesta ja leviämisestä alkuperäiskansoilta uudisasukkaiden kulttuuriin ja päinvastoin. Kysymyksessä on yhä elävä ja muuntautuva kansanperinne.

 

Järvet ovat aina ja kaikkialla olleet raja tämän ja tuonpuoleisen välillä, siksi ne, niiden rannat ja syvät vedet ovat aina olleet otollisia oudon ja yliluonnollisen havaitsemiseen. Jokainen aika näkee järvissä omat hirviönsä. Euroopan järvissä elivät ennen olennot joiden ulkonäkö ja käytös tuskin kelpaavat todistuskappaleeksi nykyajan liskonmetsästäjälle. Rationalisoitu myytti ja järkeistetty, hirviötutkimukseen valikoiden hyväksytty kansanperinne on synnyttänyt uuden myytin nykyisissä järvissä elävistä hirmuliskoista, elävistä muinaisjäänteistä. Näihin voidaan vielä uskoa vaikka merenneitoihin ei enää uskottaisikaan, tämä muutos on yksi kirjan teemoista.

Suuret kalat ja saksalaisten sukellusveneet saavat omat lukunsa, etenkin sotavuosina saksalaiset sukellusveneet suosivat syrjäisiä skotlantilaisia järviä, sittemmin nekin ovat ymmärrettävistä syistä kadonneet. Myös merenneidot, pohjassa kuljeksivat onnettomuutta ennustavat sikalaumat, ynnä muut sodan enteet, ja merihevoset ovat kokeneet inflaation vuosien myötä, vaikka muinainen hirmulisko elää ja voi hyvin tieteellisesti ajattelevien ihmisten mielissä. 

Outojen havaintojen yhteydet todellisiin meripetoihin ruoditaan tietysti myös. Suurimmat hylkeet, valaat, muinaisille kartanpiirtäjille tuiki tuntemattomat eläimet, joiden vääristyneitä hahmoja vanhat kuvat esittelevät. Olaus Mangnuksen painokuvat ja vanhat kartat paljastavat mereisen kuva-aarteen. Häränpäiset merihirviöt uiskentelevat pitkin pohjoisia meriä seuranaan hirveät valaat, mursut ja meri-ihmiset.

 

Ilahduttavan paljon löytyi tietoa erityisesti Skandinaavisesta 'lindorm' perinteestä joka ainakin suomalaiselle saattaa olla umpi outoa, vaikka naapurustossa liikutaankin. Suomen näkki- ja vetehisperinne on tullut lähinnä idästä, siksi germaaninen jättimato yllättää iloisesti uutuudellaan. Kirjoittaja kunnioittaa skandinaviaa erityisesti juuri merikäärme-perinteen viimeisenä linnakkeena, samalla tavalla kuin Sveitsi on euroopan lohikäärme-uskomusten kotimaa. Tutumpi varmasti sitten on kanadan vesi-hevonen, joka muistuttaa meikäläistä näkkiä ainakin siinä että kyseinen kostean elementin henki mielellään liikkuu hevosen hahmossa, houkutellen ihmisiä ratsastamaan selässään jotta voisi heidät sitten kantaa vedenalaiseen kotoonsa. Tämä vesi-hepo tuntee hauskan sukulaisen irlannissakin, Kelpie on kelttiläisen kulttuuripiirin oma näkki, häränhahmoinen sarvipää joka jahtaa erityisesti nuoria naisia. 

Populaarikulttuuriin eksyneet merelliset hirviöt ovat monin kuvin esillä. Sarjakuvien ja elokuvajulisteiden imukuppilonkeroiset tursaat kuvaavat osaltaan myytin elinvoimaisuutta. Pinnan alla vaani yhä suuri ja tuntematon uhka...