torstai 14. heinäkuuta 2016

Batman: Arkham Animated - Pelisarjan kätketyt yhtäläisyydet animaatiosarjaan




Arkham-sarjan ensimmäinen osa Batman: Arkham Asylum julkaistiin vuonna 2009 (Jessus! Onko siitä jo niin kauan?). Arkham Asylum oli menestys, ja niin olivat sitä seuranneet Arkham City (2011), esiosa Arkham Origins (2013), kuten tarinan päättävä Arkham Knightkin (2015), vaikka kahden viimeisen osan ilmestyessä rahvaan seasta alkoikin jo kuulua nurinaa joistain pikkuasioista, kuten lepakkoauton liiallisesta käytöstä. Plebeijit…

Mutta niin tai näin, yksi Asylumin kehutuimmista piirteistä olivat sen vahvat yhteydet 1990-luvulla tehtyyn, Emmy-palkittuun animaatiosarjaan Batman: The Animated Series, jota pidetään edelleen yhtenä parhaista Batman-sovituksista. Asylum hyödynsi sarjan visuaalista ilmettä ja tunnelmaa, hahmojen taustoja sekä ennen kaikkea niitä ainoita oikeita Batmania ja Jokeria, eli Animated Seriesista tuttuja Kevin Conroyta ja Mark Hamillia. Omastakin mielestäni piirrettyyn vedettävissä olevat yhtäläisyysmerkit olivat Asylumin ja jokaisen muunkin pelin parhaita puolia, ja vaikka Arkhamit näennäisesti pyrkivätkin hivuttautumaan peli peliltä kauemmas sarjan varjosta, on näitä yhtäläisyyksiä löydettävissä enemmän kuin satunnainen tarkkailija arvaakaan.

Kuten kaikki tietävät, Animated Seriesia tehtiin kolmen kauden verran. Muutaman vuoden tauon jälkeen sarja jatkui puolittaisella spin-offilla, kahden kauden mittaisella The New Batman Adventuresilla. New Adventures oli hyvin samanlainen kuin edeltäjänsä muutaman ajassa jonkin verran eteenpäin siirtynyttä maailmaa (Dick Graysonista on tullut Nightwing ja Tim Drakesta uusi Robin) ja hieman uusittua visuaalista ilmettään lukuun ottamatta. Samat käsikirjoittajat ja ääninäyttelijät pitivät huolen siitä, ettei taso päässyt laskomaan. New Adventuresista puhutaankin yleisesti Animated Seriesin neljäntenä kautena itsenäisen sarjan sijaan, ja näin ajattelen itsekin.

Neljän kauden tapaan Arkham-pelejä on myös neljä: Origins, Asylum, City sekä Knight tapahtuma-ajallisesti kronologiseen järjestykseen laitettuna, ja kuten Animated Seriesin alkuperäiset kaudet, Origins, Asylum ja City muodostavat oman, neljännestä pelistä erillisen jatkumonsa.

Origins keskittyy niihin tapahtumiin jotka johtivat Arkhamin mielisairaalan uudelleenavaamiseen. Vaikka sairaala ei esitäkään minkäänlaista osaa pelin juonessa, Jokerin ja muiden Batmanin houkuttamien sekopäiden kiinnijääminen on juuri se seikka mikä suo professori Strangelle tilaisuuden aloittaa erinäiset Blackgatessa aloitetut ihmiskokeet toden teolla. Ilman Originsin tapahtumia Strange olisi tuskin milloinkaan päässyt perehtymään superrikollisten psyykeisiin, saatikka hyödyntämään näiden erityisiä kykyjä ja herättämää kauhua myöhemmissä osissa.

Vaikka Jokeri onkin yksin syypää Asylumin tapahtumiin, saarella kierrellessä nähdään monia esimerkkejä ja vihjeitä kaiken taustalla häärivän Strangen pyrkimyksistä todistaa mielisairaalan ja vankiloiden riittämättömyys pidättelemään Gothamin kaiken aikaa väkivaltaisemmaksi muuttuvaa rikollista ainesta, millä hän pyrkii oikeuttamaan Arkham Cityn vankilaslummin perustamisen. Jokeri pelaa siis tietämättään koko ajan Strangen pussiin. Pelin kehutuin ja vuosikausia piilossa pysynyt salaisuushan oli kartoissa näkymätön piilohuone, josta saattoi löytää Arkham Cityn valmiit piirustukset.

