torstai 15. elokuuta 2013

Murhamystiikkaa - antologian rahoitusprojekti

Nyt se sitten tulee. Nimittäin ensimmäinen Aavetaajuus-kirja täynnä okkulttisia etsivätarinoita.

"Kirjan sivuilla pääsemme mm. sukeltamaan murhanhimoisen suojelusenkelin tapaukseen, hyppäämme keskelle jumalolentojen välienselvittelyä, hämmästelemme tappavan kirjan mysteeriä, tutustumme sokeaan shamaaniin, joka selvittelee metsänhaltijan hämärää kuolemaa, törmäämme tekoälyyn helvetistä ja kauhistelemme toisen maailmansodan aikaisia superaseita.
Kokoelma sisältää yhteensä 12 jännittävää kertomusta. Kirjoittajat ovat kotimasen fantasiakirjallisuuden nousevia tähtiä. Heidän lisäksi mukana on käännösnovelli William Hope Hodgsonilta, eräältä koko okkulttisen etsivätarinoiden genren liikkeelle sysänneistä kirjoittajista."

Rahoitusta teokselle haetaan ennakkotilausten kautta ja kirjan mesenaatiksi voi ryhtyä vaikka ostamalla julisteen tai kirjapaketin. Murhamystiikkaa ilmestyy 15. tammikuuta 2014, ja sen ovat toimittaneet Jyrki Pitkä ja Tuomas Saloranta. Hyytävistä novelleista vastaavat:

Katri Alatalo
William Hope Hodgson
Juha Jyrkäs
Jani Kangas
Jussi Katajala
Suvi Kauppila
Tiina Laine
Mixu Lauronen
Juhana Lumme
Tarja Sipiläinen
Shimo Suntila
Anu Varis

Minähän se olen tuossa listan viimeisenä. Ei, se ei ole erhedys, noin kahdenkymmenen vuoden pöytälaatikkoon raapustelun jälkeen uskalsin kirjoittaa tarinan valmiiksi asti. Eeron kannustuksella, tietenkin. Hän kun on tällä hetkellä ainoa lukijani ja fanini.



keskiviikko 14. elokuuta 2013

Palkkasoturi

Mustat helikopterit lennättivät meidät takaisin. Minut ja harvat muut jotka selvisivät Varastohallin sodasta. En nähnyt Christopher Lloydia enää sen jälkeen kun hermoni viimein pettivät ja sain hysteerisen kohtauksen sähköhellojen luona, mutta olen varma että se vanha piru selvisi.

Seuraava muistikuvani on, että olin kaupungilla joidenkin ihmisten kanssa, juhlistamassa kuulemma sodan loppua. En jaksa muistaa keitä siellä oli, mutta hauskaa heillä oli.

Joukkomme hajosi pian kaikkien löytäessä parempaa seuraa. Lopulta päädyin istumaan eräälle Koskikeskuksen terassille. En ole aivan varma oliko se Lielahdessa, keskustassa, vai Virroilla. Siinä minä kuitenkin istuin juomassa kossukolaa Mauri Kunnaksen kanssa.

Sitten hänkin kyllästyi minuun, ja meni pois.



 

Jean Grenier - Ihmissuden metamorfoosi



Varjot peittävät minut kun juoksen metsään. Riisuudun alasti ja piilotan vaatteet puunrunkoon jossa voideruukku on kätkettynä. Voide on vihreänruskeaa ja tuoksuu kiihottavalta. Sivelen sitä jäseniini ja tunnen lämmön, kuin pukisin päälleni uudet vaatteet. Ajattelen Metsän Herraa ja rukoilen samalla häntä. Uskon katsovani suoraan hänen synkeänvihreisiin silmiinsä joista virtaa minuun nimetön voima. Sitten vedän ylleni sudennahan.

Olen vahva ja vapaa. Pystyn juoksemaan nopeammin kuin kukaan toinen, nopeammin kuin tuuli. Metsä ja taivas syöksyvät aistieni ammottavaan kuiluun jossa kaikki elämän äänet yhtyvät uudeksi musiikiksi. Tunnen meren suolaisen tuoksun, metsän tuoksun, veren…

Aamulla herään ruohikkoon käpertyneenä, kylmissäni ja vapisten. Suussani on ihmislihan maku.






