Ken vainajia muistelee ja muita myytillisiä tarinoita

Kurjet huutavat haikeasti metsän takana, usva hiipii pelloille ja varjot ihmisten sydämiin. Espoon science fiction- ja fantasiaseuran kauhuantolgia Ken vainajia muistelee ja muita myytillisiä tarinoita ilmestyi sopivasti pimeneviin syysiltoihin ja sitä voikin lueskella vaikka Kekripyhinä.

Kansikuvan on taiteillut Arren Zherbin

Kuten otsikostakin voi päätellä, kauhutarinoiden yhtenä esikuvana on toiminut Lauri Simonsuuren ”Myytillisiä tarinoita” johon kootut kansantarinat kertovat ihmisen suhteesta yliluonnolliseen. Ken vainajia muistelee tutustuttaa meidät uudestaan näihin hurjiin kertomuksiin.

Shimo Suntilan raapale Sauna, nostatti hyytävää tunnelmaa heti kokoelman alkuun. Se oli sadassa sanassaan yksi parhaista teksteistä.

Juha Jyrkäksen Seitsemän hengen kertomus oli myös yksi suosikeistani. Siinä uppouduttiin ugrilaisen-kansan muinaisuuteen jossain Volgan mutkalla. Sankari Enä Sjanraja on tietäjä, joka joutuu selvittämään välejään pahan Pilmä Ätjän kanssa. Varsinkin novellin alku oli hienosti kirjoitettu, henkilönnimet tuntuivat kantavan kaikuja suomalaisten kantakielestä, ja uskoisin että kirjoittaja on harrastanut suomen-heimon historiaa laajemminkin.

(Täytyy tunnustaa että olen melko nirppanokkainen historiallisen fiktion lukija. Luen säädyttömät määrät sekä vanhaa kotimaista kirjallisuutta, että kulttuurihistoriallista tietokirjallisuutta. Yksikin moderni sana tai ilmaisu tarinassa jonka pitäsi sijoittua vaikkapa keskiajalle, saa minut tarpeettomasti tuohtumaan. Oli tarina kuinka hyvä tahansa.)

Anna Malisen Maria Antintytär oli mielenkiintoinen kuvaus kansanperinteen parasta. Vanha asiakirja noitaoikeudenkäynnistä herättää menneisyyden uudestaan eloon kammottavalla tavalla. Tapahtumat tosin seuraavat toisiaan hurjaa vauhtia, ja novelli loppui hiukan liian nopeasti. Olisin mielelläni lukenut noitien pikku apureista enemmänkin.

Jotenkin tuntuu että olen jäävi sanomaan yhtikäs mitään Eero Korpisen panoksesta antologiaan, mutta sanon nyt kuitenkin edes jotain. Vainajan palmikko sijoittuu Kuortaneen järvimaisemiin ja Lapuan Simpsiönvuorelle, jossa asuu ihka oikea piru. (Kävimme sitä Eeron kanssa jopa paikanpäällä etsimässä.) Ala-Kuljun Juho-poika yrittää saada apua sisarelleen kuuluisalta paholaiselta, mutta tulee lopulta katumapäälle. Paholaisen puijaaminen ei kuitenkaan onnistu, ja tarina vyöryy onnettomaan loppuunsa. Vainajan palmikko on kerronnaltaan ja teemoiltaan kokoelman eniten kansansatua muistuttava kertomus.

 

Samuli Antilan Rajat oli antologian pelottavimmasta päästä, koska olen aina pelännyt kummituksia. Tarinassa esiintyvä olento on kuvattu juuri sellaiseksi kuin sen kuvittelinkin ja tämä vanha tarina siirtyy nykypäivään harvinaisen vaivattomasti. Hyytävä tunnelma säilyi loppuun asti.

Monet kirjan yliluonnolliset olennot olivat minulle ennestään tuttuja, joissakin novelleissa oli kuitenkin aivan uusia ja odottamattomia, moderneja kauhuelementtejä. Etukäteen olin odottanut enemmän historiallisia tarinoita, pieniä paikallisia kertomuksia, joiden innoitus löytyisi vaikkapa kotiseutuyhdistysten kokoamista kylähistorioista. Kirjassa oli kuitenkin laaja ja monipuolinen valikoima erilaisten kirjoittajien näkemyksiä suomalaisesta kansanperinteestä. 

Kaikkia antologian tarinoita en tässä ehdi käsitellä, lukekaa itse! 

Kirjailijoina antologiassa ovat: Anne Leinonen, Jussi Katajala, Mari Saario, Tarja Sipiläinen, Juha Jyrkäs, Markus Harju, Anna Malinen, Eero Korpinen, Heikki Nevala, Mixu Lauronen ja Samuli Antila. 
Toimittajat: Samuli Antila ja Markus Harju
Julkaisija: Espoon science fiction- ja fantasiaseura ESC ry. 
ISBN: 978-952-67158-4-1