Trilogia saavuttaa huippunsa Arkham Cityssa, kun professori Strangen vuosia valmistelema suunnitelma viimein toteutuu. Professorin tarkoituksenahan on kerätä kaikki Gothamin rikolliset, niin isot kuin pienet, kokonaisen kaupunginosan kokoiseen ulkoilmavankilaansa, toimittaa keskenään tappeleville osapuolille aseita ja ilmoittaa sitten kaupungin johdolle täysin käsistä riistäytyneestä kapinasta, joka voidaan pysäyttää ainoastaan kaikki Cityn "asukkaat" tappavalla puhdistuksella eli Protokolla kymmenellä, jonka on tarkoitus koitua myös Batmanin tuhoksi. Batman tietenkin pysäyttää professorin, Jokeri kuolee, City suljetaan, ja hauras rauha palaa Gothamiin. Tarkkaavaisimpien pelaajien löytämät vihjeet ja purkamat radiokoodit kuitenkin paljastivat, ettei se tulisi kestämään kauan.


Viimeisellä, tai siis viimeisimmällä, osalla, eli Arkham Knightilla, ei puolestaan ole enää mitään tekemistä vankeinhoidon tai Hugo Strangen suunnitelmien kanssa, vaan se kertoo omaa tarinaansa, aivan kuten The New Batman Adventures tekee Animated Serieseen nähden. Aikaa on kulunut ja asiat ovat muuttuneet. Muutokset kulkevat kuitenkin käsi kädessä pelien ja sarjojen välillä, ja selvimmin sen näkee Knightin pääpahiksesta eli Scarecrowsta.

Esiintyessään ensimmäisen ja ainoan kerran ennen Knightia Arkham Asylumissa, Scarecrow oli hyvin samankaltainen hahmo kuin Animated Seriesin vastineensa. Rääsyistä kasaan kursittu (joskin kovin minimaalinen) puku säkkikankaisine naamioineen ja välillä hyvinkin korkeaksi yltyvä ääni lukuisine naurunpyrskähdyksineen olivat selvästi paljon velkaa sarjassa esiintyneelle pelätille. Mutta kuten Animated Seriesin ja Adventuresin tapauksessa, Scarecrow koki myös Asylumin ja Knightin välillä erittäin suuren muutoksen. Sarjassa roisto muuttui variksenpelätistä epäkuollutta rajaseutujen saarnamiestä muistuttavaksi hahmoksi, joka puhui hillityllä ja lähes monotonisella äänellä. Samaa kuvausta voi soveltaa melkein sellaisenaan Knightin versioon, sitä saarnamiestä lukuunottamatta. Knightissa Scarecrow'n puku on kuitenkin muuttunut aivan yhtä paljon siirryttäessä punertavista rääsyistä peittäviin kokomustiin.

Kuten Seriesen ja Adventuresin välillä, myös Asylumista Knightiin siirryttäessä Scarecrow'n äänen muutosta painotettiin vaihtamalla näyttelijää. Piirrettyjen Henry Polic II vaihtui Jeffrey Combsiin, pelien Dino Andrade Denethor- siis John Nobleen.

Entäs sitten Scarecrow'n naamio? Seriesissa ja Asylumissa se on säkkikangasta, ja onhan se sitä Knightissakin. Knightissa ”naamio” ei kuitenkaan ole naamio, vaan Scarecrown'n uudet kasvot, joihin kankaanpalat, langat ja muut on ommeltu kirurgisesti. New Adventuresissa ei sentään mennä näin pitkälle, mutta neljännen kauden Scarecrow ei missään vaiheessa riisu maatuneita, osittain pääkalloksi huvenneita kasvoja muistuttavaa naamiotaan. Näin ollen naamion voi periaatteessa sanoa olevan New Adventuresin Scarecrow'n oikeat kasvot. Yhdennäköisyys on ilmeinen.


Mainittakoon myös, että Adventuresin Scarecrow oli ensimmäinen joka alkoi kantaa kaulassaan katkennutta hirttosilmukkaa, joka kuuluu nykyään jokaisen version, myös Asylumissa ja Knightissa esiintyneiden, vakiovarusteisiin.

Suuria yhtäläisyyksiä löytyy myös New Adventuresin ja Knightin tarinoista. Jaksossa Never Fear Scarecrow on kääntänyt kokonaan kelkkansa ja kehittänyt myrkyn, joka saa uhrin unohtamaan kaikki pelkonsa ja estonsa ja käyttäytymään tämän vuoksi täysin piittaamattomasti, eli olemaan vaaraksi itselleen ja muille. Scarecrow aikoo saastuttaa Gothamin metron ruuhka-aikaan ellei pormestari maksa meheviä lunnaita, mutta Batman ja Robin ehtivät onneksi estää.

