The Wolf Among Us - Episode I: Faith

Jotteivät peliarvosteluni kävisi yksitoikkoisiksi, niin arvostelen välillä Telltale Gamesin pelin. Monia palkintoja kahmineen, mutta omasta mielestäni vähän sellaisen ja tällaisen The Walking Deadin jälkeen Telltale on hankkinut itselleen oikeudet Bill Willinghamin kehuttuun Fables‒ sarjakuvaan. Sarjakuvan ideana on, että satujen ja kansantarujen hahmot ovat paenneet omasta maailmastaan salaperäisen vihollisen valloitettua sen. Satuhahmot ovat päätyneet New Yorkiin (minnekäs muualle?) ja perustaneet oman kaupunginosansa Fabletownin, jonka sheriffinä toimii ihmishahmon ottanut Iso paha susi, Bigby Wolf. Bigbyn työnä on pitää Fabletownin asukkaat kaidalla tiellä ja turvata satuhahmojen salassapysyminen.

Ja työtä siinä onkin, sillä siirtyminen satumaasta Nykin sateisille kaduille ei suju kaikilta aivan ongelmitta. Peli alkaa, kun taksi saattaa Bigbyn herra Konnan isännöimään motelliin. Ryyppyputkeen juuttunut Puunhakkaaja on pannut kämpässään hulinaksi, ja Bigbyä tarvitaan tilanteen rauhoittamiseksi. Käsikähmän jälkeen Puunhakkaaja pääsee pakenemaan paikalta, mutta yön mittaan Bigbyn kotioven eteen ilmaantuu ruumis. Kaikki viittaa siihen että satuhahmo on tappanut toisen, eikä moista voida sallia.

Ison pahan suden seikkailut muistuttavat Käveleviä kuolleita enemmän kuin vähän. Sarjakuvamaista tyyliä on viety entistä pidemmälle. Koko peli näyttää käsin piirretyltä, ja lopputulos on todella hieno. Kahdeksankymmentälukuisen New Yorkin pinkit neonvalot ja loputtoman synkät varjot luovat vertaansa vailla olevan noir‒ tunnelman. Hahmojen huulisynkka on myös saatu kohdilleen, ja kasvonilmeitäkin on hillitty kohtuullisuuden rajoihin Walking Deadista, vaikka muutama hahmo näyttääkin välillä hieman jähmeältä.

Kuten grafiikat, myös kontrollit ovat kotoisin Walking Deadin kuolinpesästä. Vasen tatti ohjaa, oikea huitoo kursoria ja neljä nappia hoitavat eri toiminnot tutkiessa, tapellessa ja puhuessa. Tai pitäisi ehkä sanoa pelkästään tapellessa ja puhuessa. Ongelmanratkonta on nimittäin jäänyt melkein kokonaan pois, mikä tuli Sam & Maxien paikoitellen pirullisia arvoituksia odottaneelle allekirjoittaneelle melkoisena shokkina. Ne muutamat ongelmat joita pelaajalle tarjotaan sijoittuvat aina yhteen tilaan, josta pitää löytää kaksi tai kolme johtolankaa minkä jälkeen juoni syöksähtää taas eteenpäin.

Ja millainen juoni se onkaan. Menneiden pahojen tekojensa painolastin alla ponnistelevan Bigbyn tutkimukset ovat mukaansatempaavinta tarinaa mihin olen hetkeen törmännyt. Hukan kovaksikeitetyn mutta hyväsydämisen antisankarin hahmo on klassinen surullisen hahmon ritari, josta ei voi olla pitämättä. Sama pätee muihinkin satuhahmoihin. Ristiriitaisten, murhan aikaansaaman hämmingin ravistelevien hahmojen arki on monin verroin mielenkiintoisempaa seurattavaa kuin Walking Deadin jatkuva tragediavyörytys. Hahmot ovat uskottavia, ja heidän kohtalostaan kiinnostuu aidosti. Etenkin köyhyyteen langennut, yksinhuoltajan huolien kanssa pinnistelevä herra Konna herätti sympatiani kaikessa karkeudessaan.