***


Kyseisen raapaleen aiheena on ranskalainen Jean Grenier, joka tuomittiin vankeuteen murhien ja kannibalismin tähden vuonna 1603. Hänen kuolemantuomionsa muutettiin vankeudeksi nuoren iän ja vähäjärkisyyden tähden, sillä kiinni otettaessa Grenier oli vasta noin 13 vuotias. Hänet passitettiin Bordeauxn luostariin jossa häntä pidettiin vangittuna ja Jumalan nuhteessa aina kuolemaansa saakka. Hän kuoli vankeudessa vain 20 vuotiaana. Grenier itse väitti tehneensä murhat suden hahmossa, johon hän pystyi muuttumaan Metsän Herralta saamansa voiteen ja sudennahan ansiosta.
 

Tällaisena muistan Jean Grenierin lapsuudestani, Noidan käsikirjasta.


Mainittu voide on noitasalvaa. Ihmissusien ja noitien välillä on nykykäsityksen mukaan selkeä raja. Kuitenkin vanhat lähteet tekevät harvoin eroa noidan ja ihmissuden välille. Eläinmuodonmuutos kuului olennaisena osana noituuskäsitykseen ja syyte ihmissusitapauksissa oli useimmiten, murhien ja ihmissyönnin lisäksi, noituus ja sopimus paholaisen kanssa.

Noitavoiteisiin käytettiin dokumentoitujen ohjeiden mukaan, paitsi vastasyntyneen lapsen verta, ja muita kammottavia aineita, myös sen ajan lääketieteen perustarpeita, belladonnaa, hulluruohoa ja alruunaa. Nämä ainekset johtavat suun kautta nautittuna vakavaan myrkytykseen, mutta voiteisiin sekoitettuna ne imeytyvät ihon läpi aiheuttaen voimakkaita hallusinaatioita.

Ihmissusi vie lapsen. Kuva: Lucas Cranach

Todisteita tällaisten voiteiden olemassaolosta ei ole, mutta on mahdollista että niitä olisi käytetty rituaaleissa ja päihdetarkoituksessa. Tarinat voiteiden käytöstä noidan muodonmuutoksen ja lentotaidon aikaansaajina ovat yleisiä Saksassa ja Ranskassa. Skandinavisissa noituustapauksissa se on harvinaisempi. 

Folkloren mukaan ihmissuden muodonmuutoksen sai useimmin aikaan tällainen voide, tai paholaiselta saatu sudennahka. Muodonmuutos tapahtui omasta tahdosta, siihen ei vaikuttanut kuun vaihe tai muukaan ulkoinen tekijä. Modernin ihmissuden muodonmuutos on usein tahdosta riippumaton, ja se muistuttaa satujen hirviömuodonmuutoksia, joissa lumottu prinssi joutuu pahan taian valtaan.

Nykyaikaan parhaiten säilyneet ihmissusitapaukset ovat niitä joissa muodonmuutokseen liittyy sairaalloista murhanhimoa. Yleensä noitaoikeudenkäyntien syytteet olivat vailla todellisuuspohjaa, mutta kannibaali-ihmissusien kohdalla rikokset ovat todellisia ja ankarat rangaistukset tuntuvat oikeutetuilta. Jean Grenier tappoi ja söi useita pikkulapsia ennen kuin hänet saatiin kiinni. Aikuisten kimppuun ihmissusi ei kovin usein hyökännyt, mutta lapset olivat helppo saalis ja lähes jokaisessa tapauksessa syytetty ylistää erityisesti pienten tyttöjen lihan mureutta. 


Kuva: Gustave Dore

Erikoista on, että Brittein saarilla, josta sudet hävitettiin jo varhain, murhaaja-kannibaaleihin ei liity ihmissusimytologiaa. Skotlannissa liikkui tarinoita kokonaisista ihmissyöjien klaaneista, mutta näiden kertomusten ihmissyöjät eivät koskaan juoksennelleet susina. Sawney Bean on eräs kuuluisimmista skotlantilaisista kannibaaleista.

Myöskään englantilaisten noitien muodonmuutosarsenaaliin eivät sudet kuuluneet. Sikäläiset rouvashenkilöt lähtivät mustaan messuun kissan tai jäniksen hahmossa.