Uusi myrkky uhkaa kuitenkin purra Scarecrow'ta pahasti nilkkaan, sillä myrkyn vaikutuksen alaisena oleva Batman on rikkonut moraalisen kompassinsa ja on vähällä kuristaa miespolon ennen kuin Robin ennättää väliin.


Samanlainen tilanne nähdään Knightissa, kun usean pelkokaasuannoksen raiteiltaan suistama Batman pystyy vain vaivoin hillitsemään itseään tappamasta Scarecrow'ta. Tilanne ei ennätä yhtä pitkälle kuin piirretyssä, sillä Batman ei ennätä käydä kunnolla käsiksi viholliseensa, mutta läheltä liippaa.


Lisää huomionarvoisia yhtäläisyyksiä löytyy New Adventuresin jaksosta Over the Edge, jossa pelkokaasun tainnuttama Batgirl uneksuu kuolevansa Scarecrow'n heittäessä hänet alas kaupungintalon katolta. Gordon pistää asian pahakseen, syyttää siitä Batmania, ja aloittaa silmittömän ajojahdin. Knightissa puolestaan Barbaran sieppauksen takia ennestään Gordonin kanssa huonoissa väleissä oleva Batman uskoo todistavansa Barbaran kuoleman, pelkokaasun vaikutuksen alaisena tietenkin. Myöhemmin, kun selviää ettei Barbara tietenkään ole kuollut, Scarecrow miltei tappaa hänet oikeasti, aivan oikein, paiskaamalla hänet alas katolta.
                      Tätä ennen kuitenkin paljastuu, että Gordon on solminut Scarecrow'n kanssa sopimuksen; Batman Barbarasta. Tämä järkyttää Barbaraa aivan erityisesti, samaan tapaan kuin piirretyssä, jossa pelkokaasun vaikutuksen alaisen Barbaran pahin pelko ei ole hänen oma kuolemansa, vaan sen aiheuttama sotatila Gordonin ja Batmanin välillä, sekä kaikki se mihin kostonhimon sokaisema Gordon saattaa olla valmis. Vasta näiden kuolema on tarpeeksi kauhea asia herättämään Barbaran houreestaan.


Barbaran painajaisen viimeisenä yhtäläisyytenä piirrettyyn on täysin Gordonin luonnetta vastaan oleva liitto superrikollisen kanssa. Piirretyssä sopimus tehdään Banen, pelissä Scarecrow'n kanssa. Banelle vapaus, Scarecrow'lle Batman. Knightissa Gordonin tilanne on toki pakon sanelema, mutta kuitenkin. Kummatkin roistot myös pettävät Gordonin, kuinkas muutenkaan. Eiväthän he mitään konnia muuten olisikaan. Scarecrow'n konnamaisuutta lisää se, että sekä New Adventuresissa että Knightissa tämä nauraa vain kerran, ja arvatkaa vain missä tilanteessa. Aivan oikein. Piirretyssä tapettuaan Barbaran, pelissä vähän ennen kuin aikoo tappaa Barbaran. Ei mitään häpyä, eräillä.

Päätän tämän pohdiskelun Arkham Knightin ja koko pelisarjan suorimpaan lainaukseen joka löytyy sopivasti Arkham Knightin viimeisestä yhteenotosta. Täyteen pelkomyrkkyä piikitetty Batman onnistuu nujertamaan mieltään kalvavan Jokerin ja pelkonsa lietsomalla itsensä raivoon sanomalla;

”I am vengeance!




I am the night!


 I am Batman!”


Repliikki on sanasta sanaan sama kuin Animated Seriesin ensimmäisen kauden kolmannessa jaksossa Nothing to Fear, ja sanojen tarkoituskin on sama. Ensimmäistä kertaa Scarecrow'n kaasua maistamaan joutunut Batman näkee koko jakson ajan kauhukuvia isästään. Paholaismainen kuvajainen ilkkuu Batmania ja syyttää tämän olevan pettymys ja tahranneen Waynen perheen nimen. Painajainen saadaan lopulta lannistettua samoilla uhmakkailla sanoilla kuin Jokerikin. Hyvin sanottu siis.