Runsaat keskustelut muokkaavat tarinan kulkua ja hahmojen suhtautumista Bigbyyn kuten Walking Deadissakin. Jokaista vastaustaan saa miettiä muutaman sekunnin verran, ja aina silloin tällöin pelaaja joutuu tekemään pienemmän tai suuremman valinnan, kuten antaako sialle viinaa, tai kenet ottaa kiinni kahdesta pakenevasta epäillystä. Valinnat kantavat jokaiseen tulevaan episodiin, ja ilmeisesti vaikuttavat suurestikin siihen miten tarinassa tulee loppujen lopuksi käymään.

Katkerien satuhahmojen joukkoon mahtuu monia väkivaltaisia tyyppejä, ja Bigby on kova koville. Pelissä ollaan nyrkit pystyssä useampaan otteeseen. Osa rähinöistä tapahtuu Walking Deadista tuttuun tapaan liikuttamalla kursori oikeaan kohtaan ja painamalla oikeaa nappia, osa hoituu quick-time eventeillä. Tapahtumat ovat nopeatempoista huitomista, mikä onnistuu hienosti välittämään nyrkkitappelun holtittomuuden ruudun toiselle puolen. Läheltä kuvatut käsikähmät ovat brutaaleja ja sekavia, ja tuntuvat välillä suorastaan vastenmielisen realistisilta. Kun susi ja juoppohullu metsuri iskevät yhteen, niin se todella tuntuu.

Telltalen mukaan The Wolf Among Us sijoittuu aikaan ennen sarjakuvan tapahtumia, joten herra Willinghamin hengentuotteeseen perehtymättömienkin tulisi päästä helposti mukaan juoneen. Pääsääntöisesti tämä pitääkin paikkansa, mutta muutamat hahmot jäävät pelin episodirakenteen takia hieman vieraiksi. Esimerkiksi Siniparrasta puhutaan siihen tyyliin kuin tämä olisi tärkeäkin hahmo, mutta ainakaan ensimmäisessä osassa häntä ei vielä nähdä. Monien muidenkin vain puolisen minuuttia ruudulla viihtyvien hahmojen merkitystä voi vain arvailla.

Keskuudessamme kulkevan suden suurin, ja aika lailla ainoa ongelma, on sen lyhyt pituus. Peli rullaa loppuun muutamassa tunnissa, ja episodi loppuu juuri kun tarina tuntuu pääsevän oikein kunnolla vauhtiin. Se ettei pelissä ole käytännössä lainkaan ongelmanratkontaa, ainoastaan painottaa pelin lyhyyttä. Wolfissa ei ole mahdollista jäädä jumiin kuin korkeintaan muutamaksi minuutiksi kerrallaan, minkä tähden peli muuttuu väistämättömistä seikkailupelistä interaktiiviseksi kirjaksi. Juoni on toisaalta kuitenkin niin hyvä, että se ei oikeastaan haittaa. Tarina on sen verran mukaansatempaava, etten osannut oikeastaan edes kaivata ongelmanratkontaa ennen kuin peli oli ohitse. Enempi aivoverryttely olisi toki ollut tervetullutta, tai sen puutetta olisi ainakin pitänyt korvata pidemmällä juonella. ”Jatkuu ensi numerossa” pamahtaa ruutuun juuri kun kaikki on hauskimmillaan.

Muutamien hahmojen irrallisuudesta ja jakson onnettomasta pituudesta huolimatta Faith antaa uskoa hienosta jatkosta. Seuraavan episodin, Smoke & Mirrorsin, julkaisuajankohta ei ole vielä tiedossa, mutta puskaradion uutisissa veikattiin vahvasti marraskuun loppua eli joulukuun alkua. Mielenkiintoisen juonen ja uskottavien hahmojen vastapainoksi toivoisi saavansa myös enemmän tekemistä aivoilleen, mutta niin tai näin, itse tulen roikkumaan mukana loppuun asti.

 

Nyt muuten sattui Puunhakkaajaa leukaan.