Lopuksi vielä toinen Nothing to Fearin tarjoama yhtäläisyys. Se ei ole aivan yhtä uniikki, mutta kenties kuitenkin maininnan arvoinen. Kun Scarecrow joutuu jakson lopussa maistamaan omaa myrkkyään, Batman muuttuu hänen silmissään jonkinlaiseksi demoniksi, jonka herättämä kauhu saattaa hänet täysin toimintakyvyttömäksi


Samaa kikkaa käytetään myös Knightin lopussa. Immuuniksi myrkylleen julistautunut Screcrow alkaa nähdä lepakoita ja näiden kamalan herran heti saatuaan piikin.


Scarecrow tosin kukistetaan tavan takaa omilla keitoksillaan ja hirviömäisen lepakkopirun toimesta, mutta ”I am vengeace!” puheen kanssa samassa yhteydessä esiintyessään sitä ei parane sivuuttaakaan.

Tässä siis muutamia huomioita joita olen tehnyt viihtyessäni kahden populaarikulttuurin virstanpylvään parissa. Kuka ties niitä löytyy vielä lisääkin, jahka pelaan ja katson kaiken uudelleen. Malttakaa siihen saakka.


Ai niin! Animated Seriesin toisessa kaudessahan on jakso nimeltään Tyger, Tyger. Nimi viittaa William Blaken runoon The Tyger, jota myös varioidaan Hugo Strangen henkilökohtaisen palkkasoturiarmeijan, TYGER Securityn, valassa. Kaikkea ne keksivätkin, aina vaan uudestaan ja uudestaan…

2 kommenttia:

  1. Batman the Animated Series on ollut olennainen osa lapsuuttani - siitä syystä pääsyin myös ostamaan nämä pelit. Hyvin olet saanut koottua yhtäläisyyksiä, en ollut itse edes muistanut/tajunnut aivan kaikkia kirjoituksessa mainitsemiasi. :D

    Tosin olen löytänyt ainakin yhden viittauksen, joka sinun kirjoituksestasi puuttuu: Arkham Cityssä ollut Wonder City oli viittaus animaatiosarjaan kuuluvaan elokuvaan, Mask of the Phantasmiin, jossa nähdään takaumia Brucen nuoruuteen - niissä nähdään huvipuistomainen kokonaisuus futuristisesta kaupungista, joka on nimeltään Wonder City ja siellä oli samantyyppisiä robotteja kuin pelissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt nolottaa, elokuva kun on nimittäin enemmän kuin tuttu. Tutustuin sarjaan ja enemmän tai vähemmän koko Batmaniin nimenomaan tuon elokuvan kautta, mutta en tosiaankaan muistanut että siinä esiintynyt teemapuisto olisi ollut nimenomaan Wonder City.

      Sain tämän leffan kun iskä toi sen aikoinaan tuliaisiksi työreissultaan joskus kun olin 7-10 vuotias. Tämä VHS on edelleen tallella, ja se on vieläpä suomenkielinen versio, Mustan kostajan paluu. Silloin ja vielä pari vuotta sen jälkeenkin sen katsominen melkein pelotti tietyissä kohdissa, sillä se mitä Musta kostaja ja Jokeri tekevät gangsteripomoille on paikoitellen aika rajua, etenkin jokerimyrkyllä tapettu Salvatore Valestra oli kauhea katsella.

      Nyt kun asiaa mietin, niin esiinnostamasi Wonder Cityn lisäksi elokuvan finaalista löytyy vastineita myös Arkham Cityn loppuun. Batmanin, Jokerin ja Andrea Beaumontin kolmiodraama on lähes samanlainen kuin Batmanin, Jokerin ja Talia al Ghulin vastaava. Vaikka Jokeri ei kuolekaan, niin elokuva kuitenkin pyrkii uskottelemaan että niin käy kun Andrea muka jättäytyy räjähtävään Wonder Cityyn tämän kanssa, ja vaikka Andreakaan ei kuole kuten Talia, niin Bruce kuitenkin menettää hänet aivan yhtä lopullisesti. Andreaa ja Taliaa voi verrata toisiinsa siinäkin mielessä, että Batmanilla on helliä tunteita kumpaakin kohtaan, mutta kumpikin käyttää kykyjään laittomuuksiin, vaikka omasta mielestään jakavatkin oikeutta, ja ovat näin ollen Batmanin saavuttamattomissa. Lisäksi Mustan kostajan paluun ja Arkham Cityn juonilla on se yhtäläisyys, että vaikka Batmanilla on jokin toinen päävastus, hän joutuu silti napit vastakkain Jokerin kanssa, ja käy viimeisen taiston tätä vastaan.

      Kiitoksia kommentista ja hyvästä huomiosta. Tästähän sai irti vaikka mitä!

      